Onko kukaan kokeillut täyttää sukelluspulloa noilla käsipumpuilla joilla saa ilmakiväärikäyttöön jopa 300 baaria ?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Taitaapi olla säiliökoko vähän eri luokkaa, mikä heijastuu tarvittavan työn määrään.
Lainaus eräältä foorumilta
"Noin kahden desilitran kokoisen säiliön (Steyr) täyttäminen 100:sta 200:een bariin vaatii noin 100 pumppausta. "
Lonkalta ampuen tuolla logiikalla siis vaikkapa kymmenlitraisen sukelluspullon täyttäminen 100->200 bar vaatisi noin 5000 pumppausta. Karkeasti lisää laskien 0-300 bar siis noin 15000 pumppausta, ja paineen lisääntyessä homma käy koko ajan raskaammaksi.
Lisäksi tuskin saat moiseen pumppuun sellaisia suodattimia, että ilmasta tulisi takuulla hengityskelpoista. Kas kun paineen kasvaessa erilaisten epäpuhtauksien vaikutukset vahvistuvat.
Summa summarum:
Kuulostaa taas vahvasti ihan joltain itseoppineelta "sukeltajalta", joka ei ikinä ole edes seurannut kauanko moottorikäyttöiseltä kompressorilta kestää täyttää normaali sukelluspullo, eikä ikinä nähnyt kompressorin ilmanlaadun tarkastuspöytäkirjaa.
Kannattaa vielä pysyä kuivalla maalla ja hankkia vähän lisää perustietoa lajista ennen kuin menee veden alle varsinkin, jos on aikomus "säästää" niinkin halvassa asiassa kuin pullojentäytössä.
Osta kaupasta lehmän vatsalaukku, täytä ilmalla ja hengitä pinnan alla...
Hurraa kamikazet!! Toivottavasti, et oikeasti ole sukellusharrastaja, jos olet, niin kamat varaston hyllylle ja kunnon prehdytykseen, ennen seuraavaan veteenmenoa. Olet kaiketi käynyt sukelluskurssin? Hope so...