Oma liittoni oli ok, mutta ei tyydyttävä. Toinen mies sai mut tajuamaan, että en tahdo elää loppuelämääni kompromississa. Hänkin sanoi olevansa eroamassa. Erosin omasta miehestäni. Jäimme kiinni miehen vaimolle, mutta mies ei halunnut lopettaa suhdettamme. Suunnittelimme yhteenmuuttoa, ja puhuimme lapsista. Kierukka petti ja tulin raskaaksi tälle ukkomiehelle. En ehtinyt kertoa siitä tälle ukkomiehelle, kun samana aamuna, kun olin saanut tietää olevani raskaana, hän soitti minulle, että on niin ahdistunut tästä kaikesta, että haluaa lopettaa meidän suhteen. Kerroin hänelle raskaudesta, ja hän meni ihan shokkiin. Kertoi vaimolleen raskaudestani.
Eroprosessini oli silloin juuri loppuvaiheessa, jaoimme omaisuutta ja myimme asuntoa. Kävin läpi kaikkea sitä myllerrystä ja samalla mietin, mitä tehdä lapsen suhteen.
Muutaman viikon jälkeen mies alkoi taas lähestyä aktiivisemmin, ja halusi puhua raskaudesta ja lapsestamme. En voinut luottaa vaikka hän sanoi haluavansa olla lapsen elämässä, mutta toisaalta tuntevansa painetta säilyttää avioliittonsa. Tein abortin. Mies halusi olla tukenani ja vietti seuraavan viikon 24/7 luonani. Aloimme lähentyä ja ykskaks huomasin suhteemme taas jatkuvan. En mä häntä koskaan ollut lakannut rakastamasta, mutta luottamuksen kasaaminen alkoi alusta, pohjaa alempaa.
Mies vakuutti tajunneensa, että hänen liittonsa on lopussa, mutta niin moni asia piti kiinni. Jatkoimme, mutta en uskaltanut antaa itseäni mukaan samalla tavoin kuin ennen. Vähitellen se kuitenkin syveni.
No, nyt mies on siinä tilanteessa, että on jättämässä eropapereita, ja on sanonut, että hänen pitäisi alkaa käydä vaimonsa kanssa keskustelua asiasta, koska hän ei voi vain lähteä, vaan haluaa kantaa vastuunsa (mitä ikinä se sitten tarkoittaakin?). Huomaan tunnistavani itsessäni varmaan niitä saman tyyppisiä tunteita kuin mies tunsi sillon mun eroni aikaan, joista sitten ahdistui ja halusi irti (vaikkei sitten halunnutkaan). En tiedä jaksanko taas katsoa sivusta sitä kaikkea, joka varmasti ottaa kuukausia ennen kuin oltaisiin siinä tilanteessa, että hän pääsisi muuttamaan omilleen ja voisimme olla oikeasti yhdessä. Ajatus siitä, kaikkien näiden kuukausien ja vuosien vatvomisen jälkeen ahdistaa minua.
Eroprosessini oli silloin juuri loppuvaiheessa, jaoimme omaisuutta ja myimme asuntoa. Kävin läpi kaikkea sitä myllerrystä ja samalla mietin, mitä tehdä lapsen suhteen.
Muutaman viikon jälkeen mies alkoi taas lähestyä aktiivisemmin, ja halusi puhua raskaudesta ja lapsestamme. En voinut luottaa vaikka hän sanoi haluavansa olla lapsen elämässä, mutta toisaalta tuntevansa painetta säilyttää avioliittonsa. Tein abortin. Mies halusi olla tukenani ja vietti seuraavan viikon 24/7 luonani. Aloimme lähentyä ja ykskaks huomasin suhteemme taas jatkuvan. En mä häntä koskaan ollut lakannut rakastamasta, mutta luottamuksen kasaaminen alkoi alusta, pohjaa alempaa.
Mies vakuutti tajunneensa, että hänen liittonsa on lopussa, mutta niin moni asia piti kiinni. Jatkoimme, mutta en uskaltanut antaa itseäni mukaan samalla tavoin kuin ennen. Vähitellen se kuitenkin syveni.
No, nyt mies on siinä tilanteessa, että on jättämässä eropapereita, ja on sanonut, että hänen pitäisi alkaa käydä vaimonsa kanssa keskustelua asiasta, koska hän ei voi vain lähteä, vaan haluaa kantaa vastuunsa (mitä ikinä se sitten tarkoittaakin?). Huomaan tunnistavani itsessäni varmaan niitä saman tyyppisiä tunteita kuin mies tunsi sillon mun eroni aikaan, joista sitten ahdistui ja halusi irti (vaikkei sitten halunnutkaan). En tiedä jaksanko taas katsoa sivusta sitä kaikkea, joka varmasti ottaa kuukausia ennen kuin oltaisiin siinä tilanteessa, että hän pääsisi muuttamaan omilleen ja voisimme olla oikeasti yhdessä. Ajatus siitä, kaikkien näiden kuukausien ja vuosien vatvomisen jälkeen ahdistaa minua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Huh, oletpa joutunut kokemaan paljon! Muista kuitenkin, että itseltään ei kannata vaatia enempää kuin pystyy kantamaan.
Miksi valitsit abortin? Oletko katunut sitä?
Ai nyt ahdistaa, kun tiedät saavasi pettäjän itsellesi? Myöhäistä katua. Abortti asia on ikävä. Mutta se oli sun oma valinta. Ei kenenkään muun. Nyt sä saat sen kultakimpaleen itsellesi, joten kanna vastuu teoistasi. Hän eroaa sun vuoksesi. Sun vuoksesi jättää perheensä. Ja sua käy ahdistamaan. Luuseri!
Ei ole totta, ap. Kuinka paljon sinulle saa antaa katteettomia lupauksia, valehdella, soutaa ja huovata kanssasi, jopa raskauksista välittämättä ja silti jaksat aina rakastaa ja antaa anteeksi? Käytöksesi ja ajatuksesi kuulostavat jo läheisriippuvaiselta teiniltä. Eikö jo omat ystäväsi ole osanneet antaa sinulle ainoaa oikeaa neuvoa.jätä tuo mies lopullisesti, katkaise kaikki välit ja lähde pois. Sen lisäksi, sinun on aika kasvaa aikuiseksi; raskauksilla ei leikitä.
-Rakas- on uudessa vauhdissa, nyt vanhalla tarinalla! Tämäkin on näillä sivuilla ollut aikaisemmin, mutta ehkä eri osastolla.
Olen pari vuotta sattuneesta syystä vieraillut palstoilla ja kyllä nämä uusinnat ovat tulleet tutuiksi. Sama juttu, pienin muutoksin, mutta juoni on sama.
Alkaa olla liikaa jo vanhan toistoa!!
Abortissa on tarpeeksi ihmissuhteelle.Uskon, että teit oikean ratkaisun.Älä uhraa enää ajatustakaan mieheen.Sulle on parempikin tulossa.
Nämä eivät ole mustavalkoisia nämä elämän tuomat tilanteet. Tärkeintä sun on huolehtia siitä, että mihin olet itse valmis ja mitä haluat. Jos haluat miehen, tee kaikkesi saadaksesi hänet. Jos et, anna hänen jatkaa liittoaan ja tehdä ratkaisunsa itse.
Tsemppiä. Olet kokenut kovia. Ymmärrän tuskaasi.
Tuntuu että mies on huijannut sua (pelimies?), ei hän ollut eroamassa lainkaan alkujaan. Nyt vasta on muka "jättämässä papereita", eli ei ole (taas) edes jättänyt papereita. Melkoiset stoorit miehellä. Mikä on totta ja mikä valhetta? Aika kauheaa vaimolle kun mies sanoo yhtäkkiä, että aikoo lähteä. Toki ei sun syy vaan miehen enemmänkin. Mistä tiedät toimiiko heidän liitto vai ei, monilla toimii ja mies valehtelee ettei - saadakseen seksiä vieraalta. Onko pelimies, hänkö ei sua jätä tai petä jos te olette yhdessä? Ja jos hän löytää kakkosen taas, joka haluaa miehen itselleen. Onko tuolla miehellä montakin naista ollut vuosien aikana ? AIKOO puhua vaimon kanssa, aika myöhässä näiden vuosien jälkeen! Että "aikoo" vihdoin.. Aikomisella ja tekemisellä on melkoinen ero, ja pitää sut sanomalla sen tyytyväisenä? Melkoinen salaajamies? Kaksoiselämää elää?
Mitä mies oikeasti aikoo, kun ei ole tehnyt vielä mitään. Jäitte kiinni vaimolle, ja vaimolle mies uskotteli että teidän suhde on loppu..? Voi mikä soppa ja mies hännällänsä hämmentää. Laittaa suolaa ja sokeria. En voi kuin toivoa voimia ja jaksamista tuossa helvetissä, jos aiot jatkaa. Toivon että olen väärässä. Abortti oli varmasti kauhea kokemus, vaikea kestää sellaista. :( Painostiko mies siihen? Me naiset tunnumme rakastavan ja rakastuvan näihin komeisiin miehiin forever, koska he näyttävät hyvät puolensa. Ja muuta ei ole tarjolla elämässä. Vaihtoehdot kai vähissä. Itse keskustelin avovaimon kanssa kun mies paljastui varatuksi, nyt miehellä on taas nuorikko kierroksissa avovaimona. Perverssiä röyhkeää touhua miehellä oli. Syntipukkia mies etsi muualta kuin itsestään luonnollisesti.