Kaikkein alkukantaisimmilla elävillä olennoilla ei itsesäilytysvaisto ulotu omaa minää ulommaksi. Itsekkyys, niin kuin tätä viettiä nimitämme, menee niillä jo niin pitkälle, että se käsittää yksinpä ajankin, niin että juuri kulloinkin kuluva tuokio vaatii osakseen kaiken huomion eikä tahdo jättää mitään tulevien hetkien varalle. Eläimet elävät siinä tilassa ainoastaan itselleen, etsivät ruokaa ainoastaan kun on nälkä ja tappelevat ainoastaan oman henkensä puolesta. Mutta niin kauan kuin itsesäilytysvaisto ilmaiseiksen tällä tavalla, puuttuu tykkänään kaikkea perustaa yhteisön perustamiselta, vaikkapa olisi kysymyksessä ainoastaan sen kaikkein alkeellisin muoto, perhe. Jo koiraan ja naaraan keskeinen yli puhtaan parittumistoimituksen ulottuva yhteys vaatii itsesäilytysvaiston laajentumista, koska huoli ja taistelu oman minän puolesta kohdistuu myöskin toiseen osapuoleen; koiras hakee usein myöskin naaraalle ruokaa, mutta useimmissa tapauksissa molemmatkin etsivät ravintoa poikasilleen. Melkein aina on toinen valmis puolustamaan toista, niin että tässä on havaittavissa ensimmäiset, joskin äärettömän yksinkertaiset uhrimielen muodot. Samassa määrin kuin tuo mieli laajenee yli perheen ahtaiden puitteiden rajojen, samassa määrin syntyy mahdollisuuksia suurenpien yhtymien ja lopulta vihdoin todellisten valtioiden muodostumiselle. Maapallon kaikkein alhaisimmilla ihmisillä on tätä ominaisuutta ainoastaan erittäin vähäisessä määrässä, niin ettei se useinkaan ulotu yli perheen muodostumisen rajojen. Kuta suurempi sitten on puhtaasti omakohtaisten etujen ja pyyteiden syrjäyttämisvalmius, sitä enemmän lisääntyy myöskin laajojen yhteisöjen perustamiskyky.
Tämä uhrimieli, omakohtaisen työn ja, jos niin tarvitaan, oman hengenkin uhraaminen toisten puolesta on kaiken sivistyneen yhteiskuntatoiminnan darwinisitnen muoto.
Kysymys ei ole siitä kuinka suuria yhteisön henkiset ominaisuutensa sinänsä ovat, vaan se, miten suurta alttiutta he osoittavat asettamaan kaikki kykynsä yhteisön palvelukseen. Itsesäilytysvaisto on heidän keskuudessaan saavuttanut jaloimman muotonsa, koska he mielellään alistavat oman minänsä yhteisön elämän alaiseksi ja, milloin hetki niin vaatii, antavat sen myöskin uhriksi. Kysymys ei ole pelkästään älyllisisstä lahjoista. Jos heillä; olisi ainoastaan ne, he voisivat niiden avulla aina vaikuttaa yksinomaan hävittävästi, mutta ei missään tapauksessa järjestävästi ja suunnittelevasti; sillä jokaisen järjestön sisäisin olemus on sen varassa, että kukin yksityinen luopuu edustamasta omaa mielipidettään samoin kuin myöskin omia omakohtaisia etujaan ja uhraa kummatkin suuremman ihmisjoukon hyväksi.
Vasta tätä yhteisyyden kiertotietä hän saa sitten taas takaisin oman osansa. Hän ei esimerkiksi enää tee työtä välittömästi omaksi hyväkseen, vaan liittyy toimintansa välityksin yhteisön puitteisiin, ei ainoastaan omaksi hyödykseen, vaan kaikkien hyödyksi. Suurenmoisimman, ihmeellisimmän tämän ajatustavan ilmaisun tarjoaa hänen sanansa työ, jolla hän ei suinkaan käsitä toimintaa hengen ylläpidoksi semmoisenaan, vaan ainoastaan luovaa toimintaa, joka ei ole ristiriidassa yhteisön etujen kanssa. Muussa tapauksessa hän leimaa inhimillisen toiminnan, mikäli se palvelee itsesäilytysvaistoa, välittämättä toisten ihmisten hyvästä, varkaudeksi, koronkiskonnaksi, rosvoukseksi, murroksi jne. Tämä mieliala, joka syrjäyttää oman minän pyyteet yhteisön pystyssä pitämisen hyväksi, on todellakin kaiken todella inhimillisen kulttuurin ensimmäinen edellytys. Ainoastaan siitä lähtien voivat syntyä kaikki ne ihmiskunnan suuret työt, jotka perustajalleen kylläkin tuottavat vähän palkkaa, mutta jälkimaailmalle mitä runsaimman siunauksen. Niin, ainoastaan niiden perusteella voi ymmärtää, miten siksi useat jaksavat rehellisinä ja kunnollisina pysyen kestää karun, niukan elämän, joka sälyttää heidän itsensä kannettavaksi ainoastaan köyhyyttä ja vaatimattomuutta, mutta takaa yhteisön perusteiden säilymisen. Jokainen työläinen, jokainen talonpoika, jokainen keksijä, virkamies jne., joka tekee työtä itse koskaan voimatta päästä onneen ja varallisuuteen, on tuon ylevän aatteen kannattaja, vaikkapa hänen työnsä syvempi tarkoitus häneltä aina pysyisikin salassa.
Kiltteydessä tai kunnollisuudessa miksi sitä kutsutaan on kysymys itsesuojeluvaistosta, joka on ominaista kaikille kehittyneille ja järjestäytyneille yhteiskunnille.
Tämä uhrimieli, omakohtaisen työn ja, jos niin tarvitaan, oman hengenkin uhraaminen toisten puolesta on kaiken sivistyneen yhteiskuntatoiminnan darwinisitnen muoto.
Kysymys ei ole siitä kuinka suuria yhteisön henkiset ominaisuutensa sinänsä ovat, vaan se, miten suurta alttiutta he osoittavat asettamaan kaikki kykynsä yhteisön palvelukseen. Itsesäilytysvaisto on heidän keskuudessaan saavuttanut jaloimman muotonsa, koska he mielellään alistavat oman minänsä yhteisön elämän alaiseksi ja, milloin hetki niin vaatii, antavat sen myöskin uhriksi. Kysymys ei ole pelkästään älyllisisstä lahjoista. Jos heillä; olisi ainoastaan ne, he voisivat niiden avulla aina vaikuttaa yksinomaan hävittävästi, mutta ei missään tapauksessa järjestävästi ja suunnittelevasti; sillä jokaisen järjestön sisäisin olemus on sen varassa, että kukin yksityinen luopuu edustamasta omaa mielipidettään samoin kuin myöskin omia omakohtaisia etujaan ja uhraa kummatkin suuremman ihmisjoukon hyväksi.
Vasta tätä yhteisyyden kiertotietä hän saa sitten taas takaisin oman osansa. Hän ei esimerkiksi enää tee työtä välittömästi omaksi hyväkseen, vaan liittyy toimintansa välityksin yhteisön puitteisiin, ei ainoastaan omaksi hyödykseen, vaan kaikkien hyödyksi. Suurenmoisimman, ihmeellisimmän tämän ajatustavan ilmaisun tarjoaa hänen sanansa työ, jolla hän ei suinkaan käsitä toimintaa hengen ylläpidoksi semmoisenaan, vaan ainoastaan luovaa toimintaa, joka ei ole ristiriidassa yhteisön etujen kanssa. Muussa tapauksessa hän leimaa inhimillisen toiminnan, mikäli se palvelee itsesäilytysvaistoa, välittämättä toisten ihmisten hyvästä, varkaudeksi, koronkiskonnaksi, rosvoukseksi, murroksi jne. Tämä mieliala, joka syrjäyttää oman minän pyyteet yhteisön pystyssä pitämisen hyväksi, on todellakin kaiken todella inhimillisen kulttuurin ensimmäinen edellytys. Ainoastaan siitä lähtien voivat syntyä kaikki ne ihmiskunnan suuret työt, jotka perustajalleen kylläkin tuottavat vähän palkkaa, mutta jälkimaailmalle mitä runsaimman siunauksen. Niin, ainoastaan niiden perusteella voi ymmärtää, miten siksi useat jaksavat rehellisinä ja kunnollisina pysyen kestää karun, niukan elämän, joka sälyttää heidän itsensä kannettavaksi ainoastaan köyhyyttä ja vaatimattomuutta, mutta takaa yhteisön perusteiden säilymisen. Jokainen työläinen, jokainen talonpoika, jokainen keksijä, virkamies jne., joka tekee työtä itse koskaan voimatta päästä onneen ja varallisuuteen, on tuon ylevän aatteen kannattaja, vaikkapa hänen työnsä syvempi tarkoitus häneltä aina pysyisikin salassa.
Kiltteydessä tai kunnollisuudessa miksi sitä kutsutaan on kysymys itsesuojeluvaistosta, joka on ominaista kaikille kehittyneille ja järjestäytyneille yhteiskunnille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiltti MIES ei ole sellainen nössykkä joka ei vain tee pahaa kellekään koska ei uskalla, vaan sellainen joka välittää ja se näkyy myös teoista.
Täälläkin palstalla on miehiä jotka valittavat kun kiltti mies ei kelpaa. He ovat varmaankin tehneet itsestään kilttejä ja miellyttämisenhaluisia vain siksi että saisivat siitä jotain etua ja ovat oikeasti itsekkäitä. Se ei kuitenkaan toimi, koska totuus kyllä paistaa läpi. Ymmärrän jos nainen mieluummin valitsee rehellisesti mulqvistin.
Aktiivinen kiltti mies, sellainen joka esimerkiksi osallistuu vapaaehtoistyöhön ja on aidosti kiinnostunut kanssaihmisten hyvinvoinnista, löytää lähes poikkeuksetta naisen.
Kaksisuuntaisesta mt-häiriöstä nauttiva narsisti mies ei voi olla sinkku.
Kyllä muotinaisia kiinnostaa pitkä atleettinen "kilttimies" joka käy Harrikalla vapaaehtoistyössä kun vuorikiipeilyltä jää aikaa ja menee joululomilla Kuubaan viidakkolomalle sen jälkeen kun on paikallisessa soppajonossa tehnyt
triplavuorot. Suunnitelee reppumatkaavansa Tiibettiin ensi kesänä. Mutta työ toimitusjohtajana ei sitä salli kun ne lapsetkin pitäisi mensalaisiksi kasvattaa.
Luonnollisesti tälläinen mies iskee yökerhosta kolme naista, antaa näille kirjalliset ohjeet ensi viikon tapaamisiin ja toivottaa kotiovella hyvää yötä pilke silmäkulmassa jännästi karhealla äänellään. Nainen menee kiirehtien vaihtamaan silkki stringit seurauksena siitä kun ajatteli ensi viikon treffejä.
"Kilttimies" on naisen slangia sellaiselle miehelle jolle ei kannata päin naamaa sanoa että on omahyväinen nynny. Jännyys korreloi siihen että käsittelee muita ihmisiä paskasti. Nimenomaan käsittelee, ylimielisyys ja ignooraus on asian toinen laita.
kilttimies panee ekoilla treffeillä ja paljaalla