Mitä ajattelisit tai miten reagoisit, jos puolisosi saisi hengellisen herätyksen? Ei siis mikään tapauskovainen vaan oikein uskoaan harjoittava. Vaikkapa 5 kertaa päivässä rukoileva muslimi tai vaikkapa jehovan todistaja, joka kiertäisi ovelta ovelle ja kävisi kokouksissa? Tai jatkuvasti meditoiva Hare krishna tai ehkäisystä kieltäytyvä lestadiolainen?
Olisiko uskonnollisella suuntautumisella väliä? Entä sillä, miten se vaikuttaisi arkeenne? Tai jos hän käännyttäisi sinuakin?
Olisiko uskonnollisella suuntautumisella väliä? Entä sillä, miten se vaikuttaisi arkeenne? Tai jos hän käännyttäisi sinuakin?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä ajattelisit jos puolisosi alkaisi syödä kakkaa.
Ja vaatisi että sinunkin pitää.
Jos puolisosi paljastuisi pedofiilksi? Jos puolisosi osoittautuisi interpolin kautta haetuksi terroristiksi?
Siis miten suhtautuisit ja reagoisit jos puolisosi alkaisi harjoittaa mitä tahansa ekstreemiä, on se sitten uskonto tai mikä hyvänsä?
Luulen, että suurin osa parisuhteista ei sitä kestäisi. Entä sinä?
Minulle tämä on kynnyskysymys, en voi jakaa elämääni henkilön kanssa jolle uskonto on kovin suuressa roolissa. Varsinkaan jos se näkyy tavoissa, puheissa tai teoissa.
"en voi jakaa elämääni henkilön kanssa jolle uskonto on kovin suuressa roolissa."
Onko tässä jokin ongelma? Lopetat yhteiselämän henkilön kanssa, jonka kanssa et elämääsi voi jakaa. Ellet sitten halua rakastaa kaikesta huolimatta.
Minua kyllä hieman ihmetyttää allergisuutesi uskonnolle. Minusta se on aika pikku juttu verrattuna vaikka hallitsemattomalle juopottelulle tai räjähtelevälle agressiivisuudelle.
Riippuu tietysti siitäkin, harjoittaako se uskontoa itsekseen vai tuputtaako se sitä joka käänteessä, yrittää käännyttää tai saada uskonnottoman muuttamaan tapojaan. Minä kestäisin juoppoakin paremmin kuin käännyttäjää.
Halusin vaan sanoa että nuo mainitsemasi uskonnot harekrisna, jehovantodistaja eivät ole oikeita Jumalaan uskovan uskontoja. Ainakin omalla kohdallani kestän uskovan puolisoni uskossa olemisen se on henkilökohtainen asia eikä tule tuputtaa toiselle. Käydään yhdessä jopa tilaisuuksissa en ole ahdasmielinen enkä kiellä Jumalan olemassa oloa. Meillä usko ei ole ongema vaan päinvastoin.
No eipä minulla sitä ongelmaa ollut vaan jollain toisella. Minä olen allerginen hihhuleille joku juopoille ja joku jollekin muulle. Minullekin juoppo kävisi paremmin kuin hihhuli ja käännyttäjä.
Mutta onnekseni ei ole kumpaakaan puolisona, vaan normaalijärjellä varustettu ihminen.
Minulle puolison uskoon tuleminen saattaisi olla ongelma. Meillä on nykyisellään erilaiset elämänkatsomukset, mutta siitä ei aiheudu hankaluuksia. Mies ei vaadi eikä pyydä minulta osallistumista uskontonsa harjoittamiseen. Muutamat kasvissyöntipäivät kuukaudessa ovat mielestäni tervetullutta vaihtelua, ja käytännössä on helpompaa, jos koko perhe syö samaa ruokaa. "Hurahtaminen" voisi olla ok, jos puoliso ei alkaisi käännyttää tai olisi huolissaan minun tai lastemme sielujen puolesta.
Haluan, että minulla ja puolisollani olisi samankaltaiset elämänarvot, oli kyse uskonnosta, alkoholin käytöstä tai käytöksestä muita ihmisiä kohtaan.
Hah, minä taas en ottaisi ateistia, joka yrittäisi käännyttää ateismiinsa joka mutkassa.
Tällainenkin nipottaja on nähty aikoinaan, eikä todellakaan ylittynyt seurustelukumppaniksi asti!
Ei mennyt päivää, että kundi ei olisi jäkättänyt ihme viha-vihaa uskovaisia tms. ihmisiä, kirkkoa kohtaan, missä vain vähänkin haistoi jotain hengellisyyttä.
Täysin neuroottinen.
Jopa 82 -vuotiaalle tädilleem latasi päin naamaa ateismiaan ja haukkui mummon biblian, joka oli sattunut jäämään mummelin kaffeepöytään.
Kyllä tunsin myötähäpeää kyseisestä jätkästä, oikea universumin kaikkitietävä alkupamaus ja musta aukko koko tyyppi.
uskovaiset ovat mielisairaita. ei heidän kanssaan voi olla tekemisissä ilman että alkavat tartuttaa sontaansa sinuun ja kaikkiin muihin koska heille seurakunnassakin iskostetaan aivoihin että "kaikki syntiset on pelastettava". ainoa hyvä uskovainen on kuollut sellainen, se pitää naamansa ummessa.
En pystyisi olemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka menettäisi järkensä. Silloin kyllä jos ei tee uskostaan mitään numeroa eikä tuputa sitä muille. Sellaiset ihmiset kuvottavat, jotka eivät hyväksy että ihmisillä on oikeus uskoa mihin uskovat, että ajattelevat että juuri se heidän uskonsa on ainoa oikea ja muiden on pakko alkaa uskoa samoin... siinä käy niinkuin islamimaissa.
Minulla oli oma hengellinen herätykseni nuorena aikuisena. Silloin vietin aikaa luostarissakin. Edelleen kaipaan luostari-miljöötä ja "meditointia", mutta arki töineen, kodin- ja lastenhoitoineen vie voimani ja vaikka usko ja uskonto ovat edelleen minulle tärkeitä, niin uskonto ei enää samalla tavoin näy arjessa. Mieheni joskus huomauttaakin asiasta, koska hän kokee, että jos hän ei näe minua rukoilemassa, niin uskonnolla ei ole minulle merkitystä. Mieheni sai tuossa jokin aika sitten uskonnollisen herätyksen ja nykyisin hän rukoilee vähintään sen viisi kertaa päivässä, mikä kuuluu uskovaiselle muslimille. Hän rukoilee ääneen. Me muut perheenjäsenet emme kiinnitä huomiota asiaan. Meidän perheessä saa rukoilla tai olla rukoilematta. Lapsille olen opettanut iltarukouksen mutta on heidän päätöksessään, lausuvatko rukoukset omissa oloissaan vai eivät. Minä en sellaista asiaa vahdi. Ehkäisy on tietty yksi asia, johon uskonto vaikuttaa (enemmän minun uskontoni kuin miehen). Emme myöskään käytä alkoholia mieheni kanssa.
Itse lähtisin armotta kävelemään jos eukko hurahtais hihhuliks ja rupeis herättelee sunnuntaisin 6 et kirkkoon pitää mennä, ja yrittäis käännyttää. Pahin olis jos sais jonku ei seksiä ennen avioliittoa ahaa elämyksen ja selibaattin pitäis ryhtyä tai ryhtyis kulkee kaavussa ja pyllistelee 5 kertää päivässä, ja valittaa kuinka olen "infidel" (vääräuskoinen)... joo ei kiitos. Hihhulit eläköön omassa yhteisössään. en voi sietää mitään uskonto/elämäntapahihhuleita/fanaatikkoja.