Ollaan jo 5-kymppisiä, eronneita molemmat. Minulla ei lapsia, naisella yksi tytär(23v., ei asu kotona enää). Seurusteltu vähän yli vuoden verran.
Aluksi unelmoimme yhdessä yhteisestä tulevaisuudesta, molemmilla on omat asunnot ja takana työura. Puhuimme, että kuinka lähiaikoina olisimme valmiita jättämään työelämän taakse, muuttaisimme johonkin etelään asumaan vähintään talviksi, myisimme Suomesta asunnot ja ostaisimme sieltä yhteisen asunnon, sen jälkeen säästöt vielä riittäisivät elämiseen eläkepäiviin saakka ja vaikka johonkin pikku "rantabaariin", jne.
Itse olin aivan tosissani noissa tulevaisuudenkuvissa, tein jo mielessäni summittaisia laskelmia ja töissäkin kuulostelin, että olisiko lähiaikoina tulossa jotain tehostamistoimenpiteitä, joissa minun olisi helppo jättäytyä pois ja saada vielä vähän korvaustakin.
Nyt kuitenkin kun aikaa on vähän kulunut ja olemme alkaneet tuntemaan toisemme paremmin, niin olen huomannut, että kuinka tärkeä tytär on äidilleen.
Ikäänkuin hän eläisi tyttären elämää ja tulevaisuutta, eikä ajattelisi, että hänellä itselläänkin on vielä vuosikymmeniä elämää ja tulevaisuutta.
Usein hänellä ei ole aikaa minulle, kun on leipomassa pullaa tyttärelleen, kutomassa mattoa hänelle, viemässä autollaan tytärtä johonkin, jne.
Odotan vain, että kun tytär jonain päivänä löytää miehen ja saa lapsen, niin kuka on mielellään hoitamassa häntä kun vanhemmilla on menoa.
Vastaavasti hänen vanhainkodissa oleva isänsä on tärkeä hänelle. Hän käy joka viikko katsomassa pappaa ja lukemassa lehtiä hänelle.
No niin, tässä tää tais jo ollakin. Siis oikeasti ei noista meidän unelmista taida mitään ainakaan yhdessä tulla. Mutta nyt jälkikäteen ajatellen ne tais olla vaan mun unelmia, eikä naisystäväni ottanut niitä ollenkaan tosissaan. Kunhan vaan kuunteli mua ja halusi eläytyä ajatuksiini. Mutta hänelle ne kait olivat vaan jotain päiväunia, eivätkä todellista toteuttamiskelpoista elämää.
Jos hän olisi ollut rehellinen, niin hän olisi kertonut unelmoivansa elämänsä vanhuuspäivänsä tutussa elinpiirissä läheistensä kanssa.
Eli mieluummin tyttärensä elämää seuraten kuin rakentaakseen uudelleen omaansa minun kanssani.
Onneksi näin ei tapahdu kaikkien äitien kohdalla. Olen tutustunut moniin ikäisiini naisihmisiin, jotka ovat uudelleen löytäneet oman elämänsä ja antavat lastensa elää omaansa. Ehkä minunkin on pian aika jatkaa matkaani.
Aluksi unelmoimme yhdessä yhteisestä tulevaisuudesta, molemmilla on omat asunnot ja takana työura. Puhuimme, että kuinka lähiaikoina olisimme valmiita jättämään työelämän taakse, muuttaisimme johonkin etelään asumaan vähintään talviksi, myisimme Suomesta asunnot ja ostaisimme sieltä yhteisen asunnon, sen jälkeen säästöt vielä riittäisivät elämiseen eläkepäiviin saakka ja vaikka johonkin pikku "rantabaariin", jne.
Itse olin aivan tosissani noissa tulevaisuudenkuvissa, tein jo mielessäni summittaisia laskelmia ja töissäkin kuulostelin, että olisiko lähiaikoina tulossa jotain tehostamistoimenpiteitä, joissa minun olisi helppo jättäytyä pois ja saada vielä vähän korvaustakin.
Nyt kuitenkin kun aikaa on vähän kulunut ja olemme alkaneet tuntemaan toisemme paremmin, niin olen huomannut, että kuinka tärkeä tytär on äidilleen.
Ikäänkuin hän eläisi tyttären elämää ja tulevaisuutta, eikä ajattelisi, että hänellä itselläänkin on vielä vuosikymmeniä elämää ja tulevaisuutta.
Usein hänellä ei ole aikaa minulle, kun on leipomassa pullaa tyttärelleen, kutomassa mattoa hänelle, viemässä autollaan tytärtä johonkin, jne.
Odotan vain, että kun tytär jonain päivänä löytää miehen ja saa lapsen, niin kuka on mielellään hoitamassa häntä kun vanhemmilla on menoa.
Vastaavasti hänen vanhainkodissa oleva isänsä on tärkeä hänelle. Hän käy joka viikko katsomassa pappaa ja lukemassa lehtiä hänelle.
No niin, tässä tää tais jo ollakin. Siis oikeasti ei noista meidän unelmista taida mitään ainakaan yhdessä tulla. Mutta nyt jälkikäteen ajatellen ne tais olla vaan mun unelmia, eikä naisystäväni ottanut niitä ollenkaan tosissaan. Kunhan vaan kuunteli mua ja halusi eläytyä ajatuksiini. Mutta hänelle ne kait olivat vaan jotain päiväunia, eivätkä todellista toteuttamiskelpoista elämää.
Jos hän olisi ollut rehellinen, niin hän olisi kertonut unelmoivansa elämänsä vanhuuspäivänsä tutussa elinpiirissä läheistensä kanssa.
Eli mieluummin tyttärensä elämää seuraten kuin rakentaakseen uudelleen omaansa minun kanssani.
Onneksi näin ei tapahdu kaikkien äitien kohdalla. Olen tutustunut moniin ikäisiini naisihmisiin, jotka ovat uudelleen löytäneet oman elämänsä ja antavat lastensa elää omaansa. Ehkä minunkin on pian aika jatkaa matkaani.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinun pitää jatkaa matkaasi.
Kysy nyt ainakin naiselta mitkä hänen suunnitelmansa loppuelämälle ovat? Mikäli asia on noin kuin uumoilit niin jatkat matkaasi.
Jos mahdollista niin valmistelkaa ja toteuttakaa muutaman kuukauden koejakso mieluimmin ummikkoympäristössä!
Tilanne saattaa varmistua jo valmisteluvaiheessa.
Me emme epäilleet itseämme mutta 3kk:n työttömyysjakso Espanjassa, todella kahden kesken kantaväestön keskuudessa, vahvisti ennakkoarviomme.
Vaimo otti omaa lommaa.
Emme pitkästyneet emmekä riitaantuneet.
Olimme 56 / 51 vuotiaita.
Voi hyvänen aika!
Ei ihmisen äitiys lopu siihen, että tytär on 23-ikäinen.
Äitiys jatkuu niin kauan kuin on elämää ja voi sanoa, että jompi kumpi puhuttelee vielä haudan takaa.
Ei kai parisuhteenne nyt ole kiinni tästä Espanjan unelmasta. Jos olette kestävällä pohjalla, suhde kestää, vaikka ei mene suunnitellusti.
Minust´ on vallan outoa, että suhde loppuisi rikkoutuneeseen unelmaan.
Vaan onko se näin päin, että olet tarvinnut naisen omaa unelmaasi varten. Ei muuhun.
Sinua vaivaa mustankipeys. Haluaisit pitää naisen pelkästään itselläsi, etkä jakaa sitä tyttärelle ja vanhainkodin isälle.
Tarvitsisit kurinpalautuksen siitä, että nokitat naisesi elämässä unelmien päällepäsmärinä.
Nainen on ollut ristiriitatilanteessa. Toisaalta on ollut halua irtautua ihanaan espanjalaiseen unelmaan, toisaalta vaakakupissa rakastettu tytär ja isä.
Ei kukaan tervejärkinen harkitsematta lähde ja mieti vaihtoehtoja.
Terveesen mieleen kuuluu kyky muuttaa mielipidettä ja suunnitelmia.
Taitaapi olla niin, että realistisempi on ollut naisystäväsi. Työpaikasta luopuminen suht nuorena, siis eihän teillä nyt eläkeikä ole vielä lähimaillakaan. Kymmenen vuotta ja yli reilusti työelämää!
Ja paree se on säännöllisessä työssä olla, mitenkäs sitten suu pannaan kun työeläke jääpi pieneksi.
Jos oikeasti rakastat naisystävääsi enemmän kuin unelmaasi, hyväksyt tyttären ja vanhan isän. Nämähän rikastuttavat sinunkin elämääsi.
Toinen vaihtoehto on etsiä uusi kumppani, jolla tosiaan ei ole mitään perhesiteitä ja lähteä hänen kanssaan urheilemaan espanjan aurinkoon ja baaria pitämään turisteille.
Irtaantuminen vanhempien kodin siteistä ja itsenäistyminen.
Ajatus henkisessäkään mielessä "peräkammarin" lapsesta on kauhistuttava.
Meille oli tärkeää valmistella lapsemme itsenäiseen elämään ilman turhia sidonnaisuuksia meihin.
Se ei ole merkinnyt yhteyksien katkeamista eikä piittaamattomuutta. Päin vastoin. Kanssakäyminen on luonnollista, aikuisten ihmisten välistä, tasapuolista.
Lapsemme eivät ole vähäisimmässäkään määrin vaikuttaneet valintoihimme emmekä me heihin.
Lapsiaan loputtomiin holhoavat äidit ovat ymmärrykseni ulkopuolella.
"Lapsiaan loputtomiin holhoavat äidit ovat ymmärrykseni ulkopuolella."
Samoin, tulee aika jolloin täytyy ymmärtää irroittaa otteensa. Planeetta on pieni ja nykytekniikalla vielä pienempi, läsnä voi olla vaikka fyysisesti olisi toisella puolella planeettaa.
Oma mutsikin asuu kaukana mutta on silti läsnä.. ei se äiti mihinkään katoa vaikkei asu naapurissa eikä enää kuskaa mua juhliinkaan :D
Kiitos naisen mielipiteestä Jadette (kuten myös aiemmista).
Vahvistit tuota minulle herännyttä näkemystä meidän tämänhetkisestä tilanteesta.
Eikä asiassa taida olla edes kysymys äitiydestä, naiseudesta tai vanhemmuudesta, vaan erään ihmisen henkilökohtaisista arvoista.
Siitä, että kenen kanssa hän haluaa aikansa viettää, missä asua, mitä tehdä ja että miten hän laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Tunnen erään naisen, kuka asuu talvet etelässä. Joulun aikaan hän käy Suomessa, vastaavasti aikuiset lapset käyvät syksyllä ja/tai keväällä viikon hänen luonaan lomalla. Enkä missään mielessä voi sanoa häntä huonoksi äidiksi. En nyt tietenkään toisten asioista niin hyvin perillä ole, mutta ainakin tosi hyvissä ja läheisissä väleissä tuntuu olevan lastensa kanssa.
Nuo kommenttisi liittyen työelämään, eläkkeen kertymiseen, jne. jätän omaan arvoonsa, koska purkautumiseni ei liittynyt siihen, että olisin kysynyt mielipiteitä talousasioissa. Mutta ne asiat eivät todellakaan ole meidän ongelma.
Mitä tuohon unelmaamme (tai unelmaani?) tulee, niin se oikeasti meidät yhdistikin alussa . Ehkä sen tarkoitus on sitten myös erottaa.
Tunnen itseni vielä elämää täynnä olevaksi, sekä päässyt vaiheeseen, että olen vapaa tekemään mitä haluan. En ole valmis koko loppuelämääni ajattelemaan, että olisiko sittenkin pitänyt vain lähteä. Nyt jo elämänkokemuksesta voin sanoa, että 30 vuoden takaisten epäonnistuneiden seurustelusuhteiden aiheuttamat surut ovat moneen kertaan hälvenneet.
Mutta samaan aikaan joskus ajattelen, että millaiseksi elämäni olisikaan muodostunut jos olisin tehnyt sitä mistä silloin uneksin.
Ei sinua ole tarkoitettu parisuhteeseen. Lausahdus "olen vapaa tekemään mitä haluan" sopii sinkulle, mutta parisuhteeseen sellainen ei sovi.
Haihattelet vain OMIEN unelmiesi perässä, ja tuskin kukaan suostuu olemaan toisen ihmisen sadun yksi mielikuvitushahmo, jolle asetetaan tiukka rooli, ottamatta huomioon tämän omaa elämää.
Kohta saman ikäisenä haaveilen itsekin muutosta pois Suomen ilmastosta. Olen kuitenkin realisti: eläkeikään on vielä pitkälti toistakymmentä vuotta eikä minulla ole aikomustakaan jäädä pois työelämästä tässä vaiheessa. Mielenkiintoisen asiantuntijatyön vaihtaminen "ehkä baarin pitoon etelässä" ei ole sitä, mitä haluan; sitten kun lähden niin lähden eläkkeen turvin.
Aikuinen lapseni on itsenäinen, soittelemme viikoittain mutta vaikka asumme tunnin matkan etäisyydellä niin emme tapaa kovin usein. Hän on itsekin asunut ulkomailla ja luultavasti lähtee jonakin päivänä maailmalle uudestaan, ja lennot ovat nykyisin halpoja joten tapaileminen vuoroin kummankin luona ei ole ongelma.
Sen sijaan toinen vanhempani ei enää lentele, hänen terveytensä ei sitä salli. Hän tarvitsee apuani vielä muutaman vuoden ja sekin on fakta, jonka kanssa on elettävä.
Minusta kuulostaa, että on parempi että jatkatte matkaanne eri suuntiin ja seuraavaa naista etsiessäsi teet hänelle selväksi että nyt ei ole kyse haaveesta vaan asiasta jonka aiot toteuttaa x vuoden sisällä.
Mustasukkaisuus siitä, että vaimo leipoo pullaa tyttärelleen on sitten jo ihan oma lukunsa...
Ei ole vinkki pohdintaasi mutta kerron kuitenkin oman ratkaisumme.
Olimme 43 / 38 vuotisia kun ostimme Espanjan asuntomme. Pidämme paikasta, asunnosta ( 3h k kh parveke, 78m2) ja sen sijainnista keskellä kaupunkia, rannassa.
Vietimme osan lomistamme siellä mutta huomattavan osan ajasta se oli vuokrattuna.
Pisimmillään 3,5v yhtäjaksoisesti.
Vaimoni oli mukana ollessani siellä 3kk:n jaksoissa työnhakijana.
Joku moralisoi sitä, että nostin siellä ns. ansiosidonnaista päivärahaani.
Pitkäaikaistyöttömyyden alun jälkeen olemme pitäneet sen pelkästään omassa käytössä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
27:n vuoden aikana olen remontoinut sen läpikotaisin ja myös kaikki kalusteet on uusittu ml. keittiö.
Nykyään hoitovastike vuodessa on 556€ sisltäen porteron palkan.
Portero on meille hyödyllinen. Hän hoitaa kaikki käytännön asiat ml. halutessamme vuokrauksen.
Lapsemme perheineen ja tuttavineen käyttävät asuntoa lomiensa ja halujensa mukaan.
Esimerkiksi tyttärellämme on siellä täydellinen kaksoisasunto omine tavaroineen, rätteineen ja tussuroineen.
Ja tietenkin myös meillä.
Silti pääosoitteemme ja asuntomme on Suomessa ja käyttöaste vaihtelee tilanteiden ja mielenkiinnon mukaan.
Kumpikaan osoite ei sido meitä vaan liikumme muuallakin joskus spontaanistikin.
Asunnon hankinta oli yhteinen päätös ja kun ajankohta sijoittui halpaan aikaan niin sitä on tarkasteltava myös sijoituksena vaikka tällä hetkellä hinnat ovat noin puolessa aikasemmasta.
Ps. Olimme hankintaa edeltvän kesän vuokralla samassa kaupungissa ja ostimme asunnon suoraan espanjalaiselta omistajalta.
"Ei kai parisuhteenne nyt ole kiinni tästä Espanjan unelmasta. Jos olette kestävällä pohjalla, suhde kestää, vaikka ei mene suunnitellusti."
Tämän voisi ymmärtää myös niin, että suhde kestää vaikka lähtisin yksinkin reissuun. Naisystäväni voisi vierailla luonani aina kun hänelle sopii ja muina aikoina pidettäisiin yhteyttä Skypessä?
"Sinua vaivaa mustankipeys. Haluaisit pitää naisen pelkästään itselläsi, etkä jakaa sitä tyttärelle ja vanhainkodin isälle. "
"Jos oikeasti rakastat naisystävääsi enemmän kuin unelmaasi, hyväksyt tyttären ja vanhan isän. Nämähän rikastuttavat sinunkin elämääsi."
"Mustasukkaisuus siitä, että vaimo leipoo pullaa tyttärelleen on sitten jo ihan oma lukunsa... "
Jos se olisi käytännössä toteutettavissa, niin ottaisin mielelläni papan ja tytön mukaan reissuun. Sen jälkeen mua ei yhtään haittaisi pullan leipomiset ja vanhainkotivierailut. Jos olisin miljonääri, niin perustaisin yksityisen vanhainkodin kohdemaahan. Siellä papan kelpaisi istua terassilla auringossa, juoda Cuba Librejä ja katsella tummaihoisia tyttöjä :-)
Ja ilman muuta lahjoisin tyttären työnantajan perustamaan toimipisteen sinne sillä ehdolla, että tyttö palkattaisiin sen vetäjäksi tuplapalkalla nykyiseen verrattuna.
Toivottavasti nyt ihan aidosti ymmärsitte väärin, että tämä rautalanka ei menisi hukkaan. Mutta yritin siis objekstiivisesti kuvailla noita naisystäväni preferenssejä.
Vähän sama kuin että asuisin yhdessä naisen kanssa ja haaveilisin kesämökistä. Jättäisin sitten unelmamökkini myynti-ilmoituksesta tulostamani esitteen tarkoituksella keskelle keittiön pöytää. Sivusta huomaisin, että nainen käyttäisi sen saunan pesän sytyttämiseen ilman tarkempaa lukemista.
Tai että antaisin hänelle joululahjaksi ilmaiseen kurssiin kansanopistossa oikeuttavan lahjakortin. Hän ilmoittautuisikin johonkin Suomen kansanperinnekurssille eikä kohdemaan kielikurssille, kuten olin mielessäni toivonut.
Tuossa on nyt sarkasmia mukana. Tiedät hyvin, että reaalimaailmassa sinun ei tarvitse koskaan ottaa pappaa ja tyttöä reisuun mukaan. Eikä lahjoa ketään.
Itseasiassa naisystäväsi saa ottaa huomioon elämäänsä kuuluvat elementit tehdessään isoja ratkaisuja.
Jos unelmasi on sinulle tärkeä, sinä toteutat sen.
Mutta et voi olettaa, että toinen osapuoli on yhtä innoissaan sinun päässäsi tapahtuvasta haaveesta.
Toisen ratkaisuja on vain kunnioitettava, vaikka sukset menisivät niin ristiin, että olisi pakko katkaista ne ja kumpikin lähtisi omille laduilleen.
Jos ei löydy kompromissia haaveen toteutumiselle, niin eihän siin sit mittää. Aina ei omat visiot toteudu juuri sellaisina kuin haavemaassa, tai oikeammin... harvoin kaikki menee käsikirjoituksen mukaan.
Sehän tässä elämässä onkin se metka puoli, ettei tiedä, mitä seuraavalla sivulla tulee tapahtumaan,
Joten tsemppiä, voimia, jaksuja ja jaxuhaleja vaan sinne suuntaan.
Kyllä se on hyvä oppia mieltämään, että seurustelu on aikaa, jolloin tutustutaan toiseen ihmiseen lähemmin ja ihan normaalin elämän pyöriessä. Siinä sitä tulee toisen ajatukset, toimintatavat ja arvomaailma tutuiksi ja tämän jälkeen sitä voi peilailla siihen, mitkä ovat omat tavoitteet parisuhteessa ja mitk äovat toisen tavoitteet.
Jos puheet ja teot menee pahasti ristiin, niin kyllä se totuus vain on, ettei siitä lienee kovin tyydyttävää yhteiselämää taida rakentua.
Ajattele seurustelua juuri tutustumisen ajaksi, jolloin voit puntaroida tulevaisuuden näkymät omalta kannaltasi.