Ahdistunut? Sairas?

Sairas?

Tervehdys!
En oikein tiennyt, mihin kategoriaan asiani kuuluisi mutta "ahdistuneisuushäiriö"-diagnoosin saaneena päätin lätätä tänne. Elikkä..
Asiani koskee sairauden pelkoa, tarkalleen ottaen voimakasta syöpäpelkoa. Olen 1v3kk pojan 22-vuotias äiti. "Helvettini" alkoi kokolailla vuosi sitten, joulukuussa 2012. Sain eräänä päivänä jonkun sortin kipu/paniikkikohtauksen suihkussa ja päätin googlettaa olotilani (voi kyllä..). Sieltä tupsahti silmille paksusuolen syöpä. No sehän minulla on, ja oireita alkoi pukkaamaan. Kakatti, vatsaan sattui, ulosteeni näytti "veriseltä" yms. Sairastan myös Crohnin tautia, mutta ei. Sitähän se ei voi olla, vaan syöpää. Tähyssä suoli siisti. Sitten iskikin mahasyöpä; poltteli, närästi, turvotti, oksetti, ruoka ei maistunut jne. Lääkäriin! Ei sulla mitään ole, happolääkkeet kehiin. Olo helpottui. Kurkussa jtn plänttejä; diagnoosi: nielurisa- tai kurkkusyöpä. Hetkellinen nielemisrefleksin epäonnistuminen: ruokatorven syöpä. Leuan alla vajaan sentin kokonen pallura, toisella puolella toinen. Imusolmukesyöpä! Ja sitä elettiin kauan.. Kuumeista oloa, kainaloissa ihottumaa, hikoilua, kutinaa enemmän ja vähemmän. Lääkäriin! Rauhoitu, sulla ei ole mitään. Vappuna etusormi nyki yli viikon vimmatusti, heikottikin. ALS! Noh, se meni. "Lihasheikkoudella" alkoi mun aivokasvain. Ja sitä kesti 7kk. Päänsärkyä, huimausta, mustia haituvia näkökentässä, muisti- ja puhehäröilyä, elohiiriä silmissä, outoa oloa, paineen tunnetta päässä ja paaaaljon muuta. Olin enemmän kuin satavarma aivokasvaimesta. Vanhempani ja mieheni olivat totaalisen väsyneitä.
Neuvolasta "sairauden pelkosena" psykologille ja sieltä akuutti psykiatrian klinikalle. Kaiveltiin mun lapsuuden turhia magneettikuvia aivokasvaimen pelossa, elämän suuria muutoksia ja vaikeaa parisuhdetta. Sulla on ahdistuneisuushäiriö ja sairauden pelko, elämisen pelko. Keksit kaiken, luet netistä ja oireet tulevat. Kahta rauhoittavaa käteen. Ei mulla ole psyykkistä ongelmaa!
Aivokasvain meni, ja oireet. Kunnes.. Löysin kämmenpohjasta pienen, alle herneen kokosen palleron. Sarkooma! Kroppa alkoi kipuilla ja "löysin" etäpesäkkeitä. Lääkäri-serkkuni totesi patin olevan ganglio, uskoisko?
Ja kaiken tämän jälkeen, nyt. Mulla "on" munasarjasyöpä, levinnyt. Henkeä välillä ahdistaa, vatsa oikealta alhaalta kipeä ja selkäänkin vähän sattuu. Ehkä turvottaakin. Painelen koko ajan mahaani ja etsin jotain.
Onko mulla nyt? Tämä pelko on kauheaa. Anteeksi sekava teksti, yritin mahduttaa paljon pieneen.

107

4414

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sairas? Ahdistunut?

      Ja vielä lisäys! Tiedän, tämä kuulostaa hullulta. Läheiseni ovat todella väsyneitä ja kyllästyneitä ainaiseen oireiluuni ja jankkaamiseen. Kukaan ei enää usko, kun valitan oireitani. Kuulemma olen vainoharhainen ja luulosairas hullu. Mutta minulle oireet on todellisia! Ja uskon, pelkään nytkin olevani vakavasti sairas. Elämä ei maistu, kun pelkää seuraavaa päivää ja sitä, oirehdinko.
      Poikani on isokokoinen, 4 kuukauden ikäisenä painoi 10kg ja tällä hetkellä 15, 5kg, eikä vielä kävele. Kyllä, niska ja hartiat
      ovat olleet jumissa nostelusta, mutta jotenkin kiellän/en tiedosta sitä. Tai että "aivokasvaimen" oireet johtuisivat siitä. Minulla on TODELLA huono ryhti ja oikein kunnon vanhanpiian pahkura niskassa.
      Mutta niin. Ei se vaikuta vatsaani ja munasarjoihini. Tekisin mitä vain, että olisin terve ja elämäni normaalisoituisi. Mutta se näyttää mahdottomalta.
      Äitini paras Ystävä menehtyi nyt jouluaattona kuuden vuoden taistelun jälkeen, munasarjasyöpään.. Tottakai kai vain jankkaavat nyt minulle, että hulluna ihmisenä heti sairastuin samaiseen tautiin. Ei, mulla on oireet.
      Naurakaa vain. Mutta mulla ei ole hauskaa. Olen epätoivoinen oireideni kanssa.

      • samat

        Voimia sinulle! Itse painin saman luulovaivan kanssa. Muutama rankempi jakso (1-2 vko) tulee vuodessa tuon vaivan kanssa ja silloin on elämä yhtä helvettiä. En osaa paljon muuta tuohon neuvoa, kuin että lopeta vaivojen googlettaminen! Jos jotain vaivaa ilmenee, niin katsele "rauhassa" pari päivää ja jos ei helpota, niin sitten mene lääkäriin.

        Minullakin on joskus tullut paniikkireaktio tuon luulovaivan kanssa, mutta onneksi saan nykyään heitettyä jäitä hattuun ja pelkotila ei paniikkiin etene. Minä saan mielelläni aiheutettua yllättävän kovia kipuja tai tuntemuksia vartalooni ja yllättäen juuri sinne, mitä pelkään. Huimaus, silmien sumeneminen, sydänvaivat, flunssan tunne, paha yskä, liman eritys kurkussa, keuhkokivut, lämmön äkillinen nousu, vatsakivut eri puolilla, ripuli ja vaikka mitä, jota en tässä nyt huomaa eritellä. Kun vaivaa on selvitelty (kuvattu, tähystetty jne) ei mitään ole kuitenkaan onneksi löytynyt. Tuollainen "selvitetty" vaiva saattaa joskus esiintyä uudestaankin, mutta kun siihen suhtautuu "terveesti" ja faktoihin pohjautuen, niin se ei sitten pelkoa herätäkään.

        Ei minua tämä vaiva todellakaan naurata! Noin todentuntuisia ja kivuliaita vaivoja ei voi uskoa ilmenevän, ennen kuin sen omakohtaisesti kokee. Vertaistuki tuossa voi auttaa. Rauhoittava lääke voi olla hyväksi kun pelko on pahimmillaan. Terapian hyödyistä ei ole omakohtaisia kokemuksia. Pienenä lapsena minulla näitä pelkoja oli, mutta tuossa välissä oli onneksi parisenkymentä vuotta "oireettomana", kunnes vaiva tuli "uutena" esille. Paraikaa olen toipumassa yhdestä uudesta vaivasta, jonka oireet pahenivat mielikuvitukseni ansiosta. Kun tämän tarmon ja mielikuvituksen jotenkin saisi suunnattua johonkin hyödylliseen, niin ihmeitä voisi saada aikaiseksi.

      • sairas?
        samat kirjoitti:

        Voimia sinulle! Itse painin saman luulovaivan kanssa. Muutama rankempi jakso (1-2 vko) tulee vuodessa tuon vaivan kanssa ja silloin on elämä yhtä helvettiä. En osaa paljon muuta tuohon neuvoa, kuin että lopeta vaivojen googlettaminen! Jos jotain vaivaa ilmenee, niin katsele "rauhassa" pari päivää ja jos ei helpota, niin sitten mene lääkäriin.

        Minullakin on joskus tullut paniikkireaktio tuon luulovaivan kanssa, mutta onneksi saan nykyään heitettyä jäitä hattuun ja pelkotila ei paniikkiin etene. Minä saan mielelläni aiheutettua yllättävän kovia kipuja tai tuntemuksia vartalooni ja yllättäen juuri sinne, mitä pelkään. Huimaus, silmien sumeneminen, sydänvaivat, flunssan tunne, paha yskä, liman eritys kurkussa, keuhkokivut, lämmön äkillinen nousu, vatsakivut eri puolilla, ripuli ja vaikka mitä, jota en tässä nyt huomaa eritellä. Kun vaivaa on selvitelty (kuvattu, tähystetty jne) ei mitään ole kuitenkaan onneksi löytynyt. Tuollainen "selvitetty" vaiva saattaa joskus esiintyä uudestaankin, mutta kun siihen suhtautuu "terveesti" ja faktoihin pohjautuen, niin se ei sitten pelkoa herätäkään.

        Ei minua tämä vaiva todellakaan naurata! Noin todentuntuisia ja kivuliaita vaivoja ei voi uskoa ilmenevän, ennen kuin sen omakohtaisesti kokee. Vertaistuki tuossa voi auttaa. Rauhoittava lääke voi olla hyväksi kun pelko on pahimmillaan. Terapian hyödyistä ei ole omakohtaisia kokemuksia. Pienenä lapsena minulla näitä pelkoja oli, mutta tuossa välissä oli onneksi parisenkymentä vuotta "oireettomana", kunnes vaiva tuli "uutena" esille. Paraikaa olen toipumassa yhdestä uudesta vaivasta, jonka oireet pahenivat mielikuvitukseni ansiosta. Kun tämän tarmon ja mielikuvituksen jotenkin saisi suunnattua johonkin hyödylliseen, niin ihmeitä voisi saada aikaiseksi.

        Nostelen!

    • eriytynyt

      Hei! Olen myös ahdistuneisuutta poteva. Kyllä minä ainakin olen pyrkinyt päästä tutkimuksiin fyysisitä oireiluistani ja huomioistani esim oudosta hien hajusta joka ei mielestäni ole normaalia vaan löysin netistä että viittaisi neurologiseen sairauteen. Toki minulla on paljon muitakin ja vaikeampia oireita lisäksi. Sanottakoon vaikka ylävartalon dissosiatiiviset tuntemukset. Tosin lääkärillä juoksemiseni ei ole tuottanut tulosta, mutta säästän tässä rahaa yksityiselle neurologille jotta saan vastauksia mikä minua vaivaa. Joten rohkeasti vain lääkäriin ja vaikka kuinka monta kertaa jotta saa vastauksia.

    • samat

      Ilmeisesti hypokondria oireilee juuri tuolla tavalla, että kun potilas saadaan varmistumaan lukuisten laboratoriokokeiden tai tähystysten avulla, että ei, se ei olekaan juuri tuo hänen epäilemänsä vaiva, niin potilas rauhoittuu joksikin aikaa, kunnes hän keksii uuden vaivan? Jos tämän kyseisen vaivan kanssa ei mene lääkäriin ja kävisi niin hyvä tuuri, että sen saattaisi jopa unohtaa niin ainakin minulla kolotus ilmenee samassa "unohdetussa" paikassa uudelleen, kunnes kova päänikin saadaan tajuamaan, että siitä ei ole kyse.

      Olisi mukva kuulla jos joku onnellinen on päässyt tästä vaivasta eroon, että kuinka se onnistui ja kuinka kauan hän on ollut "kuivilla" asian kanssa. Minulla tämä esiintyy tosiaan pari kolme kertaa vuodessa ja yleensä saatetaan diagnosoida jokin ihan oikea oireen aiheuttaja joka sitten saa minut pelkäämään ja tietysti sitä pahinta. Mitään oireita ja tauteja en enää tätä nykyä googleta ja tv:n laadukkaat lääkärisarjatkin olen suosiolla jättänyt väliin.

    • Kokemusta on..

      Äitilläni tuota samaa ollut,, koko ajan luullut jotain olevan vialla.. välillä luullut kun rintakehä kipeä, että sydän pettää vaikka todellisuudessa lihassärkyä ollut ja vaikka moneen kertaan tutkittu eikä mitään vikaa löydetty niin silti sama luulo palaa parin kuukauden kuluttua.. välillä äiti jopa hyvästellyt meidät, kun ollut niin varma, että kuolee. Tämä on ollut todella raskasta meille läheisille myös. Välillä äitillä menee tosi hyvin ja yhtäkkiä hän saa jonkun oireen -> googlettaa ja diagnosoi itsensä -> yhtäkkiä hänellä on kaikki oireet

      Mene ihmeessä juttelemaan noista ongelmista jollekkin, itse sain koko lapsuuteni ja nuoruuteni katsoa kuinka äiti kärsi ja uskon, että suurinosa omista ongelmista johtuu siitä

      • samat

        Miten aloittajan tila etenee? Ihan uteliaisuudesta tosiaan kyselen, kun itse saman luulon ympärillä tulee turhaan pyörittyä.

        Olen itsekin joskus miettinyt, että voiko tuon luulemisen aiheuttama ahdistus jäädä päälle, kuten sinulle kirjoittamasi perusteella on käynyt. Ajattelin muuttaa omaa käyttäytymistä jatkossa siten, että jos jokin alkaa vaivata, niin parin päivän sisällä tulee lääkärin pakeille päästä. Tämä on tietysti hyvän ja kattavan työterveyshuollon myötä varsin helppo toteuttaa. Joskus on käynyt mielessä sekin, että millaistahan olisi näitä vaivoja sairastaa pelkän julkisen terveydenhuollon varassa peruspäivärahalla. Ei paljon tätä kaveria naurattaisi, sen verran suolaiset on yksityisen hinnat ja toimenpiteet ne vasta kalliita ovatkin! Myös ahdistusta helpottava lääke on syytä olla jos hypokondriaa tulee harrastettua. Nykyään täällä nappi helähtää yöksi kurkusta alas, jos liikaa alan jonkin oireen ympärillä pyöriä. Jos yöt jää nukkumatta, niin elämä menee minulla täysin hulinaksi.

        Minusta voisi olla ihan terapeuttista tunnustaa kärsiväsi luulosairaudesta, joka on psyykkinen ongelma, kun olet noin pitkiä aikoja ollut ahdistunut toistaiseksi onneksi kuviteltujen oireidesi kanssa. "Hullu" tuskin olet, mutta todennäköisesti elämäsi pilaa tällä hetkellä nk luulosairaus. Helpottavaa voisi olla pohtia mistä olet moisen herkkyyden saanut. Tässä vaivassa on se huono puoli, että elämä jää helposti elämättä, kun pelkää sairautta, joka johtaa kuolemaan.

      • Sairas?
        samat kirjoitti:

        Miten aloittajan tila etenee? Ihan uteliaisuudesta tosiaan kyselen, kun itse saman luulon ympärillä tulee turhaan pyörittyä.

        Olen itsekin joskus miettinyt, että voiko tuon luulemisen aiheuttama ahdistus jäädä päälle, kuten sinulle kirjoittamasi perusteella on käynyt. Ajattelin muuttaa omaa käyttäytymistä jatkossa siten, että jos jokin alkaa vaivata, niin parin päivän sisällä tulee lääkärin pakeille päästä. Tämä on tietysti hyvän ja kattavan työterveyshuollon myötä varsin helppo toteuttaa. Joskus on käynyt mielessä sekin, että millaistahan olisi näitä vaivoja sairastaa pelkän julkisen terveydenhuollon varassa peruspäivärahalla. Ei paljon tätä kaveria naurattaisi, sen verran suolaiset on yksityisen hinnat ja toimenpiteet ne vasta kalliita ovatkin! Myös ahdistusta helpottava lääke on syytä olla jos hypokondriaa tulee harrastettua. Nykyään täällä nappi helähtää yöksi kurkusta alas, jos liikaa alan jonkin oireen ympärillä pyöriä. Jos yöt jää nukkumatta, niin elämä menee minulla täysin hulinaksi.

        Minusta voisi olla ihan terapeuttista tunnustaa kärsiväsi luulosairaudesta, joka on psyykkinen ongelma, kun olet noin pitkiä aikoja ollut ahdistunut toistaiseksi onneksi kuviteltujen oireidesi kanssa. "Hullu" tuskin olet, mutta todennäköisesti elämäsi pilaa tällä hetkellä nk luulosairaus. Helpottavaa voisi olla pohtia mistä olet moisen herkkyyden saanut. Tässä vaivassa on se huono puoli, että elämä jää helposti elämättä, kun pelkää sairautta, joka johtaa kuolemaan.

        Aloittaja täällä, hei!

        Tilani on melkeinpä pystynyt ennallaan. Kävin toissapäivänä gastoenterologilla Crohnin taudin vuosittaisessa rutiinitarkastuksessa. Voi kamala, kun jännitin ja pelkäsin sitä! Tai lähinnä niitä verikokeiden tuloksia.. Lääkärin kysellessä kuulumisia, päästin tuutin täydeltä koko yli vuoden kestäneen "helvettini". Kyllä, lääkäri melkeinpä nauroi päin naamaa, mutta sanoi kuitenkin ymmärtävänsä oloani. Hienoa, edes joku. Kehotti varovasti minua ottamaan taas yhteyttä psykiatrian puolelle, josko saisin jonkinsortin keskusteluapua, tms. Ja totesi myös, että "tuo on varmasti rankkaa myös läheisillesi". Jep, totta. Läheiset ovat totaalisen tööt ja väsyneitä..

        Pitkän keskustelun jälkeen lääkäri käänsi tietokoneensa näytön nenäni eteen ja totesi: "katso, Sinulla on enemmän kuin ihanteelliset veriarvot" ja koska Pentasa (Crohn-lääkitys) on ollut yli 10 vuotta aivan minimi annoksessa ja suoli hyvässä kunnossa, voidaan se lopettaa. Mitä! Olin aivan pöllämystynyt. Kuulemma on tullut uusia tutkimustuloksia, joiden perusteella juuri tämä lääke pienellä annoksella ei tarjoa minulle apua. Aha? Ei syödä sitten. Mutta veriarvoni olivat loistavat!

        Olin hetken onnellinen.. Kunnes menin lukemaan netistä, että munasarjasyöpä ei välttämättä näy verikokeissa. Ja takaisin alas. Kyllä se minulla on!

        Välillä oireet ovat päivänkin pois ja toisena niitä taas vähän ilmaantuu ja olen totaalisen paniikissa. Suorastaan hysteerinen! Mieheni on aivan poikki.

        Järkeni lyö tyhjää. Jos minulla on vakava, levinnyt sairaus, niin olisiko se päiviä oireeton. Ja kun olen yli vuoden pelännyt yli kymmentä sairautta ja oireillut niistä (turhaan), voiko minulle sattumalta juuri NYT oikeasti tulla syöpä. Ja se samainen syöpä, johon läheinen ihminen kuoli muutama viikko sitten. En tiedä? Olen "kävelevä syöpä", Äitiäni lainatakseni.

        Sekava sepustus, ei voi mitään.

      • Sairas?
        Sairas? kirjoitti:

        Aloittaja täällä, hei!

        Tilani on melkeinpä pystynyt ennallaan. Kävin toissapäivänä gastoenterologilla Crohnin taudin vuosittaisessa rutiinitarkastuksessa. Voi kamala, kun jännitin ja pelkäsin sitä! Tai lähinnä niitä verikokeiden tuloksia.. Lääkärin kysellessä kuulumisia, päästin tuutin täydeltä koko yli vuoden kestäneen "helvettini". Kyllä, lääkäri melkeinpä nauroi päin naamaa, mutta sanoi kuitenkin ymmärtävänsä oloani. Hienoa, edes joku. Kehotti varovasti minua ottamaan taas yhteyttä psykiatrian puolelle, josko saisin jonkinsortin keskusteluapua, tms. Ja totesi myös, että "tuo on varmasti rankkaa myös läheisillesi". Jep, totta. Läheiset ovat totaalisen tööt ja väsyneitä..

        Pitkän keskustelun jälkeen lääkäri käänsi tietokoneensa näytön nenäni eteen ja totesi: "katso, Sinulla on enemmän kuin ihanteelliset veriarvot" ja koska Pentasa (Crohn-lääkitys) on ollut yli 10 vuotta aivan minimi annoksessa ja suoli hyvässä kunnossa, voidaan se lopettaa. Mitä! Olin aivan pöllämystynyt. Kuulemma on tullut uusia tutkimustuloksia, joiden perusteella juuri tämä lääke pienellä annoksella ei tarjoa minulle apua. Aha? Ei syödä sitten. Mutta veriarvoni olivat loistavat!

        Olin hetken onnellinen.. Kunnes menin lukemaan netistä, että munasarjasyöpä ei välttämättä näy verikokeissa. Ja takaisin alas. Kyllä se minulla on!

        Välillä oireet ovat päivänkin pois ja toisena niitä taas vähän ilmaantuu ja olen totaalisen paniikissa. Suorastaan hysteerinen! Mieheni on aivan poikki.

        Järkeni lyö tyhjää. Jos minulla on vakava, levinnyt sairaus, niin olisiko se päiviä oireeton. Ja kun olen yli vuoden pelännyt yli kymmentä sairautta ja oireillut niistä (turhaan), voiko minulle sattumalta juuri NYT oikeasti tulla syöpä. Ja se samainen syöpä, johon läheinen ihminen kuoli muutama viikko sitten. En tiedä? Olen "kävelevä syöpä", Äitiäni lainatakseni.

        Sekava sepustus, ei voi mitään.

        Aloittaja taas, hei!

        Eipä taida ketään kiinnostaa mun jorinat, mutta ehkä koen tämän kirjoittelun enemmänkin terapiana itselleni. Heh!

        Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja varasin ajan gynegologille, ja sainkin ajan samalle päivälle. Ahdistus painoi rintaa ja pelotti "mennä kuulemaan munasarjasyöpä-diagnoosi". Äitini tuli seurakseni ja vahti samalla poikaani. Ajattelin, että kuolen siihen paikkaan. Odotushuoneessa sydän hakkasi, oksetti, vapisutti ja tuntuu, että taju lähtee pelon voimasta. Olin varma sairaudestani.

        Pääsin vastaanotolle 50 minuuttia myöhässä. Se aika tuntui ikuisuudelta! Lääkäri oli mukava, iäkkäämpi, asiansa osaava naisihminen. Kerroin asiani ja totesin enemmänkin tulleeni kierukan takia; sen tilannetta ei oltu tarkistettu kertaakaan asentamisen jälkeen.

        Lääkäri palpoi huolellisesti vatsan ja teki "sisätutkimuksen", kaikki ok. Kysyi,haluanko ultran saadakseni takuun siitä, ettei minulla ole gynegologista sairautta. Tottakai! Ultrassa näkyi siisti kohtu ja hyvin paikallaan oleva kierukka ja molemmat, terveet munasarjat. Vasen munasarjani ovuloi normaalisti ja yksi munarakkula oli suurempi asiaan kuuluvasti. Lääkäri totesi, että 100%sesti minulla ei ole mitään gynegologista syöpää. Mitä! En uskonut korviani. Olenko terve? Sain ultrakuvat mukaanikin. En tiedä, miten reagoisin. Uskonko tätä? Sekava olotila.

        Alapää ok, mutta mitä seuraavaksi..

      • Sairas?
        Sairas? kirjoitti:

        Aloittaja taas, hei!

        Eipä taida ketään kiinnostaa mun jorinat, mutta ehkä koen tämän kirjoittelun enemmänkin terapiana itselleni. Heh!

        Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja varasin ajan gynegologille, ja sainkin ajan samalle päivälle. Ahdistus painoi rintaa ja pelotti "mennä kuulemaan munasarjasyöpä-diagnoosi". Äitini tuli seurakseni ja vahti samalla poikaani. Ajattelin, että kuolen siihen paikkaan. Odotushuoneessa sydän hakkasi, oksetti, vapisutti ja tuntuu, että taju lähtee pelon voimasta. Olin varma sairaudestani.

        Pääsin vastaanotolle 50 minuuttia myöhässä. Se aika tuntui ikuisuudelta! Lääkäri oli mukava, iäkkäämpi, asiansa osaava naisihminen. Kerroin asiani ja totesin enemmänkin tulleeni kierukan takia; sen tilannetta ei oltu tarkistettu kertaakaan asentamisen jälkeen.

        Lääkäri palpoi huolellisesti vatsan ja teki "sisätutkimuksen", kaikki ok. Kysyi,haluanko ultran saadakseni takuun siitä, ettei minulla ole gynegologista sairautta. Tottakai! Ultrassa näkyi siisti kohtu ja hyvin paikallaan oleva kierukka ja molemmat, terveet munasarjat. Vasen munasarjani ovuloi normaalisti ja yksi munarakkula oli suurempi asiaan kuuluvasti. Lääkäri totesi, että 100%sesti minulla ei ole mitään gynegologista syöpää. Mitä! En uskonut korviani. Olenko terve? Sain ultrakuvat mukaanikin. En tiedä, miten reagoisin. Uskonko tätä? Sekava olotila.

        Alapää ok, mutta mitä seuraavaksi..

        Nosto!

      • toinen samanlainen
        Sairas? kirjoitti:

        Nosto!

        Voi kirjotin sulle pitkän viestin ja näppäsin väärää kohtaa niin koko viesti hävis. Voi paska.
        Mutta siis tiedän sun tuskas ja ajatukset! Oon ite samanlainen ja painin tällä kertaa neurologisten oireiden kanssa. Ihan yhtä helvettiä tääkin!
        Paljon tsemppiä sulle! Ja oo iloinen tuosta gynekäynnistä! Kaikki hyvin siellä!:) Kirjottelen myöhemmin lisää.

      • Sairas?
        toinen samanlainen kirjoitti:

        Voi kirjotin sulle pitkän viestin ja näppäsin väärää kohtaa niin koko viesti hävis. Voi paska.
        Mutta siis tiedän sun tuskas ja ajatukset! Oon ite samanlainen ja painin tällä kertaa neurologisten oireiden kanssa. Ihan yhtä helvettiä tääkin!
        Paljon tsemppiä sulle! Ja oo iloinen tuosta gynekäynnistä! Kaikki hyvin siellä!:) Kirjottelen myöhemmin lisää.

        Voi kiitos, kun vastasit! Ja helpottavaa
        kuulla, että on muitakin tämän vaivan kanssa kamppailevia. Tsemppiä myös Sinulle, ja toivottavasti saat olosi kohenemaan!

        Täällä on taas piru merrassa.. Kauhea olo ja ahdistaa! Muutama viikko sitten kärsin kovista mahavaivoista; turvotti, vatsa sekaisin ja pienikin kosketus teki kipeää. Kunnes yhtäkkiä! Oloni helpottui ja oireet katosivat. Minulla oli myös sellaista että kun söin, vatsa täyttyi nopeasti. Noh, diagnosoin itselleni "mahasyövän". En kuitenkaan suunnannut lääkäriin ja oireet katosivat.

        Sitten tuli lehtiin sikainfluenssa-kohu. Paniikki! Ei itseni, vaan infektioastmaa sairastavan lapseni takia. Varasin äkkiä rokote-ajan koko perheelle, hankin vitamiineja ja pelkäsin. Itkin ja vauhkosin poikani puolesta. Olemme olleet tavallisen flunssan takia infektio-osastolla monia viikkoja; viimeisin keikka viime lokakuussa. Saimme rokotteet ja lehtien kohukin laantui. Kunnes..

        Muutamia päiviä sitten minulle alkoi tulemaan sydämen rytmihäiriöitä; sekä levossa että rasituksessa. Myös vasenta kättä alkoi särkemään; ei taukoamatta, ajoittain. Mulla on sydänvika. Oon ahdistunut ja pelkään, hikoilen ja olen levoton. Sykekin nousee ja se vain ammentaa pahaa oloa. Tiedän, että ahdistus voi tehdä rytmihäiriöitä. Mutta en usko, teoriani on jokin vaarallinen häiriö sydämessä tai syöpä painaa sydäntä. Pelottaa! Nukun yöni hyvin, mutta aamulla herätessäni alan pelkäämään ja miettimään rytmihäiriöitä, ja sitten se alkaakin. En ole vielä käynyt lääkärissä, nolottaa. Juurihan kävin lääkärissä "munasarjasyövän" takia! Olen kuitenkin TAAS varma sairaudestani. Elämä tuntuu taas kurjalta. Tämä olisi ainakin 15 "sairaus" vuoden sisällä. Onko nyt oikeasti?

        Huokaus.

      • Seija432
        Sairas? kirjoitti:

        Voi kiitos, kun vastasit! Ja helpottavaa
        kuulla, että on muitakin tämän vaivan kanssa kamppailevia. Tsemppiä myös Sinulle, ja toivottavasti saat olosi kohenemaan!

        Täällä on taas piru merrassa.. Kauhea olo ja ahdistaa! Muutama viikko sitten kärsin kovista mahavaivoista; turvotti, vatsa sekaisin ja pienikin kosketus teki kipeää. Kunnes yhtäkkiä! Oloni helpottui ja oireet katosivat. Minulla oli myös sellaista että kun söin, vatsa täyttyi nopeasti. Noh, diagnosoin itselleni "mahasyövän". En kuitenkaan suunnannut lääkäriin ja oireet katosivat.

        Sitten tuli lehtiin sikainfluenssa-kohu. Paniikki! Ei itseni, vaan infektioastmaa sairastavan lapseni takia. Varasin äkkiä rokote-ajan koko perheelle, hankin vitamiineja ja pelkäsin. Itkin ja vauhkosin poikani puolesta. Olemme olleet tavallisen flunssan takia infektio-osastolla monia viikkoja; viimeisin keikka viime lokakuussa. Saimme rokotteet ja lehtien kohukin laantui. Kunnes..

        Muutamia päiviä sitten minulle alkoi tulemaan sydämen rytmihäiriöitä; sekä levossa että rasituksessa. Myös vasenta kättä alkoi särkemään; ei taukoamatta, ajoittain. Mulla on sydänvika. Oon ahdistunut ja pelkään, hikoilen ja olen levoton. Sykekin nousee ja se vain ammentaa pahaa oloa. Tiedän, että ahdistus voi tehdä rytmihäiriöitä. Mutta en usko, teoriani on jokin vaarallinen häiriö sydämessä tai syöpä painaa sydäntä. Pelottaa! Nukun yöni hyvin, mutta aamulla herätessäni alan pelkäämään ja miettimään rytmihäiriöitä, ja sitten se alkaakin. En ole vielä käynyt lääkärissä, nolottaa. Juurihan kävin lääkärissä "munasarjasyövän" takia! Olen kuitenkin TAAS varma sairaudestani. Elämä tuntuu taas kurjalta. Tämä olisi ainakin 15 "sairaus" vuoden sisällä. Onko nyt oikeasti?

        Huokaus.

        Hei Aloittaja

        Kuulostat monessa kohtaan aivan minulta! Olen jo lähes 60-vuotias, mutta hermoillut koko ikäni. Tosin välillä ehkä 25-40 vuoden välillä oli rauahllisempi jakso ilman pelkoja kaiken maailman sairauksista. Lapsuusaikainen perheeni ei jaksanut enää ottaa tosissaan juttujani, ja nyt kuormitan aikusia lapsiani puhelinsoitoilla kertoen ,että nyt minulla on varmasti se-ja-se tauti! Minäkin jouduin ihan paniikkiin sikainfluenssakohusta ja sitä ennen myyräkuumeesta (meidän autotallissa asuaa hiiriä/peltomyyriä tms.), pahoinvoinnin saan kuullessani oksetustautia olevan liikkeellä (: Veljeni ja jotkut hänen työtovereistaan ovat ihan samanlaisia (: (:

        Tiedän siis tunteesi ainakin osittain. Mutta usko nyt, että sinä olet ihan varmasti terve!!! Niin ja netin lääkäripalstoja ei kannata tosiaankaan lukea (;

    • Vertaistukea

      en voi olla vastaamatta tähän ketjuun.
      Tiedän tasan tarkkaan, mistä aloittaja puhuu. Huh. Minulla kaikki alkoi rintakivuista reilu vuosi sitten sekä syöpäkuolemantapauksesta tuttavapiirissä. Yhtäkkiä yks yö herään kaameaan tykytyskohtaukseen -> sairaalaan. Yö ja aamupäivä tarkkailussa, kaikki kunnossa. No niin varmaan.
      Sit iskee mahavaivat -ne tyypilliset, jotka viittaa sydänkohtaukseen; siihen sitten lisäksi rintakivut jne.
      Päivystyksessä moniamonia kertoja käyrässä ja entsyymikokeissa, aina kaikki normaalia.
      Rintakivut sekä närästys jatkuu, erehtyypä joku kertomaan minulle, että lähäisen mahasyöpä alkoi närästyksellä. Just. Mulla on sit se -sekä sydänvaiva että syöpä. Tutkimuksiin.
      Ruokatorventulehdus.
      Paha sellainen, mutta "harmiton".
      No eihän se minulle riittänyt. Paljon tutkittiin, kaikki arvot, kokeet, tutkimukset kunnossa, 24h Holter erinomainen, sydänultrassa kaikki hyvin. Ei sydänvikaa. Jos rytmihäiriöitä tulee, ne on vaarattomia.
      Kuka uskoo? En minä ainakaan silloin.

      Aikaa kului. Ahdistus- ja paniikkihäiriökohtauksiin aloitettu mielialalääke alkoi tehota, aloin nukkua ja voida paremmin. Masennuin aika lailla tuona jaksona. Jatkuva vakavan sairauden pelko varjosti elämääni ja sai myös läheiseni väsymään.
      Pikku hiljaa elämä kuitenkin palasi normaaleihin uomiinsa, edelleen olin sitä mieltä, että jotain minulla on; tein toimintasuunnitelmia sydän- tai aivoinfarktin niin sattuessa, pelkäsin joka ilta etten aamulla herääkään kun olen saanut jonkin kohtauksen yöllä, mutta silti päivisin arkiaskareiden lomassa "unohdin" niitä asioita ja välillä jopa osasin ajatella/suhtautua järkevästi typeriin ajatuksiini. Pahinta ehkä on ne somaattiset kivut, joita edelleen on; ne tuovat mieleen joka kerta, että ehkä tämä kaikki ei sittenkään ole vain henkistä ja kuviteltua. No ei varmasti ole, ei, mutta stressi saa ihmisessä ihmeitä aikaiseksi ja olen nyt yksi stressin tuotos?

      Lopetin mielialalääkkeet syötyäni niitä puolisen vuotta; meni pari kuukautta, ahdistus alkoi uudestaan. Silloin tajusin, että ne "sydänoireet" ovat todellakin somaattisia kipuja sekä ruokatorventulehdus on seurasta stressistä.
      Aloitin lääkkeet uudelleen, kävin työterv.psykologilla muutamaan otteeseen kunnes sain mielenterveystoimistoon ajan ja nyt olen päättänyt hoitaa itseni kuntoon -teen sen työn, joka minun olisi pitänyt tehdä vuosi sitten. Silloin luulin selättäväni omin sekä lääkkeen avuin. Ei onnistunut.
      Olen syönyt nyt kolmisen viikkoa lääkettä, olo on alkanut helpottaa. Tosin tämä päivä on aamusta asti ollut kamala ja pelkäänpä pahoin, että ensi yönä ei juuri nukuta. Unettomuus sekä ruokahaluttomuus ovat suora seuraus ahdistuksestani.

      Kyllä tämä tästä. Pääasia, että olen 90 prosenttisesti varma, että mitään vakavaa elimellistä vikaa minulla ei ole. vika on korvien välissä ja vaikka en kuvittele kipuja ja oireitani, ne ovat merkki henkisestä voinnistani, ei mistään elimellisestä sairaudesta.

      • Vertaistukea

        Tsemppiä vielä teille kaikille kohtalotovereille! Voisinko sanoa "onneksi" en ole yksin ongelmani kanssa, mutta ei tätä kenellekään toivoisi!

      • Sairas?
        Vertaistukea kirjoitti:

        Tsemppiä vielä teille kaikille kohtalotovereille! Voisinko sanoa "onneksi" en ole yksin ongelmani kanssa, mutta ei tätä kenellekään toivoisi!

        Kiitos, kun jaoit kokemuksesi. Kurjalta kuulostaa Sinunkin tilanteesi; onneksi osaat kuitenkin suhtautua oireiluusi järkevästi. Jaksamista ja mukavaa kevään odotusta!

        Tiedostan olevani hypokondrinen ja pelkään erinäisiä sairauksia. Mutta kaikkien näiden satojen oireiden ja "sairauksien" jälkeen ei, en tiedosta oireideni johtuvan ahdistuksesta ja pelosta. Olen 100% varma, että nämä sydän- ja keuhko-oireet johtuvat vakavasta sairaudesta: levinneestä syövästä? Vaikka se hullulta kuulostaakin. Oloni ei parane, vaikka kuinka rauhoittuisin.

        Joka päivä vain manaan ja kiroan! Olen parikymppinen nuori äiti. Ja vain minä olen yli vuoden oireillut ties millä tavoin, eikä loppua näy. Miksi en saa elää normaalia, rauhaisaa elämää! *suru* Vain kelaan, että nämä oireet ovat totta ja nyt se pahin pelko on toteutunut. Järki ei raksuta läheisten kehotuksista huolimatta; olet pelännyt niin montaa sairautta, sinulla ei voi olla mitään! Ei, en usko.

        Olen taakaksi läheisille, lähinnä Äidilleni.

    • Vertaistukea

      Ymmärrän sinua ja tiedän tasan tarkkaan, mitä käyt läpi.
      Minun lääkärikäyntini stoppasi ehkä siihen kun en enää yksinkertaisesti kehdannut mennä sinne! Oireet tulivat ja menivät, mutta mahdottomastakin sai mahdollisen.
      Oletko miettinyt, mistä miksi ja mitä pelkäät sitten loppujen lopuksi? miksi mielesi ja kehosi reagoi noin?
      Ne OIKEAT fyysiset oireet todella saavat itsensä uskomaan, että jotain on vialla, mutta miksi luot niitä itsellesi -ja selkeästi ymmärrät itsekin, että kyse on harhakuvista, mutta alat itsekin uskoa niihin?

      Viimeisimmän yöllisen rytmihäiriökohtauksen jälkeen kävin once again työterv.lekurilla. Minun onnekseni vastaanotolle oli tullut lkr jolla oli myös omakohtaista kokemusta paniikkihäiriöstä ja sydänoireista. Saimme oikein rakentavan keskustelun aiheesta ja vaikka silloin en edelleenkään uskonut, että sydänvikaa/-kohtausriskiä minulla ei ole, lääkärin oma oivallus aikanaan sekä hänen omat kokemuksensa loivat uskoa omaan "parantumiseen":
      Hän se juuri saikin minut eteenpäin hakemaan apua psyykkiselle puolelle ja olen kovasti toivoa ladannut sille avulle. Toiv. en pety.

      Mutta meni tosiaan vuosi siihen, että yhtäkkiä tuli tunne "ei minulla mitään fyysistä ole, kaikki on vain pääkopan tuottamaa harhaa" ja sen jälkeen helpotus suunnaton.
      TOKI ahdistus ei ole jäänyt siihen vaan edelleen painin ahdistuksen kanssa. Vasta meni pari vkoa valvoskellessa, nyt olen viikon verran nukkunut paremmin -tosin kahtena aamuna herännyt liian aikaisin ja ahdistavat ajatukset heti saaneet vallan, pitänyt nousta ylös touhuamaan.
      Vaikka vakavan sairauden pelosta olenkin päässyt jokseenkin yli, kuolemanpelkoa se ei ole mihinkään vienyt ja se on seuraava asia, jonka kanssa painitaan -ja sehän oli tietty vahvasti sidoksissa myös tuohon eli mikä on syy, mikä seuraus?

      Kehotan sinua ottamaan psykologista apua vastaan, ota yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon ja pyydä pikaista keskusteluapua. Saat ladata taakkaasi muidenkin kuin läheistesi harteille.
      Mä olin viime kevään varmasti tosi raskasta seuraa ja nyt kun masennus/ahdistus uusi, olen vähemmän viitsinyt enää läheisilleni edes puhua aiheesta. Pohdin itsekseni ja teen harjoitteita, mm. Arto Pietikäisellä hyviä mindfullness-harjoitteita.

      Muista, että raju tahaton laihtuminen on yksi oire vakavammista syövistä..

      Tsemppiä edelleen! Kehotan nyt todella tekemään itsesi ja hyvinvointisi eteen töitä, jotta jaksat olla lapsen kanssa, nauttia lapsesta sekä pyörittää arjen. Minullakin pienet lapset, onneksi! Arjen hulina saa ahdistavat ajatukset väistymään.

    • 5+20

      Miten jotkut voivat kuluttaa puolet hyvästä elämästä miettimällä jonninjoutavia asioita? Syöpä tulee jos on tullakseen eikä siihen märehtiminen auta. Ajatteletko yhtään mielenterveyttäsi? Kannattaisiko lakata murehtimasta ja alkaa elämään täysillä?

      • .. .

        Luulotauti ts. hypokondria on mielenterveyshäiriö, ahdistuneisuushäiriö

      • 4+10
        .. . kirjoitti:

        Luulotauti ts. hypokondria on mielenterveyshäiriö, ahdistuneisuushäiriö

        Jokaisesta ominaisuudesta ihmisellä saadaan nykyään tehtyä mielenterveyshäiriö. Vai olenkohan luullut väärin? Onkohan minullakin luulotautia?

      • Sairas?
        4+10 kirjoitti:

        Jokaisesta ominaisuudesta ihmisellä saadaan nykyään tehtyä mielenterveyshäiriö. Vai olenkohan luullut väärin? Onkohan minullakin luulotautia?

        Kiitokset taasen vastauksistanne ja kommenteista!

        Voi, ei kukaan haluaisi kuluttaa elämäänsä näin. Edes minä! Mutta sille ei vain voi mitään, kun oireet ottavat ylivallan.

        Tänään. Olin tapani mukaan suihkussa ja yhtäkkiä, rytmihäiriö muljahdus! Syke hakkasi tuhatta ja sataa. Hetki,toinen! Mietin, säntäänkö suihkusta soittamaan miehen kotiin. Ei, peseydyin ja tilanne rauhoittui. Nyt pelkään, jos ne olivatkin vaarallisia. Ja pelkään, että niitä tulee lisää. Olen viittä vaille menossa lääkäriin.

        En vain usko, että nämä ovat harmittomia.

    • Vertaistukea

      http://areena.yle.fi/radio/2030196

      Kuuntelepa "Sairas?" tämä.
      Rytmihäiriösi voivat olla seurausta tuosta liiasta stressaamisestasi. Ja luultavasti johtuvatkin.
      Yritä alkaa päästä noista ajatuksista eroon, elä elämääsi normaalisti ja jätä huomioimatta ne kivut, joita sinulla on. Olet nyt nähnyt että niitä tulee ja menee, ei jää päälle ja sull on kaikki kokeet ym. olleet normaaleja.
      Olet fyysisesti terve ihminen, vain pääsi tuottaa nyt ne ajatukset ja kivut.
      Tutustu Arto Pietikäisen juttuihin, kuuntele tuo radio-juttu, se on tosi hyvä.
      Tsemppiä!

      • Vertaistukea

        pitää vielä kysymäni, että mitä teet sen eteen että pääsisit normaaliin elämään taas käsiksi ja saisit pois nuo ajatukset/luulot?

    • syitä

      Onko tietoa, mistä ahdistus johtuu, turvattomuudestako

      • Sairas?

        Minä taas.

        Osa musta tiedostaa, että sydänoireet voivat olla "itseaiheutettuja" ja pelolla/stressillä aiheutettuja. Mutta en vain pysty rentoutumaan!

        Haukkukaa vain, mutta. Mä menin tänään päivystykseen. Olo oli niin kurja ja tuntui, että sydän pysähtyy. Siellä ollessa mitattiin berenpaine 122/75, eli ok. Happisaturaatio ok. Sydänfilmi ok. Mainitsin tästä käsikivusta ja rytmihäiriöistä lähinnä rasituksessa. Lääkäri kuunteli edestä ja takaa, sanoi ettei mulla mitään sydänsairautta ole. Aha? Eikä nämä rytmihäiriöt ole mukamas vaarallisia. Ja pelkän sydänfilmin perusteella totesi tämän! Danoi, että rytmihäiriöt voi johtua niin monesta ja kun niitä ajattelee, ne pahenevat. Nääräsi minulle kuitenkin Beetasalpaajaa tarvittaessa ja laittoi lähetteen holtermonitorointiin; ja siinä menee ikuisuus. Kotio vain.

        No ei. En saanut mielenrauhaa, eikä mun oireet kadonneet. Siksi ajattelenkin, että tosiaan olen SOMAATTISESTI sairas.

        En vain pääse tästä oravanpyörästä pois.

      • Sairas?
        Sairas? kirjoitti:

        Minä taas.

        Osa musta tiedostaa, että sydänoireet voivat olla "itseaiheutettuja" ja pelolla/stressillä aiheutettuja. Mutta en vain pysty rentoutumaan!

        Haukkukaa vain, mutta. Mä menin tänään päivystykseen. Olo oli niin kurja ja tuntui, että sydän pysähtyy. Siellä ollessa mitattiin berenpaine 122/75, eli ok. Happisaturaatio ok. Sydänfilmi ok. Mainitsin tästä käsikivusta ja rytmihäiriöistä lähinnä rasituksessa. Lääkäri kuunteli edestä ja takaa, sanoi ettei mulla mitään sydänsairautta ole. Aha? Eikä nämä rytmihäiriöt ole mukamas vaarallisia. Ja pelkän sydänfilmin perusteella totesi tämän! Danoi, että rytmihäiriöt voi johtua niin monesta ja kun niitä ajattelee, ne pahenevat. Nääräsi minulle kuitenkin Beetasalpaajaa tarvittaessa ja laittoi lähetteen holtermonitorointiin; ja siinä menee ikuisuus. Kotio vain.

        No ei. En saanut mielenrauhaa, eikä mun oireet kadonneet. Siksi ajattelenkin, että tosiaan olen SOMAATTISESTI sairas.

        En vain pääse tästä oravanpyörästä pois.

        Jatkan vielä vähän!

        Joku kysäisi, mistä tällainen ahdistus voisi kummuta. En tiedä, onko kysymys yleisellä tasolla mutta lähinnä vastaan nyt omasta kokemuksestani.

        En myönnä sairastavani ainoastaan ahdistusta, ajattelen sairastavani myös oikeasti fyysistä sairautta ja sen tuomat oireet aiheuttavat minulle pelon ja ahdistuksen.

        Mutta käydessäni psykiatrilla mietittiin, mistä tämä oireilu on voinut saada alkunsa. Olen ollut aina säikky oman terveyteni suhteen, lapsenakin. Olen ollut lasten neurologisella tutkimuksissa ala-aste ikäisenä kun pelkäsin aivokasvainta. Sitä minulla ei magneettikuvan perusteella ollut, oireet kylläkin.

        Isäni sairasti samaan aikaan kaksi syöpää, mutta on nyt toistaiseksi kuivilla ja saanut terveen paperit. Tätini mies kuoli peräsuolen syöpään. Olen, kauniisti sanottuna, "hankalassa" monikulttuurisessa parisuhteessa. Meillä on ollut paljon ongelmia, riitaa ja erimielisyyksiä. Yhdessä kuitenkin ollaan, toistaiseksi. Sain lapsen nuorena ja muutin omilleni vasta poikani ollessa 9kk, ennen tätä asuin vanhempieni huomassa.

        Äitini mielestä vauhkoamiseni alkoi heti sen jälkeen kun sain kuulla, että saimme oman asunnon. Ja minulle asennettiin kierukka.

        Tiedä sitten, onko näillä asioilla yhteyttä kaikkeen.

      • Merzu1
        Sairas? kirjoitti:

        Jatkan vielä vähän!

        Joku kysäisi, mistä tällainen ahdistus voisi kummuta. En tiedä, onko kysymys yleisellä tasolla mutta lähinnä vastaan nyt omasta kokemuksestani.

        En myönnä sairastavani ainoastaan ahdistusta, ajattelen sairastavani myös oikeasti fyysistä sairautta ja sen tuomat oireet aiheuttavat minulle pelon ja ahdistuksen.

        Mutta käydessäni psykiatrilla mietittiin, mistä tämä oireilu on voinut saada alkunsa. Olen ollut aina säikky oman terveyteni suhteen, lapsenakin. Olen ollut lasten neurologisella tutkimuksissa ala-aste ikäisenä kun pelkäsin aivokasvainta. Sitä minulla ei magneettikuvan perusteella ollut, oireet kylläkin.

        Isäni sairasti samaan aikaan kaksi syöpää, mutta on nyt toistaiseksi kuivilla ja saanut terveen paperit. Tätini mies kuoli peräsuolen syöpään. Olen, kauniisti sanottuna, "hankalassa" monikulttuurisessa parisuhteessa. Meillä on ollut paljon ongelmia, riitaa ja erimielisyyksiä. Yhdessä kuitenkin ollaan, toistaiseksi. Sain lapsen nuorena ja muutin omilleni vasta poikani ollessa 9kk, ennen tätä asuin vanhempieni huomassa.

        Äitini mielestä vauhkoamiseni alkoi heti sen jälkeen kun sain kuulla, että saimme oman asunnon. Ja minulle asennettiin kierukka.

        Tiedä sitten, onko näillä asioilla yhteyttä kaikkeen.

        Itse näitä lukeneena tajuan vointisi eikä sulle voi mennä sanomaan että "koitas nyt ryhdistäytyä". Noi sun ongelmat lähti liikkeelle kai synnyttämisen jälkeen mikä on aika tavallista. Kroppa on tosi kovilla (joillakin enemmän) ja hormoonit ja hermosto heittää häränpyllyä. Kun hermosto on vähänkin ylivirittynyt kuten nyt sulla, alkaa tuntea kropassa "kaikkea" ja hermostohan säätelee kaikkea. Sun kivunsäätelymekanismi on herkistynyt (liittyy ahdistukseen) jolloin "tunnet" kaikkea kummaa kehossa kun normaalisti et huomaisi yhtään mitään.

        Ihminen osaa psyykata itteensä uskomattoman hyvin oireita joita pelkää (koska mieli ja keho on SAMA, eli ovat suoraan yhteydessä toisiinsa!). Kerran psykiatri sanoi mulle että hän pystyy psyykata esim mun isoon varpaaseen niin kovan kivun että huudan, ihan vaan puhumalla! Aikanaan kuitenkin paranet kun huomaat itsekin että oireet vaihtelee eikä vakavat sairaudet vaan tule oikeasti päälle :)

        Tuolla äidit valittelee samoja oireita:
        http://kaksplus.fi/keskustelu/terveys/aitien-terveys/760877-ahdistuneisuuden-fyysiset-oireet/

        Crohnin tauti on muutes selätetty monesti pelkällä D-vitamiinilla (125 mikroa/pv). Viljat ja maitotuotteet (ja karkit..) pois niin lähtee ainakin!
        http://www.tiede.fi/keskustelu/30602/ketju/tapaus_d_vitamiini

        Mielen voimasta:
        http://www.youtube.com/watch?v=aTilan5DkTM

    • ........

      Kova stressi kuluttaa elimistöä ja tällöin magnesium-ravintolisästä saattaa olla hyötyä.

      Magnesium vaikuttaa myönteisesti sydämeen (saattaa hyvässä tapauksessa vähentää muljahteluja) sekä rauhoittaa hermostoa, mistä on hyötyä paniikkijutuissa.

      En tiedä auttaako kohdallasi, mutta itsellä siitä on ollut jonkinlaista apua. Magnesiumia ei kannata ottaa oksidina, koska elimistö voi hyödyntää sitä heikommin kuin sitraattina.

      • Sairas?

        Kiitokset taasen vastauksistanne! Ja erityisesti neuvoista; pitääkin tuota magneesiumia kokeilla, ihan tämän Crohnin taudinkin kannalta.

        Niin, monet sanovat ja uskovat, että synnytys ja suuret elämänmuutokset laukaisivat tämän kaiken. Tiedä sitten, hullulta se kyllä tuntuu..

        Joskus sitä vain iskee epätoivo ja kysymys: palautuuko elämäni enää ikinä normaaliksi. Joku mainitsikin, että se ei tapahdu vain "ryhdistäytymällä", se ei auta.

        Illanjatkoja.

    • Vertaistukea

      Sun täytyy vain alkaa ajatella järjellä enemmän kuin tunteella. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kun huonona hetkenä "ottaa järjen käteen" (kuten sanotaan), saa sen tilanteen selkeytymään huomattavasti helpommin.
      Kokemusta kun on :)
      Mutta ei se sitä sano, eilen tuli itsellekin taas rytmihäiriötuntemuksia ja johtu ne ruokatorvesta tai ei, heti tulee sellainen hätääntynyt olo. Ei siinä paljon järki päätä pakota sitten...

      • Sairas?

        Voih. Mä en ymmärtää, miten voi ajatella järjellä jos on fyysisesti niin vahvat oireet. Hienoa, jos joku siihen pystyy.

    • Agnosticalimismical

      Mieli on uskomattoman voimakas asia. Ja kun mieli ja keho käy elämää käsikädessä niin toisen epätasapaino vaikuttaa toiseen. Aina.

      Mieli on siis niin voimakas asia, että se jopa saa sut näkemään esim. enkeleitä, kummituksia, hirviöitä... itsesuggestion avulla voit mennä vaikka avaruuteen... saada orkun ilman koskemista... nousemaan rakkuloita iholle... ja monenlaista muuta. Googlettakaa vaikka pahimpaan tekemisenpuutteeseen "mielen voima" ja "power of mind". Löytyy ihan kipeitäkin juttuja.

      Kun mieli kerran saa aikaan monenlaista, niin myös kuviteltuja oireita, jotka tuntuu täysin todellisilta. Luulotauti eli hypokondria ei ole vitsi vaan karua todellisuutta.

      Sitten kun aletaan puhumaan stressistä, elämäntavoista johtuvasta mielen rasittumisesta, traumoista jne. niin fyysiset oireet tulee mukaan. Aina. Ja kun fyysiset oireet riivaa niin mieli rasittuu edelleen. Se on oravan pyörä. Se saa jostain alkunsa... esim. huoli läheisestä... tuleva työttömyys... taloudelliset vaikeudet... raiskaus... autokolari... jne. Kun huoli on jatkuvaa niin vähitellen se muodostuu ahdistukseksi, monimutkaiseksi vyyhdiksi erilaisia mieltä vaivaavia asioita. Sen selvittely voi olla vaikeeta ja monet tyytyvätkin kohtaloonsa ja popsivat nappeja saadakseen lohtua.

      Mutta kenellä välähtää mieleen pysähtyä, hakeutua omaan rauhaan ja renoutua ja lähteä miettimään omaa elämäänsä päivä päivältä taaksepäin, mikä auttaa hahmottamaan asioita, valaisemaan ongelmia, joita välttämättä ei ole edes osannut ajatella aiemmin. Vähitellen pääset ongelmien alkulähteelle. Pelkästään asioiden selviäminen saa levollista fiilistä. Ja siellä ongelmien alkulähteillä on se ratkaisukin omaan ahdistukseen. Kannattaa pysähtyä ja kelata mielessään, mistä on kyse... luulotaudista vai todellisesta sairaudesta. Ja kun olo alkaa helpottumaan, niin yllättäen myös oireetkin alkaa hellittämään. Ja kun saat tehtyä itsellesi selväksi, mikä oli ongelma, niin tulevat mahakivut, pääkivut jne ne ei enää säikäytä sua. Myös muut elämänv vastoinkäymiset on helpompi selättää.

      Lääkkeet on lääketeolllisuudelle bisnestä ja sun jopa todella helposti hoidettavissa olevat psyykkiset ongelmat on heidän lypsylehmänsä. Lisäksi lääkkeillä on taipumus lievittää oireita, ei parantaa itse sairautta.

      Muista viikottaiset rentoutumiset ja matkat omaan mieleesi. Tässä nykyelämässä on monia piilorasittajia, joista et välttämättä nyt edes tiedä. Kuvittelet että elät normaalia elämää, mutta hyvällä duunilla voit todeta, että ei se niin normaalia ollutkaan. Älä siis kulje elämääsi laput silmillä vaan näe, hahmota, pähkäile, ratkaise ja toimi!

      • Sairas?

        Minä täällä, pitkästä aikaa.

        Hengissä ollaan, ainakin toistaiseksi. Eipä tämä elo ole hääviä ollut.

        Viime rustaamiseni olen "sairastanut" ainakin mahasyövän (vatsaa poltteli, oksetti, täyteläinen olo). Sarkooma (pieni, monta kuukautta ollut, alle herneen kokonen pahkura kämmenen sisällä, jänteessä, kuumeinen olo, hengästyminen, hengenahdistus..). Rintasyöpä (toista kättä särki, toinen rinta isompi, hengenahdistus..) ja NYT. Aivokasvain! Tadaa. Olen taas aivan varma. Päätä särki monta päivää, ei voimakkaasti tai yöllä. Olen koko ajan *kopkop* saanut nukkua rauhassa ja "pahoinvoiva olo", en oksenna vaan sellanen ällö olo. Ehkä vähän huimausta. Oli elohiiri useamman päivän silmän alaluomella. Ja kyllä, niskat ja hartiat ovat aivan juntturassa; liikuttaminen sattuu kovasti ja kiristää. Auts. Mutta eihän nämä oireet siitä voi johtua..

        Nyt ei ole taas päätä särkenyt pariin päivään. On ollut vieraita yms. Mutta tänään.. Tulin yksin pojan kanssa kaupasta kotiin. Tuli sellaisia "hikipuuskia", ihan kuin oksetti, mielestäni näytin kalpealta, sydän hakkasi.. Olin jo soittamassa miehelle, että äkkiä kotiin ja ambulanssi paikalle. Mutta ei, kyllä se olo sitten vähän helpotti.

        Nyt vain mietin ja Googletan, mihin vaaralliseen syöpään tai muuhun sairauteen nämä oireet liittyvät. Voi itku. Mua pelottaa.

        Valivali. Olenkohan mä nyt sairas?

    • Myös sairas

      Hei aloittaja....
      Kirjoituksesi on kuin omasta elämästäni.....olen 30v mies ja kärsinyt muutaman vuoden samanlaisesta oireilusta.
      Olen diagnosoinut ainakin seuraavat sairaudet itselleni, HIV,hepatiiti,MS tauti,ALS,Parkinsonin tauti,aivokasvain,imusolmukesyöpä,keuhkosyöpä,kivessyöpä,mahasyöpä,sekä kasvaimia kaikissa suolissa,sydänvika,silmänpohjan rappeuma,melanooma,kasvain selkäytimessä.....tätä voisi jatkaa loputtomiin.
      Kaikki nämä olen itse diagnosoinut oireiden perusteella, ilman mitään tutkimuksia ja olen varma jokaisesta sairaudesta.
      En jaksa oireista kirjoittaa sen enempää ku itse varmaan tiedät miten noi oireilee.....
      Lääkärissä on käyty paljon erilaisissa kokeissa ,aina vastaus on että mitään ei löytynyt....voi vittu jos ne lääkärit ei vaan osannu tai niille kävi joku erehdys.En jaksa enää lääkärissä käydä kun en edes usko mitä ne mulle sanoo.

      Kahdesti olen saanut mielialalääkkeet, mutta niistähän vasta oireita tuleekin kun lukee mitä ne saattaa aiheuttaa,ekasta napista sain kaikki sivuvaikutukset joita ohjeessa luki ja ne ilmeni 30min sen jälkeen ku olin sen ottanu. En oo sitte niitäkään voinu syödä.bentsoista toistaiseksi ollu apua kun kohtaus on pahimmillaan.

      Ihmiset ympärilläni on aika väsyneitä mun "sairasteluun" varsinkin vaimo, mutta kun kivut ovat todellisia ja pelko hallitsee elämää.

      Saatan päivän aikana muuten sairastaa usean erilaisen syövän kaikkine oireinen.

      Joo olihan tossa jo aika paljon, ei muuta kun jaksamista kaikille pelkojen keskellä eläville,jokainen päivä on uusi haaste....

    • 01010101

      Aloittaja, joka päivä sano ääneen: " Keho, paranna itsesi!" ja kehosi tekee niin pikkuhiljaa.

    • ent. syöpäläinen

      Jokainenhan meistä jollain tasolla pelkää sairautta. Entisenä syöpäläisenä voin kertoa ettei se syöpä niin kamala ollut. Sytostaattien aikaan en pysynyt jaloillani vaan konttasin. Olin valmistautunut kuolemaan. Se oli kahdeksan vuotta sitten. Syöpään on hyvät hoidot ja parantavat lääkkeet. Pelkotilan iskiessä kannattaa muistaa tämä asia.

      Ahdistuneisuus on vaikeampi sairaus. Lääkkeillä voidaan helpottaa vain oireita ei parantaa sairautta. Ahdistuneisuuteen kuuluu erilaiset pelot. Niitä sinun pitää itse selvitellä. Sairauden pelon iskiessä pysähdy miettimään miten todennäköinen sairaus on.

      Voimia sinulle jaksamiseen

    • oikeasti sairas

      ap:lle

      Mieti sellaista vaihtoehtoa ettei sinulla ole varaa käydä lääkärissä. Sinulla on jo ole-massa vaikea parantumaton sairaus. Sinuun iskee jonkin muun sairauden pelko mistä sinun pitää selvitä ihan yksin ilman yhdenkään ulkopuolisen tukea. Rahasi riittävät juuri ja juuri jokapäiväiseen elämiseen. Huomioi, että jonkun toisen ihmisen elämäntilanne on omaasi huomattavasti vaikeampi. Ehkä toisten ahdingon tajuaminen antaa omille peloillesi toisenlaiset mittasuhteet.

      • Sairas?

        Kiitokset vastauksistanne, ne ovat kaikki kullanarvoisia ja pistävät miettimään.

        Pitkästä aikaa, minä taas.

        Mulla on NIIN paha olo. Siis henkisesti, mutta se johtaa juurensa kaikista näistä HELVETIN oireista. Anteeksi karu kielenkäyttöni. Olen vain niin väsynyt ja pihalla.

        Nyt minulla on aivan 100% aivokasvain, oikeasti. Ei voi olla muuta. Päätäni on särkenyt useamman päivän, enemmän ja vähemmän. Niskat ovat tosin aivan jumissa ja välillä, erityisesti illalla, tuntuu että panta puristaa päätä, ei siis kipuna. Minulla on myös tapana "kohottaa kulmia" koko ajan, eli jännittää kasvoja. Hampaiden yhteen pureminenkin sattuu satunnaisesti. Mutta kaikistavavahvin oire, joka kertoo aivokasvaimesta, on ELOHIIRI silmän alaluomella. Ja sitä on jatkunut viikkoja! Välillä se on viikon, parikin pois (kun on muita syöpäoireita..) ja taas se palaa. Olen lukenut sen viittaavan aivokasvaimeen.

        Aivokasvainta pelkäsin melkeinpä tasan vuosi sitten viimeksi, kun oli miljoonia oireita. Sitten se hävisi, kun tuli joku toinen tilalle.. Huoh.

        Onkohan tämä nyt? On.

        -Sairas.

    • ....

      Oletko keskustellut lääkärin kanssa tästä sairauksien pelostasi? Jos olet, niin kertoiko hän mistään lääkitysmahdollisuudesta tai muusta hoitokeinosta?

      Tiedän kokemuksesta, että tuollainen on täyttä helvettiä. Mulla on lääkärin aika varattuna ja aion keskustella myös näistä asioista.

      Jaksamisia sinulle ja hyvää kesän odotusta kaikesta huolimatta!

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypokondria

      • Sairas?

        Moi!

        Mulla on kamala olo, ahdistaa enemmän kuin koskaan.
        Aivokasvaimesta ei ole enää tietoakaan, kaikki oireet kadonneet. Mutta nyt mulla on OIKEASTI suusyöpä. Olen aivan varma siitä ja olen täysin toimintakyvytön. En pysty syömään tai nukkumaan.

        Seuraavana päivänä, kun "aivokasvaimen" oireet olivat loppuneet huomasin suussa, tarkalleen ottaen yläikenessä takana valkoisen, vähän kuopallaan olevan pläntin, jossa on punaiset reunat. Ja minusta siinä on jotenkin kovat reunatkin. Se on kipeä; painelen sitä kielellä ja sormin; koko ien ympäriltäkin on kipeä. Huomasinsen alle viikko sitten. Ei tämä voi olla muuta kuin syöpää. Räpellän sitä koko ajan ja itken. Kukaan mun läheinen usko mua, vain haukkuu ja haistattelee. Kaikki ovat väsyneitä muhun.

        Mutta jos tämä nyt on. Huono tuuri; suusyöpähän on vähän harvinaisempi nuorilla, erityisesti naisilla. Lisäksi en ole ikinä kokeillutkaan tupakkaa tai nuuskaa.

        Varmaan 20. syöpä ja totta.

      • Sairas.
        Sairas? kirjoitti:

        Moi!

        Mulla on kamala olo, ahdistaa enemmän kuin koskaan.
        Aivokasvaimesta ei ole enää tietoakaan, kaikki oireet kadonneet. Mutta nyt mulla on OIKEASTI suusyöpä. Olen aivan varma siitä ja olen täysin toimintakyvytön. En pysty syömään tai nukkumaan.

        Seuraavana päivänä, kun "aivokasvaimen" oireet olivat loppuneet huomasin suussa, tarkalleen ottaen yläikenessä takana valkoisen, vähän kuopallaan olevan pläntin, jossa on punaiset reunat. Ja minusta siinä on jotenkin kovat reunatkin. Se on kipeä; painelen sitä kielellä ja sormin; koko ien ympäriltäkin on kipeä. Huomasinsen alle viikko sitten. Ei tämä voi olla muuta kuin syöpää. Räpellän sitä koko ajan ja itken. Kukaan mun läheinen usko mua, vain haukkuu ja haistattelee. Kaikki ovat väsyneitä muhun.

        Mutta jos tämä nyt on. Huono tuuri; suusyöpähän on vähän harvinaisempi nuorilla, erityisesti naisilla. Lisäksi en ole ikinä kokeillutkaan tupakkaa tai nuuskaa.

        Varmaan 20. syöpä ja totta.

        Ja vielä lisään, että KAIKKI mun läheiset vaatii mun menevän psykiatriseen hoitoon. Oma Äitinikin näkee tämän suussani olevan pläntin, mutta hokee vain että "älä koko ajan räplää sitä, niin se paranee". Ja paskat. Mä en kehtaa mennä lääkäriin.

      • ymmärrän sinua
        Sairas. kirjoitti:

        Ja vielä lisään, että KAIKKI mun läheiset vaatii mun menevän psykiatriseen hoitoon. Oma Äitinikin näkee tämän suussani olevan pläntin, mutta hokee vain että "älä koko ajan räplää sitä, niin se paranee". Ja paskat. Mä en kehtaa mennä lääkäriin.

        Tiedän mistä susta tuntuu jos se yhtään lohduttaa! Välillä tuota samaa :(

        Onko sulla yhtään jaksoa, ettei sulla ole pelkoa päällä vai tuleeko aina uusi pelon kohde kun edellisestä pääsee? Käy ihmeessä juttelemassa peloistasi!

        Sanon kuitenkin saman kuin läheisesi: ei sinulla ole mitään suusyöpää.

        Tsemppiä ja mene ulos välillä katselemaan kesän heräämistä ja koita saada ajatuksia muualle!

    • purukumi

      Mene nyt sitten psykiatrille, ettei tauti pitkity. Mitä pitempään on ahdistunu sitä pitempään kestää paraneminen, kokemusta on. Saat kunnon lääkkeet ja menet terapiaan, niin olo paranee. Varaa aikaa pari kolme vuotta. Tsemppiä.

      • Aloittaja!

        Tuntuu turhalta mennä psykiatrille.

        Kuinkahan todennäköistä on, että 22-vuotiaalla naisella, joka ei polta tai nuuskaa, olisi suusyöpä?

        Tämä ahdistus ja pelko on kamalaa. Rintaa ja vatsaa puristaa, hermostuttaa, oksettaa, vatsa sekaisin, ruoka ei maistu. AHDISTAA.

        Voi tätä elämää.

      • Minä taas.
        Aloittaja! kirjoitti:

        Tuntuu turhalta mennä psykiatrille.

        Kuinkahan todennäköistä on, että 22-vuotiaalla naisella, joka ei polta tai nuuskaa, olisi suusyöpä?

        Tämä ahdistus ja pelko on kamalaa. Rintaa ja vatsaa puristaa, hermostuttaa, oksettaa, vatsa sekaisin, ruoka ei maistu. AHDISTAA.

        Voi tätä elämää.

        Kiitos "ymmärrän sinua", kun vastasit minulle. Olen iloinen, kun täällä ei suoralta kädeltä tyrmätä. Kiitos lohduttavista sanoistasi.

        Tässä puolentoista vuoden aikana minulla on ollut muutamia, oireettomia päiviä. Mutta kyllä se niin on mennyt, että uusi tulee kun vanhan taudin oireet kaikkoaa. Vajaa pari viikkoakin sitten olin vielä varma, että minulla on aivokasvain; toisessa jalassa oli heikotusta useamman päivän. Kunnes yhtäkkiä; se loppui! Ja siitä seuraavana päivänä huomasin tämän "suusyövän", ihan yhtäkkiä. Ja sillä tiellä ollaan..

        Olo on kauhea. Mietin suusyöpää- ja kielisyöpää koko ajan. Vatsa on aivan sekaisin, en nuku yöllä kun ahdistaa, ruoka ei maistu. Tutkin vain taukoamatta taskulampulla suutani. Tästä ei enäänousta! Elämä ei tunnu mimiltään.

        KAIKKI ovat väsyneitä muhun, kaikki. Inttävät vain, että "ei sulla ole mitään suun alueen syöpää". Mistähän kukaan sitä tietää!

    • tau1

      Mene psykiatrin luo. Saat apua ahdistukseesi lääkityksen ja ehkä myös terapian avulla. Samallahan voit tutkituttaa olettamiasi fyysisiä vaivoja muilla lääkäreillä. Ahdistuksesi on suhteettoman voimakasta oli syy sitten fyysinen tai psyykkinen, joten se kaipaa hoitoa.

    • Tähkis

      Kuulostaa tutulta. Pari vuotta sitten kärsin ensin sydänvaivoista, ja kun tutkimuksissa ei löytynyt sydämestä mitään vikaa, sairaus siirtyi vatsan alueelle. Vatsan tähystyksessäkään ei löytynyt tietenkään mitään vikaa. Varsinkin jälkimmäisiä oireita tutkinut lääkäri sanoi suoraan, että kyseessä on luultavasti psyykkinen ongelma. En todellakaan uskonut sitä, koska kaikki oireet oli niin selkeitä ja varmasti jostakin vakavasta sairaudesta johtuvia, eihän mikään psyykkinen ongelma voi sellaisia aiheuttaa.
      Aloin pelätä vakavaa sairautta niin paljon, että elin odottaen olenko vielä tunnin kuluttua, tai huomisaamuna, tai viikon kuluttua hengissä, vai kuolenko sitä ennen johonkin vakavaan sairauteen. Kun tämä sairauden- ja kuolemanpelko oli jatkunut päivittäin 2 kuukautta, ajattelin että tässä ei ole mitään järkeä ja menin psykiatrille. Sain mielialalääkkeen, ja noin neljän viikon kuluttua koko ahdistus, pelko ja kaikki sairaudet oli poissa. Vasta sen jälkeen hyväksyin että kyseessä oli tosiaan sittenkin psyykkinen vaiva.

      Suosittelen ehdottomasti psykiatrille menoa ja lääkityksen aloittamista (lääke saattaa aluksi jopa pahentaa oloa, mutta ainakin itselläni tosiaan muutamassa viikossa lääkkeen vaikutus muuttui positiiviseksi). Oli aivan uskomatonta että elämä palautuikin ennalleen, eikä tarvinnut enää elää jatkuvassa sairaudenpelossa.

      • Sairastelija.

        Moi!

        Kiitokset taasen vastauksistanne. Ihanaa kuulla, että on ihmisiä jotka ovat päässeet eroon peloistaan ja ainaisista "sairauksistaan". Hienoa, että psykiatrista on ollut apua. Hyvää kesää!

        No juu. Minä se vain sairastelen. Edelleen. Tämä on aivan kamalaa..

        Viimeksi kerroin siitä suussa olevasta pläntistä. Aluksi se oli keskeltä valkoinen ja reunoilta punainen, erityisesti syödessä todella kipeä. Nyt kipu on helpottanut ja uusi kudos on kasvanut tilalle. Kyllä se vielä näkyy, mutta olen jo ehtinyt huokaista kun se on kuitenkin parantunut kun eikös suusyöpä ole yleensä paheneva tai parantumaton eikä päinvastoin..

        Nyt ajattelen, että minulla on kielisyöpä. Eilen illalla, ihan yhtäkkiä, kieleni kärki alkoi tuntumaan palaneelta ja on hieman punainenkin. Join kyllä juuri ennen tätä kahviautomaatista kuumaa kahvia ja en ole aivan varma, paloiko vain kieleni.. Sen lisäksi, kun nyt aamulla kuovin peilin edessä suutani vaihteeksi, huomasin, että kielen kärjessä
        on aivan pieni uurre/haavauma, ehkä muutaman millin. Se ei näy koko ajan, vain kielen ollessa kuiva.

        En mä tiedä, onko ollut ennen.. Olen TAAS niin varma sairastumisestani. Kielisyöpä.

      • Minä taas..
        Sairastelija. kirjoitti:

        Moi!

        Kiitokset taasen vastauksistanne. Ihanaa kuulla, että on ihmisiä jotka ovat päässeet eroon peloistaan ja ainaisista "sairauksistaan". Hienoa, että psykiatrista on ollut apua. Hyvää kesää!

        No juu. Minä se vain sairastelen. Edelleen. Tämä on aivan kamalaa..

        Viimeksi kerroin siitä suussa olevasta pläntistä. Aluksi se oli keskeltä valkoinen ja reunoilta punainen, erityisesti syödessä todella kipeä. Nyt kipu on helpottanut ja uusi kudos on kasvanut tilalle. Kyllä se vielä näkyy, mutta olen jo ehtinyt huokaista kun se on kuitenkin parantunut kun eikös suusyöpä ole yleensä paheneva tai parantumaton eikä päinvastoin..

        Nyt ajattelen, että minulla on kielisyöpä. Eilen illalla, ihan yhtäkkiä, kieleni kärki alkoi tuntumaan palaneelta ja on hieman punainenkin. Join kyllä juuri ennen tätä kahviautomaatista kuumaa kahvia ja en ole aivan varma, paloiko vain kieleni.. Sen lisäksi, kun nyt aamulla kuovin peilin edessä suutani vaihteeksi, huomasin, että kielen kärjessä
        on aivan pieni uurre/haavauma, ehkä muutaman millin. Se ei näy koko ajan, vain kielen ollessa kuiva.

        En mä tiedä, onko ollut ennen.. Olen TAAS niin varma sairastumisestani. Kielisyöpä.

        No niin. Nyt on sitten välit poikki LOPULLISESTI, kuin myös parhaan ystävän ja melkeinpä miehenikin kanssa. Puhuessani puhelimessa Äidilleni tästä ikenessä olevasta pläntistä, hän raivostui ja sanoi minun "kiusaavan vain häntä" ja mäsäytti puhelimensa seinään. Kuulemma tämä pläntti ikenessä ei voi olla ssuusyöpää ja minun tulee huomenna pikimmiten hankkiutua akuuttipsykiatrian poliklinikalle tai Hän tekee sen poliisin avulla. Kuulemma olen vainoharhainen hullu, joka kuvittelee, keksii ja suurentelee kaikki. Hänen mukaansa olen puolitoista vuotta ollut vain "OIRE" ja kävelevä syöpä. Mieskin vihaa mua ja haluaa eron.

        Noh. Äitini mukaan se valkokatteinen ja kipeä "afta" on jo käytännössä parantunut, nyt tuo punainen kohta on vain "alta paljastuvaa tervettä kudosta". No miksi se on edelleen kuopalla ja aivan kuin yksi kohta reunasta on jotenkin "kova".

        Anteeksi vuodatus. Epätoivonen olo.

      • bbbbb2
        Minä taas.. kirjoitti:

        No niin. Nyt on sitten välit poikki LOPULLISESTI, kuin myös parhaan ystävän ja melkeinpä miehenikin kanssa. Puhuessani puhelimessa Äidilleni tästä ikenessä olevasta pläntistä, hän raivostui ja sanoi minun "kiusaavan vain häntä" ja mäsäytti puhelimensa seinään. Kuulemma tämä pläntti ikenessä ei voi olla ssuusyöpää ja minun tulee huomenna pikimmiten hankkiutua akuuttipsykiatrian poliklinikalle tai Hän tekee sen poliisin avulla. Kuulemma olen vainoharhainen hullu, joka kuvittelee, keksii ja suurentelee kaikki. Hänen mukaansa olen puolitoista vuotta ollut vain "OIRE" ja kävelevä syöpä. Mieskin vihaa mua ja haluaa eron.

        Noh. Äitini mukaan se valkokatteinen ja kipeä "afta" on jo käytännössä parantunut, nyt tuo punainen kohta on vain "alta paljastuvaa tervettä kudosta". No miksi se on edelleen kuopalla ja aivan kuin yksi kohta reunasta on jotenkin "kova".

        Anteeksi vuodatus. Epätoivonen olo.

        Aftan jälkeen jää kuoppa ennen lopullista parenmista. Muuten minäkin olen sairauspelkoinen ja myös kaikkia muuta.

    • xxzxz

      Miten sinulla menee nyt? Onko sinulla enää ketään jonka kanssa jutella asioistasi?

      • Valittaja alkuperäin

        Kiitokset Teille ihanille, kun jaksoitte tai ylipäätään VIITSITTE vastata mun narinoihin. Kukaan muu ei enää jaksa; tarkoitan siis lähinnä live-elämässä.
        Huojentavaa kuulla, että aftasta "kuuluukin" jäädä kuoppa.

        Ja miten mulla menee. Kiitos kysymästä, huonosti. Välit on edelleen poikki vanhempiin ja mieskin on pysynyt useamman päivän poissa kotoa, kun ei jaksa mua.

        Edelleen mulla on suusyöpä. Ei siis virallisesti todettu, mutta vahvasti uskon niin. Tämä on sitten noin 20. syöpä puolentoista vuoden sisään, ja totta. Olen niin ahdistunut; kuin haamu enää. Kitalakeeni ilmesttyi tässä päivänä eräänä pieni, mikroskooppisen pieni näppy. Näpräsin ja näpräsin sitä, kunnes vedin siitä kynnellä palan poies ja arvaa, onko punainen ja kipeä. Ajattelen sen kuitenkin alunperin olevan tätä syöpää. Sen lisäksi puraisen vähän väliä poskeeni ja siinä menee oikein sellanen viiru, joka on koholla. Ja kipeä. Tunnustelen KOKO AJAN, että mikä kohta on suusta kipeä. Ja kyttään taskulampulla suutani, TAUKOAMATTA. Vaikka tämä alkuperäinen"afta" onkin enää vain pieni, tervettä limakalvoa oleva pläntti, uskon, ja melkeinpä sen kuitenkin olevan syöpää. Se oli alussa hyvin kipeä, reunoilta punainen ja keskeltä valkoinen/keltainen, enää ei. Se oli myös muutaman viikon kivuton ja nyt ehkäpä paikallistan siinä taas kipua. Voi tätä elämää..

        Ja mikä ihmeellisintä; KAIKKI aikaisemmat aivokasvain- yms. ovat pysyneet poissa. Elämä pyörii VAIN suun- ja suusyövän ympärillä.

        Että näin.

      • pöö
        Valittaja alkuperäin kirjoitti:

        Kiitokset Teille ihanille, kun jaksoitte tai ylipäätään VIITSITTE vastata mun narinoihin. Kukaan muu ei enää jaksa; tarkoitan siis lähinnä live-elämässä.
        Huojentavaa kuulla, että aftasta "kuuluukin" jäädä kuoppa.

        Ja miten mulla menee. Kiitos kysymästä, huonosti. Välit on edelleen poikki vanhempiin ja mieskin on pysynyt useamman päivän poissa kotoa, kun ei jaksa mua.

        Edelleen mulla on suusyöpä. Ei siis virallisesti todettu, mutta vahvasti uskon niin. Tämä on sitten noin 20. syöpä puolentoista vuoden sisään, ja totta. Olen niin ahdistunut; kuin haamu enää. Kitalakeeni ilmesttyi tässä päivänä eräänä pieni, mikroskooppisen pieni näppy. Näpräsin ja näpräsin sitä, kunnes vedin siitä kynnellä palan poies ja arvaa, onko punainen ja kipeä. Ajattelen sen kuitenkin alunperin olevan tätä syöpää. Sen lisäksi puraisen vähän väliä poskeeni ja siinä menee oikein sellanen viiru, joka on koholla. Ja kipeä. Tunnustelen KOKO AJAN, että mikä kohta on suusta kipeä. Ja kyttään taskulampulla suutani, TAUKOAMATTA. Vaikka tämä alkuperäinen"afta" onkin enää vain pieni, tervettä limakalvoa oleva pläntti, uskon, ja melkeinpä sen kuitenkin olevan syöpää. Se oli alussa hyvin kipeä, reunoilta punainen ja keskeltä valkoinen/keltainen, enää ei. Se oli myös muutaman viikon kivuton ja nyt ehkäpä paikallistan siinä taas kipua. Voi tätä elämää..

        Ja mikä ihmeellisintä; KAIKKI aikaisemmat aivokasvain- yms. ovat pysyneet poissa. Elämä pyörii VAIN suun- ja suusyövän ympärillä.

        Että näin.

        elämä ahistaa
        psykiatrisesta hoidosta päästävä pois ennen kuin tämä kodiksi käy

      • Alkuperäinen aloitta
        pöö kirjoitti:

        elämä ahistaa
        psykiatrisesta hoidosta päästävä pois ennen kuin tämä kodiksi käy

        "pöö", voi Sinua. Oletko psykiatrisessa hoidossa? Toivottavasti saat sieltä apua ongelmiisi. Kiitos kun vastasit ja jaoit kokemuksesi. Ei ole hyvä, jos laitostuu tai kokee psykiatrisen hoitolaitoksen kodikseen.

        Eipä tänne mitään kurjuutta kummempaa. Samaa kuraa, mitä ennenkin. En viitsi edes kirjoittaa.

        - Sairas?

      • Valittaja.
        Alkuperäinen aloitta kirjoitti:

        "pöö", voi Sinua. Oletko psykiatrisessa hoidossa? Toivottavasti saat sieltä apua ongelmiisi. Kiitos kun vastasit ja jaoit kokemuksesi. Ei ole hyvä, jos laitostuu tai kokee psykiatrisen hoitolaitoksen kodikseen.

        Eipä tänne mitään kurjuutta kummempaa. Samaa kuraa, mitä ennenkin. En viitsi edes kirjoittaa.

        - Sairas?

        Ajattelin taasen kirjoitella, vaikka eipä kukaan näitä mun juttuja edes lueskele. Lähinnä omaksi iloksi ja "terapiaksi".

        Vai kehtaako edes kirjoittaa.. Suu on terve. Tai en tiedä terveestä, mutta kaikki kivut, haavaumat, pläntit sun muut, ovat kadonneet ja ajatus suusyövästä on, noh, melkeinpä poissa.

        MUTTA.

        Epäilen, että mulla on rintasyöpä. Joo-o. Ja taas aivan varma. Mulla on aina ollut toinen rinta isompi kuin toinen ja nyt se on alkanut pistämään silmään (oire). Kukaan, esimerkiksi mun mieheni, ei muka huomaa sitä. Yksi kohta on kipeä ja olen palpoinut tätä oikeaa rintaa taukoamatta. Ihan kuin oikealla ulkosyrjällä olisi patti. Luulen niin, kasvain. Ja painelen myös kainaloita; samaisella puolella tuntuu olevan myös pieniä pahkuroita (etäpesäkkeitä?). Lähisuvussa ei ole nuorella iällä rintasyöpää, mutta eipä se siihen vaikuta. Henkeäkin jotenkin ahdistaa, sydän hakkaa ja hengästyn helposti.

        Läheiset ovat tyrmänneet minut, jostain kumman syystä.. Voiko tämä olla todellista?! Ahdistaa, taas.

        Onko minulla nyt todella rintasyöpä?

        -Aloittaja

      • xxzxz
        Valittaja. kirjoitti:

        Ajattelin taasen kirjoitella, vaikka eipä kukaan näitä mun juttuja edes lueskele. Lähinnä omaksi iloksi ja "terapiaksi".

        Vai kehtaako edes kirjoittaa.. Suu on terve. Tai en tiedä terveestä, mutta kaikki kivut, haavaumat, pläntit sun muut, ovat kadonneet ja ajatus suusyövästä on, noh, melkeinpä poissa.

        MUTTA.

        Epäilen, että mulla on rintasyöpä. Joo-o. Ja taas aivan varma. Mulla on aina ollut toinen rinta isompi kuin toinen ja nyt se on alkanut pistämään silmään (oire). Kukaan, esimerkiksi mun mieheni, ei muka huomaa sitä. Yksi kohta on kipeä ja olen palpoinut tätä oikeaa rintaa taukoamatta. Ihan kuin oikealla ulkosyrjällä olisi patti. Luulen niin, kasvain. Ja painelen myös kainaloita; samaisella puolella tuntuu olevan myös pieniä pahkuroita (etäpesäkkeitä?). Lähisuvussa ei ole nuorella iällä rintasyöpää, mutta eipä se siihen vaikuta. Henkeäkin jotenkin ahdistaa, sydän hakkaa ja hengästyn helposti.

        Läheiset ovat tyrmänneet minut, jostain kumman syystä.. Voiko tämä olla todellista?! Ahdistaa, taas.

        Onko minulla nyt todella rintasyöpä?

        -Aloittaja

        Kyllä minä ainakin käyn lukemassa sinun kirjoituksiasi aina välillä joten et aivan yksin täällä "pulise" :)

        Hellittäisiköhän tuo homma sulla ollenkaan, jos vain pakottaisit itsesi olemaan välittämättä noista "sairauksista" joita itseltäsi löydät? Ajattelisit, että aivan sama. Kuollaan sitten. Kun varmasti oikeasti tiedät, ettet ole kuolemassa eikä mitään vakavaa sulla ole. Kerrasta poikki siis.

        Itse sain likaisuushysteriani vuosia sitten loppumaan yksinkertaisesti pakottamalla itseni siitä pois kun en jaksanut sitä enää. Ahdistus toki syveni aluksi mutta muutaman viikon sisällä se pikkuhiljaa hellitti. Kyllä mulla muista asioista vielä ahdistuneisuutta löytyy, mutta nuo likaisuusajatukset ovat kadonneet kokonaan.

        Tsemppiä ja mukavia kesäpäiviä sinulle kaikesta huolimatta! :)

    • tuli vain mieleeni

      Osaisitko yhdistää, voisiko syöpäpelkosi johtua jostain tapahtumasta aiemmin elämässäsi? Että jos esim. joku trauma lapsuudessa olisi jäänyt käsittelemättä?

      • Pelkääjä

        "tuli vain mieleeni", kiitos kun vastasit. Olen aina iloinen, kun tulee kommenttia; on se sitten positiivista tai negatiivista, sekavaa tai selkeää.

        Hmm.. En ole pahemmin miettinyt tuollaisia asioita. Onhan sitä tapahtunut elämässä kaikenmoista: kuten aiemmin mainitsin, Isäni sairasti 6 vuotta sitten kaksi syöpää (keuhko- ja äänihuuli). Hän kuitenkin selvisi näistä, onneksi ja hoidoksi riitti "vain" keuhkolohkon poisto plus sädehoito. Sytostaatteja ei siis tarvittu. Vaikka en ollut tuolloin enää mikään lapsonen, en osannut jotenkin huolehtia asiasta. Isäni hoiti asian niin "siististi"; ei pahemmin puhunut tai valitellut.

        Onhan suvussani ollut muitakin syöpä- ja siitä johtuneita kuolemantapauksia. En ole reagoinut ainakaan tietoisesti oikein mitenkään..

        Itse sairastuin siis Crohnintautiin 4 vuotiaana. Itse en muista siitä oikein mitään. Äidilleni se oli hyvin raskasta; lääkärit eivät uskoneet oireideni (veriripuli, mahavaivat,ruokahaluttomuus, laihtuminen) johtuvan tästä sairaudesta pienen ikäni takia ja ne leimattiin psyykkiseksi, kappas. Psykologilta toiselle kunnes asia saatiin päätökseen ja Crohnintauti diagnosoitiin. Sain lääkkeet ja jatkoin normaalia elämääni.

        Olen ollut myös viikkoja lasten neurologisella osastolla ala-asteella, 10-vuotiaana kovien päänsärkyjen takia (aivokasvain..?), magneettikuvaus tehtiin ja minut todettiinterveeksi. Näihin aikoihin tuli tv:stä Salatut Elämät, jossa eräs nuori menehtyi aivokasvaimeen. Olin ilmeisesti silloin(kin) niin otollinen, että löysin heti itsestäni oireita. Niin hullua kuin se onkin, lääkärit pitivät tätä osasyyllisenä oireiluuni *naurua*.

        Yläaste oli hieman rankka. Koin jonkinasteista kiusaamista muutamalta tytöltä ja surin sitä.

        Olen aina ollut herkkä ja Äitiäni lainaten; "vauhko". Olen oirehtinut aiemminkin erinäisillä tavoilla, mutta en näin.. Monta vuotta olen saanut olla aivan rauhassa; jopa raskaanakin! Heh.

        Mutta en usko, että näillä on vaikutusta. Ainakaan tietoisesti. Jos nämä oireet kuitenkin kertovat somaattisesta sairaudesta: syövästä.

        -Illanjatkot.

    • Sairastaja1

      Aloittaja täällä taas, terve!

      Ei pyyhi hyvin, ei. Pelko tästä mahdollisesta syövästä on kova. Läheiseni ovat TODELLA väsyneet minuun. Mm. poikani kummitäti on ottanut selkäni takana yhteyttä Äitiini ja keskustellut mm. minun pakkohoitoon (psykiatriseen) laittamisesta,lastensuojelusta yms. Olen todella loukkaantunut. Kaikki vain nauravat minulle ja pitävät minua hulluna.

      En mä tiedä, mikä syöpä mulla on. Mutta varmasti on, jossain. Puhuin kai aiemmin rintasyövästä, mutta en ole kylläkään löytänyt mitään patteja, punoitusta, eritettä nänneistä tms..

      Ajattelen keuhkoissani olevan metastaaseja tms. Kyllä. Hengästyn TODELLA helposti; tyyliin kyykkyyn ja ylös, tai pieni kävelymatka. Pelkään tehdä mitään ja vahtaan hengitystäni. Päässäni pyörii vain "keuhkoihin levinnyt syöpä", taukoamatta.

      Nyt minulla ei ole oikein muita oireita mutta olen lukenut netistä, että hengästyminen on syövän oire. Helvetti, 1,7 vuotta syöpäpelkoa, ei PÄIVÄÄKÄÄN ilman, ainakin 20 "syöpää" ja nyt, mahdollisesti oikeasti syöpä.

      Jotkut idiootit sanovat, että mulla on vain huono kunto. No en kyllä liiku oikeastaan yhtään, mitä nyt muutama metri autolle ja ruokakaupassa, olen 168cm pitkä ja n. 89kg..

      Pelkään kuollakseni.

      -Valivali narinari.

      • xxzxz

        Tuossahan on kuitenkin se, ettet ole vaarallinen itsellesi etkä läheisillesi niin ei kait silloin ole aineksia pakkohoitoon.

        Hengästyminen saattaa olla tosiaan oire niin monesta muustakin asiasta kuin syövästä, esim. juuri tuo huono kunto tai vaikkapa liian alhainen hemoglobiini voi aiheuttaa. Saatko tarpeeksi kaikkia vitamiineja?

        Et sinä hullu ole eikä kenenkään pitäisi nauraa sinulle, koska nuo oireet varmasti ihan oikeasti tuntuvat sinusta todellisilta ja pelottavilta. Ehkä läheisesi kuitenkin loppujen lopuksi ovat huolissasi sinusta ja jaksamisestasi. Oletko puhunut koskaan peloistasi lääkärin tai muun hoitohenkilökunnan kanssa? Heillä voisi kuitenkin olla jotain neuvoja antaa sinulle, mutta et sinä mihinkään suljetulle kuulu.

        Tuo voisi olla vaikkapa pakko-oireista häiriöitäkin, siinä kun on yhtenä osa-alueena "somaattiset pakkoajatukset eli itsepäiset pelot sairauksista". Noita hoidetaan muuten terapialla ja lääkkeillä jos ne haittaavat elämää liikaa.

    • Liibalaabalei

      "xxzxz", suuri kiitos taasen, kun vastailit.

      Oireet ovat kyllä niin todellisia, etten voi ajatella tämän olevan "vain" psykosomaattista. Olo on niin kauhea. Eipä tässä vielä kai pakkohoidon tarvetta on, mutta läheisteni mielestä kyllä.

      Olen käynyt reilu vuosi sitten psykologilla ja muutaman kerran akuuttipsykiatrian klinikalla jutustelemassa. En kokenut saavani niistä mitään apua. Oireet vain ovat jatkuneet.

      Tämä on NIIN kamalaa, kukaan ei voi kuvitella tätä pelon määrää!

    • Samanarisija

      Ja en tiedä, kehtaanko enää edes kertoa.. MUTTA. Löysin taas uuden syövän, todennäköisesti ihosyöpä. Alapäässä. Tuolla uloimmassa häpyhuulessa, karvoituksem alueella, on ollut jo kauan sellanen "kökkö", mutta eilen katsoin sitä basta tarkemmin. Vähän kohollaan, noin 4-5mm, inaansa punoittava, tasaisen värinen, pehmeä ja sileä, vähän kuin syylä tms. Se on yhdeltä reunalta punainen ja vähän kipeä koskiessa. Ei kutia tai mitään muutakaan. Näytin sitä (joo, kyllä) jo Äidilleni ja Hän sanoi, ettei se näytä huolestuttavalta. Minulla on myös alapäässä muutama pieni Fibrooma, varsisyylä, ollut kauan. Sekin näyttää inaansa fibroomalta, mutta ei siinä mtn vartta ole. Sormien välissä kun puristaa, niin se on pehmeä löllykkä. Onko tämä nyt se kauan pelätty syöpä?

      Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, oksettaa. Pelottaa! Vanhempani ja ystäväni haukkuivat minut pystyyn. "No ihosyöpä sulta vielä puuttuikin!".

    • xxzxz

      Tuli vielä tuosta hengästymisestä vielä mieleen että kun stressi ja pelko rasittaa fyysistä kehoakin tosi paljon (jatkuva hälytystila päällä), joten sekin voi selittää sen ja miksei muitakin juttuja. Ja sitten taas noista oireista huolestuminen aiheuttaa lisää huolta ja noidankehä on valmis.

      Harmi, ettei noista keskusteluista ammattiauttajien kanssa ole ollut apua. Monesti tuntuu, ettei nekään edes ymmärrä kuinka paha olo ihmisellä toisinaan voi olla.

      Tuli mieleen vielä, että kun pelkäät syöpää kovasti niin mikä siinä tuntuu kaikista pahimmalta? Onko se pelko sairastumisesta itsestään, kivusta, kuolemasta vai huolestutko miten läheisillesi kävisi jos sairastuisit? Löytäisitkö tuota kautta mitään linkkiä mihinkään... Joskus kun löytää sen pelon ytimen niin sitä kautta saattaa pystyä purkamaan sitä pois.

      Mutta hyvä että pystyt kirjoittamaan tuntemuksistasi ja ongelmistasi. Kirjoita jatkossakin jos se edes vähän helpottaisi.

      • Valittaja aloittaja

        Aloittaja täällä, pitkästä aikaa. Hengissä olen, joten kuten.

        Viimeksi taisin puhua hengästymisestä ja hengenahdistuksesta. Noh, se meni sen siljan tien ja olen sen jälkeen juossut mm. 10km lenkkejä ilman suurempaa "tuskaa".

        Otsassani, melkein hiusrajassa on pieni, muutaman millin kokonen punoittava pläntti, jonka diagnosoin ihosyöväksi. Noh, sekin meni.

        "Minulla oli" myös jokin aivoihin levinnyt syöpä (suu- tai iho?). Minulla oli "outo olo" päässä ja olin aivan varma syövästäni. Sitä kesti viikon verran. KUNNES..

        Noin viikko sitten yhtenä päivänä vasemman käteni etusormi alkoi nykimään. Ja nyki toisenkin kerran iltasella. ALS. Kyllä, minulla on edennyt als.

        Sormi ei enää nyi, mutta olen ahdistunut ja huomaan elohiiriä joka paikassa. Samoin käteni, enemmän oikea, tuntuu voimattomalta. Niska-hartiaseutu on kyllä jumissa, mutta ei se siitä ole. Tunnen sen. Myös oikea jalkani on jotenkin jäykkä, voimaton. Pakara tuntuu oudon kireältä ja välillä särkee, samoin takareittä.

        Itken ja suren koko ajan. Miksi minä, kaksi vuotta pelännyt ja oireillut, yli 20 "syöpää sairastanut", 22-vuotias saa alsin. Kaiken päätteeksi!

        Mun elämässä ei ole enää mitään.

    • Tipsu1984

      Kuulostaa kovin tutulta.
      Olen rampannut vaikka missä tutkimuksissa ja
      kaikki on ok.
      On lihasnykinöitä,särkyjä, ruoka ei maistu-> oksettaa -> ahdistaa->
      ja taas ruoka ei maistu. Olen käynyt kerran psykologilla, väitti tavalliseksi
      arjen väsymiseksi. Sain nukkumisongelmiin Mirtazapiinia.. No nyt kokeilin
      lopettaa sen ja sen myötä ruokahalu katosi taas. Nukun myös tosi huonosti.
      Ahdistaa välillä ihan valtavasti. Meillä on 1v1kk ja 3v8kk lapset. Heistäkin täytyy
      Jaksaa huolehtia. Mies taitaa myös olla aika kypsä näihin oloihini.
      Kaikki vinkit olon ja ruokahalun parantamiseksi otetaan vastaan. Myös sairauksien pelko vaivaa. Olen varma että mulla on als, rintasyöpä ym..
      Tästä on pakko päästä pois!:( Aamuisin oksetta koska syön liian vähän. Senkin tiedän että on varmasti vatsasyöpää.. Ja pelottaa. Tsemppiä kaikille teille!!

    • Huolissaan

      Mitä aloittajalle kuuluu?

      • Pitkästä aikaa, aloittaj

        Moi! Pitkästä aikaa, tosiaan. Aloittaja tässä. Kiva, kun joku oli vastaillut:) Kiitos ja tsemppiä vaikeiden asioiden kanssa painiville!

        Huoh. Sama meininki edelleen. Oon ehtinyt tässä kesän/syksyn aikana "sairastamaan", ja paljon. Yhteen aikaan oli aivan järkyttävää, kun ajattelin mulla olevan ALS. Nykimisiä, sormien lihasheikkoutta, jaloissa yms yms. Olin aivan sumussa, aamusta iltaan vain oksensin ja pelkäsin. Onhan mulla ollut muutamia kertoja suusyöpää, aivokasvainta yms. Näihin sopivia oireita. Välillä on ollut ihan kohtalaista, mutta silloin olen hysteerisesti pelännyt Ebolaa ja kyllä, sotaa..

        Ja niin. Nyt mulla on syöpä, rintasyöpä, varmasti. Vajaa viikko sitten luin (ilman mitään oireita), erään 26 vuotiaan naisen blogia; hän menehtyi. Noh, seuraavana päivänä huomasin että nännini, enemmän vasemman puolen, ovat hieman kosketuskipeät. Sitten aloinkin napakasti sormen kärjillä painelemaan, palpoimaan, rintaani niin, että nyt sitä koristaa kaksi SUURTA mustelmaa. Ihan kuin löytäisin patteja ja nystyröitä, mutta en ole varma.. Sen lisäksi, ällöä, mutta jotenkin toisen nännin " kosketusherkkyys" on vähentynyt, siis tämän mustelmaisen. Ja Googleen! Kyllä, rintasyöpä mulla on. Oon taas oksentanut ahdistuksesta aamusta iltaan, en syö tai juo, syke on tuhat ja rintaa puristaa. Kauhea olo. Koko ajan pakonomaisesti painelen ja tunnustelen toista rintaani.
        Välini kaikkiin ihmisiin on poikki. Viimeksi tänään Äitini haukkui ja huoritteli minut, kun kerroin tästä rintasyövästä. Mua ollaan yritetty saada psykiatriseen pakkohoitoon, ONNEKSI tuloksetta.. Kaikki puhuvat mun selän takana, kuinka mut pitäisi saada ainoastaan psykiatriseen hoitoon. Huoh!

        En mä tarvitse psykiatrista. Mulla on varmasti syöpä! Ai niin, joulukuun 5.päivä tulee KAKSI vuotta tätä kauheaa, sairasta elämää. Olen varma, että se päättyy oikeaan syöpään. Olen menettäänyt kaiken: ystävät, miehen, vanhemmat. En uskalla mennä töihin, kun olen varma sairaudestani.

        Nuori ihminen ja näin kauhea tuska. Koska tämä loppuu? Ei koskaan, nyt kun mulla on aivan varmasti rintasyöpä.

      • Aloittaja vielä
        Pitkästä aikaa, aloittaj kirjoitti:

        Moi! Pitkästä aikaa, tosiaan. Aloittaja tässä. Kiva, kun joku oli vastaillut:) Kiitos ja tsemppiä vaikeiden asioiden kanssa painiville!

        Huoh. Sama meininki edelleen. Oon ehtinyt tässä kesän/syksyn aikana "sairastamaan", ja paljon. Yhteen aikaan oli aivan järkyttävää, kun ajattelin mulla olevan ALS. Nykimisiä, sormien lihasheikkoutta, jaloissa yms yms. Olin aivan sumussa, aamusta iltaan vain oksensin ja pelkäsin. Onhan mulla ollut muutamia kertoja suusyöpää, aivokasvainta yms. Näihin sopivia oireita. Välillä on ollut ihan kohtalaista, mutta silloin olen hysteerisesti pelännyt Ebolaa ja kyllä, sotaa..

        Ja niin. Nyt mulla on syöpä, rintasyöpä, varmasti. Vajaa viikko sitten luin (ilman mitään oireita), erään 26 vuotiaan naisen blogia; hän menehtyi. Noh, seuraavana päivänä huomasin että nännini, enemmän vasemman puolen, ovat hieman kosketuskipeät. Sitten aloinkin napakasti sormen kärjillä painelemaan, palpoimaan, rintaani niin, että nyt sitä koristaa kaksi SUURTA mustelmaa. Ihan kuin löytäisin patteja ja nystyröitä, mutta en ole varma.. Sen lisäksi, ällöä, mutta jotenkin toisen nännin " kosketusherkkyys" on vähentynyt, siis tämän mustelmaisen. Ja Googleen! Kyllä, rintasyöpä mulla on. Oon taas oksentanut ahdistuksesta aamusta iltaan, en syö tai juo, syke on tuhat ja rintaa puristaa. Kauhea olo. Koko ajan pakonomaisesti painelen ja tunnustelen toista rintaani.
        Välini kaikkiin ihmisiin on poikki. Viimeksi tänään Äitini haukkui ja huoritteli minut, kun kerroin tästä rintasyövästä. Mua ollaan yritetty saada psykiatriseen pakkohoitoon, ONNEKSI tuloksetta.. Kaikki puhuvat mun selän takana, kuinka mut pitäisi saada ainoastaan psykiatriseen hoitoon. Huoh!

        En mä tarvitse psykiatrista. Mulla on varmasti syöpä! Ai niin, joulukuun 5.päivä tulee KAKSI vuotta tätä kauheaa, sairasta elämää. Olen varma, että se päättyy oikeaan syöpään. Olen menettäänyt kaiken: ystävät, miehen, vanhemmat. En uskalla mennä töihin, kun olen varma sairaudestani.

        Nuori ihminen ja näin kauhea tuska. Koska tämä loppuu? Ei koskaan, nyt kun mulla on aivan varmasti rintasyöpä.

        Minä vielä. Mä en kyllä jaksa enää. Mä en kestä syöpää, kaiken tämän helvetin jälkeen. Nyt riittää.

    • Kirrnauss

      Moi, pakko vastata sinulle. Olen itse kärsinyt luulotautisuudesta. Pelkään myös mitä tyhmimpiä asioita kuten lentämistä (olen varma että kone tippuu). Kävin kuukausi sitten psykiatrilla juttelemassa ja hänen mielestään minulla on pelko-oireinen ahdistuneisuushäiriö. Sain häneltä masennuslääkkeet, jotka ovat kuulemma tehonneet hyvin kaltaisiini sekä rauhoittavia lääkkeitä. En aloittanut masennuslääkitystä, koska en halua säännöllistä lääkitystä. En ole ottanut rauhoittaviakaan kun on ollut hyvä jakso elämässä. Nyt on taas ollut pientä ahdistusta ja pelkotiloja, ehkä illalla otan yhden rauhoittavan. Siinulle vinkiksi, että aloita lääkitys, lopeta netissä roikkuminen ja hanki parempaa tekemistä, ole vaikka lapsesi kanssa. Hae lisää apua ja opettele mielenhallintaa -> tiedosta että sairautesi johtuu mielenterveysongelmastasi.

      • lujuutta tarvitaan

        Olet oikeassa, tarvitaan vaan lujuutta päättää, ettei enää etsi diagnooseja ja mahdollisia sairauksia kehosta. Kun kyse on pakko-oireisuudesta niin aluksi ahdistus voi kasvaa suureksikin, mutta kun kiinnittää huomionsa muihin asioihin eikä palaa entisiin kaavoihin niin pikkuhiljaa ahdistus vähenee ja paranee.

        Mutta se ei käy yhdessä päivässä vaan saattaa viedä kuukausiakin.

      • Hullu?sairas?
        lujuutta tarvitaan kirjoitti:

        Olet oikeassa, tarvitaan vaan lujuutta päättää, ettei enää etsi diagnooseja ja mahdollisia sairauksia kehosta. Kun kyse on pakko-oireisuudesta niin aluksi ahdistus voi kasvaa suureksikin, mutta kun kiinnittää huomionsa muihin asioihin eikä palaa entisiin kaavoihin niin pikkuhiljaa ahdistus vähenee ja paranee.

        Mutta se ei käy yhdessä päivässä vaan saattaa viedä kuukausiakin.

        Moikka, ja iso kiitos vastauksista! Tiedän, että tämä mun "hourailu" kuulostaa vain psyykkiseltä ongelmalta, ja sitä se on paljolti tähän saakka ollutkin.

        Viimeksi kerroin rintasyövästä; nännit olivat kipeät ja tunnottomat, painelin rintani aivan mössöksi ja vertymille. Kin tämä kipu ja oireet helpotti, pari päivää olin rauhassa sen suhteen. Sitten huomasin ALS:in, joo-o. Se kesti muutaman päivän..

        Kunnes taas painaa rintasyöpä mieltä. Eilen painelin vimmatusti ja etsin patteja. Välillä tuntuu, kuin toista rintaa vihloisi hiljaa. Rintasyöpä, olen aivan varma siitä.

        Eikö *piip* yksi nuori ihminen vain VOI OLLA TERVE. Kaksi vuotta tätä helvettiä ja alamäki vain jatkuu ja mulla on vain pakko tulla se syöpä! Miksi!

        Arg.

      • Aloittaja jatkaa
        Hullu?sairas? kirjoitti:

        Moikka, ja iso kiitos vastauksista! Tiedän, että tämä mun "hourailu" kuulostaa vain psyykkiseltä ongelmalta, ja sitä se on paljolti tähän saakka ollutkin.

        Viimeksi kerroin rintasyövästä; nännit olivat kipeät ja tunnottomat, painelin rintani aivan mössöksi ja vertymille. Kin tämä kipu ja oireet helpotti, pari päivää olin rauhassa sen suhteen. Sitten huomasin ALS:in, joo-o. Se kesti muutaman päivän..

        Kunnes taas painaa rintasyöpä mieltä. Eilen painelin vimmatusti ja etsin patteja. Välillä tuntuu, kuin toista rintaa vihloisi hiljaa. Rintasyöpä, olen aivan varma siitä.

        Eikö *piip* yksi nuori ihminen vain VOI OLLA TERVE. Kaksi vuotta tätä helvettiä ja alamäki vain jatkuu ja mulla on vain pakko tulla se syöpä! Miksi!

        Arg.

        Ja piti vielä sanomani, että vaikka en ole mitenkään "uskonnollinen" tai muuten usko sellaiseen hömppään, niin musta alkaa tuntumaan että joku ylempi taho haluaa mut ns. pois päiviltä. Mun elämä on ollut kauheaa pelonsekaista helvetyiä koko mun lapsen olemassaolon ajan, en ole saanut nauttia yhtään ja äitiyskin on mennyt kauniisti sanottuna perseelleen. En ole pystynyt antamaan lapselle sitä, mitä olisin halunnut. Nyt poika on jo niin iso, että hänen olisi aika mennä päivähoitoon ja mun töihin. Mutta enhän mä kykene, syöpä vie kaiken multa. Oon saanut kärsiä ja oirehtia kolmattakymmentä syöpää ja tautia ja jos nyt, kaiken päätteeksi, olen saanut sen oikeasti. Niin.. Ei sellaista ihmistä ole tarkoitettu elämään.

      • Mätäpää
        Hullu?sairas? kirjoitti:

        Moikka, ja iso kiitos vastauksista! Tiedän, että tämä mun "hourailu" kuulostaa vain psyykkiseltä ongelmalta, ja sitä se on paljolti tähän saakka ollutkin.

        Viimeksi kerroin rintasyövästä; nännit olivat kipeät ja tunnottomat, painelin rintani aivan mössöksi ja vertymille. Kin tämä kipu ja oireet helpotti, pari päivää olin rauhassa sen suhteen. Sitten huomasin ALS:in, joo-o. Se kesti muutaman päivän..

        Kunnes taas painaa rintasyöpä mieltä. Eilen painelin vimmatusti ja etsin patteja. Välillä tuntuu, kuin toista rintaa vihloisi hiljaa. Rintasyöpä, olen aivan varma siitä.

        Eikö *piip* yksi nuori ihminen vain VOI OLLA TERVE. Kaksi vuotta tätä helvettiä ja alamäki vain jatkuu ja mulla on vain pakko tulla se syöpä! Miksi!

        Arg.

        Täällä kanssa yksi sairauspelkoinen, jatkuvasti mystisesti mitä ihmeellisimmin tavoin oireileva mieshlö. Nyt on taas paha jakso menossa, tosi vaikeeta olla olemassa. Viime yökin meni googlettaessa, en nukkunut yhtään. Koko päivä piti peruuttaa kun voimat ihan loppu. Tätä on jatkunut ainakin 10 vuotta minulla.

        No mites tämä? Uusin oireeni ja huoleni on minun tissit ( olen siis mies). Muutama pv sitten huomasin että nännit on hellät. Päätin olla googlaamatta, tosin jostain takaraivosta taisin tietää mihin googletus johtaisi, koska niin menin eilen illalla tekemään ja vastaukset olivat juuri ne mitä pelkäsinkin. Kivessyöpä, maksakirroosi ja sitten se minkä nimeä en nyt muista, missä miehelle kasvaa naiselliset rinnat. Huhhuh, nytkin sitten helvetti irti tämän kanssa. Vaimoni on pimahdus pisteessä ja rukoilee että antaisin vain asian olla.
        Päätin viime yönä katsoa itseäni/rintojani peilistä ( en tee sitä usein, koska se johtaa aina johonkin uuteen löytöön tai muuten vaan alkaa olemus iljettää)..Ja herranjumala!! Minullahan on ihan valtavat naisen rinnat! Lysähdin lattialle itkemään kuin teinityttö ensimmäisissä hormonipuuskissaan, olen muuttumassa naiseksi. Vaimoni ei näe ilmiötä, ei ymmärrä mistä puhun. Näytin kuvia ja videopätkiä miehistä joilla tuo ongelma on, mutta hän ei myönnä että minulla olisi samanlaiset tissit, kun taas minusta minulla on vähintäänkin yhtä kamalat. Voihan se toki olla että on vähän ylimäärästä rasvaa päässyt vuosien varrella sinnekin kertymään, eikä ole tullut niitä reenattuakaan aikoihin. Mutta ei, minulla on nyt se, googlettelin jo hintoja paljonko korjausleikkaukset maksaa jne.

        Viikon aikana on ollut tätä ennen jo ainakin suusyöpä, maksa/ haimatulehdus, imusolmukesyöpä.....tästä jatketaan kunhan saan tissini pois mielestäni. Ehkä vain hieman ihastuin niihin, onhan sellaiset mukavan naiselliset, mutta kiinteät. Hehe.

      • Mätäpää
        Mätäpää kirjoitti:

        Täällä kanssa yksi sairauspelkoinen, jatkuvasti mystisesti mitä ihmeellisimmin tavoin oireileva mieshlö. Nyt on taas paha jakso menossa, tosi vaikeeta olla olemassa. Viime yökin meni googlettaessa, en nukkunut yhtään. Koko päivä piti peruuttaa kun voimat ihan loppu. Tätä on jatkunut ainakin 10 vuotta minulla.

        No mites tämä? Uusin oireeni ja huoleni on minun tissit ( olen siis mies). Muutama pv sitten huomasin että nännit on hellät. Päätin olla googlaamatta, tosin jostain takaraivosta taisin tietää mihin googletus johtaisi, koska niin menin eilen illalla tekemään ja vastaukset olivat juuri ne mitä pelkäsinkin. Kivessyöpä, maksakirroosi ja sitten se minkä nimeä en nyt muista, missä miehelle kasvaa naiselliset rinnat. Huhhuh, nytkin sitten helvetti irti tämän kanssa. Vaimoni on pimahdus pisteessä ja rukoilee että antaisin vain asian olla.
        Päätin viime yönä katsoa itseäni/rintojani peilistä ( en tee sitä usein, koska se johtaa aina johonkin uuteen löytöön tai muuten vaan alkaa olemus iljettää)..Ja herranjumala!! Minullahan on ihan valtavat naisen rinnat! Lysähdin lattialle itkemään kuin teinityttö ensimmäisissä hormonipuuskissaan, olen muuttumassa naiseksi. Vaimoni ei näe ilmiötä, ei ymmärrä mistä puhun. Näytin kuvia ja videopätkiä miehistä joilla tuo ongelma on, mutta hän ei myönnä että minulla olisi samanlaiset tissit, kun taas minusta minulla on vähintäänkin yhtä kamalat. Voihan se toki olla että on vähän ylimäärästä rasvaa päässyt vuosien varrella sinnekin kertymään, eikä ole tullut niitä reenattuakaan aikoihin. Mutta ei, minulla on nyt se, googlettelin jo hintoja paljonko korjausleikkaukset maksaa jne.

        Viikon aikana on ollut tätä ennen jo ainakin suusyöpä, maksa/ haimatulehdus, imusolmukesyöpä.....tästä jatketaan kunhan saan tissini pois mielestäni. Ehkä vain hieman ihastuin niihin, onhan sellaiset mukavan naiselliset, mutta kiinteät. Hehe.

        Pakko lisätä vielä...

        Tosiaan oireilu on jatkuvaa, välillä lievempää, välillä sitten yhtä kaaosta. Keho siis oireilee mite oudoimmin tavoin ja siitä seuraa pelko ja googlettaminen jne. Oireet ovat todelliset, en pelkää sairauksia ns turhan päiten, oireet löytyy ja täsmää. Sitten on nämä kehonkuvan vääristymät. Esim luomi saattaa silmissäni näyttää valtavalta, pikimustalta, ilmiselvä melanoomaluomi....kun taas muut eivät ole asiasta ollenkaan samaa mieltä. Pelkään ja vihaan kehoani.

      • Aloittajax2
        Mätäpää kirjoitti:

        Pakko lisätä vielä...

        Tosiaan oireilu on jatkuvaa, välillä lievempää, välillä sitten yhtä kaaosta. Keho siis oireilee mite oudoimmin tavoin ja siitä seuraa pelko ja googlettaminen jne. Oireet ovat todelliset, en pelkää sairauksia ns turhan päiten, oireet löytyy ja täsmää. Sitten on nämä kehonkuvan vääristymät. Esim luomi saattaa silmissäni näyttää valtavalta, pikimustalta, ilmiselvä melanoomaluomi....kun taas muut eivät ole asiasta ollenkaan samaa mieltä. Pelkään ja vihaan kehoani.

        "Mätäpää", kiitos kun jaksoit vastata ja tuoda oman kokemuksesi esille. Tiedän hyvin, miltä Susta tuntuu. Täälläkin on piru merrassa melkeinpä koko ajan, muutama parempi päivä on tässä kahden vuoden aikana ollut.
        Vihaan tätä elämää, vihaan itseäni. Miksi en voi olla terve ja normaali; miksi syöpä? Jaksamista Sulle:) Yritä jaksaa. Toivon, että olosi helpottuu ja saat elää normaalia elämää. Olen Sulle virtuaalisesti tukena.

        Mun elämä taitaa olla tässä, ei näy valoa tunnelin päässä.

      • Mätäpää
        Aloittajax2 kirjoitti:

        "Mätäpää", kiitos kun jaksoit vastata ja tuoda oman kokemuksesi esille. Tiedän hyvin, miltä Susta tuntuu. Täälläkin on piru merrassa melkeinpä koko ajan, muutama parempi päivä on tässä kahden vuoden aikana ollut.
        Vihaan tätä elämää, vihaan itseäni. Miksi en voi olla terve ja normaali; miksi syöpä? Jaksamista Sulle:) Yritä jaksaa. Toivon, että olosi helpottuu ja saat elää normaalia elämää. Olen Sulle virtuaalisesti tukena.

        Mun elämä taitaa olla tässä, ei näy valoa tunnelin päässä.

        Kiitti tsempistä, ja ei sinun elämäsi vielä tässä ollut. Itse olen jo päälle kolmekymmentä, välillä tuntuu että mitäs tässä enää kamppailemaan, kaikki normaali elämä on jäänyt elämättä( no ei nyt kaikki todellakaan, mut siltä tuntuu) jnejne. Mutta pakko jatkaa kamppailua, päivästä toiseen, tosin en tiedä minkä takia. Hyvänä puolena voisi todeta, että eipähän ainakaan ole ollut tylsää, suorastaan jännittävä elämä :) no joo...

      • Sairas?
        Mätäpää kirjoitti:

        Kiitti tsempistä, ja ei sinun elämäsi vielä tässä ollut. Itse olen jo päälle kolmekymmentä, välillä tuntuu että mitäs tässä enää kamppailemaan, kaikki normaali elämä on jäänyt elämättä( no ei nyt kaikki todellakaan, mut siltä tuntuu) jnejne. Mutta pakko jatkaa kamppailua, päivästä toiseen, tosin en tiedä minkä takia. Hyvänä puolena voisi todeta, että eipähän ainakaan ole ollut tylsää, suorastaan jännittävä elämä :) no joo...

        Heh. Ihana, että Sulla on tuollainen "positiivinen" kantakin omaan tilanteeseesi:)

        Noh, itse olen tosiaan sen 22v. ja yhden lapsen aikaan saanut (vasta), mutta tuntuu kuitenkin että elämä on vain suorittamista ja lopun odottamista.

      • Mätäpää
        Sairas? kirjoitti:

        Heh. Ihana, että Sulla on tuollainen "positiivinen" kantakin omaan tilanteeseesi:)

        Noh, itse olen tosiaan sen 22v. ja yhden lapsen aikaan saanut (vasta), mutta tuntuu kuitenkin että elämä on vain suorittamista ja lopun odottamista.

        22 ja "vasta" yksi lapsi....kamoon, siinähän on jo yksi liikaa noin nuorelle, vitsi vitsi. Nuorena oot pyöräyttäny. minullakin yksi kpl lasta löytyy, 3 kympin nurkilla se jostain ilmaantu. Lapsi nyt on ainakin hyvä syy jatkaa vaikka väkisin. Tosin kun on itellä huono jakso menossa, sitä ei ole todellakaan kovin hyvä isä kun kaikki ajatukset on omassa navassa ( napaakin olen ihmetellyt joskus, syöpä siinä piti olla, mut joku ihottuma vaan). Sitten sitä on kireä kuin viulunkieli jne, toivottavasti ei tää hysteria tartu lapseen.

      • Mätäpää
        Mätäpää kirjoitti:

        22 ja "vasta" yksi lapsi....kamoon, siinähän on jo yksi liikaa noin nuorelle, vitsi vitsi. Nuorena oot pyöräyttäny. minullakin yksi kpl lasta löytyy, 3 kympin nurkilla se jostain ilmaantu. Lapsi nyt on ainakin hyvä syy jatkaa vaikka väkisin. Tosin kun on itellä huono jakso menossa, sitä ei ole todellakaan kovin hyvä isä kun kaikki ajatukset on omassa navassa ( napaakin olen ihmetellyt joskus, syöpä siinä piti olla, mut joku ihottuma vaan). Sitten sitä on kireä kuin viulunkieli jne, toivottavasti ei tää hysteria tartu lapseen.

        Luin tosiaan koko ketjun, ja samaistuin todella kovin....kuin minä olisin kirjoittanut vuosia sitten. Nyt kun aloin asiaa miettimään, ei tämä minun nykymeno ole todellakaan samaa mitä se joskus on ollut. Esim Nykyään en enää käy lääkärissä ellei ihan pakko. Aikoinaan saatoin käydä parikin kertaa viikossa, lääkäristä ja tutkimuksesta toiseen. Verikokeita otettiin kymmeniä kertoja, aivojen magneettikuvat, kivesten ultraääni, vatsan joku tähystys, silmälääkäri, neurologi, sisuskalujen ultra, urologit jne...tulipa rampattua. Missään ei tietenkään mitään vikaa koskaan. Jossain vaiheessa päätin lopettaa lääkärissä ramppaamisen....lääkäri kun totesi, ainut missä en ole käynyt on gynekologi :D

        Pointtini siis että kyllä se ajan kanssa jonkin verran pitäisi helpottaa. Tietyt jatkuvasti toistuvat oireet menettävät sen pahimman paniikkia aiheuttavan merkityksen jne. Vittumaisia toki, mutta pienen paniikin kautta tajuaa että tämä on käyty jo kymmenen kertaa ennekin läpi, joten nou hätä. Uudet ilmiöt sitten asia erikseen, ne saa minut tolaltaan ihan samalla intensiteetillä kuin aina ennenkin.

        Kannattaa varautua että herkkyys koko hulluuteen säilyy varmaan koko elon ajan ( toivotaan että ei), mutta kyllä siihen ajan kanssa jonkinlaisen otteen saa. Siis jonkinlaisen, ajottaisen, oman kokemuksen mukaan. Sitten aika meneekin murehtiessa muita asioita, sekin on perseestä.

      • Sairas?
        Mätäpää kirjoitti:

        Luin tosiaan koko ketjun, ja samaistuin todella kovin....kuin minä olisin kirjoittanut vuosia sitten. Nyt kun aloin asiaa miettimään, ei tämä minun nykymeno ole todellakaan samaa mitä se joskus on ollut. Esim Nykyään en enää käy lääkärissä ellei ihan pakko. Aikoinaan saatoin käydä parikin kertaa viikossa, lääkäristä ja tutkimuksesta toiseen. Verikokeita otettiin kymmeniä kertoja, aivojen magneettikuvat, kivesten ultraääni, vatsan joku tähystys, silmälääkäri, neurologi, sisuskalujen ultra, urologit jne...tulipa rampattua. Missään ei tietenkään mitään vikaa koskaan. Jossain vaiheessa päätin lopettaa lääkärissä ramppaamisen....lääkäri kun totesi, ainut missä en ole käynyt on gynekologi :D

        Pointtini siis että kyllä se ajan kanssa jonkin verran pitäisi helpottaa. Tietyt jatkuvasti toistuvat oireet menettävät sen pahimman paniikkia aiheuttavan merkityksen jne. Vittumaisia toki, mutta pienen paniikin kautta tajuaa että tämä on käyty jo kymmenen kertaa ennekin läpi, joten nou hätä. Uudet ilmiöt sitten asia erikseen, ne saa minut tolaltaan ihan samalla intensiteetillä kuin aina ennenkin.

        Kannattaa varautua että herkkyys koko hulluuteen säilyy varmaan koko elon ajan ( toivotaan että ei), mutta kyllä siihen ajan kanssa jonkinlaisen otteen saa. Siis jonkinlaisen, ajottaisen, oman kokemuksen mukaan. Sitten aika meneekin murehtiessa muita asioita, sekin on perseestä.

        "Mätäpää", kiitos kun jaksat vastailla mulle:)

        No juu, onhan se yksikin lapsi tämän ikäisenä saavutus ja vaikka lastani rakastan, ajattelen, millaista olisi elämä ilman lasta ja perhettä.. Noh, turha sitä on miettiä.

        Reilu vuosi sitten mäkin ramppasin vähän väliä lääkärissä; tehtiin tähystyksiä yms yms. Nyt en olekaan tohtorilla käynyt, kun viime helmikuussa.. Välillä ihan hävetti mennä aina eri taudista.

        Voi meitä. Kurjaa, kun elämä on tällaista. Tosiaan munkin läheiset (lähinnä mies) on totaalisen "väsynyt" muhun, eikä jaksa mun oirehtimista ja diagnosointia.

      • Sairas?
        Sairas? kirjoitti:

        "Mätäpää", kiitos kun jaksat vastailla mulle:)

        No juu, onhan se yksikin lapsi tämän ikäisenä saavutus ja vaikka lastani rakastan, ajattelen, millaista olisi elämä ilman lasta ja perhettä.. Noh, turha sitä on miettiä.

        Reilu vuosi sitten mäkin ramppasin vähän väliä lääkärissä; tehtiin tähystyksiä yms yms. Nyt en olekaan tohtorilla käynyt, kun viime helmikuussa.. Välillä ihan hävetti mennä aina eri taudista.

        Voi meitä. Kurjaa, kun elämä on tällaista. Tosiaan munkin läheiset (lähinnä mies) on totaalisen "väsynyt" muhun, eikä jaksa mun oirehtimista ja diagnosointia.

        Minä taas, hei.

        No juu. Ne "rintasyövän" oireet sitten kokolailla meni; kipu yms. Reilu viikko näistä oireista, mulla alkoi kuukautiset.

        Mutta nyt. Mulla oli melkein viikon aivan kauheita RYTMIHÄIRIÖITÄ. Koko ajan muljutti, tein mä mitä tahansa. Pelkäsin jo liikkua tai olla yksin lapsen kanssa kotona, kunnes.. Tadaa! Ne loppui.

        Vaan NYT. Mulla aivan 100-varmasti jokin gynekologinen syöpä, ei epäilystä. Mun vatsa on ollut muutaman päivän oikealta alhaalta painamis-arka, kipeä. Kävin perusteellisessa gynen tutkimuksessa (kuten aiemmin mainitsin^) vajaa vuosi sitten ja munasarjat yms yms. olivat puhtaat. Mutta kyllähän se tässä ajassa voi tulla!

        Keskustelin eilen serkkuni kanssa, joka on lääkäri. Hän neuvoi minua menemään suoraan psykiatrisen hoitsun puheille. Että näin.. Lääkäri(kään) ei siis enää ota mua tosissaan.

        Tämä on aivan helvettiä. Päässä pyörii vain "syöpä, syöpä". Ei mikään muu..! Onko tämä NYT? On.

    • justme2

      Tiesit varmaan, että yleistyneessä ahdistushäiriössä/pakko-oireisessa häiriössä on tavallista kuvitella kaikki maailman taudit? Ja siihen on tarjolla hyviä lääkkeitä.

      Pystyisitkö yrittämään ajatella että jos sinulla on joku sairaus, niin sitten on, ei se ainakaan murehtimalla parane. Haluatko tuhlata elämäsi murehtien mikä sairaus sinulla on?

      Jos sinulle tulee joku sairaus, niin sitä hoidetaan, sellaista elämä on.

      Niinkuin Dalai Lama sanoo: Jos et voi tehdä asialle mitään, on turha murehtia.

      Sinun tilanteessasi mietin, kumpi on pahempi, se, että 24/7 mietit, onko sinulla syöpä, vai se, että sinulla todetaan sellainen ja selviät siitä. En olisi niin varma, että parempi vaihtoehto on tuo ensimmäinen..

      • Sairas?

        "justme2". Kiitos paljon, kun vastasit.

        No juu. Aika moni on todennut mulle nuo samat asiat, eikä se oloa helpota vaikka miten päin ajattelisi. Tämä pelko ja ahdistus nimenomaan sairauksia kohtaan on niin kamala, että sitä on vaikea toisen ymmärtää.

        Enpä olisi uskonut silloin kaksi vuotta sitten, kun tämä show alkoi "paksusuolensyövällä", että tässä olen, kymmenien "syöpien" ja tautien, miljoonien oireiden yms. jälkeen ja tod.näk. sairastan oikeasti syöpää..

        Huoh. Iho HUOH.

      • kuvitelmasta totta

        Kyllä psykiatrialla on tarjota useitakin lääkevaihtoehtoja joilla kuvitelmat sairauksista saa muutettua ihan todellisiksi.

    • klinik.fi

      Hei!

      Tilanteesi kuulostaa hyvin kurjalta! Jatkuvassa sairaudenpelossa eläminen on taatusti hyvin raskasta, eikä arkielämästä tahdo tulla mitään sairastumishuolien vuoksi.

      Lääkärin näkökulmasta tilanteesi vaikuttaa hypokondrialta eli sairauden pelolta. Kyse on aivan oikeasta sairaudesta, joka yleensä helpottaa oikeanlaisella hoidolla. Tarkemmin voit lukea hypokondriasta esim. täältä: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00415&p_haku=hypokondria

      Tärkeintä on, ettet jää huolen kanssa yksin vaan haet reilusti apua!

      Tsemppiä toivotellen:

      -Klinikin lääkäritiimi

      Klinik - terveyspalvelusi netissä
      www.klinik.fi

    • justme2

      Aivan, ymmärrän kyllä että varmasti vaikea vain yhtäkkiä lopettaa tuollaisia ajatuksia. Minulla on ollut elämäni aikana vastaavanlaista, mutta hyvin hyvin paljon lievempänä, että sikäli ymmärrän ahdistustasi jonkin verran.

      Mutta tsemmiä sulle! Kyllä varmasti pääset voiton puolelle!

      • Sairas?

        Ei tästä voiton puolelle päästä, ei ikinä.

        Mulla on aivan varmasti joku gynekologinen syöpä. Olen aivan paniikissa, vain oksennan ja hikoilen pelosta.

        Mulla oli pari viikkoa sitten alavatsa kipeä, erityisesti palpoidessa. Samoin, kun virtsasin, siihen kohtaan vihlaisi. Mutta se vaiva helpotti. Olen myös painellut kunnolla alavatsaani sormenpäillä, "kunnolla pohjaan". Ihan kuin tuolla oikealla alhaalla muljuisi joku, välillä tuntuu välillä ei. Välillä myös vatsaan sattuu. Piste kaiken päälle tuli viime yönä, kun alapesua tehdessä tuli inaansa rusehtavaa verta. Ei siis tarvitse edes sidettä. Mutta kuitenkin. Kuten aiemmin mainitsin, minulla oli tasan kuukausi sitten myös muutaman päivän niukkaa vuotoa ja tässä välissä ei ole ollut. Minulla on ollut siis kierukka muutaman vuoden ja aina välillä on tullut jotain tuhrua, mutta en ole siihen reagoinut kun se on ollut niin niukkaa ja kestänyt vain muutaman päivän. Ei nämä voi olla normi kuukautiset. Syöpää. Kävin tämän vuoden helmikuussa gynellä ja siellä tehtiin kaikki perusteelliset tutkimukset, ultra yms. Ja mitään ei ollut. Papa otettu myös vuonna 2011, eikä siinä ollut mitään. Eräs lääkäri kyllä sanoi, että kierukan laiton yhteydessä otetaan papa mutta en mä sellaista kyllä muista..

        Onko tämä nyt?

      • Sairas?
        Sairas? kirjoitti:

        Ei tästä voiton puolelle päästä, ei ikinä.

        Mulla on aivan varmasti joku gynekologinen syöpä. Olen aivan paniikissa, vain oksennan ja hikoilen pelosta.

        Mulla oli pari viikkoa sitten alavatsa kipeä, erityisesti palpoidessa. Samoin, kun virtsasin, siihen kohtaan vihlaisi. Mutta se vaiva helpotti. Olen myös painellut kunnolla alavatsaani sormenpäillä, "kunnolla pohjaan". Ihan kuin tuolla oikealla alhaalla muljuisi joku, välillä tuntuu välillä ei. Välillä myös vatsaan sattuu. Piste kaiken päälle tuli viime yönä, kun alapesua tehdessä tuli inaansa rusehtavaa verta. Ei siis tarvitse edes sidettä. Mutta kuitenkin. Kuten aiemmin mainitsin, minulla oli tasan kuukausi sitten myös muutaman päivän niukkaa vuotoa ja tässä välissä ei ole ollut. Minulla on ollut siis kierukka muutaman vuoden ja aina välillä on tullut jotain tuhrua, mutta en ole siihen reagoinut kun se on ollut niin niukkaa ja kestänyt vain muutaman päivän. Ei nämä voi olla normi kuukautiset. Syöpää. Kävin tämän vuoden helmikuussa gynellä ja siellä tehtiin kaikki perusteelliset tutkimukset, ultra yms. Ja mitään ei ollut. Papa otettu myös vuonna 2011, eikä siinä ollut mitään. Eräs lääkäri kyllä sanoi, että kierukan laiton yhteydessä otetaan papa mutta en mä sellaista kyllä muista..

        Onko tämä nyt?

        Mä olen loppu, totaalisen loppu. Ei ole epäilystäkään siitä,etteikö mulla olisi syöpää. Alaosastolta tulee vähän verta, mahaan ja selkäänkin sattuu.

        Äidiltäni sain turpaan ja silmäkulma mustana, kun oon kuulemma niin hullu kuvittelija. 25 kuviteltua syöpää takana ja nyt se on oikeasti. Olen menettänyt KAIKKI ystävät, miehen, vanhemmat..! KAIKKI.

        Että taitaa olla viimeiset hetket käsillä. Kaksi vuotta niin kauhea helvetti ja pelko, ettei KUKAAN voi kuvitella. Ja nyt, oon menettänyt KAIKEN; elämän. Ja mulla on 100% syöpä.

      • joku vain
        Sairas? kirjoitti:

        Mä olen loppu, totaalisen loppu. Ei ole epäilystäkään siitä,etteikö mulla olisi syöpää. Alaosastolta tulee vähän verta, mahaan ja selkäänkin sattuu.

        Äidiltäni sain turpaan ja silmäkulma mustana, kun oon kuulemma niin hullu kuvittelija. 25 kuviteltua syöpää takana ja nyt se on oikeasti. Olen menettänyt KAIKKI ystävät, miehen, vanhemmat..! KAIKKI.

        Että taitaa olla viimeiset hetket käsillä. Kaksi vuotta niin kauhea helvetti ja pelko, ettei KUKAAN voi kuvitella. Ja nyt, oon menettänyt KAIKEN; elämän. Ja mulla on 100% syöpä.

        Siis ihan totta löikö sun äiti sua?

        Mutta kyllä sun ihan oman itsesi takia pitäisi mennä juttelemaan tuosta asiasta ammattiauttajan kanssa, et voi jatkaa noin.

        Tsemppiä ja parempaa alkanutta vuotta Sinulle!

      • Sairas?
        joku vain kirjoitti:

        Siis ihan totta löikö sun äiti sua?

        Mutta kyllä sun ihan oman itsesi takia pitäisi mennä juttelemaan tuosta asiasta ammattiauttajan kanssa, et voi jatkaa noin.

        Tsemppiä ja parempaa alkanutta vuotta Sinulle!

        Kyllä vain. Mutta kai mä olen sen ansainnut tällä ainaisella jankutuksella ja valituksella.. Turpaan vain.

        Tuntuu niin hullulta, että mun pitäisi mennä psykiatrille. Jos mulla on syöpä?

        Mutta kiitos. Mukavaa Uuttavuotta Sullekin!

      • Sairas?

        "fabber". Onko noin? Kerro toki, mikä Sinua on auttanut?

      • Sairas?

        Anteeksi. Kuulostaa hieman, noh, epäilyttävältä. Taidan kokeilla jotain toista keinoa, kiitos vain.

        En usko, että millään poppakonsteilla oloni paranee.

      • Sairas?
        Sairas? kirjoitti:

        Anteeksi. Kuulostaa hieman, noh, epäilyttävältä. Taidan kokeilla jotain toista keinoa, kiitos vain.

        En usko, että millään poppakonsteilla oloni paranee.

        Hellurei. Hengissä vielä, toistaiseksi.

        Elämä päivästä toiseen on suorittamista, selviytymistä. Ilman minkäänlaisia haaveita, odotuksia tai suunnitelmia. Päinvastoin, pelkoa ja pahaa oloa. Välinpitämättömyyttä elämää kohtaan. En jaksaisi enää; lapsen takia yritän puristaa, mutta en enää kauaa.

        Vuosi vaihtui. Kamala vaihde, pilasin sen kaikilta kanssaolijoilta. Mulla "oli joku gynekologinen syöpä". Oli vuotoa, kipua selässä ja vatsassa. Olin tuskissa, ravasin vessassa ja tutkin, vuotaako vai ei. Kaikki olivat väsyneitä mun seuraan. Vuotoa kesti neljä päivää ja sitten kaikki loppui, eikä asia ole enää vaivannut. Menkat..? Huoh.

        Päivän, vajaan päivän, ehdin jo sekunnin murto-osan ajatella olevani terve. Laitoin työhakemusta menemään ja etsin lapselle päiväkoti paikkaa. Kunnes, ALS.

        Kyllä. Se minulla on. Tai sen oireet, alkoivat yhtäkkiä, heti näiden loppuneiden gyneoireiden jälkeen. Tai oli siinä päivä välissä..

        Olen enemmän, kuin varma siitä ja täysin rappiolla. Kukaan ei mua usko tai kuuntele, lapsi on isällään anoppilassa ja mä kulutan päiväni täristen, oksentaen ja itkua vääntäen, sängyssä.

        Uv:na Äitini määräsi minut listaamaan kaikki taudit, jotka olen "sairastanut". Niitä oli 29.. Ja kaksi vuotta, kaksi kuukautta.

        Ei jumalauta. Ei tämä ole elämää. Ei todella, jos nyt olen oikeasti vakavasti sairas, kaiken päätteeksi.

    • Trigeminus

      Sairas.

      Sinulle ei kelvannut menetelmä millä parannut...tiedän sen mitä nim: "fabber"
      olisi sinulle ehdottanut/opettanut....koska tiedän hänet
      kirjoitit kokeilematta että et luota "poppakonsteihin"...kuulosti "noh epäilyttävältä"???
      Sinä siis tykkäsit että "kuulosti" sellaiselta...eli..sinulla EI todellisesti ole halua päästä eroon "Luuloistasi" tämä on tunnettu ilmiö..
      Kuulut niihin joka "tarvitsee" tätä häiriötä kompensoimaan jotain muuta jota ehkä et edes tiedosta
      SE olisi sinulta ensin poistettu mikä nyt lieneekin

    • evaa

      Millaisia oireita sinulla Sairas? on nyt kun epäilet sairastavasi ALS:ia ?

    • hae apua

      "Kyllä vain. Mutta kai mä olen sen ansainnut tällä ainaisella jankutuksella ja valituksella.. Turpaan vain.

      Tuntuu niin hullulta, että mun pitäisi mennä psykiatrille. Jos mulla on syöpä?"

      Et todellakaan ole ansainnut turpaan saamista.

      En halua pahoittaa mitenkään mieltäsi, mutta minusta tuntuu, ettet tajua tilanteesi vakavuutta. Kyse ei ole syövästä ja siitä, että sinulla olisi syöpä. Kyseessä on psykologinen häiriö, luultavimmin hypokondria l. luulotautisuus.

      Sinun on mahdollista saada tämä asia kuntoon ja kuriin esimerkiksi terapian keinoin.

      Mutta sinun on tunnustettava itsellesi, että sinulla on nyt tuollainen ongelma ja että sinun täytyy hakea siihen apua. Jos kiellät, ettei sinulla mitään ongelmaa ole niin jatkat varmasti samaan malliin jatkossakin, sitäkö haluat?

      Ei äitisi eikä kenenkään muun takia, vaan itsesi. Ansaitsen paremman elämän.

      • hae apua

        ANSAITSET paremman elämän.

      • Sairas?
        hae apua kirjoitti:

        ANSAITSET paremman elämän.

        Kiitos. Kyllä itsestäkin välillä tuntuu, että ansaitsisin edes vähän paremman elämän, edes hetkeksi. Mutta en usko, että sitä saan.

        Oireista. No tuossa muutama viikko sitten hankasin kylppäriä varsiharjalla ja sen jälkeen huomasin, että vasurin pikkusormi kipeytyi vähän. No enää se ei ole kipeä, mutta joitain päiviä sitten aloin huomaamaan/tutkimaan, että tämä kyseinen käsi on kömpelömpi ja voimattomampi. Ja kuten ennen, testailen ja tunnustelen sitä koko ajan ja heti tajusin, että als tämä on..!

        Tiedän, että olen kaikkien mielestä psyykkisesti sairas. Ja kun mun tekstejä yms., lukee, niin sellaisen hypokondrikon kuvan saa.. Mutta ei. Paljon, PALJON olen pelännyt ja kuvitellut. Monia sairauksia. Mutta jos tämä ei olekaan enää kuvitelmaa..?

        Huoh.

      • Anonyymi
        Sairas? kirjoitti:

        Kiitos. Kyllä itsestäkin välillä tuntuu, että ansaitsisin edes vähän paremman elämän, edes hetkeksi. Mutta en usko, että sitä saan.

        Oireista. No tuossa muutama viikko sitten hankasin kylppäriä varsiharjalla ja sen jälkeen huomasin, että vasurin pikkusormi kipeytyi vähän. No enää se ei ole kipeä, mutta joitain päiviä sitten aloin huomaamaan/tutkimaan, että tämä kyseinen käsi on kömpelömpi ja voimattomampi. Ja kuten ennen, testailen ja tunnustelen sitä koko ajan ja heti tajusin, että als tämä on..!

        Tiedän, että olen kaikkien mielestä psyykkisesti sairas. Ja kun mun tekstejä yms., lukee, niin sellaisen hypokondrikon kuvan saa.. Mutta ei. Paljon, PALJON olen pelännyt ja kuvitellut. Monia sairauksia. Mutta jos tämä ei olekaan enää kuvitelmaa..?

        Huoh.

        AP oo kiltti ja tuu näin 5 vuoden jälkeen kertomaan ootko vielä hengissä ja oliko sulla syöpää ja ootko päässy yli tosta? Mulla tismalleen sama tilanne kuin sulla 2014-2015. Oo kiltti ja tuu tänne :(

    • hae apua

      Ihmisen mielellä on tavattoman suuri voima saada aikaan erilaisia oireita ilman, että taustalla oikeasti olisi mitään fyysistä sairautta.

      Jos oikein kovasti kiinnittää peläten huomiota jonkun sairauden oireisiin, niin niitä voi alkaa löytämään, vaikkei niitä todellisuudessa olekaan! Sen takiahan kohde aina vaihtuu ja siirtyy toisaalle.

      Voisit parantua tuosta, jos vaan ikään kuin luovuttaisit. Aina kun tulee jokin uusi oire eteen, niin anna vain olla. Älä reagoi äläkä tartu siihen. Keskity sen sijasta johonkin asiaan, mikä vie huomiosi pois tuosta oletetusta sairaudesta.

      Epämiellyttävä olosi lieventyisi ajan kanssa kun et antaisi sille voimaa.

      Jos kyseessä on pakko-oireisuuteen liittyvästä sairaudenpelosta, niin voisit parantua siitä tuollaisella "kerrasta poikki" -menetelmällä. Voisit vaikka lukaista tuon Kerrasta poikki -kirjan ihan vaikka sillä, että jos sieltä tarttuisi mukaan jotain helpottavia esimerkkejä tai menetelmiä. Ihan vaikka mielenkiinnosta, jos vaikka sinusta tuntuisikin ettei sinulla pakko-oireisuutta tms. ole.

      Mutta miten sulla noiden oireiden ja pelon kanssa menee, tuleeko sulla välillä mitään helpottavia hetkiä tyyliin "huh, ei minulla tuota olekaan" ja sitten hetken päästä löydät jonkun uuden oireen vai loppuuko toisen oireen tarkastelu vasta kun olet löytänyt mielestäsi vakavamman?

      • Sairas?

        Kiitos kattavasta vastauksestasi.

        No yleensä on ollut niin,että kun jonkun sairauden oireet helpottaa, niin max. yhden päivän on vähän helpottuneenpi, jopa hyvä olo, kunnes yleensä toinen terve päivä on liikaa. Joku oire löytyy ja siitä se sitten alkaa.. Harvemmin on edes sitä yhtä päivää!

        Minulla ei ole toiminut tuo "hälläväliä"-metodi. Oireet on ja pysyy, vaikka tekisi mitä ja se tässä minut nytkin vakuuttaa. Tämä on kamalaa.

        Kuten sanoin, uusivuosi oli kauhea. Tongin vain alapäätäni ja vuotoa, vatsakipua ja ruoka ei maistunut. Tein kuolemaa..

        Sitten oli muutama kohtalainen päivä ja nyt ollaan taas syvässä suossa..

    • maahanmuutaja

      Moi,(kirjoitusvirheet- olen maahanmuutaja)
      Kaikki alkoi selkäkivuista kipu siirty jalkaan. Sitten alko pelko,menin ortopedille, hän läheti alaselän magnettutkimuksiin. Hän sano että jos ei löyty magnettikuvasta mitään on syy hake neurologille, koska syy sitten neurologista. Siiten ruvesin tutkimaan nettijä, löysin ( ALS, reumasairauksia, kasvain, MS jm vammaistavat taudit). Oireet alkoi menee voimakamaksi tuli selkäkipuja , puutumista, nykkäyksiä, lihasheikkous koko kehoon, kurkkkukipu, väsymystä, vatsaongelmia, silmäsärkyjä, kuumetta jm
      Menin neurologille, hän lähetti magnettutkimuksiin,(pää, selkä,kaularanka) myös laajat reumakokeet, mykoplasma ja kasvajan verikokeitä. Liskääksi jäin noin 2 kk ododatama hermoratatukimusta EMEG. Ahtisuts ja pelko kasvasivat koska olin varma sairastava neuroloogista sairautta ja kuolen siihen. Makasin vaan sänkyssä ja itkin. Elämä oli kuin isossä säkissä,löysin joka päivä uusia juttuja kehossa mikä oli väärin. Myös laituin paljon sen stressijakon aikana. Sain sitten vihtoin Emeg jonka tuloksesta varma että olen kuoleman sairas koska oireita selkeästi. Tulos normaali, kuten kaikki verikokeet ja magenttikuvat. Neurologi lopeti tutkimukest. En ollut tyydyväinen ja hakeutuin Helsingin ALS tautiin tutkivan lääkerin, kuka sano että ei löyty hänen mielestä mitään nyt mikä viitaisi siihen sairaudeen koksa olen tosi laajasti tutkittu ja kannataisi hakeutu psykatrille ja fysiöteraapiaan.
      Näin sitten tein, sain lääkityksen, mitä syönnyt autanut siihen masennukseen ja pelko vähen. Edeleen on kipe jalka ja selkä, myös kurkku. Aina kiinitän huomio kaikeen kehon liityvä, olen kauhe onneton. Pelkoja on edeleen. Koitan elää sen kanssa ja haluan tulla kuntoon. Toivon että ei ole alkava kauhe tauti vaan ahtistus ja masennus. Löytykö ketään nuorta kenellä löyty samakaltasia oireeitä?..Lista on pitkä aika on pitkä melken vuosi ollut kaikkea. Tuntu että asiat ei loppe ikinä. Lääkerit on tunnistanut minut terveeksi ja sanovat että on psyykistä. Jalkakipu on lonkasta koska fysiöterapeuti sano että minulla on tosi heikko lihaskunto ja yliliikuvat niveleet. Lonkasta johtu siihen jalka hermosärky.
      Olen koittanut oppia elämä sen jalan kanssa. Oireet on paranennut kuitekin löyty välillä nykkäyksia ja lihaskipuja, kurkkukipu , en ole enää sänkypotilas, teen kevyttä urheilu ..haluan elää.

    • Tuula70

      Vanha ketju mutta jos joku lukis. Mullon kans ollu monta vuotta aivan järkyttävä hypokondria. Pääsin siitä kuitenkin irti omas terveyttä ajatellen mutta nyt projisoin paniikkini lapseni terveyteen. Pieninkin oire hänellä antaa mulle kunnon paniikkikohtauksen. En pian jaksa tämän kanssa!!!

    • Luulosairas

      Miinulla ilmeisesti vasta alkanut luulosairaus. Uskon että mi.ulla on maksavaurio, koska olen syönyt 4 kuukautta sitten intialaisia luontaistuotteita. Epäilen syyksi myös hometta, jota on mökillä. Toin sieltä taulun, joka oli homeessa ja pesin sen. Mutta heitin sitten roskiin.
      Olen käynyt jo neljä kertaa maksan laboratoriokokeissa. Aluksi arvot koholla, mutta nyt kaksi kertaa olleet normaalit. En pääse muihin tutkimuksiin, kun lääkäri sanoo ettei laboratoriokokeiden perusteella voi olla maksavaurioo. Maksassa voi olla rasvaa, kun oon lihava. Nyt epäilen enkefelopatiaa, kun olen alkanutvspist ja päässäon paineen tunnetta. Aikuiuiset lapset vakuuttaa että olen vaan stressaantunut.

    • Anonyymi

      Ap näin 5 vuoden jälkeen ootko vielä hengissä? :(

    • Anonyymi

      Nuo pojat häiritsivät koko kylän elämää kun perseilivät ja rälläsivät valottomalla prätkällään koko illan ja alkuyön. Poliisille tehtiin useita ilmoituksia näistä poikasista ainakin tuona iltana, ehkä monena aikaisempanakin.

      Ihan oikein että kuolivat idiootit

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miehille kysymys

      Onko näin, että jos miestä kiinnostaa tarpeeksi niin hän kyllä ottaa vaikka riskin pakeista ja osoittaa sen kiinnostukse
      Tunteet
      132
      3807

    2. Miksi kaivattusi on

      erityinen? ❤️‍🔥
      Ikävä
      85
      1895

    3. Olen tosi outo....

      Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap
      Ikävä
      15
      1741

    4. Haluaisin jo

      Myöntää nämä tunteet sinulle face to face. En uskalla vain nolata itseäni enää. Enkä pysty elämäänkin näiden kanssa jos
      Ikävä
      54
      1402

    5. Ylen uutiset Haapaveden yt:stä.

      Olipas kamalaa luettavaa kaupungin irtisanomisista. Työttömiä lisää 10 tai enempikin( Mieluskylän opettajat). Muuttavat
      Haapavesi
      123
      1284

    6. VENÄJÄ muuttanut tänään ydinasetroktiinia

      Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi tiistaina päivitetyn ydinasedoktriinin, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mu
      Maailman menoa
      96
      1258

    7. Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta

      https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi
      Kotka
      37
      1229

    8. Nainen olet valoni pimeässä

      valaiset tietäni tietämättäsi ❤️
      Ikävä
      70
      1146

    9. Mitä toivot

      Tulevilta päiviltä?
      Ikävä
      69
      1023

    10. Hommaatko kinkkua jouluksi?

      Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k
      Sinkut
      102
      985
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt