yhtäkkinen halu naisia kohtaan?

Vanhetessaan ihmisen seksuaalinen identiteetti vaan vahvistuu ja tulee myös rohkeammaksi seksuaalisesti.

Nii ku oon miettiny just, että voisiko se johtua siitä, kun itsetunto parantunut niin se seksuaalisuuskin tulee sitten voimakkaammin esille. Mut toisaalta pelottaaki ehkä hieman nää tuntemukset, jos ne voimistuukin enemmän.. :o Jopa tosiaan tän nykyisen suhteen aikana oon miettiny sitä, että en enää olis mitenkää kiinnostunu naisista, mut se on vyörymässä takaisin ja oikeesti VOIMAKKASTI :o

Ihan vanhanaikaisesti vaan: sulla on kaksi lasta.
Näitten kautta ja näkökulmasta voit miettiä asioita, kannattaako alkaa liikaa hekumoimaan... ainakaan vielä ja polttamaan nykyistä suhdetta mieheesi... jos seksikin pelaa hänen kanssaan.
Yritä panostaa mieheesi, vaikka arki hänen kanssaan ei tykytä... näin se menee usempien kanssa, vaikka ei olisi bi.
Vaihtelua voi löytää muistakin asioista kuin romantiikasta ja pettämisestä. Niiden tunteiden voi antaa tulla ja mennä, luulematta niistä sen enempää.

Tulee mieleen, että onko sulla liikaa löysää aikaa, jolloin voi mietiskellä minuuttaan ja möyhiä tuntemuksia?
En todellakaan loukatakseni kirjoita, mutta mitä enemmän alkaa jotain ajatuksiaan helliä, sen suuremmaksi niiden merkitys kasvaa.
Ihmisellä on miljoona ajatusta päässään vuorokauden aikana, ja useimpia ajatuksia voi hallita.
Vaikka tykyttäisi naisten lähellä, niin so what... sen enempään ei kannata niille aihetta antaa.

Siis enhän missään vaiheessa sanonu että oon pettämässä tai mitää semmosta. Ja ei ole liikaa aikaa miettiä, ja kyllä keskityn mieheeni ja rakastan häntä ja hän tietää näistä tuntemuksistani, mutten itsekään ole varma mitä ne tarkoittaa. Ehkä olen löytämässä itseäni. Olen kuitenkin sen verran nuori. Toisekseen jos ihmisellä ilmenee jotain tunteita tai tuntemuksia, miks ihmeessä ne pitää tukahduttaa ja unohtaa. Sehän on vain itsensä hylkäämistä. Olen niin monta vuotta alistunut ihmisten tahtoon ja jos nyt alan vihdoin itseäni löytämään, vaikka sitten näin, niin en todellakaan aio vaimentaa sisimpäni ääntä.
Ja ei, en ole riskeeraamassa suhdettani, enkä eroamassa miehestäni ja todellakin lapsien parasta ajattelen.
Mut jokaisella ihmisellä on tunteet ja ajatukset, ja niille et vaan yksinkertaisesti mitään mahda. Ja en missäm vaiheessa kyllä sanonut todellakaan, ettei mieheni kanssa mikään sytytä. Kyllä sytyttää. :S Hmph...

Nykyaikaisemmin vaan: lasten lukumäärällä ei ole merkitystä jos ihminen ei ole onnellinen. Suhteessa jumittaminen heijastuu aina käytökseen ja olotilaan, eikä se jää lapsilta huomaamatta. Jos sellaista esimerkkiä haluaa lapsilleen näyttää, siitä vaan. 10, 15 tai 20 vuotta on ihmisen elämässä kauhean pitkä aika "olla vaan" epäonnellisena ja "havahtua" siihen jälkikäteen.

Se puolisoon panostamiseen keskittyminen on itsensä pettämistä. En kannata pettämistä, mutta en sitäkään että ihastumisista ja seksuaalisista tuntemuksista ei voisi nauttia niiden kohteiden kanssa, jos se vaan on mahdollista. Varsinkin pidemmissä suhteissa keho voi olla läsnä seksin aikana, mutta mielessä on täysin eri ihmiset.

Aloittaja vaikuttaa selvästi tuntevan vetoa samaan sukupuoleen. Eikä tälle asialle voi mitään. Se on vaan niin :) Et kertonut miten miehesi suhtautuu sinun bi-historiaasi. Osa miehistä antaa naisensa tyydyttää bi-seksuaalisuuttaan ja se on heille ok. Ehkä voisit keskustella asiasta miehesi kanssa? Itse tunnet miehesi ja millainen hän on.

oillaan keskusteltu asiasta paljonkin. Hän pitää sitä pettämisenä, yhtälailla kun jos olisin miehen kanssa. Ja itse asiassa jopa pahempana asiana. Olenb sii saikaisemmissa suhteissa saanut olla naisten kanssa vapaasti koska aikaisemmat mieheni eivät ole suhtautuneet siihen mitenkään negatiivisesti. Ehkä enemmän se on ollut heille jotenkin jännempää sitten.
Ja mitä olen ymmärtänyt ehkä pelkää enemmän sitä että meen naisen matkaan kun miehen koska, mulla on tosi egatiivisia kokemuksi amiehistä ja siitä miten he ovat kohdelleet minua kun olen ollut vasta pieni tyttö. Jotenkin naisiin on ehkä helpompi luottaa, ainakin seksiin viittaavissa asioissa. Olen siis ollut kummankin sukupuolen kanssa. Seurustellut, en ole koskaan naisen kanssa. Ihastunut olen ollut kumpaankin sukupuoleen.
Mutta tosiaan tässä nykyisessä suhteessa olen jotenkin kai unohtanut sen kuka itse olen tai mitä haluan, tai sitten se on vaan '' jäänyt'' jotenkin. Saatiin tuo vaavi melkosen vasta ja sen jälkeen alkoi nämä tuntemukset, jotka tulevat vahvasti esille. Ja jos miehelli selitän jostai naisesta joka on minusta viehättävä, hän huomaa sen kyllä, kun puna nousee poskilleni. Ja olen hänelle kertonyt minkälaisista naisista tykkään.. (Tiedettävästi meillä on ihan eri maku) ;D Mutta mietinkin, että johtuuko tämä siitä, että olen jotenkin löytämässä itseäni, kaipaan itseäni jne. Vai onko bi seksuaalisuuteni oikeasti heräämässä näin voimakkaasti? Ja tosiaan kyllä nautin mieheni kanssa seksistä, mutta ehkä siitä nykyään puuttuu se tunnepitoisuus, jos niin voi sanoa.

Oi jaahas, no siihen että lapset muuttaa pois kotoota, menee n 18 vuotta, että se on mleko pitkä aika ootella tässä ja tukahduttaa omia tuntemuksia että tuota :) Ja tokihan enhän minä sitä sano, että jos meillä hyvin menee ja nämä kaikki tuntemukset on vain ohimeneviä, nii mikäs siinä, varmasti ollaan yhdessä nii pitkää ku henki pihisee. Kunhan nimen omana se arki luistaa ja pelataan ns yhteen koko ajan. Kunnioitus ja arvostus toisen tunteita kohtaan pitäisi kuitenkin jokaisella olla. Jos toinen osa puoli näkee, ettei toinen ole onnellinen, silloin sen ratkaisemiseksi täytyy tehdä jotain. Ja kuten myös jos itse huomaa olevansa epäonnellinen. Mutta tässähän ei ollut siitä kyse että olisin epäonnellinen. Olen hyvinkin onnellinen elämääni. Mutta tallainen '' sivubisness/harhailu'' kuitenkin tapahtuu ajatuksissani. Toisaalta se on ihan mukavaa, että oma seksuaalisuus herä ja tuntuu hyvältä, toisaalta sitten se on aivan kuin ''uinuva peto'' kelle en välttämättä uskalla edes antaa kovinkaan valtaa. Mutta entä jos se ottaaki vallan itse itsestään? Pitäisikö silloinki vielä väkisin tunkea ajatukset syvään mielen hautaan ja antaa kaikkien asioiden olla vaan niinkuin ne on?

"18 vuotta, että se on mleko pitkä aika ootella tässä ja tukahduttaa omia tuntemuksia että tuota"

Sama skaba on melkein kaikilla pariskunnilla: valitsenko oman onnen ja rikon perheen vai pidänkö valitsemistani sitoumuksista huolta?

"Jos toinen osa puoli näkee, ettei toinen ole onnellinen, silloin sen ratkaisemiseksi täytyy tehdä jotain"

Totta kai. Samalla täytyy todeta, että onni ei aina ole mahdollinen vaikka kuinka pohtisi ja ponnistelisi.

"Mutta entä jos se ottaaki vallan itse itsestään? Pitäisikö silloinki vielä väkisin tunkea ajatukset syvään mielen hautaan ja antaa kaikkien asioiden olla vaan niinkuin ne on?"

Pitäisi.

Nii ain sen takia, että lapset ei kärsi vai? Mikä sun pointti tässä on. Just, että opetat niinku lapsille sen, että tunteet täytyy tukahduttaa ja työntää sivuun. Eipä kuule onnistu semmonen peli. Mulla on ihan eri käytäntö ja opetan kyllä lapsille olemaan avoimia ja näyttämään tunteet ja kaikesta saa aina jutella ja puhua. Tiedän lapsia joiden tunteet oat tukahdutettu jo pienestä pitäen ja heistä tulee kauhean apaattisia robotteja. En todellakan halua, että omista lapsista slelaisia tulee. Ja se verran on mullaki pokkaa, nimen omana siksi, että rakastan miestäni., Jos tilanne tulee ja se sen vaatii, niin osana kyllä myös puhua miehelleni, että en tunne onnellisuutta suhteessa jne, niin silloin pitää tehdä jotain ratkaisuksi. JA HEI. Lapsilla on paljon paremmat oltavat vaikka silloin kun vanhemmat eroavat, kunhan ne at onnellisia, niin ovat lapsetkin. Kun taas jos ovat yhdessä ja kummastakin paistaa epäonnisuus ja ahdistuneisuus. JA btw, en ole naimisissa. Että sinällänsä en ole tehnyt mitään sitoumuksia.

Juu aivan niin pitääkin joskus. Mutta joskus pitää myös toimia itsekkäästi. Et voi epäitsekkyydellä pidemmänpäälle tulla kuin hyväksi käytetyksi. Ja jos sokeasit miellytät koko ajan jotain osapuolta, mitä itse siitä saat? Jokaisella ihmisellä on oikeus onneen. Jos itse ajattelet niin, että ei ole. En voi sille mitään, mutta meillä on näemmä muutenkin eri mielipiteet asiioista ja luojan kiitos ihmiset ovatkin erinlaisia.
Ja olen todellakin myös äiti ja parhaani teen. Ja onhan minulla nyt järki päässä, etten menisi lasten kuullen ikinä moista sanomaan. Jokainen äiti väsyy joskus, se on ihan totta. Mutta miksi pitää pystyssä jotain kulissia? En ymmärrä.
Ja todellakin kun lapset olen tehnyt, sitoutunut olen ne myös kasvattaman ja parhaani siinä teen ja tulen aina tekemään.
Töihin pitää mennä, mut parempi mennä töihin mistä esim tykkää, vaikka sais heikompaa palkkaa kun mennä paikkaan mitä tekee hampaat irvessä, eikä pidä hommasta lainkaan ja tienaa paljon. Lapsille annetaan ohjeistusta ja suuntaa antavia neuvoja, mutta ei pakoteta mihinkään ja varsinkin kun kouluista on kyse, niin ammatin saavat päättää itse. Ja kyllä koulut kuuluu käydä, jotta pärjää. Mutta jos tulee tilanne, ettei ole tarpeeksi motivaatiota esim käydä toisen asteen koulussa,. Sitten etsitään joku ratkaisu siihen. Ja rakkaus ja välittäminen ja sen näyttäminen on mulle paljon tärkeämpää, kun se että tukka putkella vaan määrätään ja pidetään kurin alaista linjaa. Toki kuriakin on, mutta se on nimen omaan sitä rajojen vetämistä ja asetetaan se kunnioitus vanhempia kohtana j aniitä kuunnellaan. Niin ainakin meillä. Keskustlu harautui nyt ihan väärille urille muutenkin.
Mutta otetaan esim. Jos jompikumpi pojistani jossain vaiheess akertoisi tuntevansa vetoa miehiin, niin asia olkoot niin. Rakastan silti heitä yhtä paljon. TOIVON ENITEN heidän onneaan.

Joo kaikilla on oikeus mielipiteihiinsä, mutta jos pitää tulla '' tuputtamaan '' väkisin tuollaista kakkaa, että pitää muka tyytyä mitä saa, ja olla jotain mitä ei ole. Niin eihän elämässä ole sen jälkeen mitään järkeä. Kukin eläkööt tavalla miten haluaa elää. Mutta uskoakseni jokainen kuitenki haluaa elää onnellista elämää ( tai luulin ) :)
Ja uskon löytäväni itseni ajan mittaan, itsensä etsiminen ei koskaan lopu ja aina löyutää uusia piirteitä itsestä. Sehän elämässä onkin jännää.
Toivon, että kaikki menee hyvin kaikkien kannalta ja kaikki ovat onnellisia. Koskaan ei voi tietää tulevaa,

Jos olisit hetero tai lesbo niin elämäsi olisi varmasti paljon helpompaa kun tietäisit mitä haluat. Biseksuaalien ongelmahan on siinä kun ne eivät osaa päättää kumpaa haluavat. Näin homomiehen näkökulmasta en oikeen muutakaan osaa tuohon sanoa.

no niin, se on kyllä vähän niinkin. Että tavallaan '' koskaan ei oo hyvä '' aina kaipaa sitä toista.. Mutta eipä sitä muuksi voi muuttua ku olla vaa se mitä on :) Ja toki ku suhteessa oon nii en oo menos pettämään, mutta onha se keljua ku koko ajan sisällä semmonen olo et '' jotain puuttuu''

Mistä nyt kyse?
Päähäsi on noussut himokkaita ajatuksia naisia kohtaan, ja pelkäät ettet hallitse tunteita, jos ne vielä suurenevat. Eli saavat vallan.
Toisaalta sanot, että tunteita ei saa tukahduttaa ja sen neuvot lapsillekin.

Joten mitä jää viestikeskustelusta käteen?
Odotellaan nyt sitten, että halut naiseen kasvavat niin hallitsemattomiksi, että eroat ja otat lapset kainaloosi. Muutat naisen luo asumaan. Miehelle sovitaan elatusmaksut ja lasten tapaamiset.
Löydät uuden suhteen eli naisen. Muutatte yhteen.
Elät onnellisena ja mitään ei puutu elämästäsi.

Siinä koko story pääpiirteissään ratkaistuna.

Olipaas kauniisti supistettu asia :D No en tietenkää piiloita tunteita edelleenkään ja mieheni tietää asian ja kyllä pelkään JOS ja KUN tunteeni ns ''kuumenevat'' ehkä joskus, ja toki jos niin käy sanon sen ääneen. Vielä niin ei ole käynyt. Ja todella toivon että jokaiselle ihmiselle olisi se joku jossain jonka kanssa tulee olevansa complete. Vielä en ole sellaista tavannut, vaikka onnellinen olenkin. aina on kysymys päässä että mikä on se puuttuva palainen, mistä sen saa. Se on joskus melkoisen häiritsevää. Päässäni pyörii kysymyksiä '' entä jos'' '' miksi '' miksi ei'' ja tottakai näitä pohdiskelen.
Heh, ensinnäkään en eroaisi miehesti kun vasta siinä tilanteesa, että en rakastaisi enää häntä ja olisi pakoittava tarve saada joku toinen jne. en nää mitää syytä erota ainakaan vielä. Naiset sytyttävät minussa reaktion, positiivisen sellainen. Ja jos joskus tunne kasvaa, sitten se kasvaa, JA JOS sattuisi että joskus olisi niin että kiinnostukseni kallistuisi enemmän naisiin, niin todellakin katselisin tilannetta ihan rauhassa, ennenkun hyppäisin kenenkään luokse asumaan? Haloo? Ja mistä sen tietää kuinka onnellinen ja erinlailla silloin tuntisin. Ei koskaan voi tietää tulevaa. Ei kaikki ole niin musta valkoista.

Ja tästä ketjusta on hyötyä siten, että on kiva nähdä ihmisten raktioita ja kiva keskustella aiheesta ja hienoa tuntea se, ettei ole yksin.

Ja tiedän että pitemmässä suhteessa ihan varmasti tulee ihastuksia puolin jos toisenkin, eikä sitä voi estää ja yleensä ne on ohimeneviä ja niin kuuluukin olla. Ei ihminen voi elää roboottina tai pelkällä järjellä. Väistämättä tulee tunne myrkskyjä ja ihastumisia jne.. Mutta se on eri asia onko itseensä tyytyväinen, löytääkö itsestään uusia asioita, voiko niiden asioiden kassa itsessään elää suhteessa toisen kanssa. Hyväksyykö se toinen osapuoli sen sut sellaisena kuin olet jne?

Muista tosiaan se, että niitä ihastuksia oikeesti tulee ja menee. Siinä hetkessä, kun ihastuu, järki ei kunnolla pelaa ja tunteet omaan kultaan tuntuu tosi laimeilta tai voi tuntua ettei niitä oo ollenkaan. Mulle ainaki on käynyt niin pari kertaa. Oon silti jatkanu omassa suhteessani ja yrittänyt miettiä niitä oman rakkaan hyviä puolia ja yrittää unohtaa sen toisen, joka mun päähän ja sydämeen yrittää päästä. Ja kyllä joka kerta oon lopulta päässy siitä väärästä tunteesta eroon ja saanu rakkauden tunteeni takaisin jo olemassa olevaa puoliskoani kohtaan. Mulla vaan on niin hyvä mies, etten halua luovuttaa vaikka tunteita tulis muitaki kohtaan.