ja kaikki tuntuu pahalta.Ihan ku ex olis muuttanut mun pään sisään.Pyöri mun mielessä koko viime yön.Yritin saada unta en saanut.Eilen tuli tieto erosta.Eilinen meni shokissa.Nyt yhtä itkua ja puristelen miehen takkia kuin viimeistä päivää.Kamala ikävä ja kaipuu koko ajan! olen myös jotenkin katkera ja niin väsynyt.Pelkään niin yksin olemista pärjäänkö!? haluisin vaan tuon miehen kainaloon vaikka se ei todellakaan ole oikein eikä missään nimessä mahdollista enää.Tulee maanantaina hakemaan tavaransa.Asunto on minun, joten elän täällä muistojen keskellä.Erottiin, koska mies niin sulkeutunut olen sitä itsekin.Menetettiin siis kaikki hyvä sen takia.Miksi ihminen ei osaa ajatella vasta kun tapahtuu tälläista? pitääkö aina vuodattaa tuskaa...
Miten teillä muilla on ero mennyt? mikä fiilis?
Miten teillä muilla on ero mennyt? mikä fiilis?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ero tuli heinäkuussa, alku meni itkien ja surren ja typerästi myös vinkuen miestä takaisin. ÄLÄ sorru sinä siihen!! No, olen kyllä sen lopettanut jo aikapäivää sitten, ajan myötä myös unohtanut ja alkanut tapailla pienesti uusia miehiä, vaikka seurustelemaan en ala vielä pitkiin, pitkiin aikoihin (takana 9 v suhde siis). Ex on nyt väläytellyt vihreää valoa ja tehnyt tikusta asiaa, mutta en enää vastaile hänen viesteihinsä.. "Sitä saa mitä tilaa", korttinsa pelasi jo ja takaisin ei ole tulemista.
Kyllä sä selviit. :) Itte olen kuunnellut Janna Hurmerinnan "Sä et ole hullu"- biisiä nyt jo hymy korvissa, hyvät ja osuvat sanat :) Tsemppiä sullekin.
Rakastuin viime kesänä tähän ihanaan poikaan, aloimme seurustelemaan 29.6. 2013 olin niin onnellinen ♥ mutta en osannut näyttää sitä... en vain tiedä mikä minuun meni. Ennen seurustelua olin paljon avoimempi, mutta sen aikana elin kuin pelossa menettää hänet. En uskaltanut halata, suudella, ottaa kädestä enkä edes luoda pitkäkestoista silmäkontaktia. Sillä pelkäsin ettei hän olisi pitänyt liiasta läheisyydestä tai ei ollut valmis siihen parin viikon seurustelun jälkeen. Ja niin aika kului tottakai halasimme aina hyvästeiksi, mutta ensi suudelma tapahtui vasta kahden kuukauden päästä. Silloin oli jo vähän helpompaa olla hänen kanssaan, mutta olimme vieläkin ujoja ja varovaisia. Olen varma että tämä johtui ainakin osaksi "kolmmannesta pyörästä", sillä minulla oli yksi "ystävä" joka ei tainnut ymmärtää että parisuhde on tarkoitettu kahdelle eikä kolmelle. Hän nimittäin tunkeutui mukaan joka ikinen kerta kun olin sopinut tapaavani miesystäväni. Ai miksikö en kieltänyt häntä? Kielsinkin, mutta ei auttanut paljoakaan. Sillä kun laitoinviestin: olen miesystäväni kanssa tänään, nähtäisiinkö joku toinen päivä? Hän alkoi kyselemään kaikkea mahdollista esim. "Mitä teette" "missä olette""mitä hänelle kuuluu?" Sano terkkuja jja kaikkea muuta ja jos en vastannut hänelle, niin hän ilmestyi ovelle yritin ajaa häntä pois, mutta hän ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa. Vihdoinkin kun aloin onnistua hänen välttelyssään sitä oli kestänyt noin kolme päivää olin iloinen, MUTTA sitten rupesin saamaan häneltä viestejä kuin: "olen nyt ollut kolme päivää yksin neljän seinän sisällä, en jaksa enää." Ajattelin ensin: "mitäs ei ole soitellut muille ystäville kun hänellä niitäkin on" kunnes tuli mediaviesti jossa oli kuva hänen ranteestaan jonka päällä oli terä ja ranteessa oli noin sentin mittaisia viiltoja. Menin shokkiin, en tiennyt mitää ajatella. Tuli jälleen viesti, jossa luki: "jatkan jos joudu vielä olemaan yksin, en kestä." No ajattelin että ei hän niin hullu olisi päätin että odottaisin ainakin päivän ja katsoisin miten on. Seuraavana iltana tuli uusi kuva, jossa luki "mitä minä sanoin." Olin taas shokissa, niin shokissa että en osannut ajatella selvästi. Ja vastasin hänelle: "okei okei! Voit olla huomenna kanssamme, älä tee itsellesi mitään." Miksi en soittanut sairaalaan tai jonnekkin missä asia oltaisiin käsitelty ja häne oltaisiin pistetty psykiatrille,Miksi olin niin tyhmä?!??!?! Hän alkoi taas liikkua meidän seurassamme. Puhuimme miesystäväni kanssa tästä ja hän sanoi haluavansa olla useemmin kahden. Mutta en voinut kertoa hänelle, että "ystäväni" kiristi minua viiltely kuvilla. En voinut. Sitten parin päivän päästä sain viestin miesystävältäni: "olen vähän miettinyt, että meidän pitäisi varmaan jatkaa jo omia polkujamme, mutta pysyisimme kumminkin kavereina." Sydämeni särkyi, kaikki mitä pystyin tekemään oli itkeä. Ajattelen häntä vieläkin koko ajan ja itken silloin tällöin. Sain kuukausi eron jälkeen tietää että "ystäväni" oli ihastunut häneen. Olin niin raivoissani minun teki mieli vain lyödä häntä aina kun näimme. Toivon että vielä joskus uskallan ottaa yhteyttä exääni ja kertoa nämä asiat hänelle...
olet riipusillalla yksinäisten sydänten
vastarannalle uusi tulevaisuus
toiveet
haaveet
uusi kaunis rakkaus
takana vanha yksinäisyys
ja allasi
hopeinen kyynelvirta
joka vuolasti virtaa
lahteen unohdettujen
sydänten
tunnet askeltesi raskaan painon
tiedät sydämesi katkeran toivon
kaipuun aidon rakkauden
raskain askelein jatkat
unohtaen huojuvan vaappuvan sillan
jokaisen askeleen myötä
yksi köysi katkeaa
yksi lankku irtoaa
on tehtävä päätös
jatkatko matkaasi
kohti uutta rakkautta
unelmia
haaveita
palaatko takaisin
elämääsi sydäntäsi särkevään
haaveillen vastarannasta unelmien
tietäen sen olevan mahdotonta
ilman siltaa
jäätkö vain paikallesi
odottaen sillan katkeavan
sinut pudottaen
hopeiseen kyynelvirtaan
ja annat sen sinut kuljettaa
lahteen unohdettujen sydänten
on vain päätös
tiedät vain askeltesi painon
tunnet vain sydämesi
painavan yksinäisyyden
tunnet hopeisten kyyneltesi
katkeran virran
on vain tehtävä päätös