Help!!

Olen 14-vuotias tyttö. En ole harrastanut liikuntaa pariin vuoteen. Painoni oli ennen alipainon ylärajoilla, kahta tai kolmea kiloa vaille niin olisin ollut normaalipainon puolella. Nyt kiloja on kertynyt sen verran että normaalipainon puolella ollaan. En ole liikkunut koulumatkojen tai harrastuksiin menon lisäksi ja herkuteltua on tullut välillä aika paljonkin. On sanomattakin selvää että rasvaa se on mikä siihen vyötärölle on kertynyt. En haluaisi laihduttaa, mutta haluaisin lihasmassaa ja lopun lihomiselle. Voisiko joku auttaa ja neuvoa? Kuntosalilla en voi käydä, mutta muuten kaikki liikunta käy. Kiitos jo valmiiksi! (:
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jalkoihin saat paljon lihasta mm. juoksemalla ja tekemällä syviä kyykkyjä. Keskivartaloa voit reenata hyvin esim. jumppapallon kanssa. Käsilihakset ovat kai aika selvät, eli kevyiden painojen nostaminen. Selkälihaksia voit reenata esim. makaamalla sohvalla, niin että vyötäröstä ylöspäin kaikki on sohvan ulkopuolella. Jos kotona harjoittelu ei kiinnosta, kannattaa aloittaa tanssi! Itse harrastan showtanssia jossa tulee liikuttua. Monesti kuitenkin yksi tunti viikossa yhden kauden ajan maksaa yli 100€ joten, sinänsä kallis harrastus monelle tunnille viikossa. Mutta kivaa on! Mää harrastan ainakin ite 3 kertaa viikossa (kilparyhmä), lisäks käyn juoksemassa, nostelen kevyitä painoja, teen vatsalihaksia ja venyttelen. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö99- kirjoitti:

Olen 14-vuotias tyttö. En ole harrastanut liikuntaa pariin vuoteen. Painoni oli ennen alipainon ylärajoilla, kahta tai kolmea kiloa vaille niin olisin ollut normaalipainon puolella. Nyt kiloja on kertynyt sen verran että normaalipainon puolella ollaan. En ole liikkunut koulumatkojen tai harrastuksiin menon lisäksi ja herkuteltua on tullut välillä aika paljonkin. On sanomattakin selvää että rasvaa se on mikä siihen vyötärölle on kertynyt. En haluaisi laihduttaa, mutta haluaisin lihasmassaa ja lopun lihomiselle. Voisiko joku auttaa ja neuvoa? Kuntosalilla en voi käydä, mutta muuten kaikki liikunta käy. Kiitos jo valmiiksi! (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu