JATKUVAA HAUKKUMISTA JA RIITELYÄ

juu uudenvuoden päivänä tulin siihen tulokseen että meidän parempi erota naiseni kanssa koska oleme niin erilaisia ei pysty puhumaan mistään mitään kun nainen rupee riitelemään miltein asiasta kun asiasta ja aina pahan tuulinen ja hermostuu aivan käsitämättömästi mitätömän pienistä asioista tekee valtavan numeron ja sitten sitä valtavaa haukkumisen määrää aina muissa on vika paitsi hänessä itsesään ja ikää on 30v eikä käytös ole olenkaan ikäisensä tasoista haukuu muita hyväksi käytäjiksi ja itse on täysin ITSE KESKEINEN ja ITSEKÄS jouluna ostin hänele joululahjan en saanut häneltä mitään riitaa ja haukumiset sain 2vuotta yhddessä oltiin ja nyt tämä meikäläisen haukkuminen jatkunut vielä uudenvuoden päivästä tähän päivään asti mutta texstiviestien avulla lähetelee alapäänsä valokuvia minulle puhelimeeni ja haukuu aivan mielipuolista
15372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Joo ei persoonallisuus häiriöisiin kannata elämäänsä hukata.

Äänestä

Tiedän tunteen! mies ystäväni on samanlainen ostin joululahjan ei ostanut minulle. ja kehtasi vielä valittaa lahjasta. oltiin uutenavuotena hänen siskollaan ja alkoi siellä huutamaan minulle. aina haukkuu ja suuttuu joka asiasta, jos itse suutun niin huutaa että älä mäkätä.. itsepäinen, omahyvänen.. aina kaikissa muissa vika.. minä olen aina se tyhmä joka ei osaa ajatella.. valittaa jopa kun omat perheen jäsenet "valittaa".. vaikka he ovat todella mukavia ja aina jos heillä on jotain sanaharkkaa, kun olen ollut kuulemassa niin voi vain ihmetellä kuinka hän pystyy kääntämään ystävällisesti sanotun asian loukkaavaksi.. mitään hänelle ei saisi koskaan sanoa, mutta itse hän on kyllä kritisoimassa kaikkea! Yritä kestää! et ole ainoa! itse olen vieläkin tässä suhteessa :D

Äänestä
  • kauanko olette yhteensä yhessä olleet ? voimia kirjoitaja tääläkin on sama juttu että hän osaa kanssa kääntää ihan käsitämätömistä asioista aina nurin kurin kaikki asiat ja antaa muille ihmisille minusta aivan väärän kuvan ja sitten tämä jatkuva nukkuminen hän tuntuu nukkuvan miltein jatkuvasti ja syytelee minua hyksi käyttäjäksi ja miloin miksikin ja ruoka ostoksetkin ostetaan täysin erikseen molemilla omat ruuat aivan älytöntä parisuhteesa pitäisi pelaa yhteiseen pusiin ni tässä kaikki on erikseen mun tai sun ja just tämä ITSEKYYS on tämä minkä olen huomannut hänetsä että valtavan itsekäs ihminen ja antaa ulkopuolisille itsestään AIVAN ERILAISEN KUVAN mitä todelisuudessa on ja keskustelu kykyä asioista ei juurikaan ole siksi usein olemme ihan hiljaa vaan illat kun en voi puhua mitään kun toiselta ei tule kun surinpiirtein 2 lausen vastaus aha okei hmm ni miten tuolaisen kanssa voi keskustella ja olen huomanut että hän käytäytyy vain minun kanssaa näin mutta muiten kanssa hän kyllä on kiinostunut keksustelemaan ja keskusteleekin mutta ei minun

    Äänestä

Tulee mieleen, että mahdatko olla toisella nimellä kirjoittava rivarinaapurini...
Paksuista elementtiseinistä huolimatta olen saanut osani naapurissa pesivän raivottaren kanssa ja eilen kävi jo mielessä käydä sanomassa miesparalle raivoavan akan häivyttyä hetkeksi maisemista, että heitä se ämmä pihalle, niin saadaan kaikki rauha.

Neuvoni on: anna pas-kan olla. Näytä ovea, ota oma elämäsi takaisin. Meressä riittää kalaa ilman, että tuhlaat aikaasi tuollaiseen.

Äänestä

Tarviiko aikuiset ihmiset muka joululahjoja??

Äänestä

ja sussa ei ole mitään vikaa???????????????

Äänestä
  • Menisitkö esittämään tuon kysymyksen jollekin naiselle, joka valittaa narsistimiehestään? Tiedetään, et menisi koska sormesi kääntyy osoittamaan aina miestä, jos se vain suinkin on mahdollista.

    Äänestä

ihan saman sorttinen ihminen näyttää tuo naisystäväsi olevan kuin minun miesystäväni, eli varsinainen kiukkuperse...
tätä ketjua kun luin, niin aika lailla samanluonteinen puoliso tuntuu joillakuilla muillakin olevan kuin sinulla...
onkohan joku luonnevikainen ihmistyyppi tässä nyt kyseessä..
tuo joululahjajuttukin osui ihan nappiin, minä annan aina lahjan, hän ei ikinä...
ja valittaa, milloin mistäkin, kuin etsimällä etsisi riidan ja valittamisen aiheita..
ja tosiaan aina muissa syy, ei hänessä itsessään ikinä, ei missään olosuhteissa... taitaa tämä nykyinen miehenikin, (kuten edellinenkin) olla selkeä narsisti, nyt kun tarkemmin ajattelen...

Äänestä
  • täällä taitaa myös olla yksi uhri. löysin ihanan kiltinoloisen miehen verrattuna edelliseen räyhääjään ja petturiin, mutta tämäkin mies on osoittautunut olevan osin melkoinen tylyttäjä, moukka ja kiukkuperse. loukkaavat lapselliset kommentit ovat tulleet suhteen arkipäivää, miestä pitää laittaa lähes joka päivä selkä seinää vasten

    miten voisin olla vain välittämättä.... toisaalta ellen pista vastaan tämä vain pahenee!

    Äänestä

Olemme seurustelleet vasta vuoden. ja meillä on kans sama! hänen kanssaan voi keskustella asioista joista hän itse on kiinnostunut. Eilen kun tuli lätkä matsi niin kyselin että miten toi tollee niin kauhee selitys. mutta jos kerron jtn työpäivästäni niin hän on vain "mm. joo." ruokaostokset teemme kyllä yhdessä vuoronperään maksaen, mutta jos on minun vuoro maksaa niin varmasti ostamme kaikki herkut mutta jos hänen niin yhtäkkiä hänen alkaa tehdä mieli vain kalapuikkoja, ranskalaisia ja vettä saa hanasta.. Hän on myös ihan erilainen muiden ihmisten seurassa, jos on joku vieressä enkä tajua jotain asiaa tehdä niin hän mulkoilee minua ilkeästi mutta on ihan hiljaa, jos olemme kahden niin heti huutaa.. jos jollain muulla on paha mieli niin hän menee kyllä lohduttamaan mutta jos minulla on niin ei tule mitään lohdullista hänen suustaan..

Äänestä
  • joo meillä TUO RUOKA PUOLI on niin että KUN HÄN HALUAA ETTÄ MOILEMILLA OMAT RUUAT ni tämä selvä hän ei syö mitään ja minä teen omat ruokani ja syön useman kerran päivässä aamula päivä ja iltapäivälä ja illala hän itse ei syö muutakun aamula kahvin ja tupakan ja työpaikalan päivälisen loppu päivöä onkin hänen osaltaa sitten kahvia ja phatoleipä pussi ja kaikki on erikseen minun sinun ja kauheen trakaa jo on hänestä kiini sanoinkin hänelle että hetkinen kuules kuinkas tässä nyt eletään SINÄ OLET MINUN ASUNOSSANI käytät minun sähköäni ja vielä kehta minua syytää hyväksi käytäjäksi ja just tämä että hän ei tee juurikaan ruokaa edes itseleen muutakun maximisaan NOODELIA mutta oikeata ruokaa ei tee HÄNEN omat lapsetkin kun ovat hänen luonaan
    VIIKONLOPUA VIETÄMÄSSÄ
    lähetäneet hänele texstiviestin onko sulla rahaa edes PIZAAn että jääkaapisa ei ole yhtään mitään ruokaan niin epätasapainoinen ihminen esim kun hän valiti että on likaine olo ja haisee hieltä sanoin että sielä on suihku ole hyvä ja mene suihkuun ja anoin hänelle kloti vaateet mitä voi ihan hyvin kotona pitää ni hän pei kainalot kraanasa ja totes kävin joh kysyin et ethän sä misään ole käynyt ni syy oli että kun ei ole hiusten pesuainetta että hän ei voi sentakia mennä aina on jokin syy joka ikisessä asiasta hän löytää jonkin syyn aina ja sitten sy on muiden AINA ITSESÄN JA HÄNEN KÄYTÖKSESÄÄN EI OLE MITÄÄN VIKAA ja justiinsa sama juttu tääläkin että jos minulla on paha mieli tai huono päivä tai vaikka olisin kuinka sais kumeinen niin ei eletäkään että saisi hyväilyä tai huolenpitoo mutta kun jollain muula on ongelmia elämäsään ni HETI hän on kiinostunut ja kaiken alan asiantuntia ja usein vielä puhuu muiden sanoilla vaikka ei mistään mitään tietäisikään esim olen kuulut kun hän on veljensä kanssa puhunut puhelimessa niin suurinpiirtein sanatarkasti toistelut minun puheitani mitä olen hänele itseleen sanonut joskus ja AI ETTÄ KUN HÄN PÄÄSEE OLE MAAN PÄTEVÄ MUITEN SILMISÄ ja todelisuudessa on täysi LUUSERI joka ei osaa mitään eikä juurikaan tiedä mistään mitään

    Äänestä

  • ONKO TEILLÄ KUINKA USEIN näitä riitoja meillä ihan joka päivä ja saataa tulla vain siitä että kun hänele vähänkin sanoo jotain negativista niin kauhea huuto alkaa ja huutaa pääle etei vaan kukaan muu saa kuula totuuta ihan pienistä asioisat sataa tulla ja nämä riidat usein kasvavat usein valtaviin mittasuhteisiin ja aina on tätä toisten syylistämistä ja asioiden kääntämistä käytää minun sanomiani asioita minua vastaan aivan käsitämätön ihminen ja hän saataa rupee ihan julkiselakin paikala pitämään showtansa jos jokin riita tulee niin hän oikein haluu herätää kaikien huomion ja lähetelee facebookisa viestejä kavereileen ja kertoo meidän riidat niin että minä olen aina huonossa valossa ja välitön kysymys aina kaikilta mitä toinen on sanonut mitä se on sanonut ON NIIN HEIKKO ITSE TUNTOINEN IHMINEN ETTÄ joka päivä meillä on riitaa sen tietää joh kun aamula herää

    Äänestä

Sulla on janne täysi oikeus erota ja etsiä itsellesi hyvä nainen.

Ei tuossa ole kysymys siitä, että olisitte niin erilaisia, vaan siitä että naisellasi on syviä ongelmia.

Miksi kestäisit tuollaista? Miksi haluat tuhlata hyviä vuosia elämästäsi tuollaisen kanssa?

Äänestä

sitten tällä tyttö ystäväläni on tämä ihme taipumus vääntää ja kääntää jokainen asia pä laeleen esim kun emme asu yhdesä ja hän menee omaan kotiinsa riitame jälkeen niin hän kertooo naapureileen että minä olen hänet heitänyt pihale ja selitää minut huonossa valossa vaikka hän itse on se ihminen joka aloitaa riitelemään niin hän esitää naapureilensa aivan muuta ja antaaminusta aivan kauhean kuvan nytten ymmärän miksi hänen naapurinsa sitten aikoinaan katsoivatkin minua niin vihaisesti aina pihala kun sielä olin koska hän haukkui minua seläntakana HALOO kaiken mahdolisen hän kääntää esim jos meille tulee kinaa niin kun hänestä on kyse että hänessä olisi jokin huomautetava asia miten hän on toiminut kun siitä sanon niin JOHAN ALKAA KAUHEA HUUTO ja metakka ja alkaa puhuman puhelimessa esim jotain aivan muuta mistä edes puhutan esim että hän rupee puhelimessa sanomaan vaikkamuiden kulen että JA TAAS HAUKUT MUA JA UHKAILET vaiken selaista edes sanoisikaaan puhelimessa mutta hän haluaa antaa muile täysin väärän kuvan minusta ja tehdä itsestään MARTYYRIN ja sitten ihmetele miksi on riitoja kun ei kestä yhtään puhua näistä asioista vaan HÄN SUUTU HETI EI KESTÄ TOSI ASIOITA mielestäni vaan rupee syylistämään muita välitömästi

Äänestä
  • Nyt sinä teet itsestäsi marttyyrin ja syyllistät muita, etkä kestä tosiasioita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


janne,.. kirjoitti:

juu uudenvuoden päivänä tulin siihen tulokseen että meidän parempi erota naiseni kanssa koska oleme niin erilaisia ei pysty puhumaan mistään mitään kun nainen rupee riitelemään miltein asiasta kun asiasta ja aina pahan tuulinen ja hermostuu aivan käsitämättömästi mitätömän pienistä asioista tekee valtavan numeron ja sitten sitä valtavaa haukkumisen määrää aina muissa on vika paitsi hänessä itsesään ja ikää on 30v eikä käytös ole olenkaan ikäisensä tasoista haukuu muita hyväksi käytäjiksi ja itse on täysin ITSE KESKEINEN ja ITSEKÄS jouluna ostin hänele joululahjan en saanut häneltä mitään riitaa ja haukumiset sain 2vuotta yhddessä oltiin ja nyt tämä meikäläisen haukkuminen jatkunut vielä uudenvuoden päivästä tähän päivään asti mutta texstiviestien avulla lähetelee alapäänsä valokuvia minulle puhelimeeni ja haukuu aivan mielipuolista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu