Ohhh ! LUKEKAA !!

Erotiikan Ystävä kirjoitti:

Sanna ja Seppo


Seppo esittäytyi ensin ja hänen äänensä tuntui
täyttävän Sannan koko kehon. Miehekäs, mutta
samalla hellä. Tuntui kuin Sanna olisi voinut
päätellä miehen koko luonteen pelkän äänen
perusteella. Huomaamattaan he kulkivat
tuntikausia keskustellen elämästään,
lapsuudestaan, virheistään ja oppimisistaan,
toiveistaan, jotka tuntuivat olevan samanlaisia.
Tuntui luontevalta olla ihmisen kanssa jolle
pystyi kertomaan kaikesta ja koko loppuelämä
näkyi kummankin silmissä rauhallisena,
rakkaudentäytteisenä suorana viivana. Viivassa
näkyi kohoumia, jotka eivät olleet ryppyjä
rakkaudessa vaan onnen hetkiä, jotka he tulisivat
toteuttamaan, yhdessä. Päivät kuluivat
kahviloissa, rannoilla ja puistoissa. Tunti
tunnilta he tunsivat kuuluvansa yhteen.

Yhteiset hetket kuluivat syvällisten
keskustelujen parissa ja kohoumien
järjestelyissä; ensin tuli nopea kihlaus jonka
kaikki hyväksyivät. Pari tuntui olleen yhdessä
koko elämänsä, eikä heille kummallekaan voinut
kuvitella sopivampaa kumppania. Heillä
kummallakin säilyi oma elämä, työ ja ystävät ja
kaikki näytti olevan kunnossa ja valmiina siihen
seuraavaan kohoumaan.

Alkoi avioliiton suunnittelu, josta he olivat
täysin varmoja, vaikka jotkut pitivätkin sitä
liian nopeana toimintana. Tilaisuus oli
täydellinen, viimeistä piirtoa myöten
suunniteltu. He olivat edelleen toisistaan
juovuksissa, he silmin nähden nauttivat
toisistaan jokaisella solullaan.

Avioliiton jälkeen he palasivat arkeen, mitä se
sitten heille saattoi merkitäkään.
Rakkaudenosoituksia päivästä päivään,
ymmärtämystä ja huolenpitoa, hellyyttä ja
suhdetta rakentavia keskusteluja iltaisin takan
äärellä. Kaikki tuntui olevan kohdallaan ja he
olivat valmiita seuraavaan askeleeseen. Lapsiin,
joista he olivat keskustelleet jo ensimmäisenä
päivänä kun he tapasivat. Lapsia he halusivat
useita, olihan heillä kummallakin niin paljon
annettavaa heille. Kumpikin halusi niitä pieniä
palleroita niin paljon, ettei sitä pysty sanoin
kuvailemaan.

Valmistelut alkoivat. Ehkäisy jätettiin pois,
vähäiset määrät viiniä ilta- aterioilla
unohtuivat. Vauvalehtiä alkoi ilmestyä
yöpöydille, hyllyihin ja laatikoihin. Alkoi
odottaminen. Illasta toiseen. Tunnista toiseen.
Kaikki oli valmista perheen uudelle tulokkaalle.

Tuloksia odotettiin yhdessä, onnellisena mutta
pelokkaana. Kului viikkoja. Ehkä kuukausia. Parin
yhteiset keskustelut jatkuivat, mutta yhdestä
asiasta he eivät kyenneet puhumaan. Ehkä
kykenivät, mutta kumpikin oli liian peloissaan
aloittaakseen keskustelun. Aiheesta, joka
kosketti kumpaakin niin paljon, mutta joka
siltikin siirrettiin taka-alalle. Kuukaudet
vaihtuivat vuosiksi, eikä mikään ollut muuttunut.
Sanna ja Seppo elivät päällepäin samanlaista
elämää kuin ennenkin, mutta huomaamattaan he
viettivät vähemmän aikaa yhdessä. Aika alkoi
kulua sen oman elämän parissa, keskustelut
vähenivät, eikä toinen enää tuntunutkaan elämän
tärkeimmältä asialta.

Lopulta koitti se päivä, jolloin Sanna joutui
palauttamaan mieleensä sen päivän kun Sepon ääni
tuntui täyttävän hänen koko kehonsa. Mutta nyt
sen äänen aiheuttama värinä ei johtunut
onnellisuudesta vaan surusta. Ääni oli sama,
mutta sen viesti tuntui uskomattomalta. Ääni
muuttui puuromaiseksi, se lausui haluavansa
avioeron. Tuo pari, joka oli rakastanut toisiaan
enemmän kuin elämää, oli päätymässä avioeroon.
Syyksi ääni sanoi erkaantumisen,
yhteenkuulumattomuuden tunteen, saattoi mukana
olla toinen nainenkin. Samassa turtumuksen
tilassa hoidettiin avioerojärjestelyt.

Puhuttiin paljon asioista, mutta kumpikaan ei
sanallakaan maininnut siitä mikä heidän eronsa
aiheutti. Tuo vahva ja yhteenkuuluva pari, joka
puhui kaikesta. He eivät puhuneet siitä
tärkeimmästä, joka olisi saattanut pelastaa
heidän elämänsä. Kummallakaan ei ollut voimia
keskustella ja selvittää asia, jossa jompi kumpi
olisi joutunut myöntämään olevansa syyllinen
heidän lapsettomuuteensa. Kaiken muun he olivat
kestäneet ja olisivat hyväksyneet, paitsi sen
syyllisyyden tunteen joka pilasi heidän muuten
niin täydellisen suhteensa.

Hetkeäkään ole kulunut, ettei kumpikaan mieti
omalla tahollaan, miten heidän tarinansa olisi
päättynyt, jos he olisivat menneet testeihin ja
selvittäneet asian. Ja hoitaneet sen. Sen asian,
jota ei ääneen voi edes sanoa. Sanna haaveilee
päivästä jolloin puhelin soi ja tuttu ja
turvallinen ääni sanoo käyneensä testeissä ja
olevansa nyt kunnossa. Ääni sanoo haluavansa
palaavansa takaisin ja aloittaa alusta. Tehdä
niitä pieniä palleroita. Tuleeko tämä kaunis pari
koskaan palaamaan yhteen, se jääköön meidän
pääteltäväksemme. Pari, joka yhdessäolollaan
voisi antaa pienen toivonpilkahduksen tähän
synkkään maailmaan, jossa ei rakkautta enää tunnu
olevan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä