Suomi24:ää pyörittävät

Eikö?

osaamattomat TYPERYKSET!

5

185

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perustele vähän sanomaasi äläkä heittele tuollaisia suuria lauseita noin vain. Osaat näköjään kirjoittaakin. Minun mielestäni suomi24 toimii normaalien liiketaloudellisten sääntöjen mukaan ja järjestelmänä suht hyvin, nyt on ollut jotain ihme takkuamista n viikon verran. Liekö jotain muutoksia tulossa.

      Mutta kerro miksi he ovat osaamattomia typeryksiä, minäkin haluan kuulla. Oletko edes selvittänyt miten he toimivat. He ovat nimittäin ulkoistaneet alihankkijoille aika paljon asioita ja valvontaa ovat saaneet noille sheriffeille, samalla vastuu on aina kirjoittajalla. On suomen suosituimpia saitteja. Aika hyvin portaalipalveluja tarjoavalta nettifirmalta.

    • seeraa

      Treffi-osasto on parhaillaan kaatunut. Mutta muuten on toiminut hyvin. Lauantaina oli suuria ongelmia, kun normaalisti on yli 16000 ihmistä yhtä aikaa sisällä, lauantaina oli vain n 5000 kävijää. Eli silloin oli paikka jumissa jotenkin. käy katsomassa tiedotteet, linkki etusivulla.

    • Lähes lopettanut

      Suomi24 on aika huono paikka kunnon keskusteluun. Täältä poistuu parhaat viestittäjät. Taso hyvin heikkoa.
      Paikkakunnissa on eroja. Rovaniemi ei ole huonoimmasta päästä. Muttei kyllä kovin kaksinenkaan keskustelupaikka.

      Huono keksintö sinänsä koko Suomi24. Täyttä soopaa lähes aina. Pahaa oloa ja niin poispäin. Kukaan ei keskustele vaan suoltaa omaa pätemisen tarpeessa olevaa yleensä täyttä hölynpölyä eli sontaa näille palstoille.
      Huono luotsi voi pilata osaamattomuudellaan ja laiskuudellaan kaikki keskusteluketjut.
      Ylitornio on kaikista kummallisin ja omituisin sisäänlämpiävien sisäpiiriläisten kadeellisten ihmisten saitti. Kaikki poistetaan tuosta vain. Kokonaiset ketjutkin.
      Pitäisi olla puolueeton viestien tarkkailija ja sensuroija. Nythän se on täysin mielivaltaista. Kuka tahansa voi poistattaa vaikka tämänkin viestin jota nyt tässä justiinsa kirjoitan tähän palstaan. Siis jos niin haluaa.
      Tähän tulokseen olen tullut jo ajat sitten.

      • paikat kuntoon

        Olen nyt vähän erimieltä kanssasi. Suomi24 on monipuolinen keskustelupalsta aihepiiriiltään. Jokainen saa äänensä kuuluville jos vain tahtoo. Keskustelut ja mielipiteet ovat jokaisen käsissä. Rovaniemi, Kemi, Kemijärvi, kokemukseni perusteella ovat hyviä keskustelupalstoja. Edellä mainittujen kaupunkien luotseja ei voi moittia. Antavat vapaat kädet keskusteluihin. Kommenttisi oli muuten hyvä. Siitä mielipiteeni.


      • Saa olla erimieltä
        paikat kuntoon kirjoitti:

        Olen nyt vähän erimieltä kanssasi. Suomi24 on monipuolinen keskustelupalsta aihepiiriiltään. Jokainen saa äänensä kuuluville jos vain tahtoo. Keskustelut ja mielipiteet ovat jokaisen käsissä. Rovaniemi, Kemi, Kemijärvi, kokemukseni perusteella ovat hyviä keskustelupalstoja. Edellä mainittujen kaupunkien luotseja ei voi moittia. Antavat vapaat kädet keskusteluihin. Kommenttisi oli muuten hyvä. Siitä mielipiteeni.

        Siitähän ei ollutkaan kysymys vaan siitä että tietyillä paikkakunnilla lukijat poistattavat viestejä mielihalujensa mukaan jos viestit eivät heitä miellytä.
        Eli sananvapautta ei ole näillä palstoilla. Lehtien palstoilla on sentään kokeneet ammattilaiset tässä hommassa. Siis sensuroimassa tekstejä.
        Luotsit sitten täällä poistavat nämä viestit automaattisesti lukematta edes niitä.
        Näinhän se toimii. Jos on kansainväliset ja valistuneet lukijat eivät he hevin vaivaudu turhaan viestejä poistattamaan. Kuten jo sanoin Rovaniemi ei ole lähellekään pahimmasta päästä.
        Paikkakunnissa on siis suuria eroja. Sehän jo muutama moraalinvartija voi pilata kaikki keskustelupalstat vartioinnillaan. Ylitornio on sisäsiittoisin paikka ylivoimaisesti.
        Viestittäjät hupenee vähitellen minimiin. Näin siinä käy. Vielä yleensä ne parhaat ja älykkäimmät "nostavat kytkintä". Älykäs on yleensä erittäin suvaitsevainen ja niinsanotusti kansainvälinen joustava tyyppi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      149
      3981
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      39
      2607
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      61
      2005
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      77
      1874
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      204
      1742
    6. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      72
      1055
    7. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      21
      1052
    8. Milloin olit onnellinen? Miksi?

      Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon
      Sinkut
      140
      752
    9. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      61
      734
    10. Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!

      Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen
      Suomalaiset julkkikset
      22
      732
    Aihe