Olen tässä seurustellut ja saman katon alla asustellut poikaystäväni kanssa jo pitkään. Tänään siis ajattelin kuinka minulla ei ole ollut sitä kauvan kaipaamaani "omaa aikaa" tarkoituksena minun ei siis ole puhua siitä kuinka haluaisin erota vaan ihan omasta ajasta pariauhteessa. Tajusin juuri kuinka paljon mieheni kanssa tulee vietettyäa aikaa ja minulle sitä ei siis jää ollenkaan eikä sekään riitä että olisin toisessa huoneessa yksin. Ongelmani siis on se, mieheni sanoo, etät saan mennä minne vaan milloin vaan ja kenenkanssa vaan mutta kuitenkin jos lähden viihteelle kaverini kanssa tai vastaavaa mietin, että mitähän se mieheni puuhaa tai kenen kanssa vai jäiköhän se yksin kotiin. Ongelma on etten osaa nauttia tästä omasta ajasta ilman että mietin/huolestun miehestäni? Vaikka hän kannustaa minua menemään eikä kiellä. Mietin kuitenkin onko se oikein häntä kohtaan jos menen pitämään hauskaa tai tekeekö hän mitä sillä aikaa.. Kyllästyttää koska todella haluaisin mennä!
se oma aika parisuhteessa
omituinen mieli
6202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lakkaa miettimästä! Eikä siihen mitään lupaa tarvita jos haluaa mennä, ainoa jos on lapsia/lemmikkejä niin tietysti sitten sovitaan yhdessä kumpi hoitaa, mutta muuten sinä hoidat omat menosi ja äijä omansa!
Yhtälailla miehesi kaipaa omaa aikaa, joten ihan varmasti hän on vain onnellinen omasta ajastaan, kun sinä olet viettämässä omaasi.
Hö!
Pidät siis miestäsi kuin lasta tai koiraa.
Mies on kuitenkin aikuinen ihminen, ja selviytyy ilman sinua.
Kärsit "kaikkivaltiudesta" eräänlaisesta jumaluuden harhasta, että sinun läsnäolosi poistaa kaiken uhkaavan ja että näin ollen läsnäolosi suojelee miestä ja parisuhdettanne.
Ei sinun tarvitse kuule hallita. Ehkä hallitsemisen tunne on itseltäsikin niin peitetty, että ajatus dominoivasta minuudestasi on vieras.
Sinun on vain mentävä aika ajoin viettämään "omaa" aikaa. Sitä voi muutenkin viettää kuin bilettämällä esim. harrastusten parissa.
Näin saisitte hieman väljyyttä suhteeseenne, jota mies ilmeisesi kaipaa.
Ei kukaan halua olla aina vahdittavana.
Niin, miehesi ei a)ole koiranpentu b) pienilapsi joten pärjää aivan varmasti yksinään.Sen kun pitäisi pystyä pärjämään myös sinkkuna, jos asiat olisivat niin.Joten, mene, mene ja mene!
Samaa mieltä, että kyse on dominoivasta mielestä. Kaikkivoipuuskompleksi.
Itselläni on samaa vikaa.
On pakko ottaa omaa aikaa parisuhteesta, mutta kun näin tekee, on kokoajan tunne että "joku odottaa minua".
Juontaako lie lapsuudesta vai mistä.
Toisaalta kun tarkoituksella toimin tätä vaistoani vastaan, minusta tulee niin itsekäs että poikaystävä alkaa todella huomautella.
Epäilen että olen valinnut mieheni sillä perusteella, että kuka on sellainen joka minua tarvitsee. Miehellä todella vähän "sisäistä elämää". Ei harrasta mitään, ei ole hänelläkään mitään tarvetta tai pakkoa päästä viettämään "omaa aikaa"..
Minusta myöskin tuntuu, että parisuhde jarruttaa minua olemasta oma itseni.
Kun vietin sinkkuna pitkän aikaa, huomasin että aloin harrastaa uusia asioita, lauloin yksinollessa, nauroin usein katketakseni kun joku kertoi vitsin tai jos keksin jotain hauskaa.
Kun on tiivis parisuhde huomaan mitkä on jääneet pois: Laulaminen, nauraminen tapahtuu tosi harvoin, elämä on jotenkin totista ja vakavaa, mitä se ei ennen ollut.
Voi olla että en ole kypsä olemaan niin tiiviissä parisuhteessa, koska parisuhteen pitäisi olla sellainen että molemmat ovat omia itsejään, ja jatkavat sitä olemistaan yhdessä muuttumatta mihinkään.
Toisaalta, epäilen että osa tästä on ihan normaalia. Tottakai ihminen on eritilateissa ja eri ihmisten kanssa erilainen, ja oleminen jatkuvasti toisen kanssa ei ehkä sinänsä ole tervettä.
tai ainakaan se ei ole tarkoitettu ihmiselle, joka on herkkä, ja joka luopuu herkästi omasta tilastaan, vaan enemmän mielikuvituksettomalle pariskunnalle jolla ei ole mitään sielunelämää eikä tarpeita parisuhteen ulkopuolella, vaan he antavat toisilleen kaiken sisällön elämään.
En tiedä haluaisinko olla sellainenkaan.
On vain yksi elämä, jos kokee että yhdessä asuminen muuttaa persoonaa eikä sovellu, voisi olla hyvä idea asua erillään.
Itse ainakin tein ratkaisun, että asun yksin niin kauan kunnes tuntuu oikeasti luontevalta ajatella että voin mennä ja tulla, enkä mieti kuka minua odottaa.
Vaikka todellisuudessa yhdessäasuminen laittaa velvollisuudeksi huomioida myös toinen,.tiedä sitten mikä tässä on normaalia enää.
..niin ja ootko miettinyt edesauttaako sun puoliso tunnetta siitä, että hänestä pitäisi olla jotenkin huolissaan.
Itse olen huomannut, että oma mieheni ainakin "syyllistää" puolihuolimattomasti,
eli tapahtuu näin että
mies itse tekee selväksi, kuinka tylsää hänellä oli kun olin pois. Hän on myös laiskan näköinen ja menee jotenkin kurjaan kuntoon sillä aikaa. Näkee ettei hän ole tehnyt mitään kovin reipasta, eikä varsikaan ole siivonnut tai käynyt ulkona.
Sitten jos otan monta päivää "lomaa" suhteesta, niin mies laittelee viestejä eikä kerro mitään, antaa suunnileen ymmärtää että tässähän tämä aika kuluu.
Sitten kun tapaamme taas, selviää, että hänellä onkin ollut kavereita, hän on nähnyt mielenkiintoisia elokuva, ja elänyt ihan normaalia elämää ilman minua.
Silti hän ei korosta tätä, vaan enemmän antaa mulle vaikutelmaa että kun olen pois hänen elämässä ei tapahdu mitään.
Varmaan tekee tämän siksi että olisi tavoitettavissa, etten koe että häiritsisin jos ottaisin yhteyttä. Mutta hän kyllä edesauttaa huomaamatta tätä tunnetta, että jos olen pois niin aika pysähtyy hänellä. Tarkkaile ettei sun mies yhtään pääse manipuloimaan sua mitenkään huomaamatta tai tahattomasti.