Haluan nyt kuulla rehellisiä mielipiteitä siitä, miten suhtautuisitte tähän asiaan:
Olen seurustellut miesystäväni kanssa jonkin aikaa, yhteistä tulevaisuutta on suunniteltu, yhteenmuuttoa kaavailtu.
Jokin aika kävi ilmi, että kaveri, jonka kanssa hän vietti paljon aikaa meidän tavatessamme, olikin nainen. Tuon tyypin kanssa on kokattu, urheiltu, juteltu, viestitelty tiiviisti. Mies on puhunut säännöllisen epäsäännöllisesti tästä kaverista ja ollut minulle omista kavereistani oudon mustasukkainen, kytännyt esimerkiksi pihamaalla, että onko luokseni käymään tulossa oleva ihminen se, mitä olen kertonut. (Oli, äitiyslomalla oleva kaverini vauvansa kanssa!)
Miehen puheet olivat kuitenkin aina semmoisia, että niistä ei saanut selvää kaverin sukupuolesta. Tähän viitattiin jotenkin anonyymisti. Enhän minä osannut asiaan sen kummemmin kiinnittää huomiota, kun en itsekään aina puhunut kavereistani nimellä (eihän mies ollut heitä tavannut, joten nimet olisivat vain suotta sekoittaneet).
Meni muutama kuukausi niin, että puheet kaverista lakkasivat. Joku viesti siinä ehkä oli vaihdettu jonkin kuulumistenkyselyn merkeissä. Sitten alkoi tapahtua, kun kävi ilmi, että tämä ihminen on palannut kaupunkiin. Mies alkoi puhua, että voisi alkaa taas harrastaa erästä lajia, jota tämän kaverin kanssa oli harrastanut. Sitten selvisi, että tämän nimenomaisen naisen kanssa. Kuulemma olisi niin kivaa taas... Osoitin tässä vaiheessa, että en ollut ajatusesta innostunut. En sanonut sitä ääneen, en erityisemmin kommentoinut mitenkään, mutta minusta oli aistittaissa, etten pitänyt siitä. Mies luopui ajatuksesta, ja alkoi sössöttää hätäselityksenä, että kyllähän mekin voitaisiin alkaa harrastaa tuota lajia yhdessä. Tässä vaiheessa epäilykseni saivat entistä enemmän tulta. Jos tämä oli kaveriharrastus, niin miksi se piti yhtäkkiä hädissään siirtää meidän yhteiseksemme?
Aina puhuessaan hänestä mies on ollut jopa suojeleva. Huolestunut terveydentilasta, hyvinvoinnista, onnellinen kaverin onnesta.... Kuitenkin tuon viimeisimmän jälkeen hänestä ei ole enää hiiskuttu juurikaan. Kerran tosin kävi niin, että olimme ulkoilemassa minulle uudessa paikassa. Siellä mies yhtäkkiä totesi, että onpa hyvä, että hän on täällä lenkkeillyt kaverinsa kanssa, niin nyt me sitten osasimme tulla sinne yhdessä. Tämä täysin yllättäen, kun puheenaihe oli tätä ennen ollut jossakin ihan muussa.
Tiedän, että kumppaneiden kaverisuhteet pitäisi hyväksyä periaatteessa nieleskelemättä, olivatpa ne naisen ja miehen välisiä tai eivät. Jokin tässä kuvioissa kuitenkin mättää ja ärsyttää. Minulle on kaikesta välittynyt mielikuva, että ainakin mies on sydämessään halunnut enemmänkin. Lempeys, huolehtivuus ja naisen muistuminen mieleen milloin missäkin yhteydessä kertoo minusta jostakin...
Kaveri on nyt hävinnyt kuvioista, mitään ei ole kuulunut. Minun ajatukseni, ärsytykseni ja muutkin asiat kiteytyvätkin nyt siihen: Suhteemme on liian pitkään haavan päällä pidetty laastari. Totta kai meidän suhteessamme on paljon hyvää, merkityksellistä, ja arvokasta. Silti olen ihan hermoraunio tämän asian kanssa. Minä en olisi halunnut aloittaa tätä kenenkään varjosta. Mies menee oikeasti edelleenkin tästä ihmisestä puhuttaessa vaivaantuneeksi. Kuitenkin hän vakuuttaa ja vaikuttaa siltä, että haluaa olla kanssani.
Mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa? Miten olisitte toimineet suhteen alussa, entä nyt? Haluan jotakin uutta perspektiiviä. Toisaalta arvostan sitäkin, jos joku kertoo ajattelevansa samoin kuin minä.
Olen seurustellut miesystäväni kanssa jonkin aikaa, yhteistä tulevaisuutta on suunniteltu, yhteenmuuttoa kaavailtu.
Jokin aika kävi ilmi, että kaveri, jonka kanssa hän vietti paljon aikaa meidän tavatessamme, olikin nainen. Tuon tyypin kanssa on kokattu, urheiltu, juteltu, viestitelty tiiviisti. Mies on puhunut säännöllisen epäsäännöllisesti tästä kaverista ja ollut minulle omista kavereistani oudon mustasukkainen, kytännyt esimerkiksi pihamaalla, että onko luokseni käymään tulossa oleva ihminen se, mitä olen kertonut. (Oli, äitiyslomalla oleva kaverini vauvansa kanssa!)
Miehen puheet olivat kuitenkin aina semmoisia, että niistä ei saanut selvää kaverin sukupuolesta. Tähän viitattiin jotenkin anonyymisti. Enhän minä osannut asiaan sen kummemmin kiinnittää huomiota, kun en itsekään aina puhunut kavereistani nimellä (eihän mies ollut heitä tavannut, joten nimet olisivat vain suotta sekoittaneet).
Meni muutama kuukausi niin, että puheet kaverista lakkasivat. Joku viesti siinä ehkä oli vaihdettu jonkin kuulumistenkyselyn merkeissä. Sitten alkoi tapahtua, kun kävi ilmi, että tämä ihminen on palannut kaupunkiin. Mies alkoi puhua, että voisi alkaa taas harrastaa erästä lajia, jota tämän kaverin kanssa oli harrastanut. Sitten selvisi, että tämän nimenomaisen naisen kanssa. Kuulemma olisi niin kivaa taas... Osoitin tässä vaiheessa, että en ollut ajatusesta innostunut. En sanonut sitä ääneen, en erityisemmin kommentoinut mitenkään, mutta minusta oli aistittaissa, etten pitänyt siitä. Mies luopui ajatuksesta, ja alkoi sössöttää hätäselityksenä, että kyllähän mekin voitaisiin alkaa harrastaa tuota lajia yhdessä. Tässä vaiheessa epäilykseni saivat entistä enemmän tulta. Jos tämä oli kaveriharrastus, niin miksi se piti yhtäkkiä hädissään siirtää meidän yhteiseksemme?
Aina puhuessaan hänestä mies on ollut jopa suojeleva. Huolestunut terveydentilasta, hyvinvoinnista, onnellinen kaverin onnesta.... Kuitenkin tuon viimeisimmän jälkeen hänestä ei ole enää hiiskuttu juurikaan. Kerran tosin kävi niin, että olimme ulkoilemassa minulle uudessa paikassa. Siellä mies yhtäkkiä totesi, että onpa hyvä, että hän on täällä lenkkeillyt kaverinsa kanssa, niin nyt me sitten osasimme tulla sinne yhdessä. Tämä täysin yllättäen, kun puheenaihe oli tätä ennen ollut jossakin ihan muussa.
Tiedän, että kumppaneiden kaverisuhteet pitäisi hyväksyä periaatteessa nieleskelemättä, olivatpa ne naisen ja miehen välisiä tai eivät. Jokin tässä kuvioissa kuitenkin mättää ja ärsyttää. Minulle on kaikesta välittynyt mielikuva, että ainakin mies on sydämessään halunnut enemmänkin. Lempeys, huolehtivuus ja naisen muistuminen mieleen milloin missäkin yhteydessä kertoo minusta jostakin...
Kaveri on nyt hävinnyt kuvioista, mitään ei ole kuulunut. Minun ajatukseni, ärsytykseni ja muutkin asiat kiteytyvätkin nyt siihen: Suhteemme on liian pitkään haavan päällä pidetty laastari. Totta kai meidän suhteessamme on paljon hyvää, merkityksellistä, ja arvokasta. Silti olen ihan hermoraunio tämän asian kanssa. Minä en olisi halunnut aloittaa tätä kenenkään varjosta. Mies menee oikeasti edelleenkin tästä ihmisestä puhuttaessa vaivaantuneeksi. Kuitenkin hän vakuuttaa ja vaikuttaa siltä, että haluaa olla kanssani.
Mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa? Miten olisitte toimineet suhteen alussa, entä nyt? Haluan jotakin uutta perspektiiviä. Toisaalta arvostan sitäkin, jos joku kertoo ajattelevansa samoin kuin minä.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Varmaan miehelläsi on tunteita tätä naista kohtaan ja siksi käyttäyty omituisesti. Mutta onko sillä jotain väliä, jos kuitenkin teidän suhteenne on vahva? Vai onko teidän suhteessanne jotain epävarmaa?
Jokaisella ihmisellä on varmasti joskus ihastuksia, mutta kun ollaan parisuhteessa niin pelisääntöjen mukaan mennään, eikä jokaisen ihastuksen perään lähdetä juoksentelemaan. Näinhän se sunkin mies teki, ei sitten kuitenkaan lähtenyt toisen matkaan, eikö niin?
Sano suoraan, että olet vähän mustasukkainen tästä naisystävästä ja toivot että mies osaa käyttäytyä niinkuin suhteessa kuuluu. Turha siitä sen enempää riitaa on kehittää.
Mitäpä minä riitaa kehittämään. Lähinnä haluan tuon miehen käpälämäkeen elämästäni, jos olet oikeassa.
Miksei tunteita toisiakin kohtaan saisi olla, jos kuitenkin oma parisuhde on se tärkein, eikä mitään tapahdu? Tunteita tulee ja menee, ei niille mitään mahda.
Oma käytös on se ratkaiseva tekijä. Ketään ei voi omistaa, eikä hallita, eikä varsinkaan toisen tunteita. Omaa käytöstä sensijaan pystyy hallitsemaan. Miten miehesi on käyttäytynyt niin, että joutaisi käpälämäkeen? Ei kai hän ole kuitenkaan mitään tehnyt, vain ajatellut ja urpona lausunut ajatuksensa ääneen?
Itsellä on sellaisia kokemuksia naisen ja miehen välisestä ystävyydestä, että ei se toimi. Kaikki miespuoliset "ystäväni", joita olen oikeasti olen pitänyt ystävinä, ovat jossain vaiheessa tulleet tunnustumaan rakkautensa minuun. Teoriassa ystävyys toimii, mutta käytännössä ei sitten ihan kuitenkaan.
Onneksi nykyisessä parisuhteessa ajattelemme mieheni kanssa asiasta samalla tavalla eli olemme molemmat yhtä mustiksia. Kumpikaan ei siis hengaile vapaa-aikana toista sukupuolta olevan ystävän kanssa kahdestaan. Eri asia kun on joku ryhmä ystäviä.
Hmm... Tulee mieleen oma "tilanne" muutaman vuoden takaa. Olin opiskeluaikana ystävystynyt samassa kaupungissa asuvan nuoren miehen kassa - ja todellakin VAIN ystävystynyt. Totta kai tuttavuuden alkumetreillä molempien ollessa vapaita oli hetkellinen "entäs jos"- hetki, mutta meille selvisi varsin nopeasti, ettei välillämme tule olemaan ns romanttisia tunteita. Poika/mies oli alusta asti jotenkin kovin "tuttu", hänen kanssaan oli helppo jutella ja olimme kiinnostuneita samoista vapaa-ajan aktiviteeteistä. Ajan kuluessa mies alkoi suhtautua minuun hieman "isovelimäisesti", kyseli kuulumisia ja huolehti pikkuasioista puolestani - no itseasiassa hyvin samanlaista "kaveeraamista" kuin minun ja naispuolisten ystävieni välillä. Meillä oli kivaa yhdessä, olimme sitten kaksin tai porukassa - eikä kaveripiirissä kukaan ajatellut, että olisimme pari, vaan nimenomaan kavereita, yhdessä viihtyviä samanhenkisiä IHMISIÄ.
Jossain vaiheessa tämä ystäväni alkoi seurustella, tyttöystäväänsä en koskaan ole tavannut, ulkonäöltä hänet tiedän. Ystäväni sanoi, että tyttöystävä ei välttämättä ymmärrä, että olemme vain ystäviä, joten ehkä tarvitsee pitää "matalaa profiilia" eli rajoittaa yhteydenpitoa ja näkemisiä. No, eipä siinä mitään, näin tehtiin ja vaikka aika on tehnyt tehtävänsä, niin silti häntä on toisinaan ikävä - kaverina. Mutta vanhan ystävyyden nimissä pysyn pois tieltä enkä tunge itseäni miehen elämäää hämmentämään.
On tietysti vaikeaa sanoa, onko tämä oma "keissini" mitenkään verrattavissa sinun tilanteeseesi - mutta mitäs jos kuitenkin yrittäisit katsoa asiaa vähän "avarammin"? Ajattelet nyt olevasi kenties jokin "kakkosvaihtoehto" - mutta onko asia varmasti noin?! Voihan olla, ettei seurustelukumppanisi ole osannut olla "luonnikas" tuodessaan julki asioita tästä ystävästään juurikin siksi, että naisen ja miehen välinen PUHDAS ystävyys on monille - kuten sinullekin - niin vaikeasti käsitettävä asia. Mies on varuillaan, sinä olet varuillasi. Mies sanoo jonkin asian sinun mielestäsi "merkityksellisesti", vaikka ainoastaan varoo sanomisiaan siksi, ettei halua sinun saavan väärää käsitystä = että muutakin kuin vain ystävyyttä olisi ollut tekeillä.
No, lopultakin päätös on kokonaan sinun... Miesystäväsi ei kirjotuksestasi päätellen ole tehnyt mitään, minkä voisi katsoa pettämiseksi? On vain sinun tulkintasi hänen sanoistaan ja eleistään koskien tätä ystävää...Joten sinun on nyt tehtävä päätös, pystytkö luottamaan mieheen. Ei auta, että hän on pitämättä yhteyttä tai puhumatta tästä ystävästään - vaan sinun pitää mennä puolitiehen vastaan. Ei luottamus synny ja pysy niin, että toinen kerta toisensa jälkeen todistaa olevansa luotettava - vaan toisen pitää myös pystyä luottamaan, näyttämään, että HALUAA luottaa.
Helppohan se on sieltä huudella. Ei mulla ole oikeasti ollut koskaan yhtäkään sellaista ihmissuhdetta mieheen, joka ei olisi sisältänyt romanttista tai seksuaalista virettä ainakin toiselta puolelta. En usko naisen ja miehen väliseen vilpittömään, läheiseen ystävyyteen. En usko tuodon teidänkään sisaruuteenne, ja jotakin kertoo sekin, että mies on joutunut sinut hylkäämään naisen saatuaan.
Kyllä se olisi sinut ehkä huolinut, jos et olisi ollut nihkeä. Eli entäs jos vaihe meni ohi, mutta silti roikutaan yhdessä? Aika turhaa ajanhukkaa minun näkökulmastani.
Ehkä tämä tosin johtuu siitä, että en juurikaan nauti ihmissuhteista tai niihin kulutetusta ajasta. Joskus on kiva rajoitetusti nähdä paria hyvää kaveria, mutta en minä mikään toisten luona hengailija ole. Siksikin suorastaan vituttaa, että täytyy väkisin kaivaa lenkkiseuraa sun muuta.
Veikkaisinpa, että sinäkään et hyväksyisi tuollaista läheistä, veljellistä ystävyyttä oman kumppanisi taholta johonkin toiseen naiseen. Voit teeskennellä sen hyväksyväsi, jotta saat hänet pitää, mutta aitoon, täydelliseen luottamukseen en usko.
...ehkä tuo nyt oli vähän kärjistetysti sanottu. Totta on, että asia on minulle vaikea, enkä liene ainoa, joka noin tuntee.
Täytynee sitten yrittää rakentaa luottamusta tai lopettaa suhde. Molemmat tuntuvat vaikeilta asioilta, mutta jotakin on tehtävä...
Jos sinä et johonkin pysty, se ei tarkoita sitä, ettei joku toinen pystyisi.
Luottamus on sellaista, että sitä on tai ei ole. Siitä voi tehdä ihan päätöksen tyyliin "minä luotan tästälähin".
Syytä mustasukkaisuuteen ei pitäisi olla, ennen kuin tietää, että henkilö jonka kanssa on suhteessa on pettänyt.
Jos miehesi ei ole pettänyt sinua, sinä et luota häneen.
Ei ihme, että miehesi ei toimi mielestäsi johdonmukaisesti. Hän tajuaa ja vaistoaa, ettet sinä ymmärrä, vaan olet mustasukkainen etkä luota häneen teki hän mitä teki. Sellainen väsyttää, rupeaa aikaa myöten todistelemaan ja yrittämään liikaa, kunnes tajuaa että tässähän vain ruokkii toisen hulluutta teki mitä teki, tämähän ei toimi ja tästä pitää päästä. Niin miehellesi tulee käymään.
Mutta turhahan tässä selittää kun sinä et tajua.
Entä jos kysymys on siitä, onko petetty vai ei. Pettämistä on muutakin kuin fyysisellä tasolla tapahtuvaa. En tarkoita, että johonkunkun ihastuminen on automaattisesti pettämistä, vaan lähinnä sitä, että on väärin lääkitä junnaavaa ihmissuhdetta hyppäämällä uuteen ja sitten kuitenkin ylläpitämällä tätä vanhaa.
Kaveruus on sitten eri asia, mutta onko sitä... voiko sitä olla miehen ja naisen välillä vailla jännitteitä? Se on kysymys, johon on niin monia vastauksia.
Sorry vaan, mutta sinua miellyttävää kommenttia on näemmä täysin mahdoton kirjoittaa. Olet päättänyt, että sinua kohdellaan väärin ja that's it, ei voi mitään.
Kerroin omasta kokemuksestasi ja siitä, että itse olen ollut "vain ystävä" vastakkaista sukupuolta olevan IHMISEN kanssa. Ikävää, ettet usko sellaisen olevan mahdollista. Josset sinä kykene nauttimaan ihmissuhteista, pitäisikö sen vuoksi kaikkien muidenkin olla samanlaisia? Oma epäsosiaalisuutesi ei kai ole muiden ongelma?
Oletko sitten aivan varma myös niistä miehen tunteista? Omistasi ehkä, sen uskon helposti. Mutta mistä voit olla varma, että se isoveljellinen huolenpito ei ollut sitä hienovireistä, peiteltyä ihastusta?
En ole niinkään epäileväinen sen suhteen, etteivätkö naiset voisikin olla liikkeellä sillä mielellä, että miestä ei ole pakko saada, mutta toisin päin uskon tuohon teoriaan paljon vähemmän.
En kiistä etteikö asia olisi minulle vaikea, ja olen siksi ehkä vähän kärkäs. Silti tämä myös kiinnostaa.
Olen joskus törmännyt samaan asiaan naisystävieni kanssa, kuin sina "En pidä tästä" olet törmännyt miehesi kanssa.
Olenkin sittemmin kehittänyt toimintaperiaatteen tulevaisuuden varalle, jos vielä tulisi tällaisia tilanteita vastaan.
Eli yleensä ennemmin tai myöhemmin halutaan tutustuttaa oma kumppani omiin ystäviin. Se tehdään molemminpuolisilla kyläilyillä, yhteisillä reissuilla, harrastuksilla, jne.
Niin silloin jos ystävä onkin vastakkaista sukupuolta ja pelkästään ystävä, niin ei pitäisi olla mitään syytä, miksi häntä ei haluttaisi omalle kumppanille esitellä samalla tavalla kuin omaa sukupuolta olevat ystävät esitellään.
Jos tämä ei sovi joskus tulevaisuudessa aloittaessani uutta seurustelusuhdetta uuden kumppanin kanssa, niin vedän tästä sen johtopäätöksen, että kyseessä ei ole pelkkä vilpitön ystävyys.
Minusta tunteesi ovat oikeutettuja. On luonnollista haluta olla kumppanilleen kaikista tärkein, sekä tekojen että tunteiden tasolla. Miehesi käytös on ymmärrettävästi saanut sinut epäilemään asiaa tunteiden osalta. Sinun valintasi on, hyväksytkö tilanteen vai irrottaudutko suhteesta. Omia tunteitaan ja vaistojaan kannattaa kuunnella.
Minulla on omat kokemukseni tuosta naisten ja miesten välisestä ystävyydestä. Seurustelen nykyään tämän niinkutsutun ystäväni kanssa.. Myös kaikki miespuoliset ystäväni ovat tunnustaneet jossain vaiheessa ihastuneensa minuun ja olen ottanut sen vuoksi takapakkia ystävyyssuhteista. En halua särkeä sydämiä. Olen vain tullut siihen tulokseen että naisten ja miesten välkinen ystävyys ei toimi. Naisen puolelta saattaa toimiakin ja olla vain ystävyyttä niinkuin kaikkien muiden paitsi nykyisen kumppanini kanssa on ollutkin mutta miehen puolelta tulee aina se "olen ihastunut sinuun".
Varmaan miehesi on ollut ihastunut/rakastunutkin tähän kaveriin.
Minun miehellänikin on kaveri, nainen johon mies on ollut ihastunut mutta nainen ei ole ollut kiinnostunut muusta kuin kaveruudesta. Miehestä paistaa läpi vieläkin, mennyt ihastus. Vahingossa näin miehen tälle naiskaverille kirjoitetun viestin jossa mies kertoo minusta ja lisää että kun sinäkään et halunnut alkaa mun kans mitään.
Jos rakastat miestä unohda tuo kaveri ja anna suhteellenne mahdollisuus. Sinut hän on kuitenkin valinnut
Miten voit ajatella noin? Sinut hän on kuitenkin valinnut, koska ei ole osannut nuolla haavojaan yksin ja on jonkun tarvinnut elämäänsä.
Ei siksi, että miehelle olisi tärkeä, vaan siksi, että tämä ei ole saanut haluamaansa.
Tiedän kyllä, että ihastuksia tulee ja menee, mutta jos ne ovat päällekkäisiä, niin se toinen menee vain laastarisuhteena. Oikeat rakkaudet alkavat mielestäni puhtaalta pöydältä.
Tarkoittaako sun mielestä tuo miehesi kirjoittama viesti siitä, että hän rakastaa sua? Mitä sun mielestä tarkoittaa "kun sinäkään et halunnut alkaa mun kans mitään"? Mun mielestä se tarkoittaa, että otti sut kun ei sitä parempaa saanut. Todella loukkaantuisin itse moisesta ja tasan tarkkaan ajattelisin, että olin se huonompi vaihtoehto. Se, joka otettiin kun ei parasta saatu.
Olen ajatellut tuota asiaa paljon ja tiedän että tuo nainen on hyvin onnellinen omassa suhteessaan. Eikä ole koskaan ollut miehestäni romanttisesti kiinnostunut. On minullakin ihastus ollut jota en tule koskaan saamaan. Ja olen sen voinut unohtaa ja jättää taakseni.
Rakastan miestäni ja tiedän että mieheni rakastaa minua, sen näkee kaikesta. Ihmiset kykenevät unohtamaan ihastukset ja jatkamaan elämää. Aloittamaan suhteen jonkun toisen kanssa.
En ole miehelleni tuon naisen korvike eikä hän ole kenenkään korvike.
Tämä on elämää ja tässä ei ole uusintaottoja, eikä pausea.
Rakastaa, tuo viesti mistä kirjoitin on muutaman vuoden takaa ja mies on koko meidän yhdessä oloajan osoittanut vahvemmin ja vahvemmin rakastavansa minua. Jos olisin vain lähtenyt alussa kävelemään siksi kun olen second choice, en ikinä olisi kokenut näin ihanaa elämää.
Mieheni kohtelee minua kuin prinsessaa, arvostaa, kehuu, hoivaa ja hellii.
Olen tätä asiaa nyt pyöritellyt pienessä päässäni, ja monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia on herännyt.
Ehkä minua ärsyttää pohjimmiltani se, että miehen järjestys asioiden hoitamisessa on ollut erilainen kuin omani. Olen ollut hyvin tarkka siitä, että tapan vanhat tunteeni ensin, ennen kuin tutustun uusiin ihmisiin. Minulla on ollut tähän kohtuullisen tehokkaita keinojakin, ja ne ovat oikeasti toimineet. Olen käsitellyt ne asiat niin puhki, että tiedän tasan tarkkaan, etten missään olosuhteissa alkaisin suhteeseen uudelleen.
Miehen toimintatavasta taas syntyy vaikutelma, että pettymykset on jätetty käsittelemättä, annettu niiden vain olla pysäytyskuvatilassa, ja sitten vaihdettu kanavaa ennen kuin kuvat on katsottu loppuun asti. Tuntuu siis siltä, että jos kanava jostakin syystä vaihtuu takaisin, niin mikään ei ole muuttunut, ja hän voi palata täysin samaan tunne-elämykseen.
Menettämisen pelkoa, ja ehkä vielä häviämisen pelkoakin kai tämä on. Vaikka ihmissuhteen ei pitäisi olla mikään kilpailu, minulle tämä jossakin määrin tuntuu sitä olevan. Luovutusvoitto.
Miehet on toisenlaisia, harvat heistä kelailee tunteitaan ja käy läpi niitä. Heidän ajatusmaailma on suoraviivaisempaa. No, en saanut sitä joten jatkan elämää. Ja tuskin sunkaan mies olisi katsellut sua jos olisi todella syvästi ollut rakastunut tohon naiseen.
Minä ainakin tein päätöksen että annan meille mahdollisuuden ja olen maailman ihanimman miehen onnellinen vaimoke tänään.
Omat epävarmuudet monesti pistää pelottamaan ja ne on ne suurimmat voitettavat esteet
Paljon on näissä viesteissä puhuttu mahdollisuuden antamisesta. Se on minusta ihmissuhteissa vähän erikoinen termi. Mihin minun pitää antaa mahdollisuus?
Ei asioita pidä pakottaa. Jos minun on annettava mahdollisuus, niin silloin lähtökohta on huono, ja sitä on yritettävä korjata. Mitä minä sellaisella ihmissuhteella teen?
Joskus ihmiset vain tulkitsevat asioita väärin. Väärintulkitsemisen mahdollisuuden tunnustaminen itselleen on tuota "mahdollisuuden antamista" suhteelle. Tämä "korjausliike" tapahtuu oman pääkopan sisällä. Se ei tarkoita, että kumppanin pitäisi jotenkin muuttua, pyytää anteeksi tai madella kenenkään edessä. "Mahdolisuuden antaminen" tarkoittaa myös lupaa itselleen olla suhteessa onnellinen ilman turhia epäilyjä. Ehkä parempi termi olisi "kehityin itse henkisesti, niin että en enää ajatellut pahinta mahdollista" >> kuuostaa vähän kornilta, ilmeisesti suomenkielessä ei ole asialle parempaa sanaa kuin tuo "mahdolisuus".
Rakkaudelle, koska eihän se vielä ole rakkautta, ihastumista, rakastumista. Mutta rakkaus on ihan erijuttu.
Totta, jos sinusta tuntuu että joudut pakkotamaan itsesi suhteeseen silloin s i n ä itse et välitä miehestä tarpeeksi.
Minusta tuo mahdollisuuden antaminen on sitä että antaa ajan näyttää kasvaako ihastuminen/rakastuminen rakkaudeksi vai ei.
Miksi koet että lähtökohta on huono? Kuitenkin suurimmalla osalla aikuista ihmisistä on jo mennyttä elämää takana, ystäviä, ihastumisia, suuria tunteita jotakuta toista kohtaan. Ja se on hyväksyttävä.
Musta vaikuttaa että sinä itse et ole valmis suhteeseen. Silloin on parempi olla sinkkuna ja odottaa jotakuta toista.
Ehkä rakkaus käsitteenä tosiaankin on minulle tuntematon. Mitä eroa sillä oikeasti on suhteessa ihastumisen tunteeseen ja rakastumiseen. Minusta nuo kaksikin ovat jo eri asioita, ihastuminen on sitä, että ihmisestä ei juuri mitään vielä edes tiedä, mutta silti se kutittaa vatsanpohjassa. Rakastumista taas on se, kun on jo olemassa kontakti, jota syvennetään henkisesti ja fyysisesti.
Kai se rakkausvaihe on sitten se, josta en mitään tiedä. Tai tiedänpä, eikö siihen juuri sisälly luottamus, anteeksianto ja monet muut minulle vaikeat kysymykset.
Ihastuminen on enemmän sellaista ulkokuoreen ja pintapuoleen ihastumista.
Rakastuminen on jo syvempää tuntemista, jossa tunnetaan toista hiukan syvemmin, mutta on vielä ne pinkit lasit silmillä-
Rakastaminen, on sitä että tiedostat toisen ns. huonommatkin puolet ja heikkoudet ja kuitenkin hyväksyt ja haluat hänet. Sillä jokaisessa meistä on ikäviäkin puolia, toisten ikäviä tapoja ja tottumuksia haluat muuttaa. Ihmisen jota rakastat hyväksyt karvoineen kaikkineen, ilman halua muuttaa häntä. Juuri, nuo rehellisyys, luottamus, avoimuus, rohkeus.
Tiedän tunteesi. Salamarakastuin 4 vuotta sitten mieheeni, tunne oli heti molemminpuoleista. Olimme niin rakastuneita, että katsoimme ettei ole päiväkään hukattava elämästä erillään. Joten aika nopeasti muutimme yhteen. Järjellä ajateltunena se oli täysin ajattelematon ratkaisu, mutta rakkautemme oli niin vahvaa, että vaihtoehtoja ei ollut.
Mieheni oli elänyt villiä elämää ennen minua ja hänellä oli erilaisia "tuttavuuksia" eri naisten kanssa. Toiset olivat olleet oikein sänkykavereita. Noo, tämähän kävi sitten ilmi, kun asuimme jo yhdessä. Miehelle tuli kaikenlaisia yhtydenottoja tyyliin; "Miksi susta ei kuulu mitään, voinko tulla sun luokse yöksi?" Ihan suoranaisia tyrkytystä naisten puolelta. Hyvin kuvaava esimerkki oli, ensimmäinen yhteinen juhannuksemme, niin eikös yksi naikkonen ehdottanut, että hän haluaa viettää sen mieheni kanssa veneilyn merkeissä. Olin aivan hirveän ahdistunut tilanteesta. Aloin ajatella, että minkälaisen miehen kanssa olen oikein tekemisessä. Suunnittelin vakavasti miehen jättämistä, kun en meinannut jaksaa. Tässä vaiheessa en täysin hahmottanut mieheni kantaa tähän asiaan.
Mies toimikin asiassa tosi fiksusti ja johdonmukaisest. Hän ilmoitti näille naisille, että seurustelee kanssani ja että heidän juttunsa on ohi, tosi suoraselkäisesti mitenkään kiemurtelematta vapaaehtoisesti. Vähitellen yhtydenotot vähenivät ja lopulta loppuivat kokonaan.
Jälkeenpäin olen miettinyt mitä näiden naisten päässä liikkui? Uskon, että mieheni oli ollut heille jokin kakkosvaihtoehto, joka oli täyttänyt tietyn tyhjiön naisten elämässä ilman sitoutumista ja kun ne tarpeet oli tyydytetty, oli ne sitten huonekalujen siirtämistä, remontointia tai seksiä, hänet unohdettiin. Sitten iskikin paniikki, kun mies ei ollut enää saatavilla, kun taas tekikin yhtäkkiä mieli extempore-seksiä tms.
Vähitellen aloin luottamaan mieheeni ja tein itselleni selväksi, että sillä ei ole mitään väliä mitä tapahtui ennen minua.
Nämä naiset olivat olleet hänen elämässään ennen minua ja heillä oli varmasti ollut hetkensä.
Anna miehellesi mahdollisuus. Älä ajattele, että olet vain kakkosvaihtoehto. Meidän jokaisen elämässä on ihmisiä tullut ja mennyt. Tiedän millaista tunteiden vuoristorataa käyt nyt läpi. Älä luovuta vielä, anna miehesi näyttää, että hän välittää yksin sinusta. Minäkin jossain vaiheessa ylitulkitsin mieheni käytöstä. Asiat eivät välttämättä ole sitä miltä ne aluksi näyttävät.
Ymmärrän sinua liiankin hyvin, sillä olen itse samanlaisessa tilanteessa.Toista vuotta seurusteltu ja nyt asuttu 3kk yhdessä ja joudun jakamaan mieheni toisten naisten kanssa. Minun pitää hyväksyä heidät, koska ovat olleet ennen minua. Suuhteen alusssakin miehen luona oli kylässä yksi 'vanha ystävä' toista viikkoa ja hän ei ymmärtänyt lainkaan miksi olin seota mustasukkaisuudesta. Nainen soittelee ja viestittelee, on kuulemma sairas, siksi minun pitää ymmärtää, että en saa kuulla puhelua ja mihelläni oikeus hellitellä häntä sanoilla ja nimittää rakkaakseen ym.ym.
No nyt on kyllä pakko korjata, että en usko olevani ihan samanlaisessa tilanteessa kuin sinä.
Sinulla on selkeästi tiedossa, että miehesi on edelleen vanhan ystävänsä kanssa niin tiiviissä ihmissuhteessa, että sen luonteessa ei ole paljoa epäselvyyttä. Minulle on tässä ketjussa sanottu useampaan otteeseen: hyväksy tai häviä. Sinulla tuo kysymys on myös edessä.
Minä en olisi tuollaisessa suhteessa päivääkään. Tässä omassa tilanteessani on enemmänkin kysymys siitä, nielenkö menneet asiat. Jos tuota tapahtuisi koko ajan tässä päivässä, olisin jo kaukana...
Ei todellakaan kuulu hellitellä muita naisia rakkaakseen.
Koko sanahan on kokenut silloin inflaation eikä merkitse miehellesi mitään suurempaa.
Kuuluu suhteeseen salaisuuksia, ei!
Good news: sulla on hyvä itsetunto, kun olet "kestänyt" asiaa noin kauan!
Mielestäni ei kannata miettiä liikaa sitä, miten olisi kannattanut toimia, kun sitä aikaa ei kuitenkaan takaisin.
Ennemminkin miettisin sitä vaihtoehtoa, että miten toimia jatkossa tilanteessa, jossa on hyvin todennäköisesti tullut miehen taholta hyväksikäytetyksi ja vedätetyksi.
Kertomasi perusteella minulle tuli heti mieleen, että miehellä ja hänen "ystävällään" on yhteistä historiaa ja menneisyyttä. Historian pituudesta ei tiedä, ja miehesi tuntuu sitä peittelevän. Aina kun jotain peitellään, siihen on jokin syy. Nähtävästi mies yrittää salata sinulta sitä, että hänellä on edelleen tunteita tuota "ystäväänsä" kohtaan. Heillä on voinut olla menneisyydessä on-off -suhde ja vaikka minkälainen tunteiden sekamelska. Nyt sinä olet siinä virallisena raja-aitana, mutta eihän niille tunteille voi mitään.
Ei voi myöskään tietää, onko miehellä ja tällä naisella ollut jotain yhteistä sinä aikana kun sinä olet ollut mukana kuvioissa.
Tilanne on sinun kannaltasi hankala. Mies tuskin tulee paljastamaan yhtään enempää ja jos jotain kertookin, mikä on kertomusten todellisuusarvo? Vaikuttaa siltä, että mies pitää sinua kakkoskorttina, se on niin tyypillistä.
Mielestäni parisuhde on parisuhde eikä kolmoissuhde. Minä tekisin niin, että lopettaisin suhteen kyseisen miehen kanssa. Mies ei vaikuta rehelliseltä, eikä sellainen ihminen muutu vuosien aikana. Ei kannata hukata omaa aikaansa siihen, että toinen osapuoli setvii omia tunnesotkujaan. Nimimerkillä kokemusta on.
Koen tietäväni kyllä suhteellisen paljon heistä, minulle on kerrottu enemmän kuin olen tähän kirjoittanut. Se ei sulje pois sitä vaihtoehtoa, etteikö tunteita olisi voinut olla ainakin toisella, kenties kummallakin. Toisaalta ei sitäkään, etteikö tuo olisi voinut olla painunut pelkän ystävyyden tasolle, jos ei ole sitä ollut koko ajan.
Pelkään siis kai lähinä sitä, että minua on käytetty ylimenemiseen. Mutta onko sillä väliä? Onko se väärin? Tässä ketjussa on ilmoittautunut yllättävän monta naista sellaisella mielipiteellä, että alkukuviolla ei ole merkitystä, vaan nykyisellä tilanteella. Nykyinen tilanne on ehdottomasti se, että minä olen tässä, mies on tässä, ja ketään kolmatta ei ole.
En ole enää niin suoraviivaisesti lähdössä kuin ehkä olin vielä viikko sitten. Tiedän senkin, että totuutta en saa koskaan selville. Tai tuskin saan. En tiedä tietävätkö sitä asianosaiset itsekään.
Opinkohan koskaan elämään hetkessä?
Eräältä ns.kaverinaiselta terveisiä.. Ole huoletta. :) Sinun kanssa miehesi on ja vaikeus tuost naisesta puhumiseen on luultavasti pelko sun reaktioista. Naisilla kun on tapana pähkäillä ja maalailla piruja seinille asioista, joissa miehet eivät näe mitään sen kummempaa.. Mies ei oikein tiedä miten käyttäytyisi ns.oikeaoppisesti ja menee vaikeaksi puhuessaan tuosta kaverista. Olisin minäkin vaikeana jos pitäisi hylätä yli 10 vuoden ystävyys tuost vaan mutta se on joskus tarpeellista, jos sattuu muuten täydellinen mustis muija/mies kohdalle. :D
Olisko mahdollista nähdä tuo miehesi kaveri millään tavalla ihan puhtaasti hänen kaverinaan sukupuolesta riippumatta? Voisitko edes yrittää tutustua häneen ihmisenä, ei naisena ajatellen? :)
Minulla on takana yli 12 vuoden ystävyys erään miehen kanssa. Puhtaasti platoninen aina ollut vaikka tavattiin treffien merkeissä aikoinaan mutta kemioita ei ollut kummallakaan eikä koskettas ikipäivänä toisiimme, edes sinkkuina. Ollaan samanlaisia hömelöit muuten ja jutut menee yksiin, puhtaasti kavereina! Olemme käyneet molemmat läpi vakavat sairaudet, kriisit joissa tuettu toisiamme, siihen ei mitään seksuaalista ole tarvittu! Hän oli iso apu esikoisen kuolemassa ja hoiti pääosin jopa puolestamme järjestelyt ym. En tiedä olisimmeko edes mieheni kanssa yhdessä ilman tuota "kaveriani". On tärkeä myös miehelleni.
Aiemmat hänen naisensa ovat hyväksyneet minut mainiosti, en tosiaan ole se seksyin pakkaus mikä auttanee asiassa. ;) Mutta nykyinen ei siedä silmissään.. pari kertaa mies yritti tutustuttaa minua (sekä AVIOmiestäni!) hänelle mutta kylmempää kyytiä en ole koskaan saanut. Joten.. mies on vaikeana ja minä jättäydyin syrjään. Ei juuri nähellä koska en halua pilata toisen parisuhdetta, joka toivottavasti johtaa ens kesänä avioliittoonkin asti. :)
Onhan se silleen surullista mutta olkoot. Todellinen ystävyys ei kuole vaikka välissä olisi vuosikymmeniä. Jos he eroavat, niin voi taas tulla meille iltaa istumaan ja naureksimaan tyhmille jutuille..
Toivottavasti näin ei käy ja liittonsa on yhden menetetyn ystävyyden arvoinen.
Joskus ei osaa arvostaa ihmissuhteita ennekuin on käynyt itse läpi jtn synkkää.
Mä luin sun tekstin pariin kertaan ja muistan omat epävarmuuteni suhteeni alkuaikoina. Sen kuinka mietin liikaa, olin mustasukkainen mieheni naispuoliselle ystävälle, pelkäsin että en riitä miehelleni. Se oli todella raastavaa aikaa minulle ja mieskin sai osansa siitä. Onneksi jaksoimme, niin mies kuin minäkin. Sillä tänään olen onnellisempi kuin koskaan elämäni aikana.
Tajuan nyt kuin pitkä pinna miehelläni oli kuunnellessa minun kiukutteluja ja epävarmuuttani, ja ymmärrän jos mieheni ei olisi välittänyt minusta silloin hän olisi lähtenyt ja nopeasti.
Onnea sinun elämääsi ja toivon että kaikki menee hyvin