Miten tiukasti pariskunnan unelmien tulisi
kietoutua yhteen? Mieheni haluaa samanlaisen
elämän kuin isällään, eli kaksi lasta, kiltti
vaimo, koira, omakotitalo ja taloudellisesti
tukeva tilanne. Eihän näissä unelmissa
periaatteessa mitään vikaa ole, mutta hän
ahdistuu kun puhun siitä, että teen lapsia vasta
sitten kun taloudellinen ja sosiaalinen tilanne
sen sallii, haluan nähdä maailmaa ja tehdä joskus
merkityksellistä työtä. Hän saattaa myös ahdistua
jos olen "liian" erimieltä joistain paljon
pienemmistäkin asioista. Olen sanonut usein että
minusta ei saa tekemälläkään hänen äitinsä
kopiota. Rakkaudesta ei ole välillämme pulaa,
mutta ovatko odotuksemme liian epärealistisia?
Miten muut ovat löytäneet tiensä ulos
vastaavanlaisista solmuista? Jos ovat
löytäneet...?
kietoutua yhteen? Mieheni haluaa samanlaisen
elämän kuin isällään, eli kaksi lasta, kiltti
vaimo, koira, omakotitalo ja taloudellisesti
tukeva tilanne. Eihän näissä unelmissa
periaatteessa mitään vikaa ole, mutta hän
ahdistuu kun puhun siitä, että teen lapsia vasta
sitten kun taloudellinen ja sosiaalinen tilanne
sen sallii, haluan nähdä maailmaa ja tehdä joskus
merkityksellistä työtä. Hän saattaa myös ahdistua
jos olen "liian" erimieltä joistain paljon
pienemmistäkin asioista. Olen sanonut usein että
minusta ei saa tekemälläkään hänen äitinsä
kopiota. Rakkaudesta ei ole välillämme pulaa,
mutta ovatko odotuksemme liian epärealistisia?
Miten muut ovat löytäneet tiensä ulos
vastaavanlaisista solmuista? Jos ovat
löytäneet...?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä se valitettavasti näyttää huonolta. Teillä
on aivan erilaiset maailmankuvat ja tavoitteet
elämässä. Jos nyt suostut kotiruusuksi, tulet
katumaan sitä taatusti myöhemmin ja sitten on
avioliitto karilla. Toisaalta, jos miehesi
pakotetaan liikkuvampaan elämään, niin
todennäköisesti hän ahdistuu ja löytää jonkin
ajan kuluttua naisen, joka osaa "tukea" ja
arvostaa hänen maailmankuvaansa. Saattaa olla,
että ko. johtopäätökset ovat aika rajut noin
pienen luonnehdinnan jälkeen. Aika näyttää.
tuli koska mieheni ja minun tulevaisuuden
suunnitelmaat alkoivat mennä ristiin. vaikka
alussa ne tuntuivat niin yhteensopivilta. Kun
minä halusin opiskelemaan mieheni ei hyväksynyt
sitä, vaikka miten yritin selittää että tulen
joka vkonloppu kotiin ja lomat ja kaikki niin ei
käynyt, välimatka olisi ollut 80 km ja vaikka
mieheni oli työtön hänelle ei tullut mieleenkään
muuttaa toiselle paikkakunnalle koska kaikki
hänen sukulaisensa asuvat täälä. ja olihan siinä
paljon muutakin... tässä vain yksi esimerkki. jos
rakastaa pitää kunnioittaa toista ihmistä ja
toisen toiveita, molempien tulisi joustaa..
rakkaus ei saa estää elämästä koska täälä ollaan
vain kerran ja se aika tulee olla onnellinen.
olen seurustellut jo useamman vuoden ajan ja tähän
saakka on ollut ihanaa, kun olemme molemmat
halunneet samoja asioita tulevaisuudelta,
elämänarvomme ovat olleet samanlaiset jne...mutta
nyt alkaa vaikuttaa siltä, että ei se ihan
niinkään ole.
päätin jo vuosia sitten, että kun löydän unelmieni
miehen, otan selville mitä mieltä hän on mistäkin
ja millaisia suunnitelmia hänellä on tulevaisuuden
varalle, vaikkeivat kaikki näistä asioista
olisikaan ajankohtaisia juuri sillä hetkellä.
ajattelin, että on parempi ottaa niistä selvää
ajoissa, kuin sitten, kun esim. lapsia syntyy ja
huomaan, että meillä on aivan eri lähtökohdat
kasvatuksessa tai yleensä elämänarvoissa.
ehkä olen itse muuttunut, en tiedä, mutta
vähitellen tuntuu siltä (vähän sama kuin sulla),
että kumppanini haluaa asua kotipaikkakunnallaan
ja sukulaistensa läheisyydessä loppuelämänsä, mikä
ei taas minulle sovi jo ihan työpaikkaakin
ajatellen. minä haluaisin myös opiskella,
matkustella ja asua ulkomailla muutaman vuoden,
lapsien aika olisi ehkä 10 vuoden kuluttua tai
myöhemmin. en haluaisi jo parikymppisenä jämähtää
kotia hoitamaan enkä varsinkaan pienelle
paikkakunnalle, joka ei minulle mitään tarjoa.
rakastan todella paljon kumppaniani, mutta olen
päättänyt, että näistä periaatteistani en luovu ja
olen sen hänellekin sanonut. tuntuu vain, ettei
hän ota minua tosissaan, vaan kuvittelee, että
muutaman vuoden kuluttua kyllästyn jankuttamaan
tästä asiasta ja muutan hänen
kotipaikkakunnalleen...
mitä tällaisessa tilanteessa tulisi tehdä, pitää
kiinni elämänsä rakkaudesta vai toteuttaa omia
unelmiaan...
niin.. me olimme naimisissa ja rakastin miestäni
yli kaiken. mutta kun elämältäni haluan muutakin
kuin työ,kotiin,nukkumaan,työ, ja mieheni
sukulaiset. Haluan todella elää onnellisen
elämän, enkä halua vanhana ajatella että "voi
miksi en sitä tehnyt".
toivoin tietenkin että mieheni olisi tullut edes
puolitiehen vastaan mutta hänen mielipiteensä oli
ehdoton. Ja vielä hän sanoi että kun hän on
onnellinen niin kaikki on hyvin. Olihan se
eropäätös vaikea mutta kun nyt mietin missä
olisin jos olisin jäänyt niin huomaan olevani
onnellisempi nyt.
Haluan myös matkustaa ja nähdä maailmaa ainakin
pikkuisen kodin ulkopuoleltakin.
kotipaikkakunnalle pääsee aina takaisin, ei tämä
täältä minnekään katoa.
tietenkin toivon myös löytäväni joskus
samanhenkisen miehen vielä vierelleni jonka
kanssa kulkea ja matkustella.
Minun on helppo sanoa koska olen itse jo
päätökseni tehnyt mutta tämä on minun
mielipiteeni: toteuta unelmasi!!
aluksi toinen tuntui niin samanlaiselta
ajatusmaailmansa suhteen, että uskalsin pitkästä
aikaa taas luottaa kestävään parisuhteeseen.
Sanoin aina etten halua tossukkaa tai elättäjää,
vaan halusin tasavertaisen kumppanin. Kai sitten
joustin liikaa aluksi, kun ei aikaisemmin
huomattu ettei yhteistä tulevaisuutta näyttäisi
olevankaan.
En nyt haluaisi syyttää ketään, mutta vaikuttaa
vähän siltä kuin miessukupuolen edustajat aina
aluksi puhuisivat kuinka hienoja itsenäiset
naiset ovat, mutta käytäntö onkin sitten ihan
toinen.
Kiitos kuitenkin kommenteista, niistä saan
pisaran lohtua siihen kun se ero lopulta tulee.
näähän on kai todella yleisiä ongelmia. Miehet
ehkä puheissaan arvostaa toisenlaista naista kuin
todellisessa elämässä. Mutta näinhän se on
naistenkin kohdalla. Jos esimerkiksi ajatellaan
tätä viime aikoina yleistynyttä "kiltti mies"-
syndroomaa. Naiset puhuvat miten miehen pitää
olla tunteellinen, herkkä, lapsirakas jne. Sitten
kuitenkin joka paikassa vongutaan näitä ns.
pahoja poikia. Miksiköhän odotukset eivät
toteudu? Onko media kenties muokannut niistä
kohtuuttomia?