UKK kävelytesti.

Eli kuinka luotettava on kyseisen testin tulos???

Kävin tekemässä testin ja ihan yllätyin kun testi antoi mulle ainoastaan "keskiverto" tuloksen. Rehellisesti sanottuna, odotin vähän parempaa.
Vielä enemmän yllätyin, kun tuloksen "tulkkaaja" sanoi, että minun olisi hyvä ruveta harrastamaan liikuntaa 3 kertaa viikossa. En voinut muuta kuin tuijottaa häntä sanomatta mitään. Treenaan kovaa kamppailulajia 4-6 kertaa viikossa ja siihen päälle teen vielä ½-1h juoksulenkkejä pari kertaa viikossa! Kävelytestissä yritin kävellä niin ripeästi kuin suinkin lyhyillä jaloillani pääsin, enkä ollut edes yhtään hengästynyt testin jälkeen.

Jäi kovasti vaivaamaan kun treenaan nyttenkin jo niin paljon kuin kykenen, mutta testin mukaan mulla onkin vaan KESKIVERTO kunto.
3145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin mutta kun kävely on varsin vaikeaa jos siitä yrittää tehdä rankkaa, ja siinä selitys siihen miksi omat suhteettoman pitkät jalkani eivät auttaneetkaan tässä testissä, kuten juoksussa ovat tuoneet vauhtia ja rentoutta.

Kävely nopeassa tahdissa ei ole helppoa, ja vaatii harjoittelua päästä edes sellaiseen vauhtiin että tulee hiki.

Äänestä

Ei kovinkaan luotettava testi . Enemmänkin suuntaa antava. Sopii kyllä esim. työpaikan kuntotestikdi kun pitää testata iso poppoo kerralla ja halvalla. Ergometritesti tai jopa cooperintesti luotettavampi. Luotettavin luonnollisesti suora hengityskaasuista tehtävä testi mutta kuntoilijalle turhan tyyris..mutta jos olet äveriäs niin eikun jollekin urheiluopistolle tai kuntoutuskeskukseen testiin!

Äänestä

Teknisesti hyvä kävely on aika pakotonta, rentoa. En usko että jalkojen pituudella on paljon tekemistä asian kanssa. Kannattaa luottaa askeltiheyteen enemmän kuin askelpituuteen.
Ilmeisesti on vain todettava että kävelytekniikkasi on fyysiseen kuntoosi nähden heikko.
Tajuttoman helpon kävelyn löytää alexander tekniikan perinteestä. esim.
http://www.atwestla.com/1/post/2012/04/is-walking-the-ideal-mind-body-exercise.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuinka luotettava? kirjoitti:

Eli kuinka luotettava on kyseisen testin tulos???

Kävin tekemässä testin ja ihan yllätyin kun testi antoi mulle ainoastaan "keskiverto" tuloksen. Rehellisesti sanottuna, odotin vähän parempaa.
Vielä enemmän yllätyin, kun tuloksen "tulkkaaja" sanoi, että minun olisi hyvä ruveta harrastamaan liikuntaa 3 kertaa viikossa. En voinut muuta kuin tuijottaa häntä sanomatta mitään. Treenaan kovaa kamppailulajia 4-6 kertaa viikossa ja siihen päälle teen vielä ½-1h juoksulenkkejä pari kertaa viikossa! Kävelytestissä yritin kävellä niin ripeästi kuin suinkin lyhyillä jaloillani pääsin, enkä ollut edes yhtään hengästynyt testin jälkeen.

Jäi kovasti vaivaamaan kun treenaan nyttenkin jo niin paljon kuin kykenen, mutta testin mukaan mulla onkin vaan KESKIVERTO kunto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu