Persuloisten persulointia

Olen katsonut tätä persuloiden persulointia Rovaniemellä ja Lapissa ja se valitettavasti alkaa muistuttamaan puolihumalaisen tai kesken kasvuisen öykkäröintiä.

Persulointiin näyttää liittyvän jonkinlainen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mielialat liikkuvat vuoristorataa kun ollaan äänestäjien asialla.

Olen havainnut että persulointi päätöksenteossa tarkoittaa päätöksen tekijää täyttä ymmärrystä vailla olevana.

Kaikki persuloiset pitäisi saada asianmukaisen hoidon piiriin, joko persuloisten puoluetuella tai ihan veronmaksajien maksamana (kuten Se puoluetukikin).
49254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Täyttä totta. Muista puolueista pois potkittuja loikkareita, piilonatseja ja juoppojahan nuo enimmäkseen ovat. Alappa siinä sitten tekemään järkevää johdonmukaista politiikkaa. Ei onnistu.

Äänestä
  • Moro,

    Mikä on tuo järkevä ja johdonmukainen politiikka, jota hallitus tarjoaa?

    Kun kerran tiedät, niin kerro.

    Äänestä

"..puolihumalaisen tai kesken kasvuisen öykkäröintiä..."

"...kaksisuuntainen mielialahäiriö..."

Aika osuvasti kuvasit omia diagnoosejasi.

Äänestä
  • Ei pidä totuudesta loukkaantua, jos kalikka vähän varpaille osuu. Se on nimittäin niin ett totuus ei pala tulessakaan!

    Äänestä

Persut loukkaantuivat totuudesta. :)

Äänestä
  • No, eikö löytynyt vastauksia, oliko kysymykset liian haastavia?

    Täällä on jo julistauduttu "voittajiksi", lällällää persut sitä ja tätä, kylläpä nyt persuja harmittaa.

    Totuus...ei teillä ole kapasiteettia keskustella siitä, mikä on totuus.

    Lapsilla on tapana haukkua toisia, aikuiset pystyvät perustelmaan väitteensä, te ette.

    Vähä-älyisten hiekkalaatikko, onneksi ette mellasta tuolla ihmisten seassa.

    P.S Hymiöt eivät lisää katu-uskottavuutta...

    Äänestä

Persuilija- puolueloikkari hännystelijä

Persuloinen - sitä ihtiään,,aito ja alkuperäinen ainakin omasta mielestään

Persulointi - öykkäröinti, kansanpopulismia, yksinkertaistamista

Persuilu - suunsoittoa, omaan napaan tuijottamista

Äänestä
  • Mul kyl tekis mieli vähä persuilla. Onk muita persuilukokeilunhaluista?

    Äänestä

  • i love persuilu kirjoitti:

    Mul kyl tekis mieli vähä persuilla. Onk muita persuilukokeilunhaluista?

    Perussuomalaisia on jo maassamme 600 000 tuhatta ja kannatus vain nousee.Nyt on parasta se, että nuoretkin ovat huomanneet, että Perussuomalaisuus on ykkösjuttu, kyllä nyt lähtee.
    Rauhallista Joulua puoluekannasta riippumatta.

    Äänestä

Mielenkiintoista matematiikka sinulla, ymmärrän toki syynkin miksi. Hiukan taas Vaasan Myllyn tuotteita nielun perälle tilastotietona:

Suomessa on äänioikeutettuja noin hiukan alle 4,4 miljoonaa.

Äänestysprosentti oli viime vaaleissa noin 70,00 %-yksikköä eli hiukan yli 3 miljoonaa äänestäjää. Vaalit olivat vuonna 2011 vilkkaat, äänestysprosentti tulee putomaan seuraavissa eduskuntavaaleissa koska jytkyhuuma on ohi lopullisesti.

Näistä persujen osuus on tällä hetkellä kaikkien mittausten mukaan noin 17 %-yksikköä.

Lopputulemana persuja on ehkä noin 500 000 ja kannatus on jatkuvassa laskussa. Eli 100 000 ääntä häipyi kuin pieru Saharaan.

Persujen kantajengi jää ehkä puolueeseen, mutta loikkarit palaavat juurilleen entisiin puolueisiinsa, tai väistyvät politiikasta pois. Persujen kuolinlaulu on alkanut.

Silti toivotan oikein hyvää joulua kaikille, puoluekannasta riippumatta.

Äänestä

Mitä eroa on käellä ja persloisella? Käki munii toisten pesiin ja persloinen pesii toisten muniin.

Äänestä

Perussuomalaisten ajamalle politiikalle on kysyntää. Populismista heitä syytetään....mitä on sitten kepun, kokoomuksen ja demaretten politiikka...? Vuosikausia sama meno jatkunut, mm. Tuloerot kasvaneet vuosi vuodelta.
Samaa lätinää ja oman edun tavoittelua, rintamalla jos toisellakin.

Hyvä, että on olemassa Perussuomalaiset; terveitä ja hyviä mielipiteitä.
Ja sekös populisteja jurppii....

Äänestä

Perussuomalaiset kehittynee jonkinlaiseksi keskisarjan puolueeksi vassarien ja viherpupeltajien tapaan kunhan hulluimmat hörhöt ja sutkeimmat opportunistit siitä katoavat. Soiniin henkilöityminen on ollut perussuomalaisille etu mutta nyt seuraavissa tai viimeistään niitä seuraavissa vaaleissa pitäisi alkaa näkyä muitakin perSujen johtohenkilöitä. Nyt on olut Timon lisäksi julkisuudessa eniten Herra Hakkarainen ja muutama löylynlyömä paikallispersu.

Äänestä

Näin tulee käymään, kaikki merkit viittaavat siihen. Timo Soinin katoaminen johdosta lähivuosina vie puolet persujen äänestäjistä täysin muualle. Viime eduskuntavaalien yllätysnousu loppuu kuin seinään ja paluu pikkupuolueeksi alkaa.

Millä persut sitten ratsastaa kun EU selviytyy vaikeuksistaan tai vaikkapa kaatuu kokonaan? Mitä sitten kun pankkikriisit ovat ohi? Entä sitten kun maahanmuuttopolitiikka ei käykään vaaliaseena?

Tuossahan oli kaikki se, millä persut ovat kannatustaan väliaikaisesti kohottaneet. Persut eivät ole köyhien puolustajia, vaan populistinen äärioikeistopuolue, joka marssii Kokoomuksen kanssa samaan tahtiin. Enää ei auta toreilla ja turuilla valehdella täyttä soopaa ja sitten toimia täysin päinvastoin eduskunnassa. Siihen halpaan ei persujen muutenkin horjuvat kannattajat enää mene.

Persujen kuolinlaulu on alkanut, ja se myös jatkukoon.

Äänestä
  • Persloisista ei ole muuhunkuin suunsoittoon. Persloisia ei voi ottaa kukaan vakavasti. Suurin osa on vanhojen puolueiden loikkareita, joilla mitään muuta yhteistä kuin oman edun eli kansanedustajapaikan tavoittelu mielessä.

    Äänestä

  • Kuinka harhainen pitää olla, että rinnastaa perussuomalaiset kokoomukseen?

    Pahasti ja kuutamolla.

    Persuja lyödään surutta millä tahansa, mikä se teissä mollaajissa pelottaa. Se, että mikäli persut pääsevät hallitukseen, tämä nykymeno tulee loppumaan.

    Asia on yksinkertainen, hyökkäätte persuja vastaan, koska olette maanpetturikokkareiden asialla, maksatatte köyhillä ja keskiluokalla oman ökyilynne.

    Räkyttäkää, haukkukaa, lyökää... vaikka kuinka aliarvioitte persut, katsotaan sitten vaalien jälkeen...

    Teidän aikanne lähenee lopua, tämä maa voi pahoin ja te olette se syöpä mikä pitää leikata pois.

    Äänestä

  • PS rules kirjoitti:

    Kuinka harhainen pitää olla, että rinnastaa perussuomalaiset kokoomukseen?

    Perussuomalaiset ovat yksi maamme suurimmista puolueista, suurin oppositiopuolue ja kannatus vain kasvaa.

    Parasta se, että nuoriso, tulevat äänestäjät, puoluekannasta riippumatta, ovat aktivoitumassa, ovat huomanneet, että nykymenolla maastamme tehdään ns.. "maahanmuuttajien paratiisi", tänne tullaan odottelemaan, jospa joskus töitä löytyisi, täysi ylläpito, kaikki ilmaista.
    .
    Suomalaiset veronmaksajat maksaa odottelijoiden ylläpidon.

    Maassamme on tällä hetkellä jo noin 350 000 työtöntä, meikäläisiä, joille ei ole töitä.

    Työväenpuolue Vasemmistoliitto hallituksessa "kantamassa vastuuta".

    Vasuri Arhinmäki on pelle, eikös Tenniläkin niin ole sanonut.

    PerusS on tavallisten, isänmaallisten ihmisten puolue.

    Äänestä

  • Persloiset hävettää kirjoitti:

    Persloisista ei ole muuhunkuin suunsoittoon. Persloisia ei voi ottaa kukaan vakavasti. Suurin osa on vanhojen puolueiden loikkareita, joilla mitään muuta yhteistä kuin oman edun eli kansanedustajapaikan tavoittelu mielessä.

    Ei kenenkään tarvitse muiden puolesta hävetä, miksi sinä niin teet?

    Ota selvää asioista ja puhu ja kirjoita vasta sitten. kun olet opetellut ajattelemaan ihan itse, etkä median luoman mallin mukaan.

    Olen perussuomalainen ja ylpeä siitä!

    Äänestä

  • Suomionmeidänmaa... kirjoitti:

    Perussuomalaiset ovat yksi maamme suurimmista puolueista, suurin oppositiopuolue ja kannatus vain kasvaa.

    Parasta se, että nuoriso, tulevat äänestäjät, puoluekannasta riippumatta, ovat aktivoitumassa, ovat huomanneet, että nykymenolla maastamme tehdään ns.. "maahanmuuttajien paratiisi", tänne tullaan odottelemaan, jospa joskus töitä löytyisi, täysi ylläpito, kaikki ilmaista.
    .
    Suomalaiset veronmaksajat maksaa odottelijoiden ylläpidon.

    Maassamme on tällä hetkellä jo noin 350 000 työtöntä, meikäläisiä, joille ei ole töitä.

    Työväenpuolue Vasemmistoliitto hallituksessa "kantamassa vastuuta".

    Vasuri Arhinmäki on pelle, eikös Tenniläkin niin ole sanonut.

    PerusS on tavallisten, isänmaallisten ihmisten puolue.

    Johan nuo Turhinmäen intressit jo nähty, sehän tykkää vain potkupallosta.

    Miksiköhän halusi kylttyyriministerin salkun, no siksi kun saa jakaa veronmaksajien rahoja omilleen. Nuorisorahat ym ym...

    Mies on täysi pelle, huligaani....

    Äänestä

  • PS rules kirjoitti:

    Kuinka harhainen pitää olla, että rinnastaa perussuomalaiset kokoomukseen?

    Pahasti ja kuutamolla.

    Persuja lyödään surutta millä tahansa, mikä se teissä mollaajissa pelottaa. Se, että mikäli persut pääsevät hallitukseen, tämä nykymeno tulee loppumaan.

    Asia on yksinkertainen, hyökkäätte persuja vastaan, koska olette maanpetturikokkareiden asialla, maksatatte köyhillä ja keskiluokalla oman ökyilynne.

    Räkyttäkää, haukkukaa, lyökää... vaikka kuinka aliarvioitte persut, katsotaan sitten vaalien jälkeen...

    Teidän aikanne lähenee lopua, tämä maa voi pahoin ja te olette se syöpä mikä pitää leikata pois.

    "Te olette syöpä mikä pitää leikata pois" -lausahdus tuo mieleen raikkaat alppituulet 30-luvun saksassa ja iloisen kilinän kristalliyönä. Ja me persut nauroimme niin.

    Äänestä

Harhainen kirjoittaja, vastaan sinulle koska olet tosiaan totuudesta täysin tietämätön.

Kirjoitit: "Kuinka harhainen pitää olla, että rinnastaa perussuomalaiset kokoomukseen?"

Hyvä pellehermanni, sehän on vain ja ainoastaan totuus. Viime hallitusneuvotteluissa Timo Soini esikuntineen kertoi hallitusneuvottelujen jälkeen seuraavaa. "Kokoomuksen kanssa neuvottelut sujuivat hyvässä yhteishengessä. Olimme valmiita hallitukseen mukaan, Eli persut olivat valmiita sote-ja kuntauudistukseen täysin rinnoin Kokoomuksen rinnalla ja Kokoomuksen tavoitteisiin sitoutuen.

Jos muistat (tai edes haluat muistaa) niin Soini yritti venkoilla neuvotteluissa ja kysyi lupaa, voiko persut äänestää muodollisesti hallituksessa EU:n tukipaketteja vastaan. Tähän Soini olisikin mielellään lähtenyt mukaan, mutta Katainen ei hyväksynyt asiaa. Soini oli jo menossa hallitukseen mukaan, mutta persujen kenttä vastusti EU-myönteistä politiikkaa, ja Soini perääntyi marttyyrina..

Ja mitä kunnalliseen päätöksentekoon ympäri Suomen tulee, niin Kokoomus ja persut vetävät yhtä köyttä, niin Rovaniemellä kuin muuallakin. Ei tarvitse kuin vaivautua tutkimaan kokouspöytäkirjoja.

Ai kuka pelkää persuja? Ei kukaan. Jos kannatus on kaikkien gallupeiden mukaan noin 17 %-yksikköä, niin ei sillä pääministerin paikkaa viedä, ei millään vaikka kuinka itketään. Ja jos kannatus on ollut viime eduskuntavaaleissa noin 19 % yksikköä, niin ihme matemaatikko olet jos 17%-yksikön nykykannatus on "kannatuksen nousua?"

Tervemenoa persut, paluu sirpalepuolueeksi on alkanut!!! Kansa kiittää!

Äänestä
  • Juuri näin, kuten arvoisa "Faktaa taas" kirjoittaa. Persloiset voivat pärjätä kohtuullisesti vielä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, mutta sen jälkeen käy kuin lehmän hännälle. Persloisilla on mahdollisuus vakiinnuttaa kannatus 7-9 %:n tasolle joksikin aikaa, mutta sekään ei ole ikuista, kuten ei ole Timo Soinikaan puolueen puheenjohtajana.

    Soinin kasvot kuluvat ja letkautukset ei välttämättä kauan uppoa kansaan. Soini haluaisi nostaa seuraajakseen Jussi Niinistön, mutta kentällä ja eduskuntaryhmässä on kaikenlaisia höyrypäitä, jotka haluaisivat galifiksi galifin paikalle. Puheenjohtajataistosta tulee armottoman repivä ja riitaisa persloisten keskuudessa.

    Äänestä

  • lunta tupaan kirjoitti:

    Juuri näin, kuten arvoisa "Faktaa taas" kirjoittaa. Persloiset voivat pärjätä kohtuullisesti vielä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, mutta sen jälkeen käy kuin lehmän hännälle. Persloisilla on mahdollisuus vakiinnuttaa kannatus 7-9 %:n tasolle joksikin aikaa, mutta sekään ei ole ikuista, kuten ei ole Timo Soinikaan puolueen puheenjohtajana.

    Soinin kasvot kuluvat ja letkautukset ei välttämättä kauan uppoa kansaan. Soini haluaisi nostaa seuraajakseen Jussi Niinistön, mutta kentällä ja eduskuntaryhmässä on kaikenlaisia höyrypäitä, jotka haluaisivat galifiksi galifin paikalle. Puheenjohtajataistosta tulee armottoman repivä ja riitaisa persloisten keskuudessa.

    Katkera on mielesi ja vielä Joulun aikaan.

    Kerroppa puoluekantasi nim.merk. lunta tupaan.

    Kerro puoluekantasi ja perustele, miksi puolueesi on parempi kuin muut puolueet.

    "Puolueeton" puskista haukkuu Perussuomalaisia, suurinta oppositiopuoluetta.

    Kerroppa puoluekantasi, vai etkö kehtaa ?
    Odotellaan.

    Äänestä

  • odotellaan.... kirjoitti:

    Missähän kohtaa se teidän "puolueeton" persuja haukkuu? "odottelija" taitaa olla vähän yksinkertainen. Täällä huutelee itte pazkaansa puskistaan tänne minkä kerkiää.
    Eikä se mene edes jakeluun ettei puolueettomalla ole mitään puolueita eikä siten puoluekantoja.

    Äänestä

  • Vapaa kaikesta kirjoitti:

    Missähän kohtaa se teidän "puolueeton" persuja haukkuu? "odottelija" taitaa olla vähän yksinkertainen. Täällä huutelee itte pazkaansa puskistaan tänne minkä kerkiää.
    Eikä se mene edes jakeluun ettei puolueettomalla ole mitään puolueita eikä siten puoluekantoja.

    Kerrassaan nerokasta. "puolueeton " esittää väittämiä ja olettamia, mutta ne oikeat faktat loistavat poissaolollaan, tulee kyllä ihan omassa pikku päässä väännettyjä totuuksia hymyn tai seiskan tasoisien lehtien uutisista. Tai galluptilastoja joilla ei nyt tee yhtään mitään, paikat jaetaan vaaleissa.

    Ja nykyisellä mennään. Miksi väistelet kun kysytään onko nyky(kokoomus)politiikka sitä, mitä haluat. Vastaamattomuus kertoo, että on. Et ole puolueeton, olet tyhjää ilmaa täynnä oleva juuri se pazkahousu, joksi muita nimittelet.

    Sinä et ole mikään "kansa", sinunlaisesi saastan ainoa toivo on, että oikea kansa yhä nukkuu vaaleissa.

    Perussuomalaiset ovat värikäs puolue, jossa on omat hörhönsä, mutta kenelläkään muulla puolueella ei oikeasti kiinnosta miten sillä tavallisella kansalaisella menee, sillä, joka ei ole välttämättä syntynyt kultalusikka ahtissa.

    Siksi perussuomalaiset on teille valtava uhka, jota vastaan on hyökättävä keinoja kaihtamatta.

    Siksi kannatus tulee vielä nousemaan ennen vaaleja...halusit tai et. Kansa päättää ja saa ansaitsemansa päättäjät. Sinä olet se kansa joka halusi nykyiset oman edun tavoittelijasikailijat päättämään ja saamaan minun lapseni ja lapsenlapseni näiden päätösten maksajiksi.

    Ja miksi.... vain muutaman kokkarin tähden

    Äänestä

  • kansa on puhunut kirjoitti:

    "lunta tupaan" nimimerkillä kirjoittajalla, on järjenvalo juopottelun seurauksena täysin kadonnut. Kirjoittelepa uusia ajatuksiasi sitten, kun selviät koomasta.

    Äijähän kirjoitti asiaa, mutta kukaan täyspäinen ei sitä ymmärtänyt.

    Äänestä

"Ja nykyisellä mennään. Miksi väistelet kun kysytään onko nyky(kokoomus)politiikka sitä, mitä haluat. Vastaamattomuus kertoo, että on. Et ole puolueeton, olet tyhjää ilmaa täynnä oleva juuri se pazkahousu, joksi muita nimittelet. "

Mitä ihmettä kuiten? Olette fanaattinen. Mitä te oikein sekoilette? ottakaa jotain rauhoittavaa. En ymmärrä teitä.
No eipä tuo ole väliksikään kyllä ymmärtää. Täysi sekopää taidatte olla.
Ei kai muutkaan ymmärrä, vai ymmärtääkö?

Äänestä
  • Olen siis "oikeaa" kansaa. En ole ikinä äänestänyt ketään enkä mitään. Enkä varmaan äänestäkään koskaan. sehän on täysin turhaa.
    Äänioikeus kyllä on ollut jo ainakin 47 vuotta.

    Äänestä

Voi mahotonta kuiten! Sehän on aivan seinähullu tuo nimimerkki "kansa on puhunut".
Jos persut ovat noin hulluja ja tyhmiä kaikki niin kyllä tuommonen puolue joutaaki kuolla pois.
Tuommosella mielisairaalla vaahtoamisella persut kyllä pullahtavat kokonaan pois kuvioista.Ei ole kumma jos Soini on helisemässä teidänlaistenne kanssa. Siis kusessa kaulaansa myöten.
Onko teitä paljonkin samankaltaisia siinä populaatiossa? Te pullahdatte jos on.
Aivan uskomatonta fanaattisuutta.
Kuka tuommoisiin luottaa? Ei kukaan.

Puolueeton.

Äänestä

Täytyy myöntää ettei se kaupunginjohtaja taida hullumpi olla kun kirjoitti vastineen Juntusen pälätykseen. Asiaa selkosuomeksi. Varmaan lainsäädäntötoimittajakin sen ymmärsi.

Äänestä
  • Edelsihän tätä kaupunginjohtajan kirjoitusta taas riman alitus lakikirjaan nojaavalta opintoja vailla olevalta lakimieheltä.

    Kyllä suru puserossa katselen tätä lakimies/lainsäädäntötoimittajan toimintaa luottamustehtävissä,,, toinen pettymys on sitten tämä varsinainen lakimies käyttäytymiseltään/toimintatavoiltaan.

    Äänestä

hoitopaikka niille ?

Äänestä

Herätys rovaniemen persujen "lakimies" kaksikko: Teidän pitää alkaa toimimaan ja juonimaan nopeasti että pystytte torppaamaan ko. ehdokkaat.

Lainattu "Torniolaakson perussuomalaiset ovat nimenneet kolme mahdollista eduskuntavaaliehdokasta. He ovat kaupunginvaltuutettu Pirita Nenonen ja varavaltuutettu Jukka Paakki Rovaniemeltä sekä kunnanvaltuutettu Akseli Erkkilä Kittilästä."

Äänestä

Kuuntelehan tuolla kylillä mitä ihan näkyvät persupoliitikot juttelevat kun olette ilman muuta yleisöä. Kaikki ovat Torvinen-Juntunen kaksikkoa vastaan, ja osa on heidän toilailujensa ja valtapeliensä vuoksi jättäneet uppoavan laivan.

Persuilla on mukava tapa painaa puukkoa puoluetoverin selkään ihan kahvaa myöden, kunhan vain oma asema siinä parantuisi. Voikin kysyä ihan suoraan: Mikä p.rkele teitä persuja oikein vaivaa?

Äänestä

Käväsimpä kattelemassa mitä kirjoitellaan muissa kylissä, yllätyin, tämän jutun aloitteen tekiä taitaa raapustella samaa sontaa ympäri lappia. Kemijärven sivuilla sama kaveri puhuu pas-kaa persuista minkä kerkijää. On selvä pekotilanteen kaveri jonka pipo on jumittunut.

Äänestä

Asiaahan tuo kaveri kirjoittaa, totuushan se vain on Sen sijaan joka puolella Lapin keskustelupalstoja touhuaa eräs persu, joka kirjoittelee avauksia persuja kehuen. Viimeksi kaveri heilui kuuden paikkakunnan topiceissa Simon Elo-avauksineen. Kaiken huipuksi se tyyppi vastailee itse itselleen, jotta topic pysyisi pinnalla.

Ei mene läpi, paitsi tietenkin yksinkertaisille persuille.

Äänestä

Kaiken takana on nainen. Niin myös Torvinen - Juntunen tapauksessa kaikki langat johtavat naisen käteen. Persulista seuraaviin vaaleihin tehdään tarkoituksella huonoksi, jotta nykyinen pääsee läpi ja herrat saa murusia.

Äänestä

Hanna Mäntylän paikka eduskunnassa ei ole ollenkaan varma seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Tuo sekoilu asuinpaikan suhteen maksaa paljon ääniä, se on varma asia. Siihen kun lisää vielä olemattomat saavutukset eduskuntatyössä, ylimielisen käytöksen ja apupoikien (Torvinen&Juntunen) käytön muiden varteenotettavien ehdokkaiden torppaamiseksi niin voi käydä hassustikin.

Täytyy muistaa myös, ettei nyt ole odotettavissa samanlaista äänivyöryä ja uutuudenviehätystä mitä persuilla oli viime eduskuntavaaleissa. Soinin letkautukset eivät naurata enää ketään, eduskuntaryhmäkin on sekalainen lauma osaamattomia tunareita ja EU euroineen alkaa pikkuhiljaa pääsemään jaloilleen.

Lisäksi monella on mennyt usko asialliseen, toimivaan ja luotettavaan oppositiopolitiikkaan persujen suhteen. Puheet alkavat olla persuilla jo hyvin ympäripyöreitä, ja särmä niistä on kadonnut. Ei kansalle enää riitä hikinen, punakka ja pyöreä Soinin naama letkautuksineen. Puheita oli paljon vielä vaalikauden alussa, tekoja ei ole ollut mitään.

Äänestä
  • Taivas varjele meitä lapin Persuista hallituksessa. Nyt Mäntylä allekirjoittelee lakialoitteita pelkästään siksi, että asiasta puhuttaisiin.

    Siis aikuisten oikeesti, ei ole Mäntylällä tarkoituskaan lakialoitteessa saada aikaan lakia vaan pelkästään puhetta. Onneksi kyseisen lakialoitteen matka tyssäsi nyt, kun kannatus jäi alle 100 kansanedustajan. Muutoin olisi kyseinen lakialoite lähtenyt täysimääräiseen valmisteluun ja rahaa olisi palanut vain siksi, että Mäntylä halusi keskustella.

    Kalliiksi tulevat Mäntylän keskustelut ja kirjoitukset ainakin sillä perusteella kuika paljon hän sitä harrastaa. Huikea on sana- ja rivihinta ainakin "vaalipiirissään".

    Äänestä

  • Puhut pukille! Sen tulet vielä huomaamaan! Yritystä sinulla riittää vaan kun se ei toimi! Tämä hallitus on mokannut ja mokaa jatkuvasti. Turha niitä on etes kertoa. Velekaa on velekaa tehdään lisää joka minuutti kuitenkin miljoonia lähetetään ympäri maailmaa joista ei mitään hyötyä suomelle. Suomessa köyhiä huom! suomalaisia, tehtaat ja firmat lopettaa jne jne

    Äänestä

  • kalleimmat rivit kirjoitti:

    Taivas varjele meitä lapin Persuista hallituksessa. Nyt Mäntylä allekirjoittelee lakialoitteita pelkästään siksi, että asiasta puhuttaisiin.

    Siis aikuisten oikeesti, ei ole Mäntylällä tarkoituskaan lakialoitteessa saada aikaan lakia vaan pelkästään puhetta. Onneksi kyseisen lakialoitteen matka tyssäsi nyt, kun kannatus jäi alle 100 kansanedustajan. Muutoin olisi kyseinen lakialoite lähtenyt täysimääräiseen valmisteluun ja rahaa olisi palanut vain siksi, että Mäntylä halusi keskustella.

    Kalliiksi tulevat Mäntylän keskustelut ja kirjoitukset ainakin sillä perusteella kuika paljon hän sitä harrastaa. Huikea on sana- ja rivihinta ainakin "vaalipiirissään".

    Kalliiksi tulee tämän hallituksen touhut, mutta nehän te persuvihaajat hyväksytte kuin lampaat.

    Jos persu tekee, se on populismia, jos ei tee, se on vastuunpakoilua.

    Jatkakaa itkemistä. Huvittavaa.

    Äänestä

Korpikuusen kannon alla on pikkupersujen kolo.
Siellä on koti ja siellä on peti ja persulla pehmoinen olo
Tiu tau tiu tau tili tali tittan sirkat soittaa salolla.
Pikkuiset persut ne piilossa pysyy kirkkaalla päivän valolla.

Tiu tau tiu tau.....

Vaan eipä taida meidän äiti persulaista ottaa,
eipä se edes usko että vaalilupaukset on totta.
Tiu tau tiu tau...

Äänestä
  • Osa Suomen Keskustaa ennen äänestäneistä liukeni persuihin viime vaaleissa. He kyllästyivät Kiviniemeen, ja kuten on nähty Sipilä palautti äänestäjät poliittiseen kotiinsa komeasti Kotiinpaluu on siis nyt tapahtunut, kaikkien gallupeiden mukaan.

    Seuraavaksi demarit laittavat Jutan vaihtoon, ja laittavat tilalle työväestöä lähellä olevan miehen. Pako persuista jatkuu, demareista persujen riveihin karanneet työläiset palaavat juurilleen.

    Kokoomus ehtii vaihtaa ryvettyneen Kataisen paikalle uuden tuoreen henkilön, jolla ei ole hallituksen syntejä takanaan. Persuihin livenneet Kokoomuslaiset palaavat kotipesäänsä, uusi puheenjohtaja tuo uusia raikkaita tuulia.

    Entäpä persut sitten? Soinin naama kyllästyttää jo isolla osalla persujen omiakin äänestäjiä. Soini ei kuitenkaan vallasta juopuneena väisty syrjään, vaan luulee läpänheiton ja kaksilla rattailla ajamisen taas tuovan vaalivoiton. Homma tulee kusemaan omille kintuille. Persujen ääniosuus ensi eduskuntavaaleissa jää noin kymmeneen prosenttiyksikköön, rökäletappio siis on tulossa. Siitä taas seuraa katkeran Soinin eroilmoitus ja puolue hajoaa sisäisiin riitoihin.

    Tästä asiasta kansa kiittää.

    Äänestä

Se on kyllä totta, että ihmisen poliittinen muisti on todella lyhyt.

Vaikka minkälaista tulee ilmi valtapuolueista, se on parissa päivässä pyyhkäisty pois ihmisten mielistä, kun persu teki jotakin joskus vuosia sitten. Se muistetaan, ja jos ei muisteta, media kyllä muistaa muistuttaa.

On Guggenheimiä, Lastensairaalasäätiötä, EU-tukiaisia, pankkitukia, eliitin pelastaa aina suomenruotsalaisten omistuksessa oleva "riippumaton" media.

Se on jokaisen tunnustettava !

Tavallinen suomalainen uskoo, mitä lehdessä lukee.

Äänestä

Olen niin samaa mieltä tämän keskusteluketjun aloittajan kanssa. Kiitos mielipiteestäsi, nimerkki "persuilua ei voi kestää"!

Rovaniemen perussuomalaisten keskuudessa on ollut pitkään käynnissä härski ja ruma valtakamppailu. Äänestäjät, seuratkaa kuntapolitiikkoja tarkemmin, olkaa kriittisiä. Perussuomalaiset pelaavat likaisesti. Puolueessa on porukkaa, joka on valmista mihin vain. Erityisesti tulilinjalla ovat aina omat puoluekaverit, joita he mustamaalaavat heti kun tilaisuus tulee.

Yhteisöllistä henkeä tuossa puolueessa ei ole. On todella vaikea uskoa, että Rovaniemen perussuomalaiset pystyvät koskaan mihinkään tärkeämpään toimintaan, jossa tavoitellaan hienoja päämääriä. Eivät he pysty, koska tärkeintä on puoluekaverin puukottaminen.

Lapsellisia tyyppejä.

Äänestä

Hiukan kun historiaa tarkastelee, niin ymmärtää kyllä miksi näin on. Aikoinaan SMP:n perustivat suurimmaksi osaksi Maalaisliitosta eronneet poliitikot. He eivät omasta mielestään tulleet huomioiduksi puolueen taholta, vaan se vieruskaveri vei palkkiovirat ja ja juhli eliitin kanssa. Katkeruus, kauna ja kateus moottorina homma jatkui sitten SMP:ssa sapelia kalistellen. Puoluetoveri oli pahin vihollinen, koska hän saattoi juuri viedä sen itselle ajatellun hyvän viran.

Nykyisinkin suurin osa persuista on näitä muissa puolueissa sivuraiteelle joutuneita katkeria saamaan jääneitä takarivin miehiä. Heidän ajatusmaailmassaan nyt on heidän paikkansa ja aikansa saada hyöty puolueesta. Silloin katsotaankin karsaasti eniten sitä omaa puoluetoveria, hän kun saattaa taas viedä hyvän viran ihan nenän edestä.

Paljon kertoo erään rovaniemeläisen aktiivipersun lausahdus puoluetoveristaan, eräästä pyrkyristä: "Sillä on kuule niin paljon selvittämistä omissakin asioissaan, että ei sitä saa puolueen johtopaikoille päästää".

Äänestä

Paluu perussuomalaisesta "kansanaedustajasta" perushoitajaksi ja hyvä niin.

Äänestä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014011717941153_uu.shtml
Paljonko suomelle maksavat "orangit"?Ei niillä ole edes nimeä,raiskaavat,ryöstävät,pahinpitelevät ja ryöstävät.Ei ole oikeuden mukaan nöyryyttävää?Eläin seksi on.Käteinen ja urpukainen, herätkää,missä ollaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

persuilua ei voi kestää kirjoitti:

Olen katsonut tätä persuloiden persulointia Rovaniemellä ja Lapissa ja se valitettavasti alkaa muistuttamaan puolihumalaisen tai kesken kasvuisen öykkäröintiä.

Persulointiin näyttää liittyvän jonkinlainen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mielialat liikkuvat vuoristorataa kun ollaan äänestäjien asialla.

Olen havainnut että persulointi päätöksenteossa tarkoittaa päätöksen tekijää täyttä ymmärrystä vailla olevana.

Kaikki persuloiset pitäisi saada asianmukaisen hoidon piiriin, joko persuloisten puoluetuella tai ihan veronmaksajien maksamana (kuten Se puoluetukikin).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu