Nyt se on sitten selvää, emme saa olla itsenäisiä valtion mielestä terveys-asioissa. Ruvetaanko Rovaniemen vai Oulun nuoleskelijoiksi ja rahoittajiksi? Valtio lienee sitä mieltä että Rovaniemi, mutta aika moni kansalaisista ainakin Kemissä on kallellaan Ouluun.
Eihän Rovaniemellä monikaan käy esim lauantaiostoksilla, Ouluun on aina jonoa aamupäivisin ja sieltä tänne iltapäivisin. Murteemme on peräpohjalaista ja ymmärrämme omaksi myös sanonnan "ookkonää oolusta, syökkönää leijjonaa". Murreraja H-kirjaimeen kulkee kaakamojoessa eli Tornion puolella.
Simon kunta on jo osa Oulun suur-alueen Sotea, pitäisikö Kemin myös mennä Oulun suuntaan, mielestäni kyllä. Rovaniemen suuntaan asiointi on turhaa mutkaa, kun muuten asioidaan Ouluun päin.
SOTE: Rovaniemi vai Oulu?
25
714
Vastaukset
- kemiläine
Ouluun vain. Torniolaiset haluaa luultavasti käydä Luleåssa.
- huntteeraaja
Kannattaisi miettiä sitä, jos verisuoni napsahtaisi sinulla tai sukulaisella, niin kemissä hoito olisi vielä mahdollista saada ajoissa.Jos olisit ouluun menossa, niin olisit todennäköisesti kasvis tai kuollut iihin tullessa.Kumpi vaihtoehto kuulostaisi paremmalle?
- funtsija
No hunteraa sie vaan. Kylmä totuus on että Ouluun menee tasan sama aika lanssilla ko Rovaniemelle, joten ehkä olisi parempi miettiä että mitä sitten kun sinne sairaalaan on lopulta päässyt? Oulussa on OYKS ja rovaniemellä.. no onhan sielläkin lääkäri, siinä kun vielä toistaiseksi länskässä. Länskä tekee jo nyt tiivistä yhteistyötä OYKS:n kanssa mm. kun se verisuoni naksahtaa, eikä siellä ole mitään tarvetta näivettää länskää kuten rovaniemellä suorastaan pdotellaan että lapin ks pääsee nielaisemaan länskän..
Jos ajattelee pelkästään tuota sotesotkua ja se sattuisi toteutumaan hallituksen toiveen mukaan, niin muutto Kuivaniemelle olisi aika väistämätöntä..
- Kaikkitietävä
Se nyt on vaan niin, että jos joudut ambulanssilla, tai lääkärin määräysestä sairaalaan tutkittavaksi ja siellä todetaan tarve erikoishoidolle (esim. sisätauti).
Uuden sotemäärityksen mukaan sinut viedään Rovaniemelle, olitpa mitä mieltä tahansa. Koska siellä on se uuden sotemäärityksen mukainen hoitopaikkasi asuinkunnan mukaan.
Mutta jos Rovaniemellä ei tarvitsemaasi erityishoitoa ole, niin silloin matkataan lähimpään mahdolliseen oman sotealueen ulkopuoliseen sairaalaan.
Sotepäätöksen mukaan Rovaniemi toimisi Lapin vastuukuntana ja se nimen omaan tarkoittaisi erikoissairaanhoidon keskittymistä sinne.
Voipi myöhemmin olla, että jopa synnytys katsottaisiin erikoissairaanhoidon piiriin? Siinä painotuksena voisi olla alueemme syntyvyys?
Tässä kuuden kunnan (Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio ja Tervola) ylläpitämälle isolle sairaalalle voi käydä todella huonosti?
http://www.pohjolansanomat.fi/PS-Uutiset/1194861810098/artikkeli/meri-lappi jaamassa ilman omaa sote-aluetta.html- rrrrr
Liekkö sillä väliä tuleeko ja meneekö lanssi Ouluun vai töihin,silloin ei ole enää kiire.
- Heil satan.
Mä en ole koskaan ymmärtänyt mainitsemiesi paikkojen keskinäistä riitelyä. Olen kemiläissyntyinen asun kemissä ja olen asunut myös keminmaalla, torniossa, tervolassa ja yhden talven simossakin.
Aina olen kaikkialla tullut juttuun ihmisten kanssa mutta on se myös tullu nähtyä kuinka älytöntä turhaa kitinää on kaikien mainittujen välillä. Luulis piru vie näin lähekkän asuvien tulevan paremmin toimeen keskenään.
Onko se tuo kieliraja sä/mie se ongelma vai mistä se vittu oikeesti kiikastaa?
- Heil satan.
Tornion päättäjät rähmi ihan kympillä liitoshommat. Kemi, keminmaa ja tornio olisivat hyvä pohja liitokselle. Tervola voisi jakautua osin tämän ja rovaniemen välille. Mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa. Oulun ja rovaniemen väliltä jos pitää valita niin se on oulu.
- 16 + +
Kannatan omaa mutta jollei saa niin Oulu tietenkin.
- Alakko nää vai ekkö
Ehkä se kelpaisi, jos ehdot eivät olisi aina kemiläisten ehtoja. Jos on alueen persaukisin kunta, niin ei luulisis olevan niin kova ehtojen asettaja. Kun Kemi laittaa taloutensa ja palveluverkkonsa kuntoon, niin sitten halukkuus olisi ihan eri luokkaa naapurikunnilla. Kemi elää edelleen noin 30 000 asukkaan menneisyydessä ,jossa sanellaan muille alueen kunnille mitä pitää tehdä ja milloin.
Riidelkää ensin omat asianne ja käsittämättömät puoluetukenne kuntoon, niin sitten katsotaan mille aletaan. - Satujako?
Alakko nää vai ekkö kirjoitti:
Ehkä se kelpaisi, jos ehdot eivät olisi aina kemiläisten ehtoja. Jos on alueen persaukisin kunta, niin ei luulisis olevan niin kova ehtojen asettaja. Kun Kemi laittaa taloutensa ja palveluverkkonsa kuntoon, niin sitten halukkuus olisi ihan eri luokkaa naapurikunnilla. Kemi elää edelleen noin 30 000 asukkaan menneisyydessä ,jossa sanellaan muille alueen kunnille mitä pitää tehdä ja milloin.
Riidelkää ensin omat asianne ja käsittämättömät puoluetukenne kuntoon, niin sitten katsotaan mille aletaan.Haluaisin kyllä tietää mitä ehtoja Kemi on muille kunnille asettanut?
Mitä vikkaa on Kemin palveluverkossa? Se lienee tämän alueen paras. Mahdollisen kuntaliitoksen myötä voidaan alla varmoja, että Keminkin palveluverkkoa tullaan huonontamaan.
Entä Kemin talous? Viimeiset 7-vuotta tilinpäätökset ovat olleet -merkkisiä ja kaupungin velka on pienentynyt 15 miljoonalla. Miten on alueen muiden kuntien laita? Kun katsotaan konsernivelkaa, niin Kemillä sitä on vain 30-miljoonaa enemmän, kuin Torniolla. Jos on uskominen kaupunkien taloussuunnitelmia, niin Kemi ja Tornio ovat vuonna 2016 tasoissa velkojen suhteen. Kemillä on myös omaisuutta, kuten esim. satama...
- LKS vs. OYS
Länskää on aika vaikea sulkea ihan kokonaan. Rovaniemellä LKS:n tilat ei yksinkertaisesti riitä. Muistaakseni aikoivat laajentaa LKS, mutta ei se riitä alkuunkaan. Oulun OYS:sta en tiedä kovinkaan ja vaikka Länskästä sinne lähteekin potilaita, niin tuskimpa kaikkia Länskän potilaita pystyvät handlaamaan.
Tai voipihan se olla niin, että Länskä pannaan aivan "säästöliekille", kun terveydenhuoltokulut vaan kasvavat ja jostain pitää säästää. Tälläkin hetkellä elämme yli varojen. Ai niin mitenkäs se olikaan tämän eurokriisin alkaessa, kun saatiin tietää Kreikan kriisistä? Muistaakseni suomalaiset olivat varsin vihaisia, kun kreikkalaiset olivat eläneet yli varojensa. Huudeltiin: "Ei muuta ku vyötä vaan tiukemmalle, oppikaa elämään vähemmällä!"- diddaaadii
Vaikka jyväskylä kunhan ei LKS ja roikkelin vitkamieskerho päättämässä.
- apin8
Eihän länskää suljeta tietenkään , mutta se ulkoistetaan ja yksityistetään . Laboratorio ja kenties muitakin osastoja on jo yksityistetty . Olkamme siis tyytyväisiä kun saamme laatuhoitoa ulkolaisen suursijoittajan ja tukkutallettajan hoivissa . Pitää muistaa myös se totuus , että sitä saa mitä haluaa . Tässä käy niinkin , että potilas ajetaan lanssilla rovaniemelle ja sieltä helikopterilla Ouluun . Tämä rumpa se onkin eri hintaista kun paikallinen pompotus ja potilaan siirtely , mutta sen maksaa lennätettävä itse , jos hän haluaa , että lennätetään , sitä rallia ei rahoiteta uhteisestä pussista . Vähäisetkin hoidot loppuu , mutta kulut kasvaa monikertaisesti , tätähän toveritkin ovat kiivaasti ajaneet . Kyllä se nyt on pahimpien kipupotilaiden syytä ruveta hankkimaan syanidi kapseleita , ne ovat ainoat hoidot .
- Kepukommarit kyyykkyyn
Eipä teill tyhjäntoimittajilla ole siihen mitää sanomista. Rovaniemi haluaa koko läänin, myös Simon. Sai sen kanssa. Simon nykyinen yhteistyö Iin kanssa tullaan purkamaan ja tästä lähtien Simolaisetkin käyvät mittauttamassa verenpaineensa Rovaniemellä.
- apin8
Ellet olisi ollut näin saamaton tyhjäntoimittaja , olisit ollut yhteistuumin sitä vastaan , kuten me ei uusliberalistit , ettei Meri-Lapista tarvitse matkata pitkin lääniä hakemaan ja jonottamaan viikoiksi pientäkin toimenpidettä .
- sote3
Sote tarkoitattaa terveyspalveluja eikä mitään stocmannin jonoja. Ilman muuta kemi, keminmaa ouluun, siellä niin pljon tunkua potilaista, etteivät saa edes omia .potilasvirtoja hoidettua. Mutta jos esim. umpisuolesi sattuu lauantaina puhkeamaan ja siinäpä ajelet 110 km edestakaisin, että mahtuuko oyksiin vai leikattasko sittenkin länskässä..vai rovaniemellä.... No toivotaan, että järki voittaa tässä asiassa!!
- ............
Kemi ei ole mikään syrjäseutu josta olisi pitkät matkat saamaan hoitoa. Kemi on kaupunki ja siellä kuuluu olla kaupungin palvelut.
Täytyy tätä vaan viedä eteenpäin asiaa.
- ajatelkaa päättäjät
Ilman muuta Länskä pitää ylläpitää, kuten tähänkin asti.
Eikö se pitäis olla , että Rovaniemi olisi se Lapin läänin pääpaikka mistä meitä johdetaan ja ympäristön pitäis olla sinne yhteydessä ja sieltä meitä johdettais ja itsekukin alueellaan sais pitää omat sairaalansa , niinkuin tähänkin saakka on ollut.Yhteistyötä ja toimintaa pitäis olla alueitten välillä, kuten ehkä joskus on ollutkin. Mutta nyt on pitkän aikaan ollut hiljaiseloa koko alueella!
Eikö tämän pitäis olla jo vuosia sitten pitänyt olla näin, että Rovaniemeltä alueitamme johdetaan. Rovaniemi on Lapin läänin pääkaupunki.
Ja sinne alueidemme pitäis olla yhteydessä ja sieltä alueisiimme....
Onko tämä ollut kaikkien niin vaikeaa ymmärtää ja käsittää ?
Vrt. Oulu ja sen ympäristön alueet ovat yhteydessä Ouluun.
Että katsotaan mitä tästä tulee.......- jkkkjjhh
Rovaniemi pn pelkkä tikku Lapin-Läänin perseessä. Tekohengittämällä kasvatettu virkamiskeskittymä. Minusta koko Kemi-Tornio voitaisiin liittää Oulun Lääniin, mihin se maantieteellisesti kuuluukin ja samalla voitaisiin metsittää Rovaniemelle menevä tie.
- PikkuPorvariPerkele
Joskus aikoinaan Kemi olisi saanut olla läänin pääkaupunki ja tänne olisi tullut lääninvankila, läänin-sairaala, lapin hovioikeus ja ties mitä?
Kommunistit pelkäs, et tänne tulee liikaa hienoja virkoja joka tuo porvaristoa asuinalueelle ja päättivät kieltäytyä kaikesta kunniasta ja antoivat silloiset virat Rovaniemelle.
Näin viedään loputkin mitä jäljellä on.- uusi laki.
Miten on kun uuden lain mukaan saa valita terveyskeskuksen missä haluaa asioita niin eihän täällä Kemissä ole kuin kolme terveyskeskusta?
- MIKÄETTEI
uusi laki. kirjoitti:
Miten on kun uuden lain mukaan saa valita terveyskeskuksen missä haluaa asioita niin eihän täällä Kemissä ole kuin kolme terveyskeskusta?
Eikö kukaan ajattele sellaista vaihtoehtoa,että liitettäs Rovaniemi Kemin LPKS:n Piiriin! Ei se ole utopiaa, onhan Kemi ja Tornio Paperi-Ja Metalliteollisuuden suuria paikkakuntia. Jos kartalla harpilla vedetään Tornio-Kemi keskustasta150 km säteellä ympyrä,jää sisälle paljon enemmän Palveluntarjoajia/ tarvitsijoita kuin jos keskipiste olis Roissa! Uskallusta vain ajamaan asiaa! Terveisin Torniolainen!
- Tahvo
uusi laki. kirjoitti:
Miten on kun uuden lain mukaan saa valita terveyskeskuksen missä haluaa asioita niin eihän täällä Kemissä ole kuin kolme terveyskeskusta?
Eikös ne terveysasemat lyöty yhteen nippuun? Vain neuvolat ja terveydenhoitajat tais jäädä paikoilleen, osin ainakin? Kaikki lääkärit Sauvosaaressa?
http://www.kemi.fi/sosiaali_terveyspalvelut/tiedotteet/vastaanotot_2013.pdf - hampaitten tarkistus
Tahvo kirjoitti:
Eikös ne terveysasemat lyöty yhteen nippuun? Vain neuvolat ja terveydenhoitajat tais jäädä paikoilleen, osin ainakin? Kaikki lääkärit Sauvosaaressa?
http://www.kemi.fi/sosiaali_terveyspalvelut/tiedotteet/vastaanotot_2013.pdfSauvosaaren hammashoitolan vastaanotto on nykyään syväkankaalla?
- ....................
hampaitten tarkistus kirjoitti:
Sauvosaaren hammashoitolan vastaanotto on nykyään syväkankaalla?
Liikunta on terveellistä ja uusien maisemien katseleminen avartaa mieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216805Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562323- 1471877
- 851271
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981075- 72980
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.91971- 33863
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon154789