Millä saan exäni pois seuraamasta?

Tietääkö joku konstin jolla voisin saada exäni pois katsomasta yhtäkään profiiliani tai kotisivuani? olen tehnyt yhdelle sivulle monta kertaa toisen profiilin ettei hän löytäisi sitä mutta silti hän käy katsomassa profiiliani ja löytää sen aina, kuten myös kotisivuani. Exäni jätin vuosi sitten. Hänellä oli paljon muita naisia, jota ei koskaan myöntänyt. Olen todella ärsyyntynyt tästä että hän netin kautta pyrkii "seuraamaan" elämääni vieläkin vaikka emme ole puhuneet vuoteen ja hän on itsekin aiemmin ollut sitä mieltä ettei halua olla missään tekemisissä, mutta silti katselee kaikkia sivujani ja seuraa elämääni jatkuvasti. Hän myös tekee feikkiprofiileja joilla yrittää joskus jutella minulle, tiettyjen seikkojen avulla usein huomaan että hän on exäni eikä kukaan muu. Kun kirjoitin tästä asiasta hänelle ja pyysin häntä lopettemaan sivujeni katselun niin hän vain teki niin että katselee nyt sivujani "näkymättömällä" profiililla ja niillä feikkiprofiileilla. Ainoa konsti taitaa olla ignoorata hänet kokonaan.
5953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tai sitten valmistat itsellesi vain tiukemman foliohatun. Ei tunkeudu ainakaan ajatuksiisi exäsi enää.

Äänestä

poista profiilit ja muuta nimeä :D

Äänestä

Miksi exien kanssa ylipäätänsä pitää olla tekemisissä ja yhteyksissä eron jälkeen???

En ole yhdenkään exän kanssa kaveri enkä yhteyksissä. Mihin mää niitä enää tarvin? En mihinkään. Exät on riippakiviä eikä kiinnosta yhtään miten niillä menee.

Exät on lähettänyt viestiä ja postia, en vastaa niihin. Sekö heitä ärsyttää :)

Äänestä

Voin tulla vetää turpaan exääsi jos annat pil.lua.

Äänestä
  • Sopii tulla koittaan, oon kuule sellanen mörökölli, että naiset lankeaa jalkoihini ja äijät kipittää häntä koipien välissä supisten jotain hellalle unohtuneesta pottukattilasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuinkakauankestää kirjoitti:

Tietääkö joku konstin jolla voisin saada exäni pois katsomasta yhtäkään profiiliani tai kotisivuani? olen tehnyt yhdelle sivulle monta kertaa toisen profiilin ettei hän löytäisi sitä mutta silti hän käy katsomassa profiiliani ja löytää sen aina, kuten myös kotisivuani. Exäni jätin vuosi sitten. Hänellä oli paljon muita naisia, jota ei koskaan myöntänyt. Olen todella ärsyyntynyt tästä että hän netin kautta pyrkii "seuraamaan" elämääni vieläkin vaikka emme ole puhuneet vuoteen ja hän on itsekin aiemmin ollut sitä mieltä ettei halua olla missään tekemisissä, mutta silti katselee kaikkia sivujani ja seuraa elämääni jatkuvasti. Hän myös tekee feikkiprofiileja joilla yrittää joskus jutella minulle, tiettyjen seikkojen avulla usein huomaan että hän on exäni eikä kukaan muu. Kun kirjoitin tästä asiasta hänelle ja pyysin häntä lopettemaan sivujeni katselun niin hän vain teki niin että katselee nyt sivujani "näkymättömällä" profiililla ja niillä feikkiprofiileilla. Ainoa konsti taitaa olla ignoorata hänet kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu