Sarjassa kemijärveläistä päätöksentekoa

Upiuupunut oon sydänjuuria myöten, saattoi meistä päättäjistä tuntua eilenillalla Kemijärven kaupunginvaltuustossa.
Kun 7 tunnin uurastuksen jälkeen pääsee päättämään jo monesta seulasta läpi menneestä budjetista, luvut eivät rimmaakaan. Siinä vaiheessa onkin ihan sama, mitä eteen tuodaan. Kaikki menee läpi. Olisko syytä ryhdistää päätöksentekoa? Onko ihan pakko tuoda vihoviimeiseen kokoukseen hallintosääntöä, jonka pilkkuja ryhdytään viilaileen.

Aikaa talousarvioiden ja-suunnitelmien arvioimiseen ei jäänyt. Ihan sama kai se on, lähteekö viis vai viistoista opettajaa tai muuta viskaalia.

Ei hyvä heilu!
2229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No mitä ne Persut siellä esitti ? Oliko yhtä pontevia ko ennen vaaleja aikoivat ?

Äänestä

Turha haukkua persuja, jos virkamiehet eivät osaa käyttää taulukkolaskentaa. Alkeellisia virheitä, jotka on tehty virkamiesten toimesta. Mitä tekee sivistysjohtaja, jos ei tämän vertaa osaa itsekään laskea?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itekin tuhertaja kirjoitti:

Upiuupunut oon sydänjuuria myöten, saattoi meistä päättäjistä tuntua eilenillalla Kemijärven kaupunginvaltuustossa.
Kun 7 tunnin uurastuksen jälkeen pääsee päättämään jo monesta seulasta läpi menneestä budjetista, luvut eivät rimmaakaan. Siinä vaiheessa onkin ihan sama, mitä eteen tuodaan. Kaikki menee läpi. Olisko syytä ryhdistää päätöksentekoa? Onko ihan pakko tuoda vihoviimeiseen kokoukseen hallintosääntöä, jonka pilkkuja ryhdytään viilaileen.

Aikaa talousarvioiden ja-suunnitelmien arvioimiseen ei jäänyt. Ihan sama kai se on, lähteekö viis vai viistoista opettajaa tai muuta viskaalia.

Ei hyvä heilu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu