Kertoisin oman pienen tarinani..
Noin neljä vuotta sitten pistin oman 3 vuotisen
suhteeni poikki, kun tunteeni olivat kadonneet
tyysti poikaystävääni kohtaan. Eihän se juttu
siihen loppunut vaan minua yritettiin saada
takaisin ja pyydettiin jopa kihloihin. Sillä
hetkellä en kuitenkaan tuntenut poikaa kohtaan
mitään ja olin päättänyt suhteen osakseen siitä
syystä, että olin pettänyt ja en halunnut elää
suhteessa pettämisen jälkeen.
Vuosi kului ja poika lopetti ainaisen takaisen
pyytämisen. Tämän jälkeen kuulin ja näin häntä
muitten naisten kanssa ja rupesi rakkaus häntä
kohtaan uudelleen kasvamaan. Mutta tietenkin
taisi olla liian myöhäistä.
Tein uskomattomia asioita mustasukkaisuuden
kourissa.. soittelin, otin selvää hänen
menoistaan ym. Kun viimein sain hänen
kiinnostuksen uudelleen heräämään, hän palasikin
luokseni, mutta ei ollut tosissaan vaan leikki
minulla ja tunneillani, niin kuin monen muunkin
naisen.
Tämä oravan pyörä jatkui n. 2 vuotta. Hän tuli
luokseni, kun hänellä meni poikki toisen naisen
kanssa ja palasi taas hetken kulutta takaisin. Se
oli ihan järjetöntä touhua molempien puolilta.
Harkitsin jo itsemurhaakin.. ja sain tilanteeseen
masennuslääkkeitä, tästä tilanteesta ei hän
juurikaan välittänyt. Siitä ylitte päästyäni, hän
otti minuun taas yhteyttä ja sama oravan pyörä
jatkui. Joku ihme meitä piti talvallaan yhdessä,
mutta siltikään se ei tuntunut samalta kuin
joskus ennen.
Minä lähdin viimein toiselle paikkakunnalle
opiskelemaan ja samalla hetkellä selvisi, että
pojalla oli todettu leukemia.. se oli minulle
kova paikka ja silloin tajusin edelleen haluavani
olla hänen kanssaan. Puhuttiinkin asiasta, mutta
hän päätyi toisen naisen luokse ja on siellä
edelleen.
Minulla on paha olla, koska alunperin jätin tämän
pojan.. syytän tästä kaikesta tavallaan itseäni.
Minähän se olin joka hänet jätti, hän olisi ollut
valmis vaikka naimisiin.
Nykyään näen häntä joskus tyttönsä kanssa
baarissa, tekee pahaa, koska tiedän hänen
vakavasta sairaudesta enkä voi tehdä mitään,
vaikka ennen olimme toisillemme enemmän kuin itse
elämä.
En ole seurustellut viimeiseen 4 vuoteen.. tiedä
mistä tämä johtuu. Osittain varmaan siitä, kun en
ole vieläkään päässyt ylitse hänestä.. enkä tiedä
pääsenkö, koska on tuskaa nähdä häntä. Tuleekohan
tulevapoikaystäväni edes ymmärtämään minua ja
tilannettani missä olen?
Kiitos jos luitte tämän loppuun.. Toivottavasti
kenellekkään teistä ei koskaan käy näin. Pitäkään
kiinni ihmisestä josta välitätte!
Noin neljä vuotta sitten pistin oman 3 vuotisen
suhteeni poikki, kun tunteeni olivat kadonneet
tyysti poikaystävääni kohtaan. Eihän se juttu
siihen loppunut vaan minua yritettiin saada
takaisin ja pyydettiin jopa kihloihin. Sillä
hetkellä en kuitenkaan tuntenut poikaa kohtaan
mitään ja olin päättänyt suhteen osakseen siitä
syystä, että olin pettänyt ja en halunnut elää
suhteessa pettämisen jälkeen.
Vuosi kului ja poika lopetti ainaisen takaisen
pyytämisen. Tämän jälkeen kuulin ja näin häntä
muitten naisten kanssa ja rupesi rakkaus häntä
kohtaan uudelleen kasvamaan. Mutta tietenkin
taisi olla liian myöhäistä.
Tein uskomattomia asioita mustasukkaisuuden
kourissa.. soittelin, otin selvää hänen
menoistaan ym. Kun viimein sain hänen
kiinnostuksen uudelleen heräämään, hän palasikin
luokseni, mutta ei ollut tosissaan vaan leikki
minulla ja tunneillani, niin kuin monen muunkin
naisen.
Tämä oravan pyörä jatkui n. 2 vuotta. Hän tuli
luokseni, kun hänellä meni poikki toisen naisen
kanssa ja palasi taas hetken kulutta takaisin. Se
oli ihan järjetöntä touhua molempien puolilta.
Harkitsin jo itsemurhaakin.. ja sain tilanteeseen
masennuslääkkeitä, tästä tilanteesta ei hän
juurikaan välittänyt. Siitä ylitte päästyäni, hän
otti minuun taas yhteyttä ja sama oravan pyörä
jatkui. Joku ihme meitä piti talvallaan yhdessä,
mutta siltikään se ei tuntunut samalta kuin
joskus ennen.
Minä lähdin viimein toiselle paikkakunnalle
opiskelemaan ja samalla hetkellä selvisi, että
pojalla oli todettu leukemia.. se oli minulle
kova paikka ja silloin tajusin edelleen haluavani
olla hänen kanssaan. Puhuttiinkin asiasta, mutta
hän päätyi toisen naisen luokse ja on siellä
edelleen.
Minulla on paha olla, koska alunperin jätin tämän
pojan.. syytän tästä kaikesta tavallaan itseäni.
Minähän se olin joka hänet jätti, hän olisi ollut
valmis vaikka naimisiin.
Nykyään näen häntä joskus tyttönsä kanssa
baarissa, tekee pahaa, koska tiedän hänen
vakavasta sairaudesta enkä voi tehdä mitään,
vaikka ennen olimme toisillemme enemmän kuin itse
elämä.
En ole seurustellut viimeiseen 4 vuoteen.. tiedä
mistä tämä johtuu. Osittain varmaan siitä, kun en
ole vieläkään päässyt ylitse hänestä.. enkä tiedä
pääsenkö, koska on tuskaa nähdä häntä. Tuleekohan
tulevapoikaystäväni edes ymmärtämään minua ja
tilannettani missä olen?
Kiitos jos luitte tämän loppuun.. Toivottavasti
kenellekkään teistä ei koskaan käy näin. Pitäkään
kiinni ihmisestä josta välitätte!
Vastaukset 1
Vanhimmat
No varmasti tuleva poikaystäväsi tuon menneen
suhteesi ymmärtäisi! Toi on ihan ymmärrettävä
juttu...älä siitä siis huolehdi.
Teithän sä ehkä hätäisen ratkasun nuorempana, kun
jätit sen pojan ekaa kertaa, mutta älä nyt itteäs
siitä leukemiasta syyttele! Eihän se nyt voi olla
sun aikaansaannostas, sitä paitsi te ootte
tavallaan tasoissa sen jätkän kanssa, koska se
jätkä makso sulle korkojen kanssa takasin sen
mitä olit tehny jättäessäsi hänet...
Joo ei oo huolta siitä, että noin kävisi...en oo
ikinä seurustellu enkä luultavasti tule ikinä
seurustelemaankaan.
Hyvää jatkoa sulle ja onnea! =)