Yllättävä ikävä

Tänään se iski kunnolla, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Muutamana yönä tässä pidemmän viikonlopun aikana olin nähnyt unia entisestä tyttöystävästäni, mutta tunteet pysyivät vielä hallinnassa…kunnes tänään kesken työpäivän tuntui että jalat pettävät alta.

Erosta siis jo melkein kaksi vuotta, eritasoinen ikävä on vaivannut siitä asti ja tänään se riistäytyi käsistä ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa…tahtoisi ajatella että eteenpäin on menty, mutta aika lohduton olo. Tuli kotona katsottua kaikki kuvat läpi (joita en hölmönä(?) ollut tuhonnut vaan säilyttänyt ne erillisellä muistitikulla. Kun niitä ei yli vuoteen ollut tullut kateltua niin ei tullut edes mieleen että näin voisi käydä…). Katselin pitkään yhteisiä kuvia, hänen kaunista vartaloaan ja kasvojaan, ja itkin…Hän epäilemättä mennyt jo eteenpäin elämässään kauan sitten, tiesin hänellä olleen jonkun toisen jo heti suhteemme erovaiheessa, vaikka sen jälkeen en hänestä olekaan sanaakaan kuullut enkä edes puoleentoista ole vuoteen etsinyt mitään tietoja hänestä esim. netin kautta. Olen siis yrittänyt häivyttää hänet elämästäni, mutta näennäisen huonolla menestyksellä.


Melkein kaksi vuotta siis kulunut, ja kovasti sinä aikana on muitakin naisia yrittänyt tapailla. Minkäänlaisia tunteita ei vain voi muita kohtaan kehittää. Valitettavasti kaikki päättyi aikanaan kuin seinään erinäisistä syistä. Tämän takia elämään on jäänyt kuin ammottava aukko jota ei koskaan varmaankaan täyty….tuntui kuin elämäni rakkaus olisi kuollut, vaikka hän asuu alle 5 kilometrin päässä. Yli vuoden olen ainoastaan vuoroin pelännyt ja toivonut hänen kohtaamistaan, hänen soittoaan…

Miten tästä ikävästä pääsee yli? Kunpa tämäkin olisi vain nopea vaihe joka vie oikeaan suuntaan, eikä takapakkia 1,5 vuotta takaisin äärimmäiseen ikävään…..