Kaikki on suht hyvin.
Ei oo mitään suurta vikaa missään.
Silti vituttaa, ahistaa, en siedä tuota toista silmissäni, äksyilen, ärjyn.
Rakkautta ei mun puolelta ole ollut enää vuosiin.
Joskus vielä jaksoin yrittää.. Ehdottelin terapiat, yritin keskustella, täytin kyselykaavakkeita..
Nyt ei jaksa enää muuta kuin yrittää sietää toisen naamaa ja hoitaa lapset siinä sivussa.
Viikonloppuisin laukataan vuorotellen baareissa.
Pari sivusuhdetta on itellä ollut ja niistä oon kiinni jäänyt, miehestä en tiedä, ei kiinnosta.
Ei voi ymmärtää mitä aikanaan tuossa toisessa näki.
Nyt ajan myötä on vasta huomannut toistemme erilaisuuden.
Tässä roikutaan, kun kumpikaan ei osaa, tai tohdi tehdä ratkaisua.
Ihan kivastihan se arki rullaa.
Mies tuo leivän pöytään ja makselee isoimmat laskut.
Itse huolehdin talon kunnossapidosta, siisteydestä, ruuanlaitosta ja lasten menoista ja kaikesta muusta.
Nyt kun nostaisi kytkintä, niin kuinkahan sitä pärjäisi?
Kaksiossa asuminen kolmen lapsen kanssa ei houkuta, mutta
kai tässä joutuu nyt punnitsemaan asioita koko loppuelämän kantilta.
Jos lapsia ei olisi, ei tässä enää oltaisi.
Ei oo mitään suurta vikaa missään.
Silti vituttaa, ahistaa, en siedä tuota toista silmissäni, äksyilen, ärjyn.
Rakkautta ei mun puolelta ole ollut enää vuosiin.
Joskus vielä jaksoin yrittää.. Ehdottelin terapiat, yritin keskustella, täytin kyselykaavakkeita..
Nyt ei jaksa enää muuta kuin yrittää sietää toisen naamaa ja hoitaa lapset siinä sivussa.
Viikonloppuisin laukataan vuorotellen baareissa.
Pari sivusuhdetta on itellä ollut ja niistä oon kiinni jäänyt, miehestä en tiedä, ei kiinnosta.
Ei voi ymmärtää mitä aikanaan tuossa toisessa näki.
Nyt ajan myötä on vasta huomannut toistemme erilaisuuden.
Tässä roikutaan, kun kumpikaan ei osaa, tai tohdi tehdä ratkaisua.
Ihan kivastihan se arki rullaa.
Mies tuo leivän pöytään ja makselee isoimmat laskut.
Itse huolehdin talon kunnossapidosta, siisteydestä, ruuanlaitosta ja lasten menoista ja kaikesta muusta.
Nyt kun nostaisi kytkintä, niin kuinkahan sitä pärjäisi?
Kaksiossa asuminen kolmen lapsen kanssa ei houkuta, mutta
kai tässä joutuu nyt punnitsemaan asioita koko loppuelämän kantilta.
Jos lapsia ei olisi, ei tässä enää oltaisi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulla on ihan sama tilanne ku sulla. Meillä ei ole kans rakkautta ollu enää vuosiin. Ei siis mitään hellyyttä, toisen arvostamista tai aitoa kohtaamista.
Asutaan samassa talossa ja on yhteiset lapset. Puhutaan arkijuttuja ja tuntuu että kuollaan pystyyn. Minulla on hyvät tulot ja käytännössä maksan lähes kaiken. Vaimo ei varmasti pärjäisi omillaan kovinkaan hyvin, toisin kuin minä. Siksikin tilanne meillä vähän epätasa-arvoinen ja varmaan hänellä vielä korkeampi kynnys erota.
Oon yrittäny mut on ku jäitä polttelis, ei mitään vaikutusta.
En osaa siis sinua neuvoa, mutta samanlaisia pareja on varmasti Suomi pullollaan.
Mulla sama homma, suurinpiirtein. Paitsi että olen se elättäjä. Pitkään jo mietin, että olenko se paska, miksikä vaimo minua aina sanoi. Kunnes sen tajusin. Minut on lytätty aina ja minun tunteet on lakaistu sivuun, kun vaimon halut on ollut tärkeempiä. Minusta ei välitetty ja olin vaan sivuhahmo mikä toi rahan taloon ja hoisi siinä sivussa lapsia ja taloa. Mitään ihmeellistä en ikinä pyytänyt, mutta vähempään oli tyytyminen. Huomasin olevani unessa ja tein kuin zombi, mitä minulle kuului tehdä. Nyt ilmoitin tämän suhteen olevan tässä, olen valmis eroamaan. Minulle sitä oli jo useasti uhkattu ja lapsien näkemisen mahdollisuuksia pienennetty. Aiheutti hirveän paniikin toisella puolella ja nyt kaikkeen oltais valmiita korjauksia.
Mutta ei mun tunteita enää korjata. En tiijä mitä on tuleva, mutta tähän en jää kuihtumaan. Ei sellaisessa suhteessa missä olen/olin voi elää. Ei ne lapsetkaan siitä nauti. Onnelliset vanhemmat sen onnen niillekin tekee, kuin itkevä äiti tai raivoava isä.
Hyviä kuvauksia siitä, kun rakkauden huuma ja tunteet ovat viilentyneet. Silmät ovat avautuneet kuin kissanpojalla. Sellaista se on, niin käy kaikille.
Nyt pitäisi rakastaa sillä tahdolla. Tehdä tekoja. Sitä se rakkaus pidemmän päälle on, että tekee rakkauden tekoja. Sillä tavalla toista on helpompi sietää silloinkin, kun vetää erilleen. Sillä tavalla rakkaus saattaa silloin tällöin jopa kipinöidä kutkuttavina tunteinakin.
Kun toisessa ei kerran mitään kummempaa vikaa ole, asia ei vaihtamalla ainakaan parane. Pieniä puutteita on jokaisella.
Niin, no mitä jos se toinenkaan ei tahdo? Jos molemmat ovat samalla lailla toisiansa täysin täynnä? On se aika turhauttavaa tehdä mitään rakkauden tekoja kun toista(kaan) ei voi vähempää kiinnostaa. Takaisin saa pelkkää torjuntaa ja välinpitämättömyyttä.
Miksi pitäisi väkisin sinnitellä ja tuhlata elämänsä, saako siitä jonkin palkinnon elämän lopussa? -"Tässä kultamitali siitä hyvästä, että tuhrasit elämäsi etkä edes yrittänyt tavoitella sellaista, mitä kuitenkin koko ajan kaipasit!" Jep.
Kuka sanoo ettei vaihtamalla ainakaan parane? Luulen, että joidenkin kohdalla paranee ja joidenkin ei. Ei sitä etukäteen tiedä.
Kyllä se vaan totuus on, että yksin ei voi mitään pelastaa. Jos molemmat aidosti haluavat olla mukana suhdetta rakentamassa ja tekemässä töitä ehjän parisuhteen eteen, niin on mahdollisuus onnistuakin.
Punnitse ap ainakin tarkkaan mitä haluat elämältäsi, mikä on sulle tärkeintä, mikä sun arvomaailma on?
Mulle tuli avioero jo 9 v sitten, olen ollut muutamassa lyhyessä suhteessa mutta ei niistä ole tullut sen enempää, hyviä miehiä ei ole joka oksalla, mieti tätä, ei ole itsestäänselvää että löydät sen hyvän miehen, varsinkin kun sulla on jo lapsia, et ole jokaisen miehen unelmanainen enää.
Taloudellisesti olen joutunut ottamaan velkaa ja elämä oli monta vuotta pelkkää selviytymistä ja opettelemista kaikkeen, siihen että olet yksin siinä kun olet itse sairas, lapset sairaana, hoidat lapsia vaikka kuumetta 40 astetta ja siivoat kodin, kaiken. Lapset oireilivat pitkään eron vuoksi, tuli käytyä perheneuvolat jne...
Nyt tänä päivänä asiat ovat tasapainoisemmat, lapset jo isompia ja se helpottaa, mutta taloudellisesti silti tiukkaa, eli elintaso on tippunut paljon siitä mitä se joskus avioliitossa oli.
Olen ihan onnellinen, mulla on koko ajan ollut töitä, lapset voivat hyvin, heillä kavereita, harrastuksia missä pärjäävät, mutta silti, jos voisin kääntää kelloa, olisin mieluummin avioliitossa ja ydinperheessä.
Mieti tarkkaan, ottakaa vaikka aikalisä, asumusero ensin ennen kuin lopullista eroa.
Lisäys edelliseen, lasten isä halusi erota, en minä, joten ero ei ollut minun valintani.
puolisoasi kohtaan on tuota luokkaa:
"Silti vituttaa, ahistaa, en siedä tuota toista silmissäni, äksyilen, ärjyn.
Rakkautta ei mun puolelta ole ollut enää vuosiin."
Taidat olla vain hyväksikäyttäjäakka, joka hakee taloudellista hyvinvointia... Lähde ihmeessä vetämään jos kerran se toinen osapuoli on niin vttumainen ukko !
Nää on hitsin vaikeita tilanteita...
itselläni vastaavanlaisia tuntemuksia jo vuosia mutta sinnittelin ja päätin saada homman toimimaan...
Muutama pieni tapahtuma antoi sitten viimeisen "potkun" ja sain aikaiseksi hakea asuntoa kunnalta ja lopulta eroa...
Aivan järkyttävän raskasta on ollut, omat tuntemukset, lasten ja exän ...
kun itse on hakenut eroa on tietysti sellainen tunne että siitä pitäisi selvitä jotenkin helposti...mutta kaikesta huolimatta koen että ainoa oikea ratkaisu kaikkien kannalta...kun omat tunteet on kadonneet niin pitää toisellekin antaa tilaisuus löytää joku joka häntä rakastaa...ehkä sellainen vielä sattuu omellekin kohdalle...
Miksi nämä kyllästyneet perheenäidit takertuvat liikaa tunteisiin, siis vain ja ainoastaan omiin tunteisiinsa! Ulkopuolelle jäävät pienet lapset ja ihan kunnolliset puolisot...
Minä, minä ihmiset jyräävät parisuhteet rikki! Miksi on haluttu perhe ja lapset, usein vielä jopa kolme?
Arvoisa 8 8 nimimerkki.
Kun nyt laukkaatte siellä baareissa vuorotelleen, niin mitä hyvää saatte sieltä ja miksi ette mene sinne yhdessä ja vain muutaman kerran vuodessa?
Sitten kerrot jääneesi kiinni sivusuhteista, ei siinä juuri tarvitse ihmetellä, että jäistä on kotosalla. Ovatko nämä sivusuhteet sinun tapasi "kunnioittaa" puolisoasi vai mitä kummaa teet tälläistä
Minulle tulee ensinnä mieleen, että et osaa elää arkea kotonasi, vaikka siellä tuntuu olevan peruselementit kunnossa.
Mitä teette lapsienne kanssa yhdessä, vai ovatko he vain este kaikessa.?
Miksi hankitte lapset?
Sinähän olet mieltynyt tuohon baarielämään ja unohdat, että sinulla on elämässä paljon paremmin, kuin noilla baareissa hyrräävillä.
Olet sotkenut aika paljon sivusuhteillasi, jos vielä löydät itsesi ihmiseksi ja äidiksi, tee nyt heti, eli baareissa juoksut on lopetettava ja mentävä lasten kanssa mahdollisimman moniin paikkoihin, jotta pääset uuteen ympäristöön ja kauas baareista. Ja se mies mukaan, koko perhe kulkee yhtenä joukkona.
Se että lähtisit, saisit uuden miehen ja lapset kärsisivät jatkuvista tramppaamisista vanhempiensa luona ja sitten nämä uudet eivät koskaan siedä lapsiasi, koska aika moni on täälläkin kirjoitellut, kuinka ei tunne toisen lapsia kohtaan mitään . Laskee vain aikaa, kun lapsen voi heittää ulos. Ja varsin usein käykin, että lapsi ei ole edes täysikäinen, kun pitää muuttaa yksin jonnekin, tätäkö todella haluat lapsillesi. Näinkö sinulle tehtiin omassa kodissasi.
Olet maistanut tätä baarielämää nyt liikaa ja kuvittelet että lähtösi jälkeen kaikki paranee, mutta miten kolmen lapsen kanssa käy, menettävätkö he kodin, äidin sekä isän tuolle baarielämälle.
Oleppas edes yksikin ilta selvin päin siellä baarissa ja katso jokaista siellä olevaa ja mieti tarkkaan, ovatko nuo ihmiset todella onnellisia ja voit vaikka joiltakin kysyä, onko heillä lapsia ja puolisoa ja miten he kokevat omat lapsensa.
Selvin päin näet minkälaista ihmisten elämä on, ei sitä lainkaan mitä luulet.
Unohdusta baareista haetaan juomalla pää täyteen ja puhumalla levottomia, tyhjänpäiväistä elämää. Siellä mokaillaan ihmissuhteissa ja särjetään lapsilta koteja.
Käy nyt siellä terapiassa ensin aivan yksin, jotta edes jollakin tapaa saisit keskustella tilanteestanne rehellisesti, tilaa aika heti ja mene.
Ehdotan tätä ihan lastesi vuoksi, he ansaitsevat sekä äidin, että isän ja heidän läsnäolonsa.