Voi mahoton ko on hyvin auratut tiet Torniossa. Hieno homma auraajat, jatkakaapa samaan malliin!
lumityöt
näinon!
581301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Joo tänä talvena ei ole, ainakaan VIELÄ, aurattu valtavia lumikynnyksiä tieltä pihaan.
Toivokaamme, että auraus osaamisessa on tapahtunut kehitystä ja se lumi saataisiin jo viimein kasattua suoraan muualle kuin talojen pihalle (sivulle auraten).
En ymäärrä kun ei ole luntakaan juuri yhtään niin siitä huolimatta jotkut lumikoneet paukuttavat yöllä teriään katuun ja liikkeitä pohjaan että terä paukkuu niin kovasti että ei saa nukutuksi on etenkin iltayöstä sellaista pauketta että ihan kuin tahallista voihan sitä käyttää konetta siistimminkin kestääkin paremmin ei se jyrinä mitään häiritse itsenään kuhan oppisivat liikkeidenkäytön koneissa.
Hienoa toimintaa kaupungilta, jatkakaa samaa tahtia!
Torniossa aurataan ku on senttikin lunta mutta meneppä rajan toiselle puolen Haparandaan niin siellä on metrinki lunta niin ei aurat kulje muutako isomilla teillä.
Kiitoksia kaikille ahkerille lumityöläisille kun jaksatte puurtaa. Toivottavasti joulua ei tule paljon lunta, että pääsette hyvin ansaitulle joulupyhille. Hienosti toimittu jatkakaa ansiokasta työtä herravuonna 2014.
Niin on tiet kuoppasia että autot hajoo
osta volvo
älkää aina valittako. ei ne kerralla saa kaikkia lumi pois ku kokoajan tulee lisää.
arvokasta työtä tekevät, joten kiitoksia auraajille ja hyvää joulua.
Yöllä kun sataa on tiet kuoppasia koko päivän. Eikä ne tasotukkaan koskaan jos vähän kauhalla raapii.
Miettikääpä kun lehdet painetaan yöllä on ne jokaisen laatikossa aamulla. Ei siis ole mikään selitys etteikö aurat ehtisi käydä teitä läpi. Ne kun ei joka laatikolla edes pysähtele
Teiden talvikunnossapito näyttää menevän vuosi vuodelta huonompaan suuntaan, mistä tämä johtuu?
-90 luvulla toiminut TVL ja sitä ennen toiminut TVH hoitivat teiden talvikunnossapidon loistavasti.
Vaikka oli minkälainen lumimyräkkä tahansa niin aina oli tiet aurattuna kun tuolta korvesta lähti varhain aamuvuoroon, eikä ollu polanteita saati tällaisia hengenvaarallisia uria teissä. Tiehöylä lähti välittömästi liikkeelle kun tiehen alkoi kertymään polannetta, näin uria ei päässyt edes syntymään.
Miksi teiden kunnossapitoa ei tehdä enää vanhalla hyväksi havaitulla tavalla?
Miksi tiekarhusta on tullut uhanalainen laji Tornion teillä?
Miksi teiden aurausta laiminlyödään jatkuvasti?
Polanteita ja sitä kautta uria ei synny jos aura-auto lähtisi välittömästi liikkeelle kun näkee säätiedotuksesta (ja ikkunasta) että lumisaderintama on lähestymässä. Tämä toisi säästöä kun höyläyksen tarve vähenisi, ja ennen kaikkea tiestö pysyisi TURVALLISENA! Nyt se on syvine urineen kaikkea muuta kuin turvallinen.
Jos tiestö on jo nyt kuin pommituksen jäljiltä niin mikälainen se mahtaa olla helmikuun lopulla? Tätä menoa auto täytyy vaihtaa traktoriin...
Venäläiset turistitkin pitää Tornion tiestöä huonompana kuin heidän kotimaansa teitä, hekin ovat vain varautuneet Venäjän tiestön vaatimaan maastoautoon, ei Tornion tiestön vaatimaan traktoriin...
No mene ostamaan se traktori äläkä kitise tyhyjää. Ei mulla vain ole ollu mitään ongelmia yhtenäkään päivänä. Aina on päässy liikkeelle sen mitä tarviiki. Eikä oo kummonen auto.
Eipä tuonlaisella perunapellolla kannata kummoisella autolla ajaa. Ei vituta niin paljon kun leviää tielle.
Vaan ei leviä. Vai montakos tien kunnon takia levinnyttä autoa sie Torniossa näet per päivä? Kerro ihmessä havaintos, niin käydään ottamassa kuvat ja pistetään jakeluun.
Aika monta kun korjaan niitä päivittäin, ja se piikki osuu jostain kumman syystä juuri tähän aikaan kun tiet ovat tässä kunnossa.
Käyppä korjaamoilla ihmettelemässä kuinka iskareita ja kumilaakereita vaihdetaan nyt urakalla, varaosa liikkeessä käyntikin voi avartaa maailmaa.
Kerroppa firman nimi jossa korjaat autoja? Vertaillaan tietojamme.
eipä ole tullut pidettyä galluppia venäläisillä turisteille tornion teistä, mutta hyvä kun joku on.mistäs tämä tutkimus löytyy?
Ei tässä muut auta, jos ei saaha kunnon miestä asialle. Hyvä ratkaisu olisi Kaihun Kyösti,jos hän järjestäisi Vanhanajan TIEKARHUN liikenteeseen,
Pääväylillä on nykyään liian kevyet,ja heppoiset työkalut yrittäjillä.
No se ole ko nostama prosentin kunnallisveroa niin on varaa tehdä lumityöt niin kuin tvl:än aikona. Tornion alueen urakoitsijana toimii yit jotka ketjuttaneet lumityöt pienille yhden koneen urakoitsijoille. Ei noilla yit maksamilla hinnoilla pysty kukaan paikallinen tuon paremmin nuita töitä tekemään.
Kyllä se tarjous pitää tehdä niin että pystyy ne työt tekeen.
Onpahan keväälläki töitä kun jätetään paksu kerros jäätä tiehen
Mitä tuota veroa nostaan. Onhan kaupungilla rahaa laittaa turhempaankin. Lämpökatu esim.
Ei pysy koristekapselit paikoillaan Tornion kaduilla vaikka olisivat kuin hyvät,jos tulette muista kunnista käymään täällä niin poistakaa ne ennen kaupunkia niin säästätte ainakin sen rahan.
Tosi asia on, että ainakin Ponkalalla on liian suuret alueet aurattavana ja ammattitaito puutteellinen.
Jälki on sellasta ja auraus viipyy aina vain.
kyllä ponkala hommat tekkee kun kerkiää
Kyllä pihasta pois on päässyt ja tietki omasta mielestä aivan hyvässä kunnossa missä ponkala auraa, eri asia kun pääsee tuohon tielle missä könönen auraa, kauheata pottupeltoa. Oletko tiennyt että Torniossa urakoi kaksi Ponkalaa erialueilla? Itse kokkokankaalla asustelen ja täällä ponkala kyllä piettää tiet hyvässä kunnossa!
"Lapin ely-keskus vastaa maanteiden kunnossapidosta. Kunnossapito tilataan isoina kokonaisuuksina alueurakoina jotka kestävät 4-7 vuotta. Urakoitsija vastaa määritettyjen toimenpiteiden ja laatuvaatimusten täyttymisestä.
Urakoita valvovat Lapin ely-keskuksen 5 aluevastaavaa ja valvontakonsultti. Tiellä liikkujat voivat ilmoittaa teiden kunnosta tai liikennettä häiritsevistä asioista tienkäyttäjän linjalle 0200-2100.
Tienkäyttäjän linjalta palautteet ohjautuvat urakoitsijalle ja aluevastaavalle. Kaikki palautteet käsitellään ja tarvittaessa ryhdytään toimenpiteisiin ely-keskuksesta luvataan."
Lähde: Pohjolan Sanomat 20.12.2013
http://www.pohjolansanomat.fi/PS-Uutiset/1194861939251/artikkeli/alkutalvi vaikea teiden kunnossapidolle lapissa.html
Eli siinäpä on numero jonne saa, ja pitääkin ilmoittaa mahdollisista epäkohdista tiestössä. Ei ne asiat ilmoittamatta korjaannu, johan tuo on nähty.
Luoja lumet luo, mutta ei meidän pihasta. Kesäksi lumet sulaa pois ja koko homma vesittyy. Kun tulee oikein kuuma, niin jäitä hattuun pakasteesta.
Onneksi torniolainen voi valittaa mistä vaan ja joka päivä ympäri vuoden sääolosuhteista huolimatta tai ehkä juuri niiden vuoksi, mutta miksi? Elämäntapa, vai tapojen puute?
Sääolosuhteiden vuoksi on katuja aurattava. Tapana on, että maksetaan tehdystä työstä. Tapa on oikea, mutta ne työtkin pitäisi tehdä ja ajoissa.
Suomen tuhmimmat kunnat on listattu. Tornio on sijalla 57.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288635347598.html
Mikä onkaan Tornion sijoitus kunta, jossa eniten valitetaan ja itketään mitä tyhjäpäiväisimmistä asioista ottamatta vastuuta itsestä saatikka omista tekemisistä, kisassa?
Kemi lyödään siinä kisassa, eikö vaan?
Ja sinäkin valitat ja itket niinkin tyhjänpäiväisestä asiasta kuin valittamisesta.
Sain sähköpostiini tällaisen kuvaviestin? Luulin kotia tullessani kaiken olevan hyvin? http://aijaa.com/QOdNCl
Kuva on mistä lie, mutta meikäläisen portilla oli todella jättikasat odottamassa. Arvatkaapa oliko raskasta pukata?
Tuonkin määrän ottaa pienempinä palasina Fiskarsin mainiolla lumilapiolla niin ei ole edes kovin raskasta normaalikuntoiselle ihmiselle :)
Unohtu mainita, että olen 100% invalidi. Toinen jalka polvesta alas proteesi ja oikeasta kädestä neljä sormea pois, vasemmasta kolme.
Joten lapiom käsittely ei luonnistu.
Tuossa kuvassa on huomattavasti vähemmän paakkuuntunutta märkää lunta kuin omalla portillani.
Olin kaksi viikkoa Oulun diakonissalaitoksella kuntoutuksessa ja luulin jonku tehneen minulle palveluksen?
Olipa hyvinkin tehnyt, varsinaisen kahhun palveluksen. Pukata nyt tieltä kaikki sohjo ja jäät porttini pieleen. Maksa nyt sit vielä kiinteistöveroja ja tämmöistä saa palkaksi?
Kiitokset minua tuoneelle taksimiehelle, joka kiireiltään kolas sen verra, et pääsi portista kotiin. Pitänee huomenna soittaa joku koneurakoitsija aukaiseen koko portin leveys, jotta pääsisin autolla kauppareissulle.
Kait sinulle joku pitää sitä pihaa auki, jos kerta invalidi olet?
Vai meinaatko että pihan kolaaminen onnistuu mainiosti yhdellä jalalla ja kahdella vasemman käden sormella, mutta siinä liittymän kolaamisessa tuleekin yhtäkkiä ylivoimainen este?
En ruukaa provosoitua, mutta nyt meinasin jo. Onneksi laskin rauhallisesti kymmenee ja ajattelin ettet sinä tunne kettää vammasta ja et asu ainakaan omakotitalossa.
Kaikenlaisia apuvälineitä ja lisälaitteita on keksitty ja keksitään lisää, jotta me vammaisetkin pärjättäisiin tässä yhteiskunnassa muiden seassa.
Normaali lumen pukkaaminen kolalla ei mahdottomuus, mutta tollainen raskas jäinen paakkuuntunut ei onnistu.
Enempiä en asiasta kommentoi. Hyv yöt.
Pillarikuskithan ei tunnetusti ole mitään ruudinkeksijöitä saati jokseenkin kouluttautuneita.
''Jos nyt kuitenkin normaali talonpoikaisjärki luistaa, niin nuo tien lumet huomattaisi aurata tasapuolisesti kummankin puolen asukkaille kolattaviksi.
Nythän niin ei ole, vaan joku vähälahjainen huristaa, kännykkä korvassa ja aura vinossa kaikki lumet pelkästään toiselle puolen tietä.
Sen auran (sivuläpillä) kun voisi säätää hieman suorempaan ja näin saataisi suurin osa lumia kasaan tien päähän. Takaisin tullessa se vähä, jäänyt osa toiselle puolen.
NÄIN helppoa se olisi ... ellei sitten taitamattomuus tai kusipäisyys estä näin menettelemästä.''
Siis ilmeisesti ihmiset piettää aurakuskeja täysinä idiootteina ja vähä älyisiltä? Siis ihmisetki ottakaa oma järki nytte mukaan, pysäyttäkää kuski ja sanokaa että onko mahollista aurata välillä tie toisin päin että kummallekkin puolelle tulisi joka toinen kerta vähemmän lunta? Eikä tänne valittaa.
Tämä on kyllä joka vuotinen asia että aina valitetaan siitä että tulee lunta teidän portinpäähän tai risteykseen. Mutta ette vissiin vieläkään tiedä että auraajille ei kuulu puhdistaa teidän liittymiänne. Ja jos ei jaksa tai on jotenki vammautunu ettei pysty nii kannattee varmaan silloin ottaa yhteyttä paikalliseen yrittäjään joka tulee puhistaan liittymäsi/pihasi pientä maksua vastaan.
-Asukas joka ihmettelee muitten aiheetonta valittamista
pitääpä joskus pysäyttää ja pyytää kääntään aura niin ettei lumet tule pihalle vaan keskelle tietä. tämä kyllä auttaisi paljon. kerrassaan nerokas idea.
Auraa asutusteiden lumet ensin aura suorassa tien päähän kasaan ja takasin tullessa ne loput sieltä tien vasemmasta laidasta vasempaan laitaan.
Näin se tulisi tasapuolisesti hoidettua.
Meniköhän jo jakeluun ...?
Kuningasidea! Kuinka keksitkin näin loistavan auraus-suunnitelman? Sinussa taitaa olla tieinsinöörin ainesta?
Laitetaan heti kansalaisaloite, että lumet on täst edes kuskattava tieltä aura-autolla aura suorassa sinne jonnekin tien päähän, jos se tie nyt yleensä sattuu edes johonkin päättymään. Takaisin tullessa ejetaankin sitten reteesti vaan aura vinossa tien vasenta kaistaa ja aurataan samalla ne vastaantulevat autotkin sinne tien vasempaan laitaan. ööö.. meni jakeluun...
Eikö se nyt olisi ihan järkeen käypää ja tasapuolista, ettei niitä lumia aina aurata VAIN TIEN TOISEN PUOLEN asukkaiden pihoille ???
Ei siinä ruudin keksijä tosiaan tarvi auraajankaan olla, että tuollaisen asian huomioisi.
Se oma piha-alue kun käy pieneksi ja täyttyy lumesta talven mittaa, kun kaikki lumet aurataan tieltäkin aina saman puoleisille pihoille.
Ei kai ole liikaa pyydetty että tällainen asia otettaisiin huomioon aurausfirmassa ...?
Eli aurojen pitäisi välillä ajaa vastaantulijoiden kaistaa. Mistä näitä ihmisiä riittää.
Tiesitkö että ämpäriin menee enemmän vettä kun pohjaan tekee reiän.
Tämä osoitti juuri aurakuskin ÄO:n.
Ei tosiaan pidä ajaa väärällä kaistalla ... hohhoijaa...
Nii no ensin asiasta kauhea valitus sitte ku siihe keksitään ratkaisu nii täällä haukutaan täydeksi idiootiksi... Voi voi, ei tietenkää sillo aurata väärinpäin tietä jos siinä on muita liikkujia.
Tämä aurakuskin tyhmyys menee jo komiikan puolelle!
nimim. "tervettä järkeä" ehdotus on ihan asiallinen ja selvä. Eli jos ei kaikkia lumia aurattaisi tieltä, tien oikean puolen asukkaiden pihaan.
Auran kulmaa kun jaksaa/tajuaa hieman kääntää vasempaan, niin ei tarvi valituksia ja herjaamista kuunnella tyhmän aurakuskinkaan ja valtakunnassa olisi taas kaikki hyvin ... ainakin lumien pihoille aurauksen suhteen.
Mie oon sitä mieltä, että lumet pittää aurata parilliselle puolelle numeroituja.Siihen puoleen katua auraus on kaikista helpointa.Me parittomien talojen asukkaat ollaan kärsitty jo tarpeeksi.
Lumitöiden teko lopetettava Tornion kaupungissa. Vedetään sitä lämpökaapelia joka paikkaan, niin sulaapi lumet pois. Ikisuven aika koittaapi Toornioon ja kohta saahaan istutella palmuja tänne.
Palma de Tornio.
JIPPIII ... taisin nähdä tiekarhun työssään tänään !
Ne ei olekkaan kuolleet kokonaan sukupuuttoon, tämän lisääntyvän päättäjäidiotismin ja loputtoman tavallisen kansan etujen polkemisen seurauksena.
Rahaa löytyy siis vielä vähän tien kunnoistukseenkin, porvarin kuiviin lypsämisen ohella.
Oliko ihan oikeasti, ja missä?
Paljon puhutaan että ikääntyneiden tulisi pystyä asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Kaupunki tukee ikääntyneeniden ihmisten kotona asumista , auraamalla
liittymät umpeen että ei pääse pois omasta mökistään, olipa asukas tai asukkaat minkä kuntoisia ja ikäisiä hyväänsä. Asia korjaantuisi, lumikauhoilla joissa on päädyissä ns.Läppä jolla voidaan estää lumen purkautuminen, sellaisella läpällä voidaan estä lumen meno littymään, koska se toimii hydraalisesti. Niihin littymiin joissa asuu esim. yli 80 vuotiaita, eikä nuorempia. Torniosa ei ole paljon niitä ihmisiä jotka asuvat omassa kodissaan joiden ikä
on yli 80V . Asumme puolison kanss kahden , yhteisikämme on jonkin yli 176 V.
Ei mee nyt niinkö tuon alotuksen mukaan menny....
Monet risteysalueet on ihan tukossa eikä näkyvyyttä ole ko lumikasoihin!
Lumikasat estää kaiken näkyvyyden ja uraset ja polanteiset on kaikki tiet. voi voi mahohoton ko hyvin auratut tiet.
Konekuskit vois kattoa vähän parempaa paikkaa niille lumikasoille ettei niitä tarvi risteyksien lähelle kipata, ja näin estää näkyvyys kaikkialle!
tiekarhu nähty tiellå töissä
Lumilapioita tampiot on kaupassa.
vanhanajantiekarhu nähty oliko kyösti kaihu töissä kyllä polanne irtosi
Ei veikkosen siellä oli ohjaimissa ammattimies
tiekarhu taas liikkeellä
Veikkosen?