Toivottavasti saisin tänne asiallisia vastauksia aiheeseen.
Olen seurustellut joitakin kuukausia minua jonkun verran vanhemman miehen kanssa. Alussa kaikki oli hyvin, toinen kertoi olevansa onnellinen, tuli lähelle ja oli hellä, puhui paljon itsestään, myös niistä negatiivisista kokemuksistaan, oli siis hyvin avoin jne. Kaikin puolin potentiaalinen kumppani.
Sitten tapahtui jotakin. Yhtäkkiä mies toi yhä enemmän esille, ettei hän mielestään ansaitse minua, ja minun pitäisi saada parempi mies. Hän kertoi, että kaikissa aiemmissa suhteissa (joita on useita ja eri mittaisia) on käynyt aina näin jossain vaiheessa; hänen olonsa muuttuu radikaalisti, ja ahdistuu. Kun koitan päästä taas toista lähellä keskustellen järkevästi ja rauhallisesti toinen suuttuu ja hermostuu ja jankuttaa vain ettei hänen kanssaan voi olla, piste.
Hän on hyvin vaativa itseään kohtaan, ollut aiemmin työnarkomaani, ja vihaa nykyistä työtään todella paljon. On sanonut, että on joutunut kuolettamaan kaikki tunteensa siellä eikä elämä tunnu oikein miltään. Ei ole oikein mitään mitä odottaa.
Olen koittanut kaiken tämän keskellä pysyä mahd. rauhallisena, olla tukena, jutella, olla läsnä. Juuri nyt päätin antaa hänelle vain tilaa ja olen jättänyt rauhaan, kun toinen tuli pitkälti siihen johtopäätökseen, että on parempi erota, kun hän ei mielestään voi antaa minulle mitään vastineeksi minun käytöksestäni, eli hänen mielestään olen paljon parempi kumppani kuin hän on minulle.
Olen kysynyt haluaako nimenomaan olla sitten yksin (olen sanonut että sekin on ok, kunhan vain on onnellinen) mutta sanoo vain että kyse ei halusta, vaan siitä ettei hän kykene olemaan kenenkään kanssa, että on vain parempi ettei kukaan ole hänen kanssaan. Sanoi, ettei minun jälkeen jaksa enää yrittää etsiä ketään.
Itse en ole vedonnut eroon, en ole ollut missään vaiheessa jättämässä tai sanomassa että hän olisi jotenkin sellainen etten häntä halua. Päin vastoin; olen kertonut kaikin tavoin että haluan juuri hänet, haluaisin auttaa häntä ja löytää hänelle onnea elämään; olin siinä itse tai en. Että kaikista eniten halua hänelle vain onnellisuutta. Hän on siis jokaisessa mutkassa aina vetänyt esiin erokortin, vaikka kyse olisi kuinka pienestä jutusta. Minä taas olen koittanut etsiä asioihin aina ratkaisua enkä mitään ihmeen eroa.
Haluaisin vain kyetä ymmärtämään häntä, saada hänelle paremman olon, oli hän sitten kenen tahansa kanssa.
Mitä te olette mieltä?
Olen seurustellut joitakin kuukausia minua jonkun verran vanhemman miehen kanssa. Alussa kaikki oli hyvin, toinen kertoi olevansa onnellinen, tuli lähelle ja oli hellä, puhui paljon itsestään, myös niistä negatiivisista kokemuksistaan, oli siis hyvin avoin jne. Kaikin puolin potentiaalinen kumppani.
Sitten tapahtui jotakin. Yhtäkkiä mies toi yhä enemmän esille, ettei hän mielestään ansaitse minua, ja minun pitäisi saada parempi mies. Hän kertoi, että kaikissa aiemmissa suhteissa (joita on useita ja eri mittaisia) on käynyt aina näin jossain vaiheessa; hänen olonsa muuttuu radikaalisti, ja ahdistuu. Kun koitan päästä taas toista lähellä keskustellen järkevästi ja rauhallisesti toinen suuttuu ja hermostuu ja jankuttaa vain ettei hänen kanssaan voi olla, piste.
Hän on hyvin vaativa itseään kohtaan, ollut aiemmin työnarkomaani, ja vihaa nykyistä työtään todella paljon. On sanonut, että on joutunut kuolettamaan kaikki tunteensa siellä eikä elämä tunnu oikein miltään. Ei ole oikein mitään mitä odottaa.
Olen koittanut kaiken tämän keskellä pysyä mahd. rauhallisena, olla tukena, jutella, olla läsnä. Juuri nyt päätin antaa hänelle vain tilaa ja olen jättänyt rauhaan, kun toinen tuli pitkälti siihen johtopäätökseen, että on parempi erota, kun hän ei mielestään voi antaa minulle mitään vastineeksi minun käytöksestäni, eli hänen mielestään olen paljon parempi kumppani kuin hän on minulle.
Olen kysynyt haluaako nimenomaan olla sitten yksin (olen sanonut että sekin on ok, kunhan vain on onnellinen) mutta sanoo vain että kyse ei halusta, vaan siitä ettei hän kykene olemaan kenenkään kanssa, että on vain parempi ettei kukaan ole hänen kanssaan. Sanoi, ettei minun jälkeen jaksa enää yrittää etsiä ketään.
Itse en ole vedonnut eroon, en ole ollut missään vaiheessa jättämässä tai sanomassa että hän olisi jotenkin sellainen etten häntä halua. Päin vastoin; olen kertonut kaikin tavoin että haluan juuri hänet, haluaisin auttaa häntä ja löytää hänelle onnea elämään; olin siinä itse tai en. Että kaikista eniten halua hänelle vain onnellisuutta. Hän on siis jokaisessa mutkassa aina vetänyt esiin erokortin, vaikka kyse olisi kuinka pienestä jutusta. Minä taas olen koittanut etsiä asioihin aina ratkaisua enkä mitään ihmeen eroa.
Haluaisin vain kyetä ymmärtämään häntä, saada hänelle paremman olon, oli hän sitten kenen tahansa kanssa.
Mitä te olette mieltä?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Vaikee sanoa mutta minä olen parempi kumppani. En ahdistu ja en lähde karkuun.
Et voi väkisin seurustella sen kanssa jos se ei halua. Kai sillä on sitoutumisen kanssa jotain ongelmia joten eipä tässä muuta voi sanoa kun ei tunne.
Mitähän kiltille miehelle on oikein tapahtunut? Ensin sun viestejä oli kiva lukea täällä ja vaikutit fiksulta mieheltä, mutta mitä enemmän on kulunu aikaa susta on tullu jotenkin tosi koppava ja mahtaileva. Joskus oot suoraan sanoen ihan ilkeäkin ja tuntuu että teet sitä ihan vaan siitä ilkeyden ilosta. Et kovinkaan kiltiltä mieheltä enää vaikuta.
Anteeksi vaan paljon jos oot pettynyt mutta siitähän naiset tykkää kun mies on ilkee ja aukoo päätään. Pikku hiljaa alan siihen uskoa kun olen sen omin silmin nähnyt miten vittumaiset ja naisia huo.raksi haukkuvat miehet saa naisia joten miksi en yrittäisi samaa taktiikkaa kuin ne muut. Kiltteydestä ei ole mulle ollut mitään hyötyä 10 vuoteen-.
Tuli mieleen et just tänään sain riidan aikaiseksi yhden naisen ja miehen välillä. Tää nainen on ihastunut tähän yhteen mieheen täysin ja hehkutti sitä facessa kovaan ääneen veljelleni ja sitten menin tälle naiselle totuudenmukaisesti kertomaan että se mies tapaileekin yhtä toistakin naista ja on tapaillut aika kauan jo.
Itse olin tähän naiseen ihastunut parin vuoden ajan ja pyysin sitä useesti treffeille mutta ei se suostunut. No tiedän myös tuon miehen ja olikin ilo pilata tän naisen hehkutus ja palauttaa maan pinnalle. Oli varmana ilkeää mutta eipä haittaa. Eipä kannata hehkutella facebookissa että ketä tapailee.
Kiitos että todistit juuri pointtini.
Yritin sanoa asiani mahdollisimman "nätisti" ja välttää riitaa, mutta et näköjään kykene ottamaan palautetta vastaan. Nostit heti riidan pystyyn ja oletat että olen joku bimbo joka haluaa vain pahoja poikia, sinulle kun kaikki naiset sellaisia tuntuvat olevan.
Ehkäpä sinulla ei siksi ole ollut onnea naisrintamalla kun ajattelet kaikista naisista niin alentavasti. Usko pois jos mies vihaa tai halveksii naisia nainen kyllä huomaa sen, vaikka kuvittelisitkin olevasi hyvä piilottelemaan sitä. Tuo sinun katkeruutesi tulee kyllä läpi kun se näkyy jo niin selvästi pelkästään kirjoituksistasi.
Nimimerkkisi pitäisi olla katkera mies.
T: OIKEASTI kiltin miehen löytänyt
En minä vihaa naisia. Olen vain sanonut että ne ei tykkää minusta eivätkä halua tutustua. En ole kasvokkain jutellut naiselle moniin vuosiin joten ei ne tiedä mitä ajattelen ja en mä niille puhuis kasvokkain samalla lailla kuin täällä. Kai mulla on oikeus olla katkera jos ei ole edes nais ystäviä ollut oikeastaan ikinä. En minä aina tälläinen ole ollut mutta se vaan on niin et jos kyllä sitä alkaa vit.uttaa jos naiset lähtee aina sen väkivaltaisen juopon matkaan.
Täällä netissä voikin sanoa mitä mieleen tulee ja ei se oikeestaan minua haitaa enään, minä sanon mielipiteeni koska en usko että pääsen suhteeseen koskaan. Enpä ole ennen edes sanonut mielipiteitäni mistään asioista kun ei ole kukaan ollut kuuntelemassa. 20 vuotta olin hiljaa ja vaan kuuntelin kun muut puhuu, eipä siitäkään kukaan tykännyt.
Kiitos vastauksestasi!
En usko, että loppupeleissä mies ei haluaisi seurustella, koska sanoo, ettei kyse ole halusta vaan siitä, että on yksinkertaiseti parempi ettei hän ole kenenkään kanssa, ettei hän pilaa toisen elämää. Hän ei siis ole minun mielestäni missään nimessä pilannut yhtään mitään. Haluaisin vain ymmärtää häntä.
Ja jos kerta hän on parisuhdetta silti etsinyt vuodesta toiseen, niin luulisi ettei hän sitä etsisi, jos ei sitä pohjimmiltaan haluaisi? Siis nimenomaan parisuhdetta, ei pelkkiä seksisuhteita.
Minä itse en ole luovuttajatyyppiä ja jos olisin täysin varma, että hän haluaa oikeasti erota, niin en enää miettisi tätä asiaa. Hänestä vain paistaa se, ettei oikeasti halua olla yksin; hän vain ajattelee ettei hän pysty olemaan kenenkään kanssa.
Lisään vielä, että hänellä on ollut aikanaan mm. todella vaikea isäsuhde (ei saanut hyväksyntää millään) ja koulukiusaamistaustaa yms.
Sillä on todennäköisesti syynsä myös tähän.
Mitä jos vaan hyväksyisit, etkä olisi mitenkään huolissasi.
Tuohan on tavallaan naamioitua itsekkyyttä mieheltä. Hän on (ex/toipuva)työnarkomaani, ja tietää että nainen vaatii kotia ja lempeä, hän kokee olevansa ahdistettu kahden tulen väliin. tietää että oma vietti vie sieltä kodista taas kohta poispäin.
Monesti kun ihmisellä on paniikki jostain asiasta, hän vaan haluaa nähdä että se on muille ihan ok, mitä hän sitten tekeekin.
Vellottuaan aikansa, hän voi palata.
Sano että ok, jos haluut olla yksin niin katsellaan. Ollaan vaikka vaan kavereita. Soita mulle jos haluut tulla kattoon leffaa. ei muuteta yhteen. Ei mennä naimisiin.
Ollaan vain. Jos ei huvita, ei ole pakko. Jos huvittaa, katsotaan sitten miten molemmille sopii.
Sano että et säkään voi tietää, miten asiat on, ja tulevaisuus tuo tullessaan, joten ollaan ja katsotaan. Sano etttä onhan se kiva jos ois joku, keltä saa seksiäkin.
Mutta, jos sulla on perussävelet selvät mitä parisuhteelta haluat, eli on jokin tietty tavoite kuten lapset ennen tiettyä ikää, työelämä, kotielämä..miten joulu pitää viettää, mitä koristeita pitää olla kuusessa, minkäväriset verhot ja lakanat pitää olla.
Jos sulla on selkeet tavoitteet itsellä ja tiedät ne, ja olet tuonut ne julki, niin todennäköisesti mies vain ei halua sitä samaa ja ei haluu laittaa sua kärsimään koska itse ei tykkää siitä mihin tulevaisuuteen haluat miehen mahduttaa osaksi.
Mut jos sulle on ihan sama, teetkö lapsia tai asutko jonkun kanssa, huomioiko mies sua miten..vaan rakastat vaan häntä ja sulla on omakin elämä.
Niin irrottaudu äläkä mieti miehen puolesta: Kunnioita mitä hän sanoo, mutta älä tee siitä mitään elämänkysymystä miten sun pitäs reagoida.
Jos ajattelee työnarkomaaniakin, hänen ongelmathan monesti perustuu sellaiseen kaikkivoipaisuuden kuvitelmaan, että "mua tarvitaan" "jos mä en tee, ei tee kukaan muukaan" "Minun on oltava paras kaikessa"...
No suhteeseenhan se heijastuu samoin: " Tuo nainen on täällä takiani, MINÄ aiheutan hänen elämänsä pilalle menon. Olen niin tärkeä, että pilaan toisten ihmisten elämiä" "minulal on taika kosketus, mihin ryhdyn, se on suurin suoritus"
Toisaalta koska ihmissuhteita ei voi hallita, nää aiheuttaa työnarkomaanille paniikkia koska työn voi suorittaa oikein, ihmissuhdetta ei.
Jos sä olet itse yhtään samanlanen "suorittaja", on vaarana että otat tähtäimeesi juuri tuon miehen, koska hän on vaikea. Saamalla hänet "järkiinsä" ja rauhoittumaan, olisi kova saavutus, koska siihen ei ole kukaan muu kyennyt.
Jos tällainen kaikkivoipuus sua vaivaa yhtään, niin kannattaisi käyttää se energia kans vaikkapa työelämään, ala työnarkomaaniksi: koska jos alat vain suhdenarkomaaniksi tavoittelemaan hankalaa miestä, niin lompakkosi jää ohkaiseksi mutta tulos on silti laiha.
Eli irrottaudu miehen ongelmasta, kävi siinä sitten niin tai näin.
Kyse on siitä, että mies on itse huomannut tunteidensa sinua kohtaan hiipuvan, mutta hänessä ei itsessään ole miestä lopettamaan suhdetta. Siksi hän yrittää markkinoida asian sinulle niin, että lopulta sinä jättäisit hänet. Tavallinen käyttäytymismalli joillain ihmisillä. Kun kiinnostus lopahtaa, verhotaan se siihen, että "olet minulle liian hyvä" tai että "en ansaitse sinua, ansaitset parempaa kuin minä".
"It's not you, it's me" -toimintamalli. Ikävää sanoa, mutta vain tähän lopputulokseen tilanteestasi tulin.
Näin on. Eli mies kääntää kuin marttyyrina asian sinuun, (hän on niin huono, tarvitset paremman)ym.paskanjauhantaa, jotta itse päättäisit lähteä hakemaan parempaa. Jätä tuo mies rauhaan ja jatka eteenpäin.
Juuri näin on, niillä ihmissaastoilla ei voi olla oikeita epävarmuuden tunteita, vaan se on aina sairasta manipulaatiota!
Tässä taas nähdää tyypillinen jätkä, joka ei ole vielä käsittänyt, mikä on parisuhde eikä sitä mitä on oikea rakkaus. Huomaan, että kysymys on nuoresta ihmisestä, joka ei ole sinut itsensä kanssa. Kun tälläinen ihminen kohtaa ystävän ja ihastuu, hän saattaa luulla sitä rakkaudeksi ja näin pettä toista osapuolta tietämättään, Ihastumisen haihduttua hän jää tyhjän päälle, koska ei tunne oikeaa rakkautta. ja näin orastava parisuhde tuleekin taakaksi jota ei kestä. ja lopputulos on se mitä luimme.
Mitä on sitten oikea parisuhde ja rakkaus. Rakkaus ei ole vain yksittäinen teko, tai tunne. Vaan se alkaa kahden ihmisen solmittua parisuhteen halusta tutustua toinen toisiinsa. Se on kuin kahden ihmisen kohtaamisen lopputulos, Jos mä käyttäisin esimerkkiä timantin hioamisesta.
Kaksi särmikästä kiveä laitetaan linkoon, jolloin kaksi särmikästä kiveä hankautuvat ajan kanssa ja lopputuloksena syntyy sileitä kiviä joita sitten lähdetään hiomaan lisää, jolloin niistä syntyy hallittu särmällisyys. tämän jälkeen kivet sulautetaan yhteen yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Rakkaus on ennen kaikkea luopumista, antaa itsensä avoimin kortein esille ja jakaa itsensä täydellisesti toisen hyväksi. Näin kaiken prosessien lopputuloksena on Täydellinen Rakkkaus.
'Puuhape' olipa kaunis kuvaus 'taydellisesta rakkaudesta'.Kuinkahan monilla tama satu toimii nain?Suhteet kun hajoavat enemman kuin niita nykyaan ehditaan solmimaan.Jos lapsuudessa ei ole edes rakkauden alkeitakaan koskaan saanut tuntea niin mista voi oppia intimiteettia ja kommunikointia rakkaudessa?Vaikealta ja kovin monimutkaiselta tuntuu.Tunne on kuin 'nakuna' pitaisi kadulle lahtea tallomaan'.Kyseltyani taydellisen rakkauden yli 50-70 vuotta aviopareilta taivaltaneilta heidan onnensa salaisuutta niin vastaus on AINA:antamista ja ottamista!Sitten paljastuukin etta toinen on jo vuosikymmenia vain antanut liiton hyvaksi.Minulle tama on toxinen eli myrkyllinen suhde,toinen on rakkauden nimessa pahasti alistetussa asemassa ollut.Tasa-Arvoista Rakkautta Vuodelle 2014.
Se mies luulee että jos alkaa sun kanssa seurustelemaan niin sitten jossain vaiheessa jätät sen niin kun huomaat että se ei olekkaan niin täydellinen eli arki kun koittaa niin pelkää että etsit uuden paremman miehen. Ehkä itsetunto ongelma sillä on ja voi olla että on tullut jätetyksi ennen tai ehkä jonkinlainen luottamus ongelma naisiin on.
Työkin tuntuu olevan rasite ja se stressaa. Itse vihasin joskun yhtä työtä jo kolmen tunnin jälkeen ja sitä pomoa kun se haukkui kaikkien nähden yhtä työntekijää joten läksin vaan kävelemään ja erosin. Oli siis helpotus kun ei tarvinnut hankalan pomon kanssa olla. Vähän sama suhteessa et jos se tuntuu pakkopullalta niin ei kannata seurustella. Ei ole pakko uskoa mun juttuja koska eihän naiset minusta tykkää ja en tiedä mistään mitään..
Älä kiltti mies viitsi koko ajan sääliä itteesi. Säälit ja surkuttelet ja mitätöit itse kaikki kirjoittamasi. Ei siihen muita tarvita. Aika lyhyt pinna sulla myös taitaa olla, kun vain kolme tuntia kestit jotain työtä. Olisit edes ennen lähtöäsi puolustanut sitä haukuttua. Ja joskus on kestettävä hankaliakin pomoja. Millainen kiltti lähtee aina karkuun? Byääh... ei naiset minusta tykkää...Siksi en puhu niille. (miksei NE puhu mulle) Taas UUSI todistus: naiset ei tykkää minusta. Nyt lauon mielipiteitäni rohkeasti--netissä--. Nytkään naiset ei tykkää, vaikka olen PERKE.. kiltti mies! Alkkikset ja hakkaajat saa naisia. Klubillako yhden yön seuraa? Puhu hyvä kiltti mies elävässä elämässä. Katso silmiin, mutta älä jää tuijottamaan. Hymyile. Joku voi hymyillä takaisin, eikä se merkitse halveksuntaa. Ei tule katastrofia,vaikka epäonnistuu joskus. Se on elämää!
Kiitoksia monista vastauksista.
Näin tuossa kyseistä miestä, ja tilanne johti lopulta siihen, että totesin, miten kovasti sattuu menettää hänet. En siis ruinannut takaisin, vaan sanoin vaan sen ääneen. Siinä tuli itsellä ja hänelläkin itku, ja hän vain ääneen mietti, että miksi hitossa hänen pitää olla niin "vaikea" (siis itsensä kanssa on hankalaa).
Tuntuisi hullulta, että mies itkisi ihan kunnolla, jos ei välittäisi?? Tai sitten minulta meni jotain pahasti ohi. Mutta kovasti vaikuttaa siltä, että oikeasti haluaisi kyetä olemaan jonkun ja varmaan minunkin kanssa, mutta jokin lukko sillä on sisällään??
On varmasti hankalaa, tottakai mies toivoo, että tunteita riittäisi niin paljon, että voisi jatkaa kanssasi. Mutta kun niitä ei voi pakottaa. Hän on varmasti ainuun kiintynyt ja haluaisi rakastaa sinua, mutta kun se ei vaan mene niin. Onhan tilanne tottakai hänellekin kurja.
Jos hän olisi päätä pahkaa sinuun rakastunut, niin tuollaisessa tilanteessa ette olisi, eikä hän olisi ahdistunut.
Se lukko on se, ettei rakasta riittävästi. Kyllä se silti varmaan susta välittää.
"Tuntuisi hullulta, että mies itkisi ihan kunnolla, jos ei välittäisi??"
Oletkos sinä naiivi tyttönen koskaan kuullut krokotiilin kyyneleistä?
Samaa mieltä kuin edellä kirjoittaneet, jotka kehottivat luovuttamaan. Mies joko haluaa eroon tai sitten hän tarvitsee ammattiapua eikä seurustelukumppani voi koskaan olla terapeutti.
Sama ongelma oli miehelläni kihloihin menon jälkeen (tästä aikaa nyt kaksi ja puoli vuotta). Syinä hänen ahdistukseensa ja tunteiden kuolettamiseen mm. lapsena eronneet vanhemmat ja entinen erittäin vaurioittava parisuhde. En tiennyt mitä tehdä ja olin aika onneton asian suhteen, kunnes ystäväni rohkaisemana päätin yrittää vielä keskustella asiasta.
Koska keskustelut yleensä kariutuivat kuin seinään enkä tiennyt mitä vastata mieheni argumentteihin, päätin kirjoittaa miehelleni kirjeen kasvokkain keskustelemisen sijaan. Kirjoitin siitä mitä tunsin mieheni väheksyessä itseään, että en kokenut itseäni enää halutuksi hänen kääntäessään kaiken sanomani itseään vastaan ja miten mielestäni suhteemme oli päätynyt siihen vaiheeseen, että oli enää kaksi vaihtoehtoa: 1. suhteen päättäminen tai 2. ammattiauttajan apu. Jätin kirjeen jääkaapin oveen ja lähdin ulos muutamaa minuuttia ennen miehen töistä palaamista. Puolen tunnin päästä palattuani mies istui keittiön pöydän ääressä itkien.
Onnekseni mies valitsi ehdottamistani vaihtoehdoista toisen ja päädyimme kysymään apua ammattiauttajalta. Nyt vuoden naimisissa olleena voin sanoa, että parempaa lopputulosta en olisi osannut kuvitellakaan.
Psykologilla käyminen vahvisti niin mieheni itsetuntoa kuin suhdettammekin.
Kannustan keskustelemaan asiasta ja jos vain miehellesi sopii, niin ammattiauttajat ovat erittäin osaavia myös tällaisissa tilanteissa.
Tärkeämpää kuin ammattiauttajat, viestissäsi oli se että miehesi itki. Se kertoo että hänellä, hänessä, on todellisia tunteita. Se että hän lähti ammattiapua hakemaan kertoo että hänessä on myös tosi miestä koska hän ei pelännyt tunteitaan vaan uskalsi ottaa ison askeleen, avautumaan ulkopuolisille sekä sinulle.
Miehellä on toivoa silloin kun hän uskaltaa näyttää myös herkän puolensa eikä homma jää nyrkin heristelyyn ja huutamiseen.. parantuminen ei onnistu jos ei ole todellista sydäntä.
Toivotan onnea teille, toivon että teidän suhteenne kestää koska ainakin ainekset siihen ovat olemassa :)
Hyvää uutta vuotta teille
Haluan myös muistuttaa että yksi vuosi on lyhyt aika joten työtä teillä voi vielä olla.. ehkä jopa elämän mittainen työ, vanhat haavat kun eivät ihan pian parane mutta nyt teillä on tietoa ja taitoa hieman enemmän kuin ennen tuota tapahtumasarjaa, käyttäkää niitä hyväksenne. Väitän että mies tulee vielä tarvitsemaan tukipilaria joten ole sinä se hänelle vaikka se vaatiikin paljon, uskon että se myös palkitsee. Koska se sydän on siellä miehen sisällä niin hyvät mahdollisuukset.
Tätä se elämä on, joskus sattuu, joskus tuntuu ettei jaksa. Myrskyjä. Mutta mitä pahempi myrsky ihmisen elämässä niin sitä lämpöisempi aurinko voi nousta. Kukaan ei tiedä etukäteen.
"Sama ongelma oli miehelläni kihloihin menon jälkeen (tästä aikaa nyt kaksi ja puoli vuotta). Syinä hänen ahdistukseensa ja tunteiden kuolettamiseen mm. lapsena eronneet vanhemmat ja entinen erittäin vaurioittava parisuhde. En tiennyt mitä tehdä ja olin aika onneton asian suhteen, kunnes ystäväni rohkaisemana päätin yrittää vielä keskustella asiasta."
Nämä on näitä selityksiä. Oikeasti miehet ovat sisältä kylmiä olentoja, joilla ei ole sen kummemmin lapsuuden kuin muitakaan traumoja. Mies kyllä usein käyttää tuota verukkeena satuttaakseen naista.
Toivotan teille kaikkea hyvaa,Liikutuin lukiessani,taytyy vain todeta etta oli huippusuoritus koota itsensa kirjeen kirjoittamiseen epaonnistuneen keskustelunne jalkeen.Sinulla on tosi vahva mies etta uskalsi ammattiauttajan apua hakea.Rakkautta 2014.
Ilmeisesti katkera sovinisti, joka piilottelee päivystävän feministin nimimerkin takana voisi jo lopettaa nuo vääristelevät kommenttinsa. Yhtä lailla kun kaikki miehet eivät ole sikaniskasovinistiurpoja, eivät kaikki naisetkaan joka asiasta miehiä syyllistäviä telaketjufeministejä. Tyhmä/katkera tms. on sitä ihan sukupuolesta riippumatta.
Ketjun alkupäässä kummasti naiset käänsivät asian niin, että mies vain käyttää ahdistustaan verukkeena. Monta plussaakin on tullut niille kommenteille. Tuo päivystävä feministi onnistuu usein aika osuvasti parodioimaan sitä katkeruutta, mikä tällä palstalla on miehiä kohtaan.
Seurustelu ja työnarkomaanius ei sovi yhteen. Jos pari tuntia päivässä näkee niin ei se ole mitään seurustelua ja loppu ajan mies on töissä-
Minulla oli joskus samantapainen ongelma. Tutustuttaessa osasin olla avoin ja oma itseni. Mutta kun luottamus kasvoi alkoikin sekava kausi. Olin onneton, itkin paljon ja työnsin minusta välittäviä ihmisiä kauemmas ja kauemmas. Kerroin heille etten ole minkään arvoinen, käyttäydyn oudosti ja heillä olisi parempi ilman minua. (Vaikka todellakaan en olisi halunnut heitä menettää) Ystävät tietenkin tukivat ja pysyivät vierellä, kunnes eivät hekään jaksaneet: tilanne kun ei muuttunut mihinkään. Aina ensin oli kivaa, mutta yhtäkkiä tilanne saattoi muuttua itkuksi ja masenteluksi.
Sitten tapahtui jotain yllättävää ja pikkuhiljaa keksin, mistä tuo älytön ja säälittävä käyttäytymiseni johtui.
Olin jo pienenä tottunut, että huomiota en saa mistään positiivisista suorituksista. Vanhemmillani ei ollut aikaa minulle muutoin kuin silloin, kun oli jokin hätä. Olin siis pikkuhiljaa ehdollistunut ja oppinut, että välittämistä ja huomiota saa parhaiten kun on paha olla. Näin ollen vielä aikuisiälläkin kun tarvitsin huomiota aloin voida pahoin ja masennuin.Nyt kun olen hahmottanut asian, olen sen saanut ratkaistua ja ongelmaa ei enää ole.
Mitä sitten tuossa tilanteessa voi tehdä? Suosittelen, että kerrot miltä sinusta tuntuu. Sanot että hän on ajamassa sinua pois. Lisäksi lopetat miehen tukemisen kun hän on allapäin ja puhuu erosta. Poistu vaikka paikalta ja kun näet hänet seuraavan kerran rauhoittuneena huomioi niin paljon kun vain voit. Ja huomioi aina kun hänellä on hyvä olla.
Mikäli ongelma tosiaan on sama kuin minulla, ongelma vain pahenee jos autat ja lohdutat häntä hädän hetkellä. Kerro tästä myös hänelle, ettei hän luule että välittämisen puutteen vuoksi olisit hänet hädässä hylkäämässä. Tuo vaatii kovasti kärsivällisyyttä ja voimia eikä taatusti tule olemaan helppoa.
"Mitä sitten tuossa tilanteessa voi tehdä? Suosittelen, että kerrot miltä sinusta tuntuu. Sanot että hän on ajamassa sinua pois. Lisäksi lopetat miehen tukemisen kun hän on allapäin ja puhuu erosta. Poistu vaikka paikalta ja kun näet hänet seuraavan kerran rauhoittuneena huomioi niin paljon kun vain voit. Ja huomioi aina kun hänellä on hyvä olla."
Teksti voisi olla lähes suoraan koirankoulutusoppaasta; positiivinen vahvistaminen, huomioi koiraa kun se tekee oikein, kiellä siltä huomiosi kun se tekee väärin.
Oivalluksesi omasta käytöksestäsi oli tosi iso ja arvokas asia. En kuitenkaan usko, että kumppanin tehtävä on kouluttaa toinen osapuoli oivaltamaan sama asia vaan kyllä miehen pitää ensin ihan itse aukaista solmunsa, joko yksin tai asiantuntija-avulla. Parisuhde ei voi toimia kuten ihmisen ja koiran välinen suhde, jossa toinen kouluttaa mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.
varsinainen huijari ja koijari koko mies !
oletko varma, ettei ole nsmukavuussuhdetta jonnekin? Vaimo ja kulissit, jolloin pääsee näppärästi hoitelemaan nekin, kun on "työnarkomaani" eikä voi sitoutua, tai että ei olis maanis-depressiivinen, mielialat vaihtelevat päivänkierron mukaan...
Vaikuttaa nimitäin ihan mun luuseriäijältä, jolla ei seiso muu kuin järki.
Krokotiilinkyyneleitä tirauttaa kun tulee liian realistinen paikka, hyvin sujuvasti nimenomaan.
En sinuna luottaisi.
Anna reppanan olla...
No nyt oli oikein viiltävä syväanalyysi: "Vaikuttaa nimittäin ihan mun luuseriäijältä... Anna reppanan olla"
Suosittelen kokeilemaan edes hieman objektiivisempaa lähestymistapaa. Vaikutat aika keskenkasvuiselta kun vedät johtopäätökset YHDEN henkilökohtaisen kokemuksesi perusteella.
;)
Tunnistitko itsesi ?
Ei se halua seurustella joten turha yrittää sitten mitään. Etsi uusi mies ja sillä selvä.