Niin,sellanen on mun tilanne...erosin
tyttökaveristani, jota tosissani rakastin enemmän
kuin mitään muuta!No niin, kaikki ny luulee
siellä että tapahtuneesta on kuukausi tai
kaksi,voi kumpa olisikin, mutta siitä on jo kolme
vuotta, enkä ole päässyt ikävän yli!Välillä menee
ihan hyvin,mutta sitten tää ikävä taas iskee...
tyttökaveristani, jota tosissani rakastin enemmän
kuin mitään muuta!No niin, kaikki ny luulee
siellä että tapahtuneesta on kuukausi tai
kaksi,voi kumpa olisikin, mutta siitä on jo kolme
vuotta, enkä ole päässyt ikävän yli!Välillä menee
ihan hyvin,mutta sitten tää ikävä taas iskee...
Vastaukset 17
Vanhimmat
ei sauna ja viina auta niin se on kuolemaksi!
sitten erosit hänestä, jos kerran rakastit häntä
enemmän kuin mitään muuta maailmassa? Se
klassinenko tienne erotti: tyttö jätti ja löysi
toisen?
...kukaan ei oikeestaan tiedä miksi me
erottiin,se oli epäselvä tilanne...mut lyhyesti,
tyttö lähti vaikkei halunnut lähteä, minä taas en
ruinannut takaisin...kumpikin oli niin "ylpeitä"
ettei voinut sanoa anteeksi, olin väärässä
Kuullostaa juuri sellaiselta tilanteelta, jossa
mieleen on jäänyt kaihertamaan tunne siitä, ettei
taru koskaan oikeastaan loppunutkaan...
Edellisessä viestissäni (alapuolella) annoin
yhden näkökulman ikävästä pääsemiseksi. Nyt annan
vielä yhden neuvon: niele kerrankin ylpeytesi ja
kerro tytölle, miltä sinusta tuntuu. Kohdatkaa!
Mikä estää teitä kohtaamasta jälleen? Lähetä
tytölle kortti tai kirje, ja jos ne tuntuvat
muuten liian romanttisilta, keksi joku syy.
Syntymäpäiväonnittelu tms. Tai mikset voisi kysyä
suoraan kuulumisia? Jos ette eronneet riidoissa
tai muuten vastenmielisyyden takia, tyttökin on
todennäköisesti ajatellut sinua. Ja pitää sinusta
edelleen. Ota rohkeasti yhteyttä, niin saat joko
asian mielestäsi tai parhaassa tapauksessa suhde
lämpiää uudelleen.
...on meinaan tullu kaikkia mutkia matkaan...Hän
on jotenkin muuttunut..en tiedä haluaako hän vain
esittää kaikille muuttuneensa, mutta ennen hän
oli iloinen, normaali trendikäs nuori
nainen!Nykyisten mitä olen häneen törmännyt
kaupungilla, hän on masentunut, pukeutuu mustiin
ja on kuulemma yrittänyt itsemurhaakin pariin
otteeseen. Sen lisäksi hän asuu yhdessä miehen
kanssa, mies on hänelle vain rahoittaja. Tunnen
monia hänen kavereitaan(sekä exän että tämän
hänen nykyisen miehen), jotka ovat sanoneet
minulle exäni pettävän miestään kokoajan, vaikka
miehelle on sanottu siitä, hän kieltää
kaiken...hän on oikeesti vähän jälkeenjäänyt, ns
iltatähti eli vanhemmat ovat melkein 70
vuotiaat...
Mua oikeestaan pelottaa ottaa yhteyttä häneen,
toisaalta pelkään että hän on oikeasti muuttunut
tuollaiseksi, että hän on jotenkin
katkeroitunut?Olen satunnaisesti yrittänyt ottaa
yhteyttä puhelimella, koska häntä ei näy ulkona
koskaan, vietän itse aikaa paljon "kylillä"...
..no sanotaan näin että erotessamme teimme tyhmiä
juttuja kumpikin, mutta emme mitään mitä ei voisi
antaa anteeksi! Joskus olenkin yrittänyt ottaa
yhteyttä, mutta tuloksetta...ja suoraan päin
naamaa on vaikea sanoa hänelle mitään, kun häntä
ei näy yhtään missään..lue tuo toinen
vastaukseni..
Vaikuttaa siltä, että osa ikävästäsi saattaa
johtua syyllisyydentunteesta. Ehkä pelkäät
aikoinaan loukanneesi tätä tyttöä niin pahasti,
että hän on eronne jälkeen katkeroitunut ja
masentunut, välillä jopa menettänyt kokonaan
elämänilonsa?
Lisäksi entinen tyttösi seurustelee nyttemmin
sellaisen miehen kanssa, jota et pidä kovin
hyvänä seurustelukumppanina. Kun vielä tiedät,
että tyttö ei ole tämän miehen kanssa missään
nimessä onnellinen, sellainen koskee ja
harmittaa - ja lisää ahdistavaa ikäväntunnetta.
Haluaisit varmasti löytää uudelleen sen iloisen,
mukavan, tyylikkään nuoren naisen, joka tyttö
kerran oli. Ette kuitenkaan tunnu enää saavan
(keskustelu)yhteyttä toisiinne.
Varmasti tyttö on muuttunut seurustelunne
ajoista, tietenkin. Jokainen uusi kokemus muuttaa
ihmistä, etkä sinäkään varmasti ole se sama, joka
olit vielä teidän seurustellessanne.
Ehkä et uskalla kohdata tyttöä, koska todella
pelkäät hänen täysin muuttuneen: silloinhan
kaipuusi ja ikäväsi kohdetta ei tavallaan enää
olisikaan. Tai ehkä pelkäätkin tulevasi
torjutuksi?
Harmillista on, jos tyttö on tosiaan muuttunut
apeaksi ja onnettomaksi, mutta se ei tee tyhjäksi
ideaa kohtaamisesta. Päinvastoin, siinä
tapauksessa teidän juuri pitäisikin tavata, jotta
voisit osoittaa välittäväsi vielä ja jotta itse
pääsisit piinaavista epäilyksistäsi. Koska ette
ole tavanneet tai keskustelleet, voit vain
aavistella, mikä tytöllä on.
Neuvoisinkin sinua rohkeasti ottamaan yhteyttä
tyttöön. Mitä menetät, jos nielet ylpeytesi ja
soitat tytölle pitkästä aikaa? Todennäköisesti
tyttö ilahtuisi kuullessaan olevansa vielä sinun
mielessäsi.
...en tiedä siitä syyllisyydentunteesta, mua kait
ahistaa se että miksi hän ei edes yritä tehdä
asialle mitään? Siis kumpikin loukkasi varmasti
kumpaakin, mutta tapahtuneesta on jo niin kauan
aikaa että kyllä siitä jo nyt voisi
keskustella?Keskusteluyhteys on kadonnut jonnekin,
enkä tiedä mistä sitä etsiä?En viitsis alkaa
kuitenkaan "häiriköksi", koska se pahentaa asioita
entisestään...
Tästä tytön nykyisestä miehestä, en mä sanois että
se ei oo hyvä seurustelukumppani...se on varmasti
ihan mukava, tekee varmasti kaikkensa exäni eteen,
mutta en pidä siitä että ihmisiä ja heidän
tunteita käytetään hyväksi.
Enkä mä usko että hän on noin paljon muuttunut,
kysymys on sentään melkein koko luonteen
muuttumisesta.
Hmm...kyllä mä aion yrittääkin ottaa yhteyttä, en
välttämättä ny, mutta joskus lähiaikoina =),koska
kuten sanonta menee, yrittänyttä ei laiteta!
Ikävä voi tosiaan kestää kauankin, itselläni
kesti yhdestä ajallisesti lyhyen aikaa
kestäneestä parisuhteesta selviytyminen
kutakuinkin 2½ vuotta. Ikävää ei himmentänyt
yhtään se seikka, että olin itse se, joka laittoi
suhteelle pisteen.
Yhden asian sentään ymmärsin surun, kaipuun ja
murheen vihdoin hälvettyä: ikävä kestää, kun
jokin asia on jäänyt (alitajuntaan) kalvamaan ja
kaihertamaan, kun jostain sisuksista kumpuaa
tunne, että suhteelle ei oikeastaan koskaan
selvää loppua tullutkaan, jokin jäi epäselväksi,
sanomatta tai tekemättä.
Joskus ero on liian kova shokki, täydellinen
yllätys, jolloin pettymys on niin suuri, ettei
sitä halua kohdata. Sitä vain elää muistoissaan,
hellii niitä haluamatta siirtyä eteenpäin.
Toisinaan taas suhteen katkeaminen kolahtaa
itsetunnon päälle, jolloin eronnut hullun lailla
etsii uusia suhteita ja paikkausta
itsetunnolleen, mutta sisälle jää surkea mytty.
Se ei selviä koskaan, ellei kohtaa sitä katkeraa
surua ja epäonnistumisen tunnetta, jonka ero on
aiheuttanut.
On luonnollista ja tervettä, että erotessa
synkistyy hetkeksi, että ruoka ei maistu, eikä
uni tule silmään, että itkettää ja välillä
kiukuttaa. Se kertoo, että tunteet ovat tallella.
Mutta vähitellen tuosta surun allikosta pitäisi
jaksaa nousta.
Ikävä alkaa hellittää otettaan, kun ensin
kieriteltyään aktiivisesti itsesäälissä ja
murheessa saa mielessään ynnättyä realistisesti,
mikä suhteessa meni pieleen - mikä siinä oli
hyvää ja huonoa, mikä kumppanissa ihanaa ja mikä
loppujen lopuksi sellaista, mikä teki
yhteiselämän mahdottomaksi.
Kun saa puettua tunteensa ja ajatuksensa vaikka
vain mielessäänkin sanoiksi, helpottaa kaipuu jo
hiukan otettaan. Jos vielä voi kohdata vanhan
kumppaninsa ja jollain tavalla kertoa
tunteistaan, käydä tämän kanssa läpi mieleen
kaihertamaan jääneitä asioita, voi menneelle
vähitellen heittää hellät hyvästit ja suunnata
kohti uutta...
Kestääkö tämä tuska niin kauan? En jaksa enää.
...riippuu tyypistä ja kaikista
olosuhteista...mulla se vaan ei tunnu loppuvan...
Ikävästä pääsemiseksi on tarpeen, että selvität
tilit menneeseen ja että olet avoin ja
vastaanottavainen uudelle. Itsesäälissä
kiemurtelu sikseen ja ylös, ulos ja baanalle!
Itse seurustelin saman naisen kanssa
yhdeksän vuotta, joista naimisissakin neljä.
Nyt neljä vuotta, muutama tyttöystävä ja yksi
vuoden kestänyt avoliittokin myöhemmin
ikävöin yhä ex-vaimoani niin, että oikein välillä
pahaa tekee. Yritän kuitenkin jaksaa uskoa,
että vielä se todellinen rakkaus minuakin
kävelee vastaan. Mitäpä muutakaan tässä voi.
...ja tiedän senkin, et on väärin seurustella
jonkun muun kanssa vaikka ikävöi muuta, mut oon
itekki seurustellu ny pariin otteeseen...eipä oo
tullu mitään =(...mut sama mulla, ei se auta ku
yrittää jatkaa elämäänsä =)
mäkun aina ajattelin, ettei miehet eron jälkeen
paljon exäänsä mieti.. paitsi tietenkin ne
miehet, joihin ite retkahtaa. ne niitä ihania
exiään jaksaa muistella
toivottavasti et seurustele kenenkään muun
kanssa.Se ois todella kauheeta. Toivottavasti et
oo mun jätkäkaverini!