Joo näin tässä taas kävi. Palstan aina jätetty tutustui ja ihastui jälleen.
Olen taas unelma naiselle kuten olen ollut jokaiselle tapaamalleni vaikka sama on myös aina lopputulos. "Olet ihaninta mitä mulle on koskaan sattunut, Miten voit olla sinkku mutta minun onneksi, Rakastan sinua"
Taas mä olen valloittanut uuden. Välitän aivan valtavasti tästä naisesta mutta mielen valtaa se kirottu jokakertainen aave että sinut jätetään kohta kuitenkin.
HelvettiSoikoon mä vihaan tuota omantunnon ääntä!
Alku tapaamiset menee rennosti kun en oleta kenenkään minuun ihastuvan mutta jostain syystä olemukseni hurmaa aika monet.
Seksikin on alkanut jännittää. Suurinpiirtein jokatoinen kerta onnistuu ja homma johtuu vain siitä että pelkään tavattomasti virheitä.
Kun huomaan naisen ihastuneen valtaa pian tunne että joka ainoa tekemäni tai sanomani virhe, asia tai liike saa taas aikaan sen että koen sen tavallisen "olet ihan kiva mutta"
Mä oon sen liian usein kokenu joten en vaan enään osaa nauttia tutustumisen ja ihastumisen hetkestä vaan mieleni vaipuu jo valmiiksi synkkyyteen että kohta olen taas jätetty. Ei auta vaikka miten toitotan sitä itselleni että ajattele positiivisesti. Tänään tapasimme viimeksi. Oli sellainen pieni mitätön juttu joka hieman hävettää vaikka toinen ei sitä pitänyt minään mutta tuli vaan tunne että tämä oli varmaan taas tässä. Hän sanoo välittävänsä ja että nähdään pian mutta olen jo siinä uskossa että emme näe koska enhän saa tehdä mitään virhettä koska olen heti aina hylätty sen jälkeen. Nyt odotan häneltä tekstaria tai soittoa että kuuluuko hänestä enään mitään. Jos kuuluu niin ei oo hätää mutta jos ei kuulu niin tuskin nukun yötäkään.
En jaksa olla silti aina se ensimmäinen yhteyden ottaja.
Kaipaan parisuhdetta mutta kun sellaisen saan en enään vanhojen haamujen takia osaa olla parisuhteessa. Te ette käsitä kuinka ärsyttävä tilanne nämä tunteet ovat minulle.
Jos kirvoitti ajatuksiin saa kertoa. Toivoisin että en saisi haukkumisia sillä olen aika herkkä vastoinkäymisille kuten herkkä olen luonteeltanikin.
Asetelma voisi olla samantyyppinen kuin ajaisi autolla parikymmentä kertaa puuhun. Sattuu mutta toivut kyllä viiveellä taas kuntoon mutta henkisesti olet saanut jo sellaiset opit että mietit uskaltaisinko enään ajaa ollenkaan autolla.
Olen taas unelma naiselle kuten olen ollut jokaiselle tapaamalleni vaikka sama on myös aina lopputulos. "Olet ihaninta mitä mulle on koskaan sattunut, Miten voit olla sinkku mutta minun onneksi, Rakastan sinua"
Taas mä olen valloittanut uuden. Välitän aivan valtavasti tästä naisesta mutta mielen valtaa se kirottu jokakertainen aave että sinut jätetään kohta kuitenkin.
HelvettiSoikoon mä vihaan tuota omantunnon ääntä!
Alku tapaamiset menee rennosti kun en oleta kenenkään minuun ihastuvan mutta jostain syystä olemukseni hurmaa aika monet.
Seksikin on alkanut jännittää. Suurinpiirtein jokatoinen kerta onnistuu ja homma johtuu vain siitä että pelkään tavattomasti virheitä.
Kun huomaan naisen ihastuneen valtaa pian tunne että joka ainoa tekemäni tai sanomani virhe, asia tai liike saa taas aikaan sen että koen sen tavallisen "olet ihan kiva mutta"
Mä oon sen liian usein kokenu joten en vaan enään osaa nauttia tutustumisen ja ihastumisen hetkestä vaan mieleni vaipuu jo valmiiksi synkkyyteen että kohta olen taas jätetty. Ei auta vaikka miten toitotan sitä itselleni että ajattele positiivisesti. Tänään tapasimme viimeksi. Oli sellainen pieni mitätön juttu joka hieman hävettää vaikka toinen ei sitä pitänyt minään mutta tuli vaan tunne että tämä oli varmaan taas tässä. Hän sanoo välittävänsä ja että nähdään pian mutta olen jo siinä uskossa että emme näe koska enhän saa tehdä mitään virhettä koska olen heti aina hylätty sen jälkeen. Nyt odotan häneltä tekstaria tai soittoa että kuuluuko hänestä enään mitään. Jos kuuluu niin ei oo hätää mutta jos ei kuulu niin tuskin nukun yötäkään.
En jaksa olla silti aina se ensimmäinen yhteyden ottaja.
Kaipaan parisuhdetta mutta kun sellaisen saan en enään vanhojen haamujen takia osaa olla parisuhteessa. Te ette käsitä kuinka ärsyttävä tilanne nämä tunteet ovat minulle.
Jos kirvoitti ajatuksiin saa kertoa. Toivoisin että en saisi haukkumisia sillä olen aika herkkä vastoinkäymisille kuten herkkä olen luonteeltanikin.
Asetelma voisi olla samantyyppinen kuin ajaisi autolla parikymmentä kertaa puuhun. Sattuu mutta toivut kyllä viiveellä taas kuntoon mutta henkisesti olet saanut jo sellaiset opit että mietit uskaltaisinko enään ajaa ollenkaan autolla.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sä oot omassa oravanpyörässä. Jos oot varma, että sut aina hylätään niin miksi haaskata aikaa sen murehtimiseen? Jos mä murehtisin jotain varmaa asiaa, esim sitä, että kun aurinko laskee niin tulee pimeää ja on kaihomieli.. niin mä tuijottaisin sitä aurinkoa koko päivän odottaen sitä surkeaa hetkeä.. Muuttuiskohan mun olemus? Ymmärsitkö? Se itse murehtiminen voi muuttaa sun ulkoista olemusta liikaa. Oot kiree etkä rento jne..
Jos siis valitset vain olla edelleen rento sen murehtimisen ja märehtimisen sijaan, niin se aika siihen varmaan taphtumaan asti voisi olla todella kivaa. Ja ehkäpä, ehkäpä... mistä sitä tietää... onhan meillä Suomessakin aika, jolloin aurinko ei laske ollenkaan.. ;)
Naiset ois sanonu tuon kaiken kolmella sanalla: Ole oma itsesi.
Voin olla väärässä, mutta mulle tulee sellainen vaikutelma että sinä jotenkin "tarvitset liikaa" sitä suhdetta, ja sen aistii. Kauanko olette tapailleet? Entä niiden muiden kanssa jotka ovat sinut jättäneet?
Kylläpä kuulosti tutulle...paitsi että minulla on päinvastoin. Minä taas voin tavata rennosti pari kertaa tyyppiä, mutta sitten alkaa ahdistus ja on pakko sanoa, että tästä ei tule mitään. Paljon huonoja kokemuksia takana ja kaipuu lopulta olla yksin. Tosi vaikeaa ja rasittavaa, varsinkin nyt kun tapasin kivan miehen. Etsin hänestä puutteita suurennuslasin kanssa ja olen varma, että tästä ei tule mitään. Tiedän itsekin olevani epäreilu. En osaa oikein neuvoa, mutta luulen, että parasta on antaa suhteen kehittymiselle aikaa. Ja hei...virheitä saa tehdä ja pitääkin. Minusta ihminen joka mokailee välillä on helposti lähestyttävä ja inhimillinen. Usko siihen, että omana itsenäsi olet viehättävä ja riittävä, jos joku ei ajattele niin, ei hän ole sinulle sopiva.
Se oli taas siinä. Ei tullu yllätyksenä. Sitä kun ei vaan merkkaa kenellekään yhtään mitään. Kelpaan maks muutaman kuukauden panopuuksi en muuhun ja loppu selviää uudesta avauksestani. Menneet pilaa aina kaikki ja kun tietää menneisyyden eikä niitä voi unohtaa koskaan on jotenkin turha edes aloittaa suhteita kun tulos on aina sama.
Väitän että suhteen päättyminen ei ole mun syy koska mun menneisyys kaivettiin tarkoituksella esille vaikka en olisi halunnut puhua koko aiheesta. Syy tapailun loppumiselle haettiin mielestäni taas vain tarkoituksella.
Mulla on suhteita ja tapailuja tähän ikään mennessä jo niin hurjasti takana että en yksinkertaisesti jaksa enään uskoa siihen että kelpaan kenellekään yhdeksi ainoaksi rakkaaksi vaan olen aina se toinen tai kolmas vaihtoehto tai vaan korvike. En maksa naisista koskaan mutta ajatus tasolla voisin maksaa jopa siitä että saisin oikeasti naisen rinnalle joka arvostaa ja joka RAKASTAA! Haluaisin joskus kokevani olevan se ainoa oikea ihminen jota nainen arvostaa. Tarjoanhan mielestäni paljon hellyyttä, rakkautta, huomiota ja haluan kyllä aina näyttää sen kuinka välitän mutta kun mikään ei riitä ei mikään siis yksinkertaisesti helvetti mikään yritykseni ei riitä!! Miksi???
Hyvää joulua niille joiden sydäntä ei aina särjetä ja muillekin!!
Miks ihmeessä olet koko ajan epätoivoisesti haku päällä?! Sanot itsekin, että suhteita ja tapailuja on hurjasti takana - miksi? Syöksyt tapailusta / seurustelusta toiseen epätoivon vimmalla, pysähtymättä välillä.
Olen eronnut 4 vuotta sitten, toisesta pidemmästä parisuhteesta. Sen verran saanut näpeilleni, etten ehdoin tahdoin hae sen laatuisia "hankaluuksia". Jos joku erityinen vielä kohdalle osuu, fine - mutta elämäni ei ole näinä vuosina kaatunut parisuhteen puuttumiseen. En ole mielestäni mikään kehno "saalis" ja tarjouksia olen saanut, mutta miksi alkaa tapailemaan ketään, jossei tunnu "siltä"? Aivan varmasti maailmassa on useampikin "se oikea" meille jokaiselle, mutta ei kymmenittäin tai sadoittain sentään...
Nyt tullaan taas aiheeseen mihin ei ole yksiselitteistä vastausta. Toiset haluavat ja löytävät seuraa melko pian, kun taas toisilla on joku aikamääre mikä pitäisi käyttää edellisestä selviämiseen. Ylipäätään miksi hukata sinkkuna tilaisuutta, jos joku kiva tulee kohdalle? Jos pitää kiinni jostain karenssiajasta seurustelujen välillä saattaa se oikeasti oikea mennä ohi, vain omaa itsepäisyyttään kun pitää muka olla hetki yksin.
Sepä se. Ei niitä oikeita ole kymmenittäin ja sadoittain ja jos sinkkuna heidän antaa kävellä ohi ei se pienikään prosentti löydä elämääsi.
Se että jollain käy parempi tuuri kuin toisilla ei se ole muilta pois.
Onko elämän päätarkoitus löytää "joku"? Eikö ihminen voi olla onnellinen yksinkin?
Onko parisuhde ihmisarvon mitta niin, että pitää olla "joku", muuten ei ole muiden silmissä "mitään"?
Tämä viestisi vahvisti sitä kuvaa, jonka sain aloituksesta. Vaikuttaa siltä, että olet valmis uhraamaan omanarvontuntosikin jotta joku pysyisi kanssasi. Epätoivoinen tarvitsevuus paistaa läpi ja saa monet karkaamaan, koska alkaa ahdistaa jos toinen "palvoo" ja "tekee kaikkensa" ja elää niin suurella tunteella saman tien. Tarvitsevuus on inhimillistä, mutta sitäkin voi olla liikaa. Mulla alkoi elämäni ensimmäinen terve (ja pitkä) suhde, kun olin elänyt pari vuotta itsekseni ja nauttinut siitä.
Ennen tuota parin vuoden sinkkukautta petyin lyhyessä suhteessa niin pahasti, että ensimmäistä kertaa elämässäni itsesuojeluvaisto voitti epätoivoisen hakemisen. Siis tuon suhteen jälkeen ihan aidosti EN HALUNNUT parisuhdetta. Ensin olin puolisen vuotta kokonaan ilman mitään tapailuja tai muitakaan miesjuttuja, ns. nuolin turvassa haavojani.
Tuon jälkeen aloin jo suuntautua vähän ulkomaailmaan eri tavalla ja huomata, että osaankin tuntea vetoa miehiin ihan kevyestikin, kaiken ei aina tarvitse olla ensihetkestä niin jumalattoman vakavaa ja "suurta rakkautta". Olin siis oppinut kohtuutta ja realismia ja sen, että minkään kuukauden-parin tuntemisen jälkeen en edes oikeasti tunne sitä toista vielä, joten minun on turha elätellä saman tien mielessäni mitään vuosisadan rakkaustarinaa ja heittäytyä täysillä "antamaan kaikkeani" ikään kuin jokainen mies jota tapailen olisi kyseenalaistamatta minulle hyvä. Voisihan nimittäin ihan hyvin käydä niinkin, että se olisin muutaman kuukauden kuluttua MINÄ jota ei kiinnostakaan jatkaa (ja tuo on se ajatus, jota epätoivoinen ei pysty ymmärtää, koska epätoivoinen roikkuu aina kaikissa kuin hengenhädässä).
Summa summarum: "Tarjoanhan mielestäni paljon hellyyttä, rakkautta, huomiota ja haluan kyllä aina näyttää sen kuinka välitän mutta kun mikään ei riitä ei mikään siis yksinkertaisesti helvetti mikään yritykseni ei riitä!! Miksi???"
Luultavasti siksi, että tuo koetaan ahdistavana, idealistisena liimautumisena. Uskallatko sanoa oman mielipiteesi ja olla eri mieltä vai myötäiletkö kaikessa miellyttääksesi naista?
Siinäpä se. Uskallan sanoa ja aina jos olen jostain eri mieltä tarkoittaa se aina väistämättä menoa eri teille. Siksi välttelen eripuraa viimeiseen saakka koska olen oppinut että en saa olla eri mieltä vaan aina pitää myötäillä omasta tahdosta huolimatta ja kun sanon huom huutamatta ja riehumatta että "ei, olen tästä erimieltä ja minusta se asia olisi näin" on asian jälkipyykki aina se että "hei kiitti oli kivaa mut tää oli tässä"
Joten sanohan naisena miksi en saa olla omaa mieltä? Mulla on kavereita jotka myötäilee vaimojaan vasten omaa tahtoaan ja kiroaa tästä mulle ja heidän suhteet kestää. Kun taas minun suhteeni loppuu 99 prosenttisesti aina siihen ekaan erimielisyyteen. Aivan sama onko tapailu kestänyt viikon tai suhde lähes vuoden kuten vuosi sitten. Meidän eka riita kuukausien parisuhteessa päättyi siihen että naisystaväni sanoi että tää oli tässä ja suhde loppui täysin seinään. Ilta oli hauskaa niinkun meillä aina oli. Pieni asia aiheutti eripuraa välillemme ja kahden tunnin "keskustelu" aikaansai sen että en enään koskaan kuullut kyseisestä henkilöstä paria haukkuma viestiä lukuunottamatta tämän jälkeen.
Mainitakseni vielä niin että en ole narsistisen väkivaltainen saati huutaja riehuja tyyppiä.
Siksi pelkään enemmän nykyään suhteita kun nautin niistä.
Joko olet eri mieltä ollessasi harvinaisen ärsyttävä tyyppi tai sitten sinulla on taito löytää naisjoukosta nirppanokkaprinsessat, jotka ovat tottuneet siihen, että toiset myötäilevät heitä.
Muutoin tuskin olisi haitaksi, jos nyt oikeasti pistäisit tuon epätoivoisuutta hipovan hakemisen jäihin ja olisit itseksesi. Tekisit omia juttujasi ja viis veisaisit siitä, tuleeko sinulla olemaan parisuhdetta vai ei. Useimmiten "nalli napsahtaa" just silloin kuin sitä vähiten osaat odottaa.
Miten ihmeessä tuostakin saadaan väännettyä tällä mies viha palstalla "epäitoivoisuutta hipova hakeminen"?
"Tekisit omia juttujasi ja viis veisaisit siitä, tuleeko sinulla olemaan parisuhdetta vai ei"
Mistähän kurttulehtiruusu nyt päättelee, ettei aloittajalla ole omaa elämää?
Nyt ikään kuin aloittaja tyrmätään jo siitäkin, että hän yrittää elää suhteissa mutta saa aina kuvainnollisesti turpiin idiootti akoilta.
Eikä tuo vastannut hänen kysymykseen mikä kyllä on harvinaisen totta, että miksi juuri nainen on se aina oikeassa oleva ihminen suhteessa ja mies vikisee?
Jos hommaa yrittää kääntää toisinpäin on mies lähes aina se jätetty osapuoli, kuten hän edellä mainitsi. "Mulla on kavereita jotka myötäilee vaimojaan vasten omaa tahtojaan ja kiroaa tästä mulle ja heidän suhteet kestää"
Miettikää. Juuri näinhän se menee kun ymärilleen katselette.
Aiemman kirjoittajan kommentti "Joko olet eri mieltä ollessasi harvinaisen ärsyttävä tyyppi tai sitten sinulla on taito löytää naisjoukosta nirppanokkaprinsessat, jotka ovat tottuneet siihen, että toiset myötäilevät heitä" kiteytti minusta asian aika hyvin.
Ihan ensin täytyy muistuttaa, että ei ole olemassa yhtenäistä joukkoa "naiset" vaan naiset ovat yksilöitä, ihan kuin miehetkin. Siispä on outoa, jos minun, joka nimenomaan puhuin myötäilemistä vastaan, pitäisi nyt osata sinulle puolustella tai perustella "naisena" miksi sinun pitäisi myötäillä. Minähän kun olen juuri vastakkaista mieltä.
Asia on myös niin, että ihminen usein alitajuisesti lyöttäytyy yhteen "tutun oloisten" ihmisten kanssa, ja jos sinulle on tuttua yhtäkkinen jätetyksi tuleminen niin sinä ajaudut helposti samanlaisiin tilanteisiin. Yleinen virhe on kuvitella, että kun omat tiettyä sukupuolta olleet kumppanit ovat olleet tietynlaisia niin se tarkoittaa, tuon sukupuolen olevan tuollainen. Todellisuudessa ihminen huomaamattaan hakeutuu juuri tietynlaiseen seuraan. Minulla tuo kierre katkesi tosiaan sitten, kun ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti pari vuotta ihan pidin hauskaa enkä edes halunnut mitään suhdetta. Tuon jälkeen lähdin ihan eri pohjalta koko hommaan. Ja sitten toinen juttu on tietenkin sekin, että oma käytös vaikuttaa siihen millaiseksi suhde muodostuu.