juttuseuraa pikkutunneille?

Voi hitsi. Vuoro loppuu. Joo, ukkomieshän minä. Pari mukulaa ja vaimo. Ikää on kertynyt juuri yli 30 mutta ei ihan neljää kymmentä. Lievästi sanottuna heikosti meneepi tällä hetkellä liitto, mutta siihen etsinkin täällä lääkkeitä. Lähinnä kirjoittamalla ja lukemalla muitten mielipiteitä. Mutta aika räiskimistähän tämä on ollu. Ei ole sellaista sopivaa ja asiallista vastailijaa löytynyt. Tarkoitus on löytää suomentajaa naisten ja miesten maailman väliin. Mutta nyt tulee työkaveri pitää mennä.

mies33vjaisä kirjoitti:

Voi hitsi. Vuoro loppuu. Joo, ukkomieshän minä. Pari mukulaa ja vaimo. Ikää on kertynyt juuri yli 30 mutta ei ihan neljää kymmentä. Lievästi sanottuna heikosti meneepi tällä hetkellä liitto, mutta siihen etsinkin täällä lääkkeitä. Lähinnä kirjoittamalla ja lukemalla muitten mielipiteitä. Mutta aika räiskimistähän tämä on ollu. Ei ole sellaista sopivaa ja asiallista vastailijaa löytynyt. Tarkoitus on löytää suomentajaa naisten ja miesten maailman väliin. Mutta nyt tulee työkaveri pitää mennä.

Mikäs sinulla siinä liitossa sitten mättääpi?

Pakko ihan näin aluksi, ihan yleislääkkeeksi suositella sitä Vaimon kanssa juttelua, neuvottelua, sekä yhteisiä harrastuksia sekä sitä kuuluisaa "laatuaikaa"

Kun puhuu kauniisti toiselle, niin on suurempi mahdollisuus saada samansuuntaista takaisin, ja siitä se vaan sitten alkaa. Suhteen huoltaminen. Tunteiden näyttäminen. Syyttälyä kannattaa välttää, ja pitkä pinna omistaa.

aikuinen nainen kirjoitti:

Mikäs sinulla siinä liitossa sitten mättääpi?

Pakko ihan näin aluksi, ihan yleislääkkeeksi suositella sitä Vaimon kanssa juttelua, neuvottelua, sekä yhteisiä harrastuksia sekä sitä kuuluisaa "laatuaikaa"

Kun puhuu kauniisti toiselle, niin on suurempi mahdollisuus saada samansuuntaista takaisin, ja siitä se vaan sitten alkaa. Suhteen huoltaminen. Tunteiden näyttäminen. Syyttälyä kannattaa välttää, ja pitkä pinna omistaa.

No siinähän se onkin, kun ei saa aikaiseksi hommattua sitä "laatuaikaa". Ja jos saakin jonkun ajan, niin se meneekin siihen syyttelyyn sit. Jutut jankkaa samojen asioiden ympärillä. Tuntuu, ettei yhteistä ymmärrystä ole. Joku tulkki pitäisi saada väliin. Olen jopa ehdottanut vaimolle, että voitais ottaa anoppi tulkkaamaan, mutta ei kuulemma sekään käy.

Käytiin pariterapiassakin, mutta ei siitäkään oikein apua ollut. Siellä paikanpäällä tuntui asiat kovinkin selkeiltä, mutta kun tultiin kotiin, niin jo huomattiin tulkitsevamme asiat eritavalla.

Pääselkkaukset lienevät, taloudenpito, lastenhoito ja parisuhteen ylläpitäminen. Minä olen vaimon mielestä pääsyyllinen ja taas toisinpäin. Näinhän se varmaan suurimmassa osassa parisuhdekriiseistä menee.

Kummallakin on varmaan jo tällähetkellä aika turhautunut olo. Mulla ainakin jo alkaa olla mitta aika täysi, mutta ne muksuthan tästä tekeekin sen kimurantin. Kumpikin ois varmaan jo lähtenyt eriteille jos ei olis noita muksuja.

Minä nyt pystyn elämään vaikka vähän huonommassakin parisuhteessa, mutta tiedän, että vaimolle tämä tilanne tekee hallaa, mutta kun ei voi oikein väkisinkään mennä ja ottaa syliin tms. kun takaraivossa melkeinpä inhoo sellaista. Aika solmutilanne vai mitä?

mies33vjaisä kirjoitti:

No siinähän se onkin, kun ei saa aikaiseksi hommattua sitä "laatuaikaa". Ja jos saakin jonkun ajan, niin se meneekin siihen syyttelyyn sit. Jutut jankkaa samojen asioiden ympärillä. Tuntuu, ettei yhteistä ymmärrystä ole. Joku tulkki pitäisi saada väliin. Olen jopa ehdottanut vaimolle, että voitais ottaa anoppi tulkkaamaan, mutta ei kuulemma sekään käy.

Käytiin pariterapiassakin, mutta ei siitäkään oikein apua ollut. Siellä paikanpäällä tuntui asiat kovinkin selkeiltä, mutta kun tultiin kotiin, niin jo huomattiin tulkitsevamme asiat eritavalla.

Pääselkkaukset lienevät, taloudenpito, lastenhoito ja parisuhteen ylläpitäminen. Minä olen vaimon mielestä pääsyyllinen ja taas toisinpäin. Näinhän se varmaan suurimmassa osassa parisuhdekriiseistä menee.

Kummallakin on varmaan jo tällähetkellä aika turhautunut olo. Mulla ainakin jo alkaa olla mitta aika täysi, mutta ne muksuthan tästä tekeekin sen kimurantin. Kumpikin ois varmaan jo lähtenyt eriteille jos ei olis noita muksuja.

Minä nyt pystyn elämään vaikka vähän huonommassakin parisuhteessa, mutta tiedän, että vaimolle tämä tilanne tekee hallaa, mutta kun ei voi oikein väkisinkään mennä ja ottaa syliin tms. kun takaraivossa melkeinpä inhoo sellaista. Aika solmutilanne vai mitä?

Meidän tilanteessa pattitilanteen puhkaisi se, että en syyttänyt miestäni yhtään mistään, vaan selitin kaikkien ongelmien johtuvan minusta itsestäni ja omista ongelmistani.

Viikon verran jankattiin samoja aiheita, mutta pysyin kokoajan kannassani, että vain minä olen syyllinen. Yhtäkkiä mies heräsi ajatukselle, että enhän minä yksin ole syyllinen kaikkeen, vaan kyllä hänessäkin on syitä vaikeaan tilanteeseemme.

Siitä sitten lähti jutut hienosti rullaamaan, kun keskityimme vain omiin ongelmiimme. Lopulta molemmat kehuivat jo toisiaan ja näimme vain hyviä puolia toisissamme. Nekin, mitkä mielessäni näin negatiivisena hänessä, mutten sanonut niitä ääneen, aloin näkemään uudelta kantilta positiivisesti, ja sanoin ne hänelle.

Nyt on rakkaus kukassaan ja ilma puhdistunut kokonaan väliltämme.

Sitkeys ja kärsivällisyys palkitaan, eli älä enää ikinä syytä vaimoasi mistään. Hänkin varmaan oppii olemaan syyttämättä sinua, ja alkaa näkemään kehitettävää itsessään.

Toista ei voi muuttaa (iänikuinen klisee), vaan kaikki muutokset lähtevät itsestä, jolla taas on vaikutus ympäristöön.

41vjaäippä kirjoitti:

Meidän tilanteessa pattitilanteen puhkaisi se, että en syyttänyt miestäni yhtään mistään, vaan selitin kaikkien ongelmien johtuvan minusta itsestäni ja omista ongelmistani.

Viikon verran jankattiin samoja aiheita, mutta pysyin kokoajan kannassani, että vain minä olen syyllinen. Yhtäkkiä mies heräsi ajatukselle, että enhän minä yksin ole syyllinen kaikkeen, vaan kyllä hänessäkin on syitä vaikeaan tilanteeseemme.

Siitä sitten lähti jutut hienosti rullaamaan, kun keskityimme vain omiin ongelmiimme. Lopulta molemmat kehuivat jo toisiaan ja näimme vain hyviä puolia toisissamme. Nekin, mitkä mielessäni näin negatiivisena hänessä, mutten sanonut niitä ääneen, aloin näkemään uudelta kantilta positiivisesti, ja sanoin ne hänelle.

Nyt on rakkaus kukassaan ja ilma puhdistunut kokonaan väliltämme.

Sitkeys ja kärsivällisyys palkitaan, eli älä enää ikinä syytä vaimoasi mistään. Hänkin varmaan oppii olemaan syyttämättä sinua, ja alkaa näkemään kehitettävää itsessään.

Toista ei voi muuttaa (iänikuinen klisee), vaan kaikki muutokset lähtevät itsestä, jolla taas on vaikutus ympäristöön.

Niinpä niin. Olenkin omalta osaltani puuttunut hänen esittämiin epäkohtiin. Ensin vaihdoin työpaikan. Sitten lopetin tupakoinnin. Lisäsin kotitöiden määrää jne. Mutta ei tunnu mikään riittävän. Itse en ainakaan aloita mitään selkkausta ja oikeastaan en pyydä häneltä mitään. Ainut pieni pyyntö olisi kunnioittaminen, että teen sen minkä pystyn, mutta kun sekin lytätään, niin sitä vaan vaipuu sellaiseen horrokseen, josta ei jaksa nousta. Aikansa kun kuuntelee toisen moittimista, niin menee ohi korvien jo asiallisetikin tuumaukset ja niistä tulee taas lisää sapiskaa.

Mutta voihan se olla tietenkin niinkin, että olen sittenkin laiska ja saamaton, mistäpä meistä kumpikaan tietää, mitenkä muilla asiat hoidetaan...

mies33vjaisä kirjoitti:

Niinpä niin. Olenkin omalta osaltani puuttunut hänen esittämiin epäkohtiin. Ensin vaihdoin työpaikan. Sitten lopetin tupakoinnin. Lisäsin kotitöiden määrää jne. Mutta ei tunnu mikään riittävän. Itse en ainakaan aloita mitään selkkausta ja oikeastaan en pyydä häneltä mitään. Ainut pieni pyyntö olisi kunnioittaminen, että teen sen minkä pystyn, mutta kun sekin lytätään, niin sitä vaan vaipuu sellaiseen horrokseen, josta ei jaksa nousta. Aikansa kun kuuntelee toisen moittimista, niin menee ohi korvien jo asiallisetikin tuumaukset ja niistä tulee taas lisää sapiskaa.

Mutta voihan se olla tietenkin niinkin, että olen sittenkin laiska ja saamaton, mistäpä meistä kumpikaan tietää, mitenkä muilla asiat hoidetaan...

"Olenkin omalta osaltani puuttunut hänen esittämiin epäkohtiin. Ensin vaihdoin työpaikan. Sitten lopetin tupakoinnin. Lisäsin kotitöiden määrää jne."

Tässä kohtaa tuumailen, että vaimosi sanelee sinun elämääsi, ja annat hänen tehdä sen. Missä on itsekunnioituksesi, ettet alistu toisen tahtoon?! Uskon tietenkin, että olet teoillasi vain halunnut ottaa vaimosi huomioon ja olet halunnut korjata tilanteita, mutta toisaalta on voinut käydä niinkin, että sinulla ei ole enää omaa tahtoa pitää puoliasi, ja vaimosi on jyrännyt ylitsesi. Halusitko itse vaihtaa työpaikkaa, vai teitkö sen vastentahtoisesti miellyttääksesi toista?

Oletko kertonut vaimollesi, ettet enää jaksa kuunnella jatkuvaa moittimista, että se tuntuu pahalta?

Ymmärrän sinua kuitenkin oikein hyvin. Ex-suhteessani sain kuulla jatkuvaa moitetta lähes 20 vuotta. Ei auttanut mikään, vaan masennuin, joten pakko oli erota. Vain miehen vaihto auttoi, ja nyt saan ihmisarvoista kohtelua.

41vjaäippä kirjoitti:

"Olenkin omalta osaltani puuttunut hänen esittämiin epäkohtiin. Ensin vaihdoin työpaikan. Sitten lopetin tupakoinnin. Lisäsin kotitöiden määrää jne."

Tässä kohtaa tuumailen, että vaimosi sanelee sinun elämääsi, ja annat hänen tehdä sen. Missä on itsekunnioituksesi, ettet alistu toisen tahtoon?! Uskon tietenkin, että olet teoillasi vain halunnut ottaa vaimosi huomioon ja olet halunnut korjata tilanteita, mutta toisaalta on voinut käydä niinkin, että sinulla ei ole enää omaa tahtoa pitää puoliasi, ja vaimosi on jyrännyt ylitsesi. Halusitko itse vaihtaa työpaikkaa, vai teitkö sen vastentahtoisesti miellyttääksesi toista?

Oletko kertonut vaimollesi, ettet enää jaksa kuunnella jatkuvaa moittimista, että se tuntuu pahalta?

Ymmärrän sinua kuitenkin oikein hyvin. Ex-suhteessani sain kuulla jatkuvaa moitetta lähes 20 vuotta. Ei auttanut mikään, vaan masennuin, joten pakko oli erota. Vain miehen vaihto auttoi, ja nyt saan ihmisarvoista kohtelua.

Saat uskoa, että on käynyt mielessä ero. Ja olen varmaan antanut periksi. Mutta ehkä hän osaa manipuloida minua niin, että pidänkin itseäni huonona miehenä ja isänä. Olen tietenkin sanonut hänelle monta kertaa, että lopeta se joutava jäpättäminen, mutta on kuin seinille puhuisi. Koitin vääntää rautalangastakin mallin, että et sinä saa itsellesi hyvää kohtelua jos kokoajan liiskaat mut lattiaan. Mutta se kääntää sen niin, että tekee sitä siksi, kun koittaa herätellä minua.

Kyllähän tässä on taustalla vielä vaimon vakavaa sairastumista ja sen sellaista, että ethän sinäkään tai edes minäkään nähdä tämä tilanne kuin yhdeltä kantilta.

Mutta tää työpaikanvaihdos kyllä teki itsellenikin hyvää ja oli silleen molempien motiivien pohjalta tehty päätös, mutta sekin toi lisää kitkaa. Tää on vuorotyö ja edellinen oli päivätyö, mutta alkoi mennä reissaamiseksi. Palkkakin parani, mutta vei voimia ja joutu alussa tappelemaan tuulimyllyjä vastaan. Vaimolla on 10 vuotta kotonaoloa ja se ei kyllä osannut antaa arvoa yhtään minkä työn jouduin tekemään, että tälläkin hetkellä täällä olen. Edellisessä työssä ajoittain jouduin vetämään "projekteja" jotka pyöri vapaa-ajallakin päässä ja työajat olivat ihan tolkuttomia. Pariterapiassa suosittelivat työn vaihtoa ja sen nyt tein. Mutta ei se ainakaan vielä ole helpottanut.

Kohta alkais loma ja olis aikaa tehdä tällekin asialle jotain. Pitäis vaan keksiä mitä tekis. Ero olis se viimeinen konsti ja sekin tuntuu aika pahalta rastilta, kun on noi muksutkin ja tällänen työ. Mitenkähän vuorotöissä vois tollasia 7-10 vuotiaita pitää kotonaan? Miten sit näkis lapsijaan? Onkos sulla siitä kokemuksia?

Ps. Oletko sama kuin aikuinen nainen tuolla ketjun alkupäässä?

mies33vjaisä kirjoitti:

Saat uskoa, että on käynyt mielessä ero. Ja olen varmaan antanut periksi. Mutta ehkä hän osaa manipuloida minua niin, että pidänkin itseäni huonona miehenä ja isänä. Olen tietenkin sanonut hänelle monta kertaa, että lopeta se joutava jäpättäminen, mutta on kuin seinille puhuisi. Koitin vääntää rautalangastakin mallin, että et sinä saa itsellesi hyvää kohtelua jos kokoajan liiskaat mut lattiaan. Mutta se kääntää sen niin, että tekee sitä siksi, kun koittaa herätellä minua.

Kyllähän tässä on taustalla vielä vaimon vakavaa sairastumista ja sen sellaista, että ethän sinäkään tai edes minäkään nähdä tämä tilanne kuin yhdeltä kantilta.

Mutta tää työpaikanvaihdos kyllä teki itsellenikin hyvää ja oli silleen molempien motiivien pohjalta tehty päätös, mutta sekin toi lisää kitkaa. Tää on vuorotyö ja edellinen oli päivätyö, mutta alkoi mennä reissaamiseksi. Palkkakin parani, mutta vei voimia ja joutu alussa tappelemaan tuulimyllyjä vastaan. Vaimolla on 10 vuotta kotonaoloa ja se ei kyllä osannut antaa arvoa yhtään minkä työn jouduin tekemään, että tälläkin hetkellä täällä olen. Edellisessä työssä ajoittain jouduin vetämään "projekteja" jotka pyöri vapaa-ajallakin päässä ja työajat olivat ihan tolkuttomia. Pariterapiassa suosittelivat työn vaihtoa ja sen nyt tein. Mutta ei se ainakaan vielä ole helpottanut.

Kohta alkais loma ja olis aikaa tehdä tällekin asialle jotain. Pitäis vaan keksiä mitä tekis. Ero olis se viimeinen konsti ja sekin tuntuu aika pahalta rastilta, kun on noi muksutkin ja tällänen työ. Mitenkähän vuorotöissä vois tollasia 7-10 vuotiaita pitää kotonaan? Miten sit näkis lapsijaan? Onkos sulla siitä kokemuksia?

Ps. Oletko sama kuin aikuinen nainen tuolla ketjun alkupäässä?

Heips yöhösi, ja olen eri aikuinen nainen :)

"Olen tietenkin sanonut hänelle monta kertaa, että lopeta se joutava jäpättäminen"

Tämä särähti. Toistahan ei voinut muuttaa, joten turha sanoa toiselle mitä hänen pitää tehdä. Ja toisekseen, olet epäkunnioittava vaimoasi kohtaan, kun ilmaiset väheksynnällä hänen puheensa joutavaksi jäpättämiseksi. Jos haluat kunnioitusta, ala kunnioittamaan vaimoasi ja hänen puhettaan.

Tämän lauseen "lopeta se joutava jäpättäminen", voi hyvinkin muuttaa rakentavammaksi esim. näin: "koen sanomisesi jatkuvana moittimisena, ja se tuntuu pahalta". Tuskin kukaan tervejärkinen haluaa, että kumppanista tuntuu pahalta, joten hänellä tulee luontainen tarve muuttaa käytöstään, ettei sinusta enää tuntuisi pahalta. Jos taas käy niin, että vaimosi haluaa tieten tahtoen tehdä olosi jatkuvasti kurjaksi, niin voi kysyä, mitä ihmeen järkeä on olla sellaisessa suhteessa?!

Taisi työpaikan vaihdoksesi mennä allikosta toiseen. Yötyö on vihoviimeistä hommaa lapsiperheessä. Itse jaksoin kolme vuotta 3-vuorotyötä, sitten iski burn-out.
Erotapauksessa lapsien ollessa koulussa voi yövuoron jälkeen nukkua, eli illat ainakin voi viettää lasten kanssa. Yövuorojen aikana ei lapsia voi tietenkään pitää yksin itsellään, mutta voihan ne lasten kanssa olemiset suunnitella töiden mukaan. Exäni näkee lastaan vuorotöidensä takia säännöllisen epäsäännöllisesti ihan miten vain puhelimessa sovitaan. Ei niitä tapaamisia tarvitse mihinkään paperille laittaa, tosi moni nykyään sopii puhumalla tapaamiset vaihtuvien elämäntilanteiden mukaan.

Onko tullut mieleen vaihtaa taas kerran työtä, kun ei tuokaan taida olla sinulle sopiva homma työaikojen perusteella ainakaan?

Hyvää yötä sinulle ja voimia! (Äippä menee petiin..)

41vjaäippä kirjoitti:

Heips yöhösi, ja olen eri aikuinen nainen :)

"Olen tietenkin sanonut hänelle monta kertaa, että lopeta se joutava jäpättäminen"

Tämä särähti. Toistahan ei voinut muuttaa, joten turha sanoa toiselle mitä hänen pitää tehdä. Ja toisekseen, olet epäkunnioittava vaimoasi kohtaan, kun ilmaiset väheksynnällä hänen puheensa joutavaksi jäpättämiseksi. Jos haluat kunnioitusta, ala kunnioittamaan vaimoasi ja hänen puhettaan.

Tämän lauseen "lopeta se joutava jäpättäminen", voi hyvinkin muuttaa rakentavammaksi esim. näin: "koen sanomisesi jatkuvana moittimisena, ja se tuntuu pahalta". Tuskin kukaan tervejärkinen haluaa, että kumppanista tuntuu pahalta, joten hänellä tulee luontainen tarve muuttaa käytöstään, ettei sinusta enää tuntuisi pahalta. Jos taas käy niin, että vaimosi haluaa tieten tahtoen tehdä olosi jatkuvasti kurjaksi, niin voi kysyä, mitä ihmeen järkeä on olla sellaisessa suhteessa?!

Taisi työpaikan vaihdoksesi mennä allikosta toiseen. Yötyö on vihoviimeistä hommaa lapsiperheessä. Itse jaksoin kolme vuotta 3-vuorotyötä, sitten iski burn-out.
Erotapauksessa lapsien ollessa koulussa voi yövuoron jälkeen nukkua, eli illat ainakin voi viettää lasten kanssa. Yövuorojen aikana ei lapsia voi tietenkään pitää yksin itsellään, mutta voihan ne lasten kanssa olemiset suunnitella töiden mukaan. Exäni näkee lastaan vuorotöidensä takia säännöllisen epäsäännöllisesti ihan miten vain puhelimessa sovitaan. Ei niitä tapaamisia tarvitse mihinkään paperille laittaa, tosi moni nykyään sopii puhumalla tapaamiset vaihtuvien elämäntilanteiden mukaan.

Onko tullut mieleen vaihtaa taas kerran työtä, kun ei tuokaan taida olla sinulle sopiva homma työaikojen perusteella ainakaan?

Hyvää yötä sinulle ja voimia! (Äippä menee petiin..)

Jeps! Kyllähän minä olen asian ihan asiallisestikin sanonut, mutta sama tulos. Mutta mitenkä muutenkaan suhteellemme tulisi edes edellytyksiäkään parantua, jos hän ei tuosta tavasta kiukutella jos jostakin asiasta pääse.

Ja mitä tähän työhön tulee, niin tästä on ollut oikeastaan tähän tilanteeseen paljonkin hyötyä työaikojen perusteella. Mutta ei olla vielä niitä älytty käyttää hyödyksi. esimerkiksi iltavuoron aikaan, voin tehdä kotona kaikenlaista siivousta jne. sillä aikaa kun muksut on koulussa. Aamuvuoron jälkeen voin olla niitten kanssa heti koulun jälkeen ja yövuoron jälkeen riittää unet just taas olla ilta kotona muksujen kanssa. Itse asiassa olen kotona paljon useammin kuin edellisessä paikassa.

Mutta on tässä hommassa jo sekin, että vaikka se vaimo jättäisi sen jatkuvan moittimisen, niin en varmaan kuitenkaan heti osaisi palata entiseen. Se saatttaa jatkua taas sitten uudellen. Pitääkö sit sopia joku raja milloin asiat muuttuu?

Pikkuisen on alkanut tulemaan jo sellaista oloa puseroon, että rakastankohan enää tuota vaimoa? Onko se jo selvä ajolähdön merkki jos näin pitää kaivella tunteitaan? Kun ei sitä tiedä onko sitä vaan tottunut olemaan sen naisen kanssa joka asuu meillä. (paikallinen kevennys)

No pitää käydä jolloinkin katsomassa oletko tuumaillut taas jotain. Olet jo varmaan kaivanut kuopan petiisi, joten jatkan tönöttämistä aamu kuuteen ja sit menen itsekin punkkaan.No takautuvasti hyvää yötä! ;o)