Japanilaisille niile kuuluva arvo

En voisi kuvitella ajavani jollakin Nissan Avensiksella.

Ehdoton vaatimukseni autoa valitessani on, että kyseisen merkin n. 20 vuotta vanhoja malleja on vielä yleisesti liikenteessä, minkä johdosta on edes teoreettinen mahdollisuus että kys. saa kestämään myös uudet autot.

Niin missä ne 20 vuotta vanhat Japsit on ? Täällä kerrotaan japanilaisten hyvistä kestotilastoista. Tehdäänkö ne tilastot esim. alle 5 vuotiaille ajamattomille autoille?
573452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

"Jonkunhan ne autot on uutena ostettava, että te saatte väitellä niiden kestävyydestä vaikkapa netissä, kun kotterot ikääntyvät".

En tunne asiaa, kun auto vaihdetaan uuteen viimeistään tehdastakuun loppuvaiheessa.

Äänestä
  • Näin teen minäkin.
    Tojo vaihtuu n. 3vuoden välein,aina takuu auto alla.
    Koskaan ei ole ollut korjaamolle asiaa paitsi muutama vuosi sitten kun erehyin euro rötisköön.
    Mutta otin opikseni 1,5vuodessa ,palasin takaisin maailman johtavan autovalmistajan tuotteisiin.

    Äänestä

  • TOYOTA kirjoitti:

    Näin teen minäkin.

    Jos ajaisit 110tkm/vuosi, kuten minä, kayttäisit tojoasi korjaamolla 7 kertaa, minä käytän AUTOANI kahdesti.

    Äänestä

  • Samuli kirjoitti:

    Jos ajaisit 110tkm/vuosi, kuten minä, kayttäisit tojoasi korjaamolla 7 kertaa, minä käytän AUTOANI kahdesti.

    Niin, tuohan on ihan omista valinnoista kiinni. Jotkut tienaa leipäänsä autonkuljettajana, jotkut tekevät muita hommia mittatilauspukuun pukeutuneena, ajaen kodin ja tston väliä uudella yli 80K EUR Toyota-maasturilla.

    Nämä ovat niitä valintakysymyksiä, joita piti nuorempana tehdä.

    Äänestä

  • Einars kirjoitti:

    Mittatilauspuku ja Toyota ovat toisilleen kuin joisi konjakin kanssa maitoa.

    Äänestä

  • Samuli kirjoitti:

    Jos ajaisit 110tkm/vuosi, kuten minä, kayttäisit tojoasi korjaamolla 7 kertaa, minä käytän AUTOANI kahdesti.

    Minulla on käytettynä ostettu Tojo, jolla olen ajanut nyt 98 000 km entisten 78 000 km lisäksi, autolla ajettu yhteensä siis 176 000 km.
    Autoa on käytetty minun aikanani yhden kerran korjaamolla, jossa se viipyi 30 minuuttia.
    Yksi vika tänä aikana, joka ei edes pysäyttänyt matkantekoa.Remontti maksoi kokonaiset 58 euroa töineen ja osineen.
    Mistä tulee se, että minun olisi pitänyt käyttää autoani seitsemän kertaa korjaamolla?
    Taisit keksiä koko jutun.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    auton huoltovälejä. Ja niin kahjoa ei liene, että jättäisi Toyotankaan huoltamatta takuuaikana...

    Äänestä

  • TOYOTA kirjoitti:

    Näin teen minäkin.
    Tojo vaihtuu n. 3vuoden välein,aina takuu auto alla.
    Koskaan ei ole ollut korjaamolle asiaa paitsi muutama vuosi sitten kun erehyin euro rötisköön.
    Mutta otin opikseni 1,5vuodessa ,palasin takaisin maailman johtavan autovalmistajan tuotteisiin.

    (vai oliko se peräti johtavin) autonvalmistaja siirry pitempiin huoltoväleihin. Kehunne on niin ylitsevuotavaista, että kyllä joku 60000 km pitäisi helposti huoltamatta mennä. Vai kompensoidaanko vaihdokin ylikorkeat hyvitykset sitten huollossa?
    Minäkin otin opikseni: kuvittelin ennen, jotta toisia potuttaa käyttää autoaan useammin korjattavana pajalla enkä hoksannut, miten paljon olin antanut tojolla ajaessani tasoitusta auton ominaisuuksissa.

    Äänestä

  • tarkoitti kirjoitti:

    auton huoltovälejä. Ja niin kahjoa ei liene, että jättäisi Toyotankaan huoltamatta takuuaikana...

    Kyllä minä tajusin, mitä hän tarkoitti.
    Minä nimenomaan painotin vanhaa autoani, jonka ostin käytettynä ja olen käyttänyt yhteensä kaksi kertaa merkkihuollossa.
    Nokkahihnan vaihdossa (,jonka olisi pystynyt tekemään itsekin) ja pienessä korjauksessa, joka kesti sen n. 30 min.
    Pointtini oli se, että auton huoltaminen ei välttämättä ole aina kallista riippumatta siitä , kuinka pitkä valmistajan ilmoittama huoltoväli on.
    Muuten, en usko Suomen olosuhteissa ns. Long Life-öljyihin, vaikka huoltoväli on pitkä ja siinä näennäisesti säästää.Mutta kyllähän tässäkin tietysti terveen järjen käyttö on sallittua.

    Äänestä

  • TOYOTA kirjoitti:

    Näin teen minäkin.
    Tojo vaihtuu n. 3vuoden välein,aina takuu auto alla.
    Koskaan ei ole ollut korjaamolle asiaa paitsi muutama vuosi sitten kun erehyin euro rötisköön.
    Mutta otin opikseni 1,5vuodessa ,palasin takaisin maailman johtavan autovalmistajan tuotteisiin.

    Jos minun pitäisi ajaa tojotalla, aina takuuauto alla, pitäisi se vaihtaa vuoden välein ja silti kävisin ainakin kuusi kertaa huollossa. Nyt ajan AUTOLLA kaksi vuotta, aina takuuauto alla, käyn sinä aikana huollossa yhteensä neljä kertaa. Kertaakaan en ole käynyt korjaamolla huoltojen välillä.

    Äänestä

  • ...jatkaa kirjoitti:

    15 000 huoltoväli tarkoittaa lähinnä öljynvaihtoväliä, eikö näin ole?
    Huollossa tarkistetaan toki nestepinnat muutenkin ja ne vaihdetaan niissä isommissa huolloissa suurinpiirtein samoilla väleillä kaikissa muissakin merkeissä.
    Minä en ole asiantuntija, mutta eikö takuu ole ainakin osalla japanilaismerkeistä 3v?
    Onhan Volkkarilla ja Audilla pitkä huoltoväli, mutta on huollotkin sitten kalliita.
    Minulla on omakohtainen kokemus Audi A6:sta.
    Nokkahihnan ja vesipumpun vaihto osineen maksoi merkkiliikkeessä n. 1000 euroa.
    ( Audi A6Q , Jyväskylän merkkihuollossa)

    Äänestä

  • pena kirjoitti:

    Mittatilauspuku ja Toyota ovat toisilleen kuin joisi konjakin kanssa maitoa.

    Mistäs sinä sen tiedät, kun et ole koskaan kokenut a) Toyotaa b) mittatilauspukua ja c) hyvää konjakkia (huom. Leijona ei ole hyvä konjakki)...

    Niinpä niin. Kaikki on edelleenkin niistä omista valinnoista kiinni, toiset tienaa vähäisen leipänsä AUTONKULJETTAJANA, toiset ei.

    Äänestä

  • A6quattro kirjoitti:

    15 000 huoltoväli tarkoittaa lähinnä öljynvaihtoväliä, eikö näin ole?
    Huollossa tarkistetaan toki nestepinnat muutenkin ja ne vaihdetaan niissä isommissa huolloissa suurinpiirtein samoilla väleillä kaikissa muissakin merkeissä.
    Minä en ole asiantuntija, mutta eikö takuu ole ainakin osalla japanilaismerkeistä 3v?
    Onhan Volkkarilla ja Audilla pitkä huoltoväli, mutta on huollotkin sitten kalliita.
    Minulla on omakohtainen kokemus Audi A6:sta.
    Nokkahihnan ja vesipumpun vaihto osineen maksoi merkkiliikkeessä n. 1000 euroa.
    ( Audi A6Q , Jyväskylän merkkihuollossa)

    Samulin kilometreillä Tojon takuu olisi 1 vuosi eikä 3 vuotta.
    Sanoit Audin huoltoja kalliiksi ja perustelet niitä hihnanvaihdon kalleudella. Vaihdetaanko nokkahihna ja vesipumppu joka huollossa, tuskin.

    Äänestä

  • Einars kirjoitti:

    Niin, tuohan on ihan omista valinnoista kiinni. Jotkut tienaa leipäänsä autonkuljettajana, jotkut tekevät muita hommia mittatilauspukuun pukeutuneena, ajaen kodin ja tston väliä uudella yli 80K EUR Toyota-maasturilla.

    Nämä ovat niitä valintakysymyksiä, joita piti nuorempana tehdä.

    Tojon maasturi on traktori!

    Äänestä

  • pena kirjoitti:

    Mittatilauspuku ja Toyota ovat toisilleen kuin joisi konjakin kanssa maitoa.

    tuulipuvusta että: (1) et koskaan ole ajanut uutta, isoa tojotaa vaan vanhoja 80-luvun pikkucorolloja, (2) teettänyt mittapukua (3) juonut kunnon konjakkia vaan jaloviinaa ja (4) työskentelet ns. suorittavassa portaassa. sori, meni vähän henkilöön käyväksi mutta kommenttisi ei jättänyt vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • Einars kirjoitti:

    Mistäs sinä sen tiedät, kun et ole koskaan kokenut a) Toyotaa b) mittatilauspukua ja c) hyvää konjakkia (huom. Leijona ei ole hyvä konjakki)...

    Ei kai nyt noin herkkänahkainen tarvitse olla. Penan kommentti on paitsi paikkansa pitävä myös hauska. Joka tapauksessa edellinen viestisi on hatusta tempaistu. Eikö vain :)

    Äänestä

  • johtava kirjoitti:

    (vai oliko se peräti johtavin) autonvalmistaja siirry pitempiin huoltoväleihin. Kehunne on niin ylitsevuotavaista, että kyllä joku 60000 km pitäisi helposti huoltamatta mennä. Vai kompensoidaanko vaihdokin ylikorkeat hyvitykset sitten huollossa?
    Minäkin otin opikseni: kuvittelin ennen, jotta toisia potuttaa käyttää autoaan useammin korjattavana pajalla enkä hoksannut, miten paljon olin antanut tojolla ajaessani tasoitusta auton ominaisuuksissa.

    on tosiaan 15 tkm, määräaikaishuoltoväli 30 tkm. Se johtuu siitä, että japsien valmistustekniikka on valovuoden näitä euro"kilpailijoita" edellä, valmistetaan senverran mittatarkoilla toleransseilla että täytyy voitelun pelata parhaalla mahdollisella tavalla. Armeijassahan kerrottiin, että N-liittolaisilla kuormureilla oli kutakuinkin sama mitä tankkiin ja öljytilaan kaatoi, pelasi aina, minkä pelasi. Mutta olivatkin sitten suunniteltu parin viikon sota-käyttöä varten, siinä ajassa kuulemma arvioitiin joka tapauksessa ammuttavan paskaksi. Sama asia näiden skodillakki-volkkarien kanssa, kyllä ne sen 100 tuhatta kestää, minkä kestää, huolsi eli ei. Sen yli taas ei huoltokaan avita.

    Äänestä

  • Traktorimies kirjoitti:

    Tojon maasturi on traktori!

    Niin, näin luulet tietäväsi tai olet kuullut "jostain", mutta miten on todellisuuden laita? Onko kokemusta? Minulla on.

    Äänestä

  • törpötti kirjoitti:

    on tosiaan 15 tkm, määräaikaishuoltoväli 30 tkm. Se johtuu siitä, että japsien valmistustekniikka on valovuoden näitä euro"kilpailijoita" edellä, valmistetaan senverran mittatarkoilla toleransseilla että täytyy voitelun pelata parhaalla mahdollisella tavalla. Armeijassahan kerrottiin, että N-liittolaisilla kuormureilla oli kutakuinkin sama mitä tankkiin ja öljytilaan kaatoi, pelasi aina, minkä pelasi. Mutta olivatkin sitten suunniteltu parin viikon sota-käyttöä varten, siinä ajassa kuulemma arvioitiin joka tapauksessa ammuttavan paskaksi. Sama asia näiden skodillakki-volkkarien kanssa, kyllä ne sen 100 tuhatta kestää, minkä kestää, huolsi eli ei. Sen yli taas ei huoltokaan avita.

    Eikä asiaakaan ole yhtään. Voiteluun liittyvät viat ja ongelmat ovat merkistä riippumatta hyvin harvinaisia.

    Äänestä

  • vuodatus kirjoitti:

    Eikä asiaakaan ole yhtään. Voiteluun liittyvät viat ja ongelmat ovat merkistä riippumatta hyvin harvinaisia.

    Koetan parhaani mukaan selventää.
    Messun clou: Mitä mittatarkemmat sovitukset, sen kovemmat vaatimukset voitelulle -> sitä tiheämmät öljynvaihtovälit. Mitä väljempi kone, sen vähemmän voitelulla merkitystä -> sitä harvempaan täytyy öljyjä vaihtaa. Konkreettisia esimerkkejä: Kalashnikov-rynnäkkökivääri vs. M1 (AK toimii hiekkaa laatikossaan). Perämoottorien vaihteistot ja niiden voitelu (pienet ja tarkat rattaat, suuret voimat/pinta-alayksikkö, tiheään vaihdettava ja pirun kallis voiteluaine).

    No älähän höpötä! Katsohan Corollan käyttötestiä TM:sta ja vertaa muitten merkkien viimeaikaisiin mittaustuloksiin. Puhu sitten vasta mittatarkkuudesta.

    Äänestä

  • Teknikko kirjoitti:

    No älähän höpötä! Katsohan Corollan käyttötestiä TM:sta ja vertaa muitten merkkien viimeaikaisiin mittaustuloksiin. Puhu sitten vasta mittatarkkuudesta.

    kun kerran olet niihin jo perehtynyt. Mitkä ovat olennaisimmat asiat?

    Äänestä

  • 1vuosi kirjoitti:

    Samulin kilometreillä Tojon takuu olisi 1 vuosi eikä 3 vuotta.
    Sanoit Audin huoltoja kalliiksi ja perustelet niitä hihnanvaihdon kalleudella. Vaihdetaanko nokkahihna ja vesipumppu joka huollossa, tuskin.

    Minulla kun ei ole Toyotaa, en tiedä sen huollon hinnoista, enkä myöskään takuuehdoista, se täytyy sanoa.
    Audin huoltaminen on kallista, annoin vain yhden esimerkin huoltohinnasta.Nokkahihnan on varmaan vaihdattanut lähes jokainen autoilija, sen hintaa on siksi helppo vertailla.
    Lukisin nokkahihnan vaihdon huoltotoimenpiteisiin, en korjauksiin.Ei sitä joka huollossa toki tarvitse vaihtaa.
    Nyt ollaan kyllä menossa ketjukäyttöisiin nokka-akseleihin joillakin merkeillä taas, yksi kallis huoltokohta helpottaa.
    Jos on Audin huoltaminen kallista, korjaaminen on vielä kalliimpaa, valitettavasti myös tästä on minulla kokemusta.Tyydyn kyllä kohtalooni, itsehän olen autoni valinnut.Tukivarret jouduin korjauttamaan, ovat toki kuluvia osia nekin.
    Ohjauskulmia on säädetty minun mielestäni melko usein, sekään ei ole ilmaista.Auto söi kummasti renkaita.
    Lämmityslaitteen kenno meni myös uusiksi.
    Nyt uudella puskee lämmintäkin paremmin.
    Voin vakuuttaa omalta kohdaltani, ettei pidentynyt huoltoväli välttämättä tarkoita sitä, ettei autoa tarvitsisi käyttää huoltokorjaamolla entiseen tahtiin.
    Hieno auto ajella, mutta ei halpa pitää, se on sanottava.

    Äänestä

  • admiral tojo kirjoitti:

    tuulipuvusta että: (1) et koskaan ole ajanut uutta, isoa tojotaa vaan vanhoja 80-luvun pikkucorolloja, (2) teettänyt mittapukua (3) juonut kunnon konjakkia vaan jaloviinaa ja (4) työskentelet ns. suorittavassa portaassa. sori, meni vähän henkilöön käyväksi mutta kommenttisi ei jättänyt vaihtoehtoja.

    Palkkaan sinut heti kilpailevaan yritykseen ylimmäksi kristallipallon hoitajaksi! Harva pystyy näkemään noin monia asioita yhdestä lauseesta. Ja miksi en palkkaa omaan firmaani? Siksi, että kaikki kohdat yhdestä neljään menivät väärin. Löysit tekstistäni jopa (freudilainen lipsahdus?) jotain mainintoja tuulipuvusta.
    En nyt lähde analysoimaan sun tekstistäsi ja kirjoitusvirheistäsi koulutustasoasi yms. Kuten T. Nurmio sanoi: Se jääköön, en piittaa.

    Äänestä

  • pena kirjoitti:

    Mittatilauspuku ja Toyota ovat toisilleen kuin joisi konjakin kanssa maitoa.

    On aika pitkälle edennyt tämä stereotypioiden maailma.
    On helppo ymmärtää, miksi monet eivät halua leimautua vaikkapa esim. xxxxx-automerkin takia tietynlaisiksi ihmisiksi, vaan mieluummin hankkivat itselleen mahd. tavanomaisen ajokin, vaikka varaa olisi muuhunkin.
    Kaikenlainen fanaattisuus yököttää , korreloi usein myös tyhmyyttä.

    Äänestä

  • Einars kirjoitti:

    Niin, tuohan on ihan omista valinnoista kiinni. Jotkut tienaa leipäänsä autonkuljettajana, jotkut tekevät muita hommia mittatilauspukuun pukeutuneena, ajaen kodin ja tston väliä uudella yli 80K EUR Toyota-maasturilla.

    Nämä ovat niitä valintakysymyksiä, joita piti nuorempana tehdä.

    kuin nauraa! 80ke tojotaan... Ei ole ihan kaikki kotona.

    Äänestä

  • HAHA! kirjoitti:

    kuin nauraa! 80ke tojotaan... Ei ole ihan kaikki kotona.

    No, jos sinulla ei ole kaikki kotona, olet ehkä väärällä palstalla.
    Kenties joku lääkäripalsta...

    Äänestä

  • pena kirjoitti:

    Palkkaan sinut heti kilpailevaan yritykseen ylimmäksi kristallipallon hoitajaksi! Harva pystyy näkemään noin monia asioita yhdestä lauseesta. Ja miksi en palkkaa omaan firmaani? Siksi, että kaikki kohdat yhdestä neljään menivät väärin. Löysit tekstistäni jopa (freudilainen lipsahdus?) jotain mainintoja tuulipuvusta.
    En nyt lähde analysoimaan sun tekstistäsi ja kirjoitusvirheistäsi koulutustasoasi yms. Kuten T. Nurmio sanoi: Se jääköön, en piittaa.

    öhym?

    oli hieman asiaton. toisaalta se koira älähtää...

    Äänestä

Vuosimallia 1984 tai vanhempia Toyota-merkkisiä löytyy enemmän myynnistä kuin esimerkiksi Volvoja, Saabeja, Audeja, Bemareita, Fordeja, Fiateja, Peugeotteja, Relluja, Volkkareita tai Opeleita.

Mersuja kyllä sitten selkeästi enemmän, joten
nähtävästi alat ajella Mersulla sitten kun saat kortin.

Äänestä
  • Josta löytyi hakemasi ikäluokan tojoja 43 kpl. Yksistään Volkkareita 76 kpl.. Tojojen joukossa oli ainakin yksi 1.3 corollan sylinterinkansi.. eli 42.. Joten se siitä.

    Äänestä

  • Kävin katsomassa autotallinkin.. 4 tojoa (joukkoon eksyi kaksi uudempaa, joiden vuosimalli oli virheellinen/väärin, eli 96 ja 1901) Ja vokkeloita saman verran, eli neljä.

    Äänestä

  • Tällä hetkellä löytyy Toyotaa 4kpl, joista 2 henkilöautoja. Volkkareita löytyy myös 4 kpl, jotka kaikki ovat henkilöautoja.

    Äänestä

  • paikkaansa! kirjoitti:

    Tällä hetkellä löytyy Toyotaa 4kpl, joista 2 henkilöautoja. Volkkareita löytyy myös 4 kpl, jotka kaikki ovat henkilöautoja.

    Siis autotalli.com

    Äänestä

Ja taas yksi "asiantuntija ossi"!! En minäkään voisi kuvitella ajavanani Nissan Avensiksella, kun sellaista automerkkiä ei tiettävästi ole olemassakaan. Mutta kävelepäs vaihteeksi silmät auki kadulla ja hämmästy. Suurin osa suomen autokalustosta taitaa olla just niitä parikymmentä vuotta vanhoja japanilaisia.

Äänestä

Ossi on vain typerä ja/tai sokea...

Esim www.autotalli.comin haun mukaan yli 20 vuotta vanhoja Toyota -merkkisiä autoja on myynnissä enemmän kuin esim seuraavia merkkejä: VW, Audi, BMW, Peugeot, Citroen, Ford, Saab, Volvo, Opel.

Lisäksi mm. oikotie.com vahvistaa saman ja siellä esim yli 18 vuotta vanhoja Toyotia on myynnissä enemmän kuin volkkareita. Kirpaiseeko?

Äänestä
  • Tojotia on enemmän myynnissä kuin 20 vuotta vanhoja Volvoja, Bemareita, jne.

    Ensinnäkin siksi, että kukapa niistä paskoista ei hauaisi eroon päästä. Toisekseen, vertaappa 20 vuotta vanhoja myyntitilastoja noihin nyt myynnissä oleviin käytettyjen autojen määrään. Jos jo 80-luvulla myytiin Korollaa kuin lauantaimakkaraa ja jotain Bemaria varmasti aika paljon vähemmän, niin eikö nyt jumalauta tuosta pitäisi osata päätellä, että niitä ruosteisia Korolloja pyörii monilla vielä nurkissa haitaksi asti, verrattuna mainitsemiisi merkkeihin.

    Äänestä

  • vara-ossi kirjoitti:

    Tojotia on enemmän myynnissä kuin 20 vuotta vanhoja Volvoja, Bemareita, jne.

    Ensinnäkin siksi, että kukapa niistä paskoista ei hauaisi eroon päästä. Toisekseen, vertaappa 20 vuotta vanhoja myyntitilastoja noihin nyt myynnissä oleviin käytettyjen autojen määrään. Jos jo 80-luvulla myytiin Korollaa kuin lauantaimakkaraa ja jotain Bemaria varmasti aika paljon vähemmän, niin eikö nyt jumalauta tuosta pitäisi osata päätellä, että niitä ruosteisia Korolloja pyörii monilla vielä nurkissa haitaksi asti, verrattuna mainitsemiisi merkkeihin.

    Ei 1980-1984 vuosina myyty corollaa kovinkaan hirveästi, kun varsinainen kova myynti lähti käyntiin vasta etuvetoisen mallin tultua myyntiin.

    Ja voithan sä selitellä myyntimääriä noinkin, kyse oli vain siitä, että joku typerys ihmetteli, että missä on noita yli 20 vuotta vanhoja japseja. Enemmän niitä on liikenteessä kuin monia muita merkkejä, joten ymmärrätkö nyt yskän? Joko Ossi on sokea tai typerä, sillä enemmän niitä yli 20 vuotiaita Toyotia on myynnissä kuin bemareita, audeja, volkkareita, opeleita, citikoita, pösöjä, renaultteja jne. Eihän kyse ollut mistään suhteellisesta määrästä, vai oliko, dorka?

    Äänestä

  • Tein juuri äsken haun. 4 tojoa ja 4 volkkaria, nettiautossa 42 tojoa ja 76 volkkaria... Eli kokeileppa säkin vielä hakusia.. Ja mulla haussa -84 tai vanhemmat..

    Äänestä

kuka peijoona sellaisella haluais, ja kenen edes pitäis, ajaa? ravakka haittavero pikemmin lätkäistävä yli 10v vanhoille, turvattomuudesta ja saastuttamisesta.

Äänestä

-Ladat viedään Venäjälle.
-Toyotat viedään Afrikkaan, jossa niillä on vielä pitkä elämä edessään.
-eurooppalaiset autot paalataan. RIP.

jk. Tojota on ehdottomasti paras hinta/laatu suhteeltaan.

jk2. Ostakaa tekin Tojota, niin ei tarvitse kateuksissaan vinkua. :)

Äänestä

Nyt on Ossi kuule sillä lailla, että sinun on opeteltava kirjoittamaan.Tai sitten anna pikkusiskon oikolukea tekstisi ja laittaa välimerkit paikoilleen samalla.
Sitten kun saat sen todistuksen sieltä peruskoulusta ( ehkä täytät samana vuonna sitten 18) voit mennä autokouluun ja ajaa ihan oikealla autolla.Ei tarvitse enää leikkiä hiekkalaatikolla tai sitten pleikkarin autopeleillä.
Sitten voit tietysti puhua iskälle, että ostaisi sinulle sen oman auton, ettei tarvitsisi aina lainata iskän menopeliä.Siinä vaiheessa kannattaa tietysti vihjata iskälle, että minkä merkkisen auton sinä haluat.Tottahan iskä ymmärtää, jos et halua jonkun tietyn maalaista autoa.

Äänestä
  • Nisse,

    Taas sinä painoit viestin matkalle ennen oikolukua.

    Koita nyt muistaa:
    -- Pisteen jälkeen tulee välilyönti
    -- Pilkutussäännöt!!!
    -- Yhdyssanat!

    Äänestä

  • pikkusiskosi kirjoitti:

    Nisse,

    Taas sinä painoit viestin matkalle ennen oikolukua.

    Koita nyt muistaa:
    -- Pisteen jälkeen tulee välilyönti
    -- Pilkutussäännöt!!!
    -- Yhdyssanat!

    Siskoreppana ei osaa taivuttaa koettaa-verbiä.

    Äänestä

Kuka viitsii kiusata itseään pitämällä käyttöautonaan 20 v vanhaa romua? En minä ainakaan. Harrasteautot ovat sitten asia erikseen. Kyllä auton reaalinen käyttöikä on puolin ja toisin tuo 15 vuotta. Joku onneton sitten kengittää näitä 20 v romuja kun täysremonttiin laitetulla rahalla saisi uudemman ja paremman.

Äänestä

20 vuotta vanhat autot on vm. -84. Käsittääkseni jap. autot ottivat kestävyydessä näin huiman eron muihin autoihin vasta joskus 80-luvun lopulla. Joten 5 vuoden päästä japanilaisia vanhoja autoja näkyy selvemmin muita enemmän. Taitaa ne vanhat tosin nyt jo olla eniten japanilaisia.

Äänestä

Ajan jälleen onnellisena ja tyytyväisenä AIDOLLA japsilla eli uudella Accordilla. Edellinen oli täysi floppi eli väyrysmersu, sitä ennen 3-bemari. Bemmu vielä selvisi suht pienillä korjauksilla vaan Mersu todellinen ongelmapesä.

Japsien filosofia on erittäin hyvä: auto tehdään laadukkaaksi teknisesti, ei pikkuvikoja eikä isompiakaan. Ja kyllä tuolla maailmalla vilisee niitä 2-kymppisiäkin japseja, mene vaan vaikkapa maaseudulle tai pk-seudulla itäosien lähiöihin, niillä kansa ajaa. Toisekseen: Japanissa jo 5-vuotias auto on vanha ja menee paalaimeen reilusti ennen 10 vuotta, oikea periaate.

Itse en halua ajaa millään 15-20-vuotiaalla mersunraadolla, en muullakaan noin vanhalla autolla. Kyllä 3-vuotiaana autoa taas vaihdatellaan, maksimi 5 vuotta! Mutta, jos taloudellisesti olisi kerta kaikkiaan pakko, ajelisin sitten vaikka 80-luvun Sunnylla tai Corollalla, se tekninen luotettavuus näet...

Äänestä
  • ...80-luvun sunny tai korolla, vähäämpä olet tyytyväinen. Noitahan tuolla tien varsilla eniten hylättynä näkee.

    Äänestä

  • olisit köyhä, ajaisit autolla, jota ei ole tarkoitettu enää liikenteeseen tuon ikäisenä...

    Ostin 1988 Mazda 626:n uutena. Asiakaslehdessä Mazdan pääjohtaja esitteli auton kehitysfilosofiaa ja kertoi, että se on suunniteltu kestämään 300 000 km. Eipä noista ajoista ole mihinkään menty.
    Ps. Mazdassa ei ollut 3 vuoden aikana vikoja, mutta muuten sitä ei ole ollut päivääkään ikävä.

    Äänestä

Kyllä jaksetaan hehkuttaa japsien, ja miksei muidenkin ylivertaisuudesta. Kuitenkin se japsi saattaa olla tehty yhtä hyvin Turkissa tai Englannissa, saksalainen Espanjassa tai Puolassa, jenkki Meksikossa, Kanadassa tai Itävallassa, ranskalainen Englannissa tai Romaniassa jne. Samalta hihnalta voi tulla eri valistajien kilpailevia malleja. Auton osien valmistajia on vielä vähemmän. Herätkää jo. Meille on myyty jo pidemmän aikaa mielikuvia, joita mainosmiehet valmistavat. Joskus tulee vielä se aika, kun autoa tilatessa saa valita mieleisensä merkin ja mallin ruksaamalla tilauskaavakkeeseen. Eroa on käytännössä saman verran kuin etelän basaareissa Niken ja Adidaksen verkkareissa.

Äänestä
  • Niinhän se on, että harvoinpa se valmistusmaa enää on se miksi merkki mielletään. Mutta jos vähänkään tarkemmin näitä palstoja lukee, niin vähänpä täällä nimenomaan japanilaisista hehkutellaan. Kyllä ne hehkuttajat näyttää olevan näitä länsimaisten merkkien kritiikittömiä ihailijoita ja olisko sama ryhmä ottanut myös elämäntehtäväkseen juuri japsien mollaamisen. Ehkäpä se jotenkin nostaa itsetuntoa, mene tiedä.

    Äänestä

  • aito kirjoitti:

    Niinhän se on, että harvoinpa se valmistusmaa enää on se miksi merkki mielletään. Mutta jos vähänkään tarkemmin näitä palstoja lukee, niin vähänpä täällä nimenomaan japanilaisista hehkutellaan. Kyllä ne hehkuttajat näyttää olevan näitä länsimaisten merkkien kritiikittömiä ihailijoita ja olisko sama ryhmä ottanut myös elämäntehtäväkseen juuri japsien mollaamisen. Ehkäpä se jotenkin nostaa itsetuntoa, mene tiedä.

    Aivan.
    Mollaaminen on aivan tarkoitushakuista, eikä siinä itse asiassa kovin paljon sillä autolla ja sen tosiasiallisilla ominaisuuksilla merkitystä tunnu olevan.
    Muutama jostain syystä katkeroitunut sielu purkaa traumojaan ja kerkeää sitä tekemään tietotekniikan aikakautena melko paljon.
    Onhan mukana varmaan eri automerkkien myyjiäkin tai lähellä olevia tahoja, jotka aivan ammatillisista syistä ovat keskustelussa mukana.
    Kyllähän tietämättömyys , suvaitsemattomuus ja vanhojen aikojen muistelot sumentavat monesti mieltä.Lisäksi suomalaiset eivät osaa vieläkään suhtautua luonnollisella tavalla autoiluun, vaan se tuntuu olevan jonkinlainen uskonto.

    Äänestä

...ovat kuin väärennettyjä helmiä, kauniita katsella, mutta muovisia ja arvottomia!

Äänestä

Aasialaiset teollisuusyritykset ovat jo kauan yrittäneet lyödä länsimaisia esim. laivanrakennuksessa onnistumatta siinä, massatuotteita kuten tankkereita kyllä tehdään halvemmalla mutta todella laadukkaat tuotteet kuten risteilijät, niitten tekemiseen heidän rahkeet ei riitä.
Esimerkkejä kyllä on mutta ne ovat kaatuneet epäonnistumisiin ja tulipaloihin. Miksi sitten osaisivat tehdä autoja sen paremmin?
Kopiointia kyllä osaavat suorittaa. Ovat sen verran yritteliästä porukkaa että kyllä nekin pikkuhiljaa jotain oppivat.
Ostakaamme vain lisää niiden tuotteita niin kyllä ne meidän markkinoille tunkevat vauhdilla ja syövät meidän työpaikat sekä markkinaosuudet.
Ostamalla aasialaisia tuotteita syöt myös omaa hyvinvointiasi ja tulevaisuuttasi pala palalta.

Äänestä
  • Aina kun jäädään alakynteen väittelyssä tempaistaan tuo vakioselitys hatusta.
    Ei puutu kuin Tarja Halonen ja Kiina-ilmiö enää.
    Onko eurooppalainen niin tyhmentynyt, ettei näe itsessään koskaan mitään vikaa?
    Tätä kannattaisi miettiä.

    Äänestä

  • Japani on maailman suurin laivanrakennusmaa. Tekevät kyllä kaikenlaisia laivoja siellä. Mm. loistoristeilijöitä, jotka kuljettavat rikkaita japanilaisia maailman ympäri pysähtyen jokaisessa "merkittävässä" kohteessa, kuten Los Angelesissa, Hong Kongissa, Lissabonissa, ym.
    Ja voin vakuuttaa, että ne loistoristeilijät ovat loistokkaita.
    Suomalaiset on niin tyhmiä, ettei täällä tiedetä mistään muusta kuin omista olemattomista saavutuksista. Missäs on Suomen autoteollisuus kun kerran niin hienoja laivoja osataan tehdä?
    Ja annahan tulla niitä esimerkkejä japanilaisten epäonnistumisista laivoissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ossi kirjoitti:

En voisi kuvitella ajavani jollakin Nissan Avensiksella.

Ehdoton vaatimukseni autoa valitessani on, että kyseisen merkin n. 20 vuotta vanhoja malleja on vielä yleisesti liikenteessä, minkä johdosta on edes teoreettinen mahdollisuus että kys. saa kestämään myös uudet autot.

Niin missä ne 20 vuotta vanhat Japsit on ? Täällä kerrotaan japanilaisten hyvistä kestotilastoista. Tehdäänkö ne tilastot esim. alle 5 vuotiaille ajamattomille autoille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu