2,5v sitten erosin kihlatustani, päätin etten koske miehiin pitkään pitkään aikaan, sitten... Tapasin nykyisen avopuolisoni, hän hurmasi minut huumorillaan, vakavuudellaan ja luonteellaan, vietimme paljon aikaa yhdessä ja tutustuimme ja rakastuimme.
Mutta nyt..
Rakastan häntä edelleen, erittäin paljon.. Meidän elämässä on vain niin moni asia muuttunut, hän vaihtoi alaa suhteemme alussa mikä sai hänet jotenkin kääntymään enemmän sisäänpäin ja sitten hän aloitti opiskelun.
Nykyään, me emme pysty keskustelemaan pienistäkään asioista ilman riitaa, minä koitan hakea vastausta ja hän huutaa ettei osaa sanoa tai ei tiedä. Yritän auttaa häntä omien voimavarojeni mukaan että hän pääsisi kouluunsa ja saisi hoidettua yksinkertaisia asioita, mutta usein tämä kääntyy siihen että hän kokee minun yrittävän olevan hänen äitinsä.
Toisekseen, hän ei edes kerro enää suunnitelmistaan tai menoistaan, väittäen ettei meillä ole yhteistä aikaa milloin kertoa. (Eli minun olisi pitänyt osata kysyä)
Hän valittelee ettei meillä ole enää hellyyttä suhteessa, ja niinkuin yhtenäkin päivänä totesin hänelle suoraan päin näköä: se on vaikeaa jos hän herää 15min ennen kuin minä lähden töihin ja kun tulen töistä, hän pelaa. (Teen iltatöitä, eli menen yleensä 16-18välillä töihin)
En oikein enää itse tiedä mitä tehdä tai miten olla, koska tässä on taas viimeiset 2kk menty niin että hän loukkaantuu jokaisesta negatiivisesta sanasta, sanoit sen miten vain, ja väittää että huudan hänelle koko ajan. (Esim jos olen pyytänyt tankkaamaan autoa ja kysyn asiasta...)
Meillä on tosin hetkemme, mutta tuntuu että nekin pitää sopia kk etukäteen jotta asiat onnistuu...
Mutta nyt..
Rakastan häntä edelleen, erittäin paljon.. Meidän elämässä on vain niin moni asia muuttunut, hän vaihtoi alaa suhteemme alussa mikä sai hänet jotenkin kääntymään enemmän sisäänpäin ja sitten hän aloitti opiskelun.
Nykyään, me emme pysty keskustelemaan pienistäkään asioista ilman riitaa, minä koitan hakea vastausta ja hän huutaa ettei osaa sanoa tai ei tiedä. Yritän auttaa häntä omien voimavarojeni mukaan että hän pääsisi kouluunsa ja saisi hoidettua yksinkertaisia asioita, mutta usein tämä kääntyy siihen että hän kokee minun yrittävän olevan hänen äitinsä.
Toisekseen, hän ei edes kerro enää suunnitelmistaan tai menoistaan, väittäen ettei meillä ole yhteistä aikaa milloin kertoa. (Eli minun olisi pitänyt osata kysyä)
Hän valittelee ettei meillä ole enää hellyyttä suhteessa, ja niinkuin yhtenäkin päivänä totesin hänelle suoraan päin näköä: se on vaikeaa jos hän herää 15min ennen kuin minä lähden töihin ja kun tulen töistä, hän pelaa. (Teen iltatöitä, eli menen yleensä 16-18välillä töihin)
En oikein enää itse tiedä mitä tehdä tai miten olla, koska tässä on taas viimeiset 2kk menty niin että hän loukkaantuu jokaisesta negatiivisesta sanasta, sanoit sen miten vain, ja väittää että huudan hänelle koko ajan. (Esim jos olen pyytänyt tankkaamaan autoa ja kysyn asiasta...)
Meillä on tosin hetkemme, mutta tuntuu että nekin pitää sopia kk etukäteen jotta asiat onnistuu...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.