olemme olleet 8 vuotta naimisissa ,meillä on
neljä lasta.tänä aikana en ole juurikaan käynyt
missään ,olen ollut raskaana n.4vuotta.mieheni ei
päästä minua mihinkään.minulla ei ole
harrastuksia ,en voi käydä edes ystävieni luona
ilman "esiliinaa"eli lasta mukanani,eihän
avioliiton pitäisi olla mikään vankila.olen
25vuotias eli aika nuori vielä tuntuu kun elämäni
valuisi ihan hukkaan .olen miettinyt myös itseni
tappamista,en kohta jaksa enää!ottakaa kantaa
neljä lasta.tänä aikana en ole juurikaan käynyt
missään ,olen ollut raskaana n.4vuotta.mieheni ei
päästä minua mihinkään.minulla ei ole
harrastuksia ,en voi käydä edes ystävieni luona
ilman "esiliinaa"eli lasta mukanani,eihän
avioliiton pitäisi olla mikään vankila.olen
25vuotias eli aika nuori vielä tuntuu kun elämäni
valuisi ihan hukkaan .olen miettinyt myös itseni
tappamista,en kohta jaksa enää!ottakaa kantaa
Vastaukset 11
Vanhimmat
sun puolestasi. En voi samassa tilanteessa sanoa
olleeni, mutta siinä määrin kyllä mustasukkaisen
miehen kanssa elänyt, että voin ainakin yrittää
kuvitella kuinka pahalta sinusta tuntuu.
Kirjotin justiinsa jutun: mieheni onkin minulle
vieras alle (en enää edes muista otsikkoa) mutta
12:sta tai 13:sta se taisi olla. Lue se!
Varmasti neljän lapsen hoitaminen antaa voimia,
mutta tuntuu ajoittan raskaalta. Itselläni on
hommia riittävästi jo kahdessa. Toivottavasti
saat edes joskus hoitoapua. Edes hetkeksi. Kaikki
lähtee kuitenkin siitä, että muistaa huolehtia
itsestään.
Sanoisin jotakin viisasta, jos osaisin, mutta
paremman puuttessa en voi muuta neuvoa kuin, että
yritä puhua miehesi kanssa. jos ette kahdestaan
siihen pysty koita saada miehesi perheneuvolaan
kanssasi. Jos miehesi ei lähde, mene vaikka yksin.
Kirjoituksestasi jäi se tunne, että jollakin
asteella pelkäisit miestäsi. Mitä pelkäät? Jos
hän on väkivaltainen, suosittelisin pikaista eroa
tai ainakin terapiaa koko perheelle. Jos hän
käyttää vain sanoja aseenaan, koita löytää voimaa
niiden vastustamiseen. Tiedän, että sanat voivat
loukata pahasti kuin veitsi, mutta toisaalta
niistä voi myös koittaa olla välittämättä. Hommaa
lastenvahti ja tapaa ystäviäsi, mene uimaan,
jumppaan tai ihan mihinkä vaan mikä saa sinut
voimaan hetkeksi paremmin. Jos sinusta tuntuu,
että lapsenvahtia on vaikea löytää, soita
mannerheiminlastensuojeluliittoon tai soita
kaikki ystäväsi läpi. Yllättävän monet auttavat
vaikkeivat apuansa tyrkytäkään ja yllättävän
monet tekevät sitä jopa mielellään. Pitää vain
rohkaistua pyytämään.
Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos
ottaisit "ohjat" omiin käsiisi, etkä alistuisi
miehesi vaatimuksiin? Avioliittokin on kahden
yhteinen sopimus eikä miehen valtakunta. Ei
hänellä pitäisi olla minkään valtakunnan
määräysvaltaa sinuun.
Itse opin tämän kantapään kautta. Mutta parempi
myöhään kun ei milloinkaan.
kiitos kun vastasit .täytyy myöntää että pelkään
miestäni ,parisen kertaa hän on käynyt käsiksi
minuun .olen kyllä ehdottanut hänelle että
menisimme jonnekin puhumaan ongelmistamme mutta
hän ei suostu,siihen ei kuulema ulkopuolisia
tarvi.minulla ei ole ketään kuka katsoisi
lapsia .molemmat vanhempani ovat kuolleet ja
siskoni on 18 ja haluaa elää omaa elämäänsä.olen
miettinyt eroa ,mutta en uskalla vain lähteä.
Tilanteesi on todella kurja. Se on kuitenkin
selvä että pelossa ei kokaan voi/jaksa eikä
tarvitse elää. Tunnen tunteen, että ei ole ketään
ja olet yksin, usko pois, löytyy ihmisiä jotka
välittävät ja ovat valmiita auttamaan.
Älä jää yksin! Ensinnäkin puhu ihmisille, pura
tuntojasi. Yksin pohdittuina asioilla on
taipumusta vaan pahentua. Jo tämä
keskustelupaikka on hyvä kanava tuntojen
purkamiseen. päiväkirjankin kirjoittaminen
helpottaa (ainakin mua). Ilmeisesti lapsesi ovat
kotona päivät kanssasi? Puhu siskollesi puhu
vaikka hiekkalaatikolla. Puhu ystävillesi.
Jostakin aina löytyy joku. Mulle yllättävä
tukilähde on ollut päiväkodin henkilökunta ja
erityisesti yksi täti siellä. Olin niin
häpeissäni etten olisi kehdannut siellä
kenellekään puhua, enkä varmaan olisi puhunutkaan
ellen valvotun ja tapellun yön jälkeen olisi
alkanut päiväkodissa itkemään. Silloin täti ei
jättänyt mulle vaihtoehtoja vaan sanoi, että nyt
mennään juttelemaan! Silloin se purkaus tuli.
Itkin ja selitin. sanoin, että hävettää ja hän
totesi, ettei mitään hävettävää ole. Elämässä
sattuu kaikenlaista!! Seuaraavana päivänä hän
antoi minulle muutaman puhelinnumeron johon voin
soittaa.
Ilmeisesti miehesi alistaa sinua parhaansa
mukaan. Usko mua, se ei lopu ennenkun pistät
siihen stopin. Joko lähtemällä pois tai sit
pistämällä vastaan. Mä kokeilin ensin ensimmäistä
vaihtoehtoa ja totesin, et mulle ei jäänyt muuta
jäljelle kun lähteä pois.
Mene perheneuvolaan. Mene yksin, jos et saa
miestäsi mukaan. mitä tahansa siellä kerrotkin,
he on varmasti kuulleet pahempaakin. Yksi kehen
voit ottaa yhteyttä, on sun oman aluees
sosiaalitäti. Riippuu tietysti hirveesti kunnasta
minkälaiset systeemit siellä on, mutta joka
kunnassa aina joku systeemi on. Myös
yksinhuoltajien yhdistyksestä löytäisit varmasti
tukea ja neuvoja. (yhdistys on tarkoitettu
muillekin kuin yksinhuoltajille).
Ja muista, että omistuksenhalu, alistaminen ja
mustasukkaisuus sattavat esiintyä rakkauden
nimissä, mutta sitä ne eivät ole!!!!
Jos miehesi käy päälle, älä epäröi soittaa
poliisille. En kuitenkaan suosittelisi
uhkailemaan soittamisella sillä se on aika varma
tapa ärsyttää miestä. Jos alat pelkäämään: soita!
Mulla löytyis kaikkiin noihin edellä luetelluihin
paikkoihin puhelinnumeroita Tampereen seudulle.
satutko olemaan täältä päin?
Ja muista, tää kaikki on vaan elämää ja elämä
jatkuu ja kulkee eteenpäin. Aina tulee uusi
päivä! uskomatonta kyllä kaikesta selviää ja
uskomattomien vaikeuksien jälkeen voi vielä
nauraa! Tiedän, että pelko lamaannuttaa, mutta
siitäkin on mahdollista päästä.
Muista, että jokainen on vastuussa omasta
hyvinvoinnistaan. Sun velvollisuutes on huolehtia
siitä, että sä voit hyvin!!!! Lapsesi voivat
hyvin silloin kun säkin. Joskus voimat on niin
loppu, ettei enään yksin pärjää, silloin on
pyydettävä apua! ja usko vain että apua löytyy!!!
Olenhan mäkin täällä!
Aina ne naiset on valittamassa että miehet on
sikoja ja huonoja aviomiehiä. Naisissa ei ole
ikinä mitään vikaa kait suhteeseen tarvitaan
kaksi ihmistä. Sussakin on jotain vikaa tai
sanotaanko että te olitte liian erilaisia
toisillenne. Mies yritti muuttaa sua ja sinä
miestäsi, ääripäät liian kaukana. Haluaisin
kuulla miehesi version tapahtuneesta.
Tyypillinen Anne Sällylä-case, eihän sporttisesta
4 lapsen äidistä voi kukaan viaton ihminen erota.
Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta olen
seurannut vierestä, kuinka pienten lasten äidit
joutuvat olosuhteiden pakosta sulkeutumaan
kotiinsa. Onko sinun tilanteesi sellainen, että
miehesi kontrolloi sinun elämääsi vai onko
tilanne sellainen, että koska lapset ovat niin
pieniä, et halua olla poissa heidän luotaan. Jos
tilanne on jälkimmäinen, niin varmasti parin
vuoden kuluttua olet jo vapaampi menemään. Onko
sinulla omia ystäviä? Onko sinulla harrastuksia,
jonne voisit mennä ilman lapsiasi, vaikkapa vain
kerran viikossa? Monesti ihan "tervekin" ihminen
tulee mökkihöperöksi jos ei ikinä pääse
tuulettumaan ja olo paranee jo pienilläkin
muutoksilla. Olisihan se nyt parempi niin sinun
kuin lastesikin kannalta, että pääsisit välillä
virkistämään itseäsikin.
sitä avausta ajatuksella,mutta olet kyllä jo
jakamassa auliisti neuvojasi.
Tolle keskustelun avajaalle pitikö tehdä neljä
lasta ja odotta 8 v ennekuin hoksasit tilanteen
mihin se on johtamassa.
Sun pitäisi neuvotella miehesi kanssa ja kertoa
ssada hänet ymmärtämään että tilanne on sinun
kanaltasi kestämätön.
itsemurha on pakenemista.
Sinulla on vielä elää edessä kun saisit nyt
selvitettyä ton tilanteen jotenkin,toi ei
varmasti ole hyvä teille kellekään.
jos teet itsellesi jotain entäs lapset,joutuvat
lastenkotiin ja he ovat varmasti syyttömiä tohon
tilanteeseen
Ettei vain edellinen kirjoittaja olisi syntynyt
kultalusikka suussa ja elämän pahin trauma on
ollut se että jäi tanssikilpailussa kakkoseksi.
Elämässä sattuu kaikenlaista ja jälkiviisas on
helppo olla. Aina voi alkaa pohtimaan, olisiko
kenties jotakin pitänyt tehdä tai jotakin jättää
tekemättä. Jokainen tekee joskus vääriä valintoja
ja toiset maksavat niistä kalliimman hinnan kuin
toiset! Virheistään voi kuitenkin oppia ja elämä
on siitä mielenkiintoinen asia, että se jatkuu,
tapahtui mitä tapahtui.
Jokaisella on oikeus voida hyvin! Eikä kenenkään
tarvitse alistua toisen ihmisen alaisuuteen
henkisesti.
Mieti sinä (edellinen kirjoittaja) kuinka huonosti
ihmisen täytyy voida ja kuinka huonosti toista on
kohdeltava, että hän tosissaan ajattelee ettei
muuta ratkaisua kuin itsemurha ole. Ei siihen ihan
vähällä pysty.
Toivotan avioliiton uhrille hyvää jatkoa ja
muistutan siitä, että jokainen aamu on uusi alku.
Jokainen päivä on mahdollisuus muuttaa elämäänsä.
Aina löytyy niitä, jotka osaavat neuvoa kuinka
toisten tulisi elämänsä elää, mutta eipä niistä
tulee välittää. Jokaisella on kai oikeus
(typeräänkin) mielipiteeseensä. Usein nämä tyypit
ovat kuitenkin niitä, jotka sinun houssuissasi
olisivat pärjänneet paljon huonommin kuin sinä.
Jo neljän lapsen äitinä oleminen vaatii ihmiseltä
niin paljon, että luulempa, että edellisestäkään
kirjoittajasta ei siihen hommaan ikipäivänä olisi.
Hyvässäkään suhteessa.
Pärjäile!!! Ja muista, ettet suinkaan ole yksin,
kuvailemassasi tilanteessa on varmasti satoja
muitakin.
Olen itsekin ollut tilanteessa, jossa mietin
vakavasti tappaisinko itseni vai ottaisinko eron.
Molemmat vaihtoehdot tuntuivat mahdottomilta,
mutta senhetkistä tilannettakaan ei jaksanut.
Lopulta keräsin tavarani ja ne tahdonvoiman
rippeet jotka enään jäljellä olivat ja lähdin.
Päivääkään en katunut!
Niinpä!
Kun liian nuorena perustaa perheen.
Tulee tuo tunne eteen ja silloin se
ELÄMÄTÖN ELÄMÄ alkaa kiinnostamaan.
Pitäisi osata elää sitä nuoruutta,
saa mennä ja tulla, kokea!
Mites sitä yleensä käy jos aloittaa
sen sinunkin tilanteessasi.
Taas yksi riitainen perhe,mahdollinen
ero ja avioerolapset ja sitä rataa...
Mieti järjellä!!
Mitä haluat,enää et voi olla omahyväinen
ja toteuttaa omia pyrkimyksiäsi sinulla
on LAPSET!!
Ettei tarvitse sitten katua...
onnelliseen elämään, jos niin haluat. Kenenkään
ei tarvitse uhrautua miehen tai lastenkaan takia,
sulla on omakin elämä elettävänä. Et voi elää
vain muiden kautta elämääsi. Alat vaatia
oikeuksiasi, harrastaa jotain, aloitat vanhojen
ystävyyssuhteiden ylläpidon, vaadit päästä
ihmisten ilmoille yksinkin. Älä alistu enää!!
Avioeroa en suosittele kenellekään, mutta toivon
että saat miehesi ymmärtämään arvosi. Nainen
jaksaa paremmin kun hoitaa itseään ja
psyykettään. Mielenterveystoimistossakin voisit
käydä asioista puhumassa. Voimia sulle, rohkeutta
elää!
En tiiä mitä sanoa muuta kuin, että älä missään
nimessä tapa itteäsi!!! Lasten takia et voi tehdä
sitä...
Mä oon joskus pienenä poikana löytäny mutsini
juuri sen jälkeen lattialta tajuttomana, kun hän
oli tahallaan ottanut yliannostuksen...Ei mikään
kovin mukava kokemus, sen voin sanoa. Se vaikutti
minuun jälkeenpäinkin pitkän aikaa ja mitä jos
mutsini olisi onnistunu yrittämässään???
Itsekin olen yrittänyt kerran viedä oman henkeni,
mutta epäonnistuin siinä... Näin jälkeenpäin
ajateltuna se oli tosi hyvä että
epäonnistuin...olisi monet ilonaiheet jäänyt
kokematta. Emmä enää haluis kuolla....paitsi ehkä
joskus harvemmin nykyään kyllä toivoisin, etten
heräisi seuraavaan aamuun, mutta on mun elämäni
huomattavasti niiltä ajoilta parantunu silti,
siis niiltä ajoilta kun yritin oman henkeni
riistää.
Yritä päästä eroon siitä miehestä...varmasti
parempiakin miehiä löytyy, joita ei tarvii yhtään
pelätä tms.
se kumma, miten tuonkaan ikäinen ihminen ei ole
vielä oppinut huolehtimaan itsestään. Itselläni
ikää on saman verran kuin sinulla, eikä onneksi
ole vielä kersoja näkynyt. Mites, jos hankkisit
pillerit tai jotain? No, tekemätöntä ei
tietenkään enää saa tekemättömäksi, mutta onkos
niitä lapsia ollut pakko pukata niin
perkeleesti?? Lopeta nyt jo ainakin se sikiäminen.
Kaikkein säälittävintä viestissä on se, että et
näköjään vielä osaa ottaa vastuuta tekemisistäsi -
miten voit kutsua itseäsi äidiksi?
Niin ja itsemurha on muuten sitten kaikkein
raukkamaisin ratkaisu, luovuttajan valinta.
Koitapa nyt saada hommaan vähän järkeä tai olet
kohta kymmenen
luonnevikaisen/käytöshäriöisen/psyykkisesti
sairaan lapsen äiti. Asennetta hommaan!