Tuossa joku kertoi pelkkään sexiin perustuvasta
suhteesta. Tässä mun tarinani päinvastaisesta.
Noin vuosi sitten päättyi pari vuotta kestänyt
suhde miesystävääni.
Mies on lähes 50 v. ja itse olen vähän yli 40 v.
Alkuaikoina sexiä oli kohtal. sopivasti, vaikka
enemmänkin olis silloinkin saanut olla.
Eril. terv. tekijöistä johtuen pikku hiljaa sexin
määrä väheni ja viimeisen vuoden aikana ei enää
rakasteltu montakaan kertaa ja lopulta ei
ollenkaan.
Tykkäsin kovasti tästä kaverista ja jotenkin
sitä vain ajan kanssa sopeutui tähän tilan-
teeseen. Meillä synkkasi muuten hyvin ja asiaa
auttoi kovasti se, että sain kovasti hellyyttä
ja olla toista lähellä.
Vaikka välillä se tietysti otti koville.
Enpä osaa sanoa kuinka pitkälle olisin jaksanut
jatkaa tuoll. suhdetta. Mies halusi kuitenkin
itse lopettaa suhteen. Itse olisin silloin
halunnut jatkaa.
Jonkin kuukauden jälkeen alettiin taas pitään
yhteyttä, lähinnä soiteltiin, mutta nyt on
vietetty vkonloppujakin yhdessä (ilman sexiä)
Enpä usko, että alan jatkuvasti viettämään
aikaa hänen kanssaan.
Mutta miksi en viettäisi silloin tällöin aikaa
hyvän kaverin kanssa, jonka kanssa synkkaa tosi
hyvin ilman seurustelun rasitteita.
Ainakin tämä toimii niin kauan kuin ollaan
molemmat vapaita.
Eipä ole aiemmin tällaista suhdetta mieheen
ollut.

Vastaukset 4
Vanhimmat
sehän on vaan hyvä kaveri sitten..
Mulla on suhde, jossa mies ei pysty harrastamaan
seksiä. Jostain syystä hän ei vaan tunne
kykenevänsä siihen. Olen ymmärtänyt häntä. En ole
itsekään mitenkään seksin orja. Emme puhu
seksistä juuri koskaan. Ehkä pitäisi, mutta se on
kai melkein tabu suhteessamme ja siitä puhuminen
hyvin vaikeaa. Pelkään, että miehelläni kuitenkin
olisi jotain toiveita seksin suhteen, vaikka
perinteinen rynkytys ei niin kiinnostaisikaan.
Häntä vaan on kovin vaikea saada avautumaan, ehkä
mäkään en oo yrittänyt tarpeeksi. Enhän mäkään
ole ilmaissut hänelle toiveitani. En mä kyllä
tiedä mitä haluaisinkaan. Välillä läheisyys ym.
hellyys on riittävää, mutta välillä tosiaan
toivoisi jotain muutakin. Ehkä sitä alkaa
puhumaan vasta kun suhde on katkolla, puolin ja
toisin.
melkein aina kun mies alkaa vieroksumaan seksiä-
on kysymyksessä toinen suhde....
Olen 20-vuotias tyttönen joka on seurustellut
nykyisen kanssa kohta 9 kuukautta. Emme ole
harrastaneet vielä seksiä sillä minusta ei ole
siihen. Se ei johdu siitä ettenkö haluaisi, vaan
siitä että pelkään sitä. kaikki juontaa juurensa
siihen että kun olin pieni, en edes vielä
koulussa, 8-vuotta vanhempi veljeni käytti minua
hyväksi. Poikakaverini tietää tämän ja hän tukee
minua kaikessa mahdollisessa. Meillä menee tosi
hyvin. riitoja ei ole ollut ja juhlimassa käymme
yhdessä. Olen oppinut elämään asian kanssa vaikka
se minua välillä vaivaakin.