Onko kenellekään tehty intiimikirurgiaa ?

Olen 44v. nainen, kolme isoa lasta synnyttänyt ( 4,2-4,6 kg ) ja paikat revenneet synnytyksessä. Väliliha on kasvanut arpikudosta kahden peukalonpään kokoisen alueen verran. Synnytyksen jälkeen kätilö korjasi huonosti, ja arvet tulehtuvat ja repesivät. Tavara on väljä, kuin rukkanen ja kuitenkin yhdynnässä tuntuu kipua. Miten pitäisi menetellä, jos haluaisi korjauttaa. Korvaako kela mitään. Mitä maksaa yksityisellä puolella ?
6347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olen 37v ja myös synnyttänyt 2 isoa yli 4kg lasta.lapsilukumme on nyt täysi.nuorempi on yhden vanha ja tähän asti odottelin ja jumppailin alakerran lihaksia.
tavara ei ole juurikaan tästä muuttunut,löysä on ja lisäksi yhdynnässä aukkoon tulee vielä haavaumakin,joka ei parane millään.varasin ajan yksityiseltä gyneltä ja menin näyttämään murheen kryyniäni hänelle.otti asian ihmeen vakavasti,tutki ja kuunteli.
tuloksena löysä on,emättimen takaosa vaurioitunut.kirjoitti lähetteen keskussairaalaan ja nyt odotan kutsua sinne.siellä vielä arvioivat tilanteen,mutta gynen mukaan tilanne on sellainen että mitä luultavammin pääsen leikkaukseen ja asia hoidetaan kuntoon.toivottavasti näin homma etenee...eli varaa rohkeasti aika yksityiselle ja kerro murheesi

Äänestä

Pieniä lapsiahan teillä...mulla kaksi 5 kilosta .)
Mutta onko kukaan kokeillut laserilla tehtävää leikkausta?

Äänestä

korvaako kela mitään vai meneekö omasta pussista/vakuutuksesta

Äänestä

Kyllä jos on laskeumaa ja kovin väljää niin kelakorvausta saa,Yksityisellä silti maksaa vaikka kelakorvausta saakin. Minulle on tehty lähete virtsarakon laskeuman ja pissankarkailun vuoksi gynen polille ja varmasti myös piennenetään emätintä samalla ja .Sairaalssa yhden yön yli ja seur.pvä kotiutus jos kaikki ok.

Äänestä

Mulla on kanssa alapäässa samanlaisia oireita kuin avaajalla. Missä kannattaisi leikkauttaa, osoitteita ja nimiä, kiitos ?

Äänestä

Minulle on tehty laskeuman takia korjausleikkaus, olen vielä sairaslomalla. Olen kolmekymppinen ja kaksi lasta synnyttänyt, nuorin 5v. Synnytykseni meni hyvin, ei repeämiä ja vauvat olivat normaalikokoisia. Synnytysten jälkeen kärsin vuosien mittaan pahenevista ulostusvaikeuksista, jonka takia kävin yksityisellä gynellä arvioitavana. Gynen mukaan mulla oli laaja-alainen emättimen takaseinämän laskeuma.

Sain lähetteen julkiselle puolelle ja muutaman kuukauden päästä sain ajan leikkaavalle lääkärille. Lääkärin mukaan laskeuma ei nyt mikään iso ollut, mutta koska siitä on vaivaa päätettiin leikkaus tehdä. Leikkausaika tuli kuukauden päähän ja se tehtiin selkäydinpuudutuksella, seuraavana päivänä pääsin kotiin. Laskeuma olikin laaja-alainen ja koko emättimen takaseinä on korjattu, tikkejä paljon kahdessa kerroksessa (myös väliliha korjattiin). Ensimmäisen parin päivän ajan oli särkyä/jomotusta, mutta sen jälkeen ei ole särkenyt ollenkaan. Välillä pistelee/kiristelee, vielä en pysty istumaan, seistä ei pysty vielä kauaa muuten tulee jomotusta/turvotusta alapäähän. Hieman on uskaltanu jo katsoa alapäätä, ennen oli väljä emättimen aukko ja nyt onkin pieni :) tämä tietysti lisäbonuksena, mutta onhan ihanaa kun paikat ovat kiristyneet. Kuinkakohan seksielämä tämän jälkeen?

Ilmeisesti julkiselle puolelle ei pääse ilman että on laskemaa yms. Kannattaa yksityisellä gynellä käydä arvioitavana, siltä saa hyvin neuvoa kuinka edetä. Yksityisellähän leikkaus maksaa monta tonnia, kela korvaa vain vähän.

Kokemuksia leikkauksen läpikäynneiltä kaipailisin, onko ketään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vastatkaa kiitos ? kirjoitti:

Olen 44v. nainen, kolme isoa lasta synnyttänyt ( 4,2-4,6 kg ) ja paikat revenneet synnytyksessä. Väliliha on kasvanut arpikudosta kahden peukalonpään kokoisen alueen verran. Synnytyksen jälkeen kätilö korjasi huonosti, ja arvet tulehtuvat ja repesivät. Tavara on väljä, kuin rukkanen ja kuitenkin yhdynnässä tuntuu kipua. Miten pitäisi menetellä, jos haluaisi korjauttaa. Korvaako kela mitään. Mitä maksaa yksityisellä puolella ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu