Mies jäi kiinni pettämisestä tammikuussa 2012. Nyt ollaan siinä pisteessä, että totuuden paljastuminen pikkuhiljaa on syönyt kaiken sen, mille olis voinut rakentaa ja mihin yritettiinkin rakentaa. Mä en luota enkä kunnioita enää. Rakastan vieläkin. Mutta en voi enää elää jatkuvasti epäillen ja miettien niitä törkeyksiä, mitä mulle tehtiin. Haluan jo eteenpäin.
Muita, joilla ero tuli pari vuotta pettämisen jälkeen?
Enough is enough
11380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No jo on aika sinun herätäkin. Eiköhän kaksi vuotta epäilyä jo riitä? Jos luotto on mennyt ei sitä takaisin saa enää.
Minä en edes rakasta enää, kyllä se miehen pitkäaikainen pettäminen tappoi kaikki tunteet.
Nyt harmittaa tämä kaksi vuotta, kun yritettiin päästä pettämisestä yli. Ensin suhde oli kestänyt 6 vk., sitten 3 kk ja viimeisin tieto on 7 kk. Siinä meni kaikki se mitä oli rakennettu. Totuuttahan mä en saa koskaan tietää, kun joka kerta on vannottu että tämä on totuus ja nyt on kerrottu kaikki.
t. AP
Niin ihmeellistä kuin se onkin,,,pettäjä uskaltaa pettää, mutta selkärankaa ei käryn käytyä löydykkään. Keksitään mitä pienemmistä asioista "lievempiä versioita". Kun on petetty niin on petetty. Asioiden vähättelelyllä ja lisävalehtelulla vain lisätään petetyn tuskaa, kun niillä asioilla on tapana tulla myöhemmin esille.
- kesto
- nimi
- laatu
jne...
Kun asiat selvisi, perusteluna oli, että en halunnut aiheuttaa lisää tuskaa. EIKÖHÄN SE TUSKA pitäisi miettiä ennen pettämistä.
Niinpä. Ensin se ei ole sitä miltä se näyttää...sitten se on vain puhelinjutustelua...seuraavana päivänä on tavattu, muttei sekstattu...sitte myönnetään jo seksi, mutta tietenkin vain yksi kerta ja tottakai suojattua seksiä...viikon päästä tunnustetaan, että kyllä taisin paljaallaki panna...
Kuulostaako tutulta?
Ihmeen kyvyttömiä nämä petturit, kun on muidenkin tarinoita täällä lukenut. Toiset eivät ole harrastaneet seksiä lainkaan, toiset ovat kokeilleet kerran tai kaksi, jotkut ovat epäonnistuneet yrityksissään ja jotkut kerinneet vain hyväily- tai suuteluasteelle.
Olisi ihan kiva kuulla jonkun petturin itse kertomana, että voiko se seksi olla joskus oikeesti näin vaikeeta tai poissuljettua salasuhteessa. Eikö sitä juuri intohimossaan käyttäydy kuin eläin, vaikka puolisolle muuta väitetäänkin kiinni jäädessä?
Jos teillä ei menty avoimuudessa seuraavan kaavan mukaan, nin ei ollut mitään mahdollisuuksiakaan:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/uskottomuus/puoliso_uskoton/
Meillä sama juttu kuin aloituksessa. Minä yritin, mutta mies ei. Jatkoi valehtelua ja kaksoiselämää. Harmittaa myös että meni aikaa ja elämää hukkaan. Mutta toisaalta ei tarvitse jälkeen päin miettiä, että tuliko hätiköityä ja halusiko mies kenties oikeasti muutta tapansa.
Siinä se nyt on naisen luottamus miehee, eikä ne ees usko miehen pettävän. Ensimmäisen kerran ku hälytys kellot soi ni pitäs jo potkasta uluko ovvea kohti, eikä jeähä ottaamaan että pettäjä muuttuu.
Nimimerkille "Enough is enough":
Minulla aivan sama juttu! Vaimoni jäi kiinni myöskin juuri tammikuun lopulla 2012. Ensin hän kiisti kaiken. Yritti vain syyllistää minua (että kuvittelen ja ei siinä mitään tapahtunut jne). Kesti kuukausi ennen kuin hän myönsi, mutta vieläkin on asioita, jotka tiedän, mutta joita vaimoni ei myönnä (olen saanut ne tietoon vaimoni naispuoliselta työkaverilta, joka vaimoni käräyttikin ja sitten siltä miespuoliselta työkaverilta, jonka kanssa petti). Jään tässä miettimään, vaikka onhan näitä tapauksia, ettei vain ole tuo sinun miehesi tämä minun vaimoni petoskumppani ja päin vastoin?
Pettäjän valehhtelu saattaa saada aivan uskomattomat mittasuhteet. Itse kuvittelin, että viimeistään siinä vaiheessa kun tiedän kaiken, niin mies myöntää ja asiasta voi puhua. Ei koskaan myöntänyt, emmekä voineet koskaan puhua asiasta. Mies vain haukkui minun olevan sietämättömän mustasukkainen, häyvytön nuuskija ja sairas mielikuvitukseni keksii mitä tahansa häntä loukatakseen.
Yhteiselomme lopulla olin niin väsynyt olemaan sekä petetty, että saamaan koko ajan lokaa niskaani, että otin yhteyttä salarakkaaseen ja sanoin, että pitäköön hyvänsä. Mies oli seuraavana päivänä ihan sokeana raivosta. Ei siltikään myöntänyt mitään eikä sanonut miksi oli niin raivoissaan. Muutti kuitenkin lopulta pois kotoa sukulaisten nurkkiin, sillä minä olin niin sietämätön ja aloin pihdata seksiäkin.
Olemme eronneet, eikä mies ole koskaan myöntänyt salasuhdetta. Noin kovapäiseksi valehtelijaksi en olisi miestä ikipäivänä uskonut. Kauhistuttaa ajatus, että jos olisin yhtään naivimpi, niin pyhittäisin oman rakkauselämäni tuollaiselle ihmiselle.
Mistähän se muuten johtuu, että rohkeutta löytyy pettämiseen, mutta käryn käytyä jatketaan valehtelua? Minun ex jätti minut aikoinaan yllättäen. Ei myöntänyt toista naista. Aavistelin kyllä. Löysin eron aikoihin hotellissa vietetyn yön kuitin ja oli unohtanut sanoa minulle olleensa hotellissa. Sanoi kyllä yöpyvänsä serkkunsa luona... Ja merkit oli muutenkin selvät, jälkeenpäin. Lopullisen tiedon toi yhteinen tuttavamme. Mies jatkaa edelleen tuota satuaan. Olen usein miettinyt tuota epärehellisyyttä. Johtuuko se siitä, että pettäjät tavallaan tiedostavat, että kukaan ei heidän tekoaan arvosta? Suojellaan itseään valehtelemalla ja kenties sitä uutta suhdetta, joka pettämisellä on alkanut? Kun kielletään, niin omien lapsienkin kunnioitus säilyy. Niinkö se on? Tietääkö joku vastauksen?
Ei haluta loukats puolison tunteita. Joskus jäljellä rakkautta, joskus kiintymystä tms.