Luonnossa kaikki muuttuu.
Aine ja henki ovat jatkuvassa liikkeessä,
muutoksessa.
Avioliittolupaus on valhe, koska myös rakkaus
muuttuu.
Mitä vapaammaksi yhteiskunta muuttuu,sitä enemmän
avioeroja.
avioliitossa pitää ihmisiä vain, taloudelliset
syyt, ympäristön painostus tai pelko
yksinäisyydestä.
Aine ja henki ovat jatkuvassa liikkeessä,
muutoksessa.
Avioliittolupaus on valhe, koska myös rakkaus
muuttuu.
Mitä vapaammaksi yhteiskunta muuttuu,sitä enemmän
avioeroja.
avioliitossa pitää ihmisiä vain, taloudelliset
syyt, ympäristön painostus tai pelko
yksinäisyydestä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tännehän on tullut todellista pohdintaa ainaisen
runkkaa homo kommenttien sijaan! Kiitokset
nimimerkille Uskoton, jatka samaan malliin!
Tässä kohdin voin kyllä olla samaa mieltä
kanssasi, joskin se, milloin rakkauden kohteet
vaihtuvat, ajankohtana on häilyvä, eli saattaa
mennä vuosia ennen kuin rakkaus haihtuu pois.
ei suinkaan ole valetta, vaan siinähän puhutaan
tahtomisesta. Tahtohan voi matkan varrella
muuttua, koska ihmisetkin muuttuvat! Olen
kuitenkin samaa mieltä siitä, ettei vanha oletus,
että avioliitto aina olisi elinikäinen, päde enää
nykyään. Ja sen parempia syitä avioliiton
säilymiseen ei olekaan kuin yhteinen omaisuus ja
velat, unohtamatta myöskään lapsia. Ihminen on
sen verran alkukantainen eläin, että pelkää
yksinäisyyttä, koska laumassa on aina
turvallisempaa.
Uutta ajattelua kaivataan tähänkin asiaan. Ja
ennakkoluulottomuutta. Vieläkin eronnutta ihmistä
pidetään epäonnistuneena, mutta voihan se olla
niinkin, että ihminen, joka eroaa huonosta
suhteesta tekee palveluksen sekä itselleen, että
sille toiselle osapuolelle. Hyvä aihe
kaikenkaikkiaan !
Avioliitto nykyisellään muistuttaa kovasti
vankilatuomiota, elinkautista.
Tai se on lähinnä farssi kasvavan eroprosentin
vuoksi.
Aina lisäksi voi pohtia sitä ehdottomuutta, jolla
kulttuurimme nimenomaan parisuhteeseen suhtautuu.
Mutta olemmeko muunlaisiin ihmissuhteisiin
valmiita?
Uskottomuus perustuu kovin myös toisen
omistamiseen ja tarvitsemiseen.
Entäpä jo uskollisuus olisikin avoimuutta ja
rehellisyyttä itselleen? Ja rakkaus jotain muuta
kuin omistamista?
mutta voitko tarkentaa kirjoittamaasi
kohtaa "uskottomuus perustuu kovin myös toisen
omistamiseen ja tarvitsemiseen".
Sinänsä avioliitto ei ole
nykyisin "elinkautinen", koska naisetkin ovat
enemmän työelämässä mukaan, mutta lapsiperheille
kynnys erota voi olla suurempi. Aivan, farssi se
varmaan onkin lupauksineen ja tahtoineen. Rakkaus
täytyy olla jotain muutakin kuin omistamista,
siinä olet oikeassa, sillä ihmistä ei voi
omistaa, vaikka jossain päin maailmaa ihmisistä
käydään kauppaa.
Rakkaus on mun mielestä sitä että haluaa olla
toiselle hyvä (eikä se tarkoita pelkkää
miellyttämistä). Käsittääköhän kukaan mitä
tarkoitan?
Rakkaus ja avioliitto eivät välttämättä kuulu
yhteen, vaikka omasta mielestäni avioliitto
sinetöi suhteen. Valitettavan usein nykyään
liitto päättyy eroon, mutta jaksan silti uskoa
että jos rakastaa toista tarpeeksi, jaksaa
yrittää. Yhdessä voi silti olla myös ilman
sormuksia, henkinen side on kuitenkin
olennaisempaa.
Sorry, mulla todella tuli vasta jälkikäteen
huomaamani virhe. Uskollisuutta tarkoitin,
tietysti.
Siis uskollisuus ja parisuhde yleensä sekä siihen
sitoutuminen on vähän niinkuin "minä omistan
sinut, sinä olet minun eikä sinulla saa olla
muita rakkaudenkohteita." Samoin se
tarvitseminen, minä rakastan sinua on yhtäsuuri
kuin "minä tarvitsen sinus".
Selvensikö?
Minä rakastan sinua= minä tarvitsen sinua.
Mun kymmensormijärjestelmä pettää välillä, se on
kiusallista kun on tärkeästä keskustelusta
kysymys.
noita kirjoitusvirheitä tulee, mutta kiva että
tarkensit, sillä kaipasin tarkennusta. Kiitos!
Nyt on kyllä pakko ilmoitta eriävä mielipide
asiasta. Kuten ehkä viisaasti päättelitte olen
naimisissa, mutta toi menee kyllä vähän yli että
esim. taloudelliset syyt pitäisi aviopareja
yhdessä.
Henk.koht. itselläni olisi helvetin paljon
enemmän rahaa etc. jos en olisi naimisissa, mutta
ilmeisesti olen sitte täysin airhead kun en eroa.
Toiseksi yksinäisyys, ainakin omalla kohdallani
ei ollut syy avioliittoon, pitänee kyllä
joissakin tapauksissa paikkansa.
En rupee kyllä jauhamaan paskaa mistään ikuisesta
rakkaudesta, mutta sanonpa sen verran että suurin
syy suuriin avioerotilastoihin on siinä, että
kollit menee liian pian naimisiin böönan kanssa,
ja kun arki iskee päin taulua, menee jätkiltä
vetelät housuihin ja ero pukkaa päälle.
Taas sitä p:njauhantaa... Ymmärtäkää nyt, että
avioliitto on vapaaehtoinen! Sitä aviolupausta ei
ole suinkaan pakko antaa, jollei siltä tunnu, että
edes aikoisi lupautua sille yhdelle ja ainoalle
eliniäksi. Mielestäni avioliitto on vain kokenut
jonkinsortin inflaation. Avioon mennään ehkä
liiankin heppoisin perustein ja mikäs ihme se on
kun nykypäivänä kihlauskaan ei mitään merkitse. Jo
14-vuotiaat menevät kihloihin vakuuttuneena
elämänsä rakkaudesta ja sitten parin viikon päästä
nyyhkitään, että kuinkas tässä näin kävi, kun
sormukset onkin vaihdettu jo jonkun toisen kanssa.
Jos ei avioelämä sen perinteisessä mielessä
miellytä, niin mitä sitä sen enempää ruotimaan.
Kukin taaplaa tyylillään ja naimakauppoja ei
nykymaailmassa pakolla solmita. Myös kihlaus
tulisi nostaa sen entiseen arvoonsa. Se on lupaus
avioliitosta ja tarkoittaa siis sitä, että avioon
todellakin mennään.
Olen ehkä vanhanaikainen, mutta mielestäni
avioliittoa ei millään muotoa tulisi modernisoida.
Rinnallehan on jo tullut vaihtoehtoja, esim
avoliitto, jota ennenmuinoin katsottiin karsaasti.
Eikö se ole hyvä vaihtoehto sellaisille, jotka
avioliittoa eivät halua? Ja muistakaa, että
sinkkunakin voi nykymaailmassa elellä. Kukaan ei
siä ratkaisua kummastele. Elämmehän sentään
näinkin modernissa yhteiskunnassa.
On kyllä suhteellista tuo modernius, jos
tarkoitus on pitää modernia (=nykyistä)
jotenkin 'parempana' tai 'entistä edistyneempänä'.
Pohdinnan tasolla olen tätä pyöritellyt, sillä se
valtava syyllisyys useista ihmissuhteista,
rakkaussellaisista, painaa ihmisiä.
Itselläni ei ole ollut sellaisia rakastumisia,
jotka nykyistä avioliittoani (14 v.) olisivat
sinänsä muutelleet ja uskollisuusaatetta
loukanneet, mutta toisaalta en kyllä jaksa enää
ymmärtää sinänsä syyllisyyden vaatimusta
tunteittensa kohdistamisesta. Kysymyshän on aina
kerrallaan yhdestä ainutlaatuisesta kahden
ihmisen välisestä suhteesta ja suhteen
hyvinvoinnista sekä siitä, mitä juuri siltä
suhteeltaan ikäänkuin odottaa tai millaiseksi
suhteen määrittää.
Rakkaussuhde ei voi olla omistussuhde, ainakaan
minun rakkausymmärryksessäni. Eikä rakkaussuhde
voi perustua tarvitsevuuteen. Minun
ymmärryksessäni rakkaus on kussakin sisäistä
liikettä, jota sitten haluaa lähinnä jakaa,
antaa. Joskus vastaanottaja on samoilla
linjoilla, joskus ei. Eikä rakkaus ole sinänsä
vain yhteen yksilöön kohdistuvaa, vaikka olisikin
yhtä ainoaa ainutlaatuista rakkautta sinänsä.
Siihensuuntaan minä asioita olen kokenut.