Muodikas avioero
Lasten erottaminen vanhemmistaan tuntuu tässä
yhteiskunnassa olevan hyväksyttävää ja jopa
suotavaa toimintaa. Avioliittojen tuhoamisesta on
tullut muodikasta ja liian helppoa. Yhteiskunta,
joka valvoo meitä muutenkin voisi ottaa vastuun
siitä, että lapsiperheitä ei rikota liian kevein
perustein. Kertomalla olevansa eronnut saa
enemmän sympatiaa, kuin perinteisiä perhe arvoja
noudattamalla. Usein vedotaan siihen, että
lapsien on parempi elää vain toisen kanssa, jos
kotona riidellään. Lapsi tarvitsee kaikesta
huolimatta yhtä paljon Isää ja Äitiä, vaikka
huonompiakin. Ongelmia on varmasti jokaisessa
perheessä, mutta ne kuuluu normaalina osana perhe-
elämään ja lapsetkin kyllä ymmärtävät sen.
Itsekkäästi ajattelevat vanhemmat eivät enää osaa
keskustella omista ongelmistaan ja periksi
antaminen erilaisissa asioissa on tullut
vaikeammaksi. Aviopuolison pettäminenkin koetaan
nykyään hyväksyttäväksi ja muodikkaaksi asiaksi.
Tällaisia asioita ihannoimalla ei voi luoda
turvallista kasvuympäristöä lapsille. Anteeksi
antamalla ja keskustelemalla avoimesti asioista
ja ongelmista pidettäisiin monta perhettä koossa.
Usein myös kuulee sanottavan, että ihminen ei voi
muuttua. Siinä lauseessa tulee hyvin ilmi meidän
itsekkäät ajatuksemme. Ihminen voi takuulla
muuttaa asennettaan ja tekeekin sitä jatkuvasti
edetessään suhteessa. Muutoksen suunta vaan on
valittava oikein. Nykyinen yhä vapaampaan
suuntaan tapahtuva muutos ihmissuhteissa nakertaa
koko yhteiskunnan moraalia ja vastuuta. Rakkaus
toisiaan kohtaan kuihtuu vuosien saatossa
varmasti jokaisessa perheessä, mutta pelkästään
sen puuttuminen ei saa olla syynä lasten
erottamiseen vanhemmistaan. Suunnitellessa lapsia
perheeseen olisi mietittävä tarkkaan onko
perheellä edellytyksiä olla ja elää yhdessä
vähintäänkin siihen asti, kunnes lapset ovat
täysi-ikäisiä. Se on meidän vanhempien tärkein
velvollisuus. Täydellisen elämän tavoittelusta on
tullut pakkomielle. Menestyminen työelämässä ja
taloudellisen hyvinvoinnin saavuttaminen on
syrjäyttänyt menestymisen ihmis-suhteissa.
Tavallinen arki-elämä puuduttaa varmasti jokaista
perhettä joskus, mutta ero on harvemmin ratkaisu
siihen. Arjen tuomia ongelmia ei voi väistellä
minkäänlaisessa suhteessa.
Viikonloppuisä vm.-62
Lasten erottaminen vanhemmistaan tuntuu tässä
yhteiskunnassa olevan hyväksyttävää ja jopa
suotavaa toimintaa. Avioliittojen tuhoamisesta on
tullut muodikasta ja liian helppoa. Yhteiskunta,
joka valvoo meitä muutenkin voisi ottaa vastuun
siitä, että lapsiperheitä ei rikota liian kevein
perustein. Kertomalla olevansa eronnut saa
enemmän sympatiaa, kuin perinteisiä perhe arvoja
noudattamalla. Usein vedotaan siihen, että
lapsien on parempi elää vain toisen kanssa, jos
kotona riidellään. Lapsi tarvitsee kaikesta
huolimatta yhtä paljon Isää ja Äitiä, vaikka
huonompiakin. Ongelmia on varmasti jokaisessa
perheessä, mutta ne kuuluu normaalina osana perhe-
elämään ja lapsetkin kyllä ymmärtävät sen.
Itsekkäästi ajattelevat vanhemmat eivät enää osaa
keskustella omista ongelmistaan ja periksi
antaminen erilaisissa asioissa on tullut
vaikeammaksi. Aviopuolison pettäminenkin koetaan
nykyään hyväksyttäväksi ja muodikkaaksi asiaksi.
Tällaisia asioita ihannoimalla ei voi luoda
turvallista kasvuympäristöä lapsille. Anteeksi
antamalla ja keskustelemalla avoimesti asioista
ja ongelmista pidettäisiin monta perhettä koossa.
Usein myös kuulee sanottavan, että ihminen ei voi
muuttua. Siinä lauseessa tulee hyvin ilmi meidän
itsekkäät ajatuksemme. Ihminen voi takuulla
muuttaa asennettaan ja tekeekin sitä jatkuvasti
edetessään suhteessa. Muutoksen suunta vaan on
valittava oikein. Nykyinen yhä vapaampaan
suuntaan tapahtuva muutos ihmissuhteissa nakertaa
koko yhteiskunnan moraalia ja vastuuta. Rakkaus
toisiaan kohtaan kuihtuu vuosien saatossa
varmasti jokaisessa perheessä, mutta pelkästään
sen puuttuminen ei saa olla syynä lasten
erottamiseen vanhemmistaan. Suunnitellessa lapsia
perheeseen olisi mietittävä tarkkaan onko
perheellä edellytyksiä olla ja elää yhdessä
vähintäänkin siihen asti, kunnes lapset ovat
täysi-ikäisiä. Se on meidän vanhempien tärkein
velvollisuus. Täydellisen elämän tavoittelusta on
tullut pakkomielle. Menestyminen työelämässä ja
taloudellisen hyvinvoinnin saavuttaminen on
syrjäyttänyt menestymisen ihmis-suhteissa.
Tavallinen arki-elämä puuduttaa varmasti jokaista
perhettä joskus, mutta ero on harvemmin ratkaisu
siihen. Arjen tuomia ongelmia ei voi väistellä
minkäänlaisessa suhteessa.
Viikonloppuisä vm.-62
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mikä kumma siinä onkin, että nykyään ihmiset
eivät jaksa taistella liittonsa puolesta! Olen
itse naimisissa ja lapsiakin liittoomme on
siunaantunut. Meidän liittomme on nyt viimeisen
puolen vuoden aikana kokenut mielestäni
aikaimoisia "kriisejä", mutta ainakin vielä
olemme naimisissa. Näistä vaikeuksista yritetään
selvitä ja jatkaa eteenpäin. Luulen, että joku
olisi meidän tilanteissamme jo kävellyt ovesta
ulos ja jättänyt ongelmat sinne. Vaikka ei
ongelmia voi jättää, ne on selvitettävä! Mä oon
itse miettinyt jo avioeroa yhtenä vaihtoehtona,
mutta jotenkin se sotisi mun periaatteita ja
arvoja vastaan eli se jääköön tekemättä. En jätä
perhettäni, koska sellaisen olen kerran halunut
ja saanut!!!
Olisikin hienoa, kun ihmiset alkaisivat jälleen
kerran elämään enemmän lapsilleen kuin vain
itselleen. Niinhän sitä tehtiin ennen vanhaankin,
ei erottu, vaan kestettiin vaikeudet.
Mistä noin viisaasti ajattelevia miehiä löytää...
Totta joka sana!! Noin ajattelee, kun tarpeeksi
elämän kokemusta......
Lissu
Parisuhde on aaltoliikettä. Tuolla asenteella
asiat juuri pitäisi hoitaa. Tietoinen sinkkuus ei
ole kehumisen arvoinen asia.
viikonloppuäiti
millä selität nykynaisille (äideille) järkeä.
elävät haave maailmassa kaukana todellisuudesta.
vanhemman menetys on raskaana reppuna selässä
koko elämän.
...mistä moinen naisten / äitien syyllistäminen?
Tämä on sen verran rankka aihe, että olisi ehkä
syytä puhua "ihmisistä", ei naisista tai miehistä
- ns. vikaa löytyy varmasti molempien sukupuolten
edustajissa.
Itse avioeroperheen lapsena voin todeta, että oli
hyvä että vanhempien riitely kodin seinien
sisäpuolella loppui siihen. Paljon
traumaattisempaa olisi ollut kasvaa jatkuvan
taistelukentän päällä.
Ehkä joskus on näin, mutta ero ei ole ratkaisu
riitoihin. Riitojen ratkaisu on sovinto,
anteeksianto, halu antaa periksi ja muuttua
suhteen vuoksi.
kuten kaikissa muissakin asioissa, eroissakin on
monenlaisia tilanteita, tai paremminkin
monenlaisia syitä, jotka johtavat eroon.
Mikä sitten on liian helposti luovuttamista?
Omalla kohdallani kävi niin, että ongelmien
tultua, minä olisin halunnut ne selvittää ja
niistä päästä yli, mutta kun sopimiseenkin
tarvitaan kaksi. Jos toinen ei halua sopia mitään
eikä näe mitään vikaa omissa toimissaan, niin
olenko minä silloin se luovuttaja? Annoinko liian
helposti periksi?
No, tiedän etten niin tehnyt, mutta nyt tilanne
on se, ettei lapsilla näytä isää olevan
ollenkaan. Kun ero tulee, ihmettelen, miksi niin
moni etävanhemmaksi jäävä hylkää lapsensa täysin!
Siitähän taas saisikin jo oman keskustelun...
kunhan vain mietiskelen...
Naiset eivät kai sitten vaan ymmärrä sitä, että
rakkaasta vaimosta luopuminen on vaikeaa. Lapset
muistuttaa aina hyvistä ajoista, jolloin koko
perhe vietti aikaa yhdessä. Siksi varmaan miehet
etääntyy lapsista. Perheeseen kuuluu kaikki
osapuolet ja ero ei ratkaise yleensä mitään vaan
pahentaa tilannetta lasten kannalta. Huumeet ja
väkivalta on ainut syy miksi erota. Rakastua voi
aina uudestaan, jos halua riittää. Eron jälkeen
sitä vasta ymmärtää tavallisen elämän päälle ja
osaa arvostaa sitä. Naiset eivät osaa anteeksi,
eivätkä usko muutokseen. Se on säälittävää monen
perheen kannalta.
meilläkin oli toinen noista mainitsemistasi
asioista syynä eroon, joten ei siinä ollut enää
kyse mistään halusta rakastua uudelleen.
Lasten kannalta vain edelleenkin ikävää, että isä
unohtaa lapsensa. Miksi toiselta loppuu
velvollisuus omia lapsiaan kohtaan ja toinen saa
kantaa kaiken vastuun yksin?
Kuten sanottu, tarinat ovat kaikki erillaisia. Ei
voi yleistää, että naiset käyttäytyvät tietyllä
tavalla, tai vastaavasti, että miehet... Olen
nimittäin kuullut, että on isiä, jotka eron
jälkeenkin silti rakastavat lapsiaan. Jopa
sellaisia kummallisuuksia kuin yh-isiä on
tiettävästi olemassa.
Ehkä olet itse aiheuttanut tämän tuskasi ? Jos
isä on pakotettu eroon ja hän rakastaa edelleen
entistä vaimoaan. Rakkaitten lasten kanssa
oleminen on vaikeaa, koska ne muistuttaa hyvistä
ajoista perheen kanssa. Vaikka oletkin eronnut
älä hylkä miestäsi. Silloin varmaan lapsetkin
tulee tärkeäksi ex-miehellesi
t.Mikko