Miksi miehet eivät ole ylpeitä miehuudestaan?

Jotenkin ihmettelen tätä nykyistä buumia, että miehet tarvitsevat kaiken tuen ja avun ja suojelun minkä nainenkin. Eihän mies tarvitse! Miehet on naisen rinnalla vahvoja ja vapaita. Naisilla on niin monta vaivaa ja murhetta, mitä miehellä ei ole, että miees voi täydellä syyllä tiedostaa oman vahvuutensa. Tältä pohjalta on sitten varaa myös olla herrasmies toisinaan ja auttaa heikompaa naista; auttaa takkia päälle, kantaa laukkua, pitää ovea auki eikä tarvi syyttä valittaa, että "eihän naistenkaan tarvitse". Mies on fyysisesti ja henkisesti keskimäärin lujempaa tekoa, varsinkin fyysisesti aivan ylivoimainen, ei ole vaaraa tulla raiskatuksi eikä miehet nyt vaan murehdi juurikaan mitään mitä naiset. Miesten maailma on rento ja hauska, naisten tosikkomainen ja painostava usein... siinäpä alkajaisiksi... ja nuo mainitsemani miehekkäät, herrasmismäiset kohteliaisuudet on kuitenkin niin pientä ja monelta mieheltä sujuukin, varsinkin ulkomailla,missä miehet osaavat olla ylpeitä miehuudestaan! Ja ne todella tekevät naiseen useimmiten vaikutuksen!
12195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Näinhän se evoluutio on miehen luonut, nyky Suomessa vaan miehen paikka on olla kotona tasapäisenä vaimon rinnalla, ja mieluiten vielä vailla omia ajatuksia. Ehkä Turkissa vielä asiat on toisin.

Äänestä
  • Jaa jaa. No ei pidä alistua mihin tahansa. :) Kummankaan. Mutta mutta.
    Jos nyt nainen on heikompi, niin eihän sekään ole oikein, että häneltä
    vaaditaan paljon raskaampaa työkuormaa... eli en tarkota et mies vois
    vaatia naiselta siistiä kotia, ruokaa, lastenhoitoa yms yksin
    hoidettuna plus 8-tuntista työpäivää ja valittaa jos ei saa tätä. Vaan
    miehen elämä on jo luonnostaan, ilman mitään työnjakoja, niin paljon
    helpompaa, että jo sitä vastaan voisi hyvillä mielin osoittaa
    jonkinlaista sankaruutta naisia kohtaan. Toki varansa saa pitää eikä
    naisiltakaan tarvitse hyväksyä huonoa käytöstä tai mitään dominointia
    tms.

    Äänestä

  • sorjamarja kirjoitti:

    Jaa jaa. No ei pidä alistua mihin tahansa. :) Kummankaan. Mutta mutta.
    Jos nyt nainen on heikompi, niin eihän sekään ole oikein, että häneltä
    vaaditaan paljon raskaampaa työkuormaa... eli en tarkota et mies vois
    vaatia naiselta siistiä kotia, ruokaa, lastenhoitoa yms yksin
    hoidettuna plus 8-tuntista työpäivää ja valittaa jos ei saa tätä. Vaan
    miehen elämä on jo luonnostaan, ilman mitään työnjakoja, niin paljon
    helpompaa, että jo sitä vastaan voisi hyvillä mielin osoittaa
    jonkinlaista sankaruutta naisia kohtaan. Toki varansa saa pitää eikä
    naisiltakaan tarvitse hyväksyä huonoa käytöstä tai mitään dominointia
    tms.

    Seliseli...

    Miten te naiset saatte aina helpot ja yksinkertaiset asiat kuulostamaan niin mahdottoman vaikealta?

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    Seliseli...

    Miten te naiset saatte aina helpot ja yksinkertaiset asiat kuulostamaan niin mahdottoman vaikealta?

    Sinä olet tyhmä kuin saapas ja siksi kuulostaa monimutkaiselle.

    Äänestä

  • aImis kirjoitti:

    Sinä olet tyhmä kuin saapas ja siksi kuulostaa monimutkaiselle.

    Nojaa... Siitä on kyllä varmaan aika moni kanssasi eri mieltä. Jopa minäkin...

    Äänestä

Ehkäpä miehiä ei kiinnosta kanniskella sun laukkuja.

Äänestä

Ehkäpä miehiä ei kiinnosta kanniskella sun laukkuja.

Äänestä

.

"Mistä helevetin miehuudesta?????"

"Onks se syötävää"

Har!

.

Äänestä

Jo vuosiikymmeniä jatkunut feminismi ja agressiivinen akkavalta on murskannut suomalaisen miehen. Suomimies ei saa olla mies omalla maallaan vaan pitää lähteä kauemmas jos tahtoo olla kohtelias ja saada palkinnoksi huomaavaisuudestaan kauniin hymyn ja kiitoksen, täällä tulee vaan tiuskaisuja ja tylyjä katseita, "ei tartte auttaa" ilmaisee Suomalainen nainen miljoonin eri tavoin ja kiskoo pahalla päällä kivikuorman vuoren huipulle vaikka mies sen voisi tehdä jos vaan saisi, ei saa kun nainen tahtoo olla itsenäinen.

Äänestä

Mistähän nää miinukset nyt tuli? Miehiltä vai naisilta? ;)

Äänestä
  • .

    Joskus tai aika useinkin on miinuspisteitä kaksinverroin mitä lukukertoja

    .

    Äänestä

Mun puoliso edelleen auttaa rotsin mun päälle ja päält nii himas ku vierais ja ollaan oltu yli 5 v yhes. Kantaa laukut ja veskat autost sisäll. Mä toki avaan silloin dörtsin.
Ei valita mistää ja jos o sopinu menon, o menos kipeenäki. Ellen toppuuttelis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sorjamarja kirjoitti:

Jotenkin ihmettelen tätä nykyistä buumia, että miehet tarvitsevat kaiken tuen ja avun ja suojelun minkä nainenkin. Eihän mies tarvitse! Miehet on naisen rinnalla vahvoja ja vapaita. Naisilla on niin monta vaivaa ja murhetta, mitä miehellä ei ole, että miees voi täydellä syyllä tiedostaa oman vahvuutensa. Tältä pohjalta on sitten varaa myös olla herrasmies toisinaan ja auttaa heikompaa naista; auttaa takkia päälle, kantaa laukkua, pitää ovea auki eikä tarvi syyttä valittaa, että "eihän naistenkaan tarvitse". Mies on fyysisesti ja henkisesti keskimäärin lujempaa tekoa, varsinkin fyysisesti aivan ylivoimainen, ei ole vaaraa tulla raiskatuksi eikä miehet nyt vaan murehdi juurikaan mitään mitä naiset. Miesten maailma on rento ja hauska, naisten tosikkomainen ja painostava usein... siinäpä alkajaisiksi... ja nuo mainitsemani miehekkäät, herrasmismäiset kohteliaisuudet on kuitenkin niin pientä ja monelta mieheltä sujuukin, varsinkin ulkomailla,missä miehet osaavat olla ylpeitä miehuudestaan! Ja ne todella tekevät naiseen useimmiten vaikutuksen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu