Jos jossain joutuu tekemään ylitöitä, ovat päiväkodit ns. hiljaista ylityötä. Pidetään jo ihan itsestään selvyytenä normaalina, että niitä tehdään. On asioita, joita ei voi jättää kesken, kun työpäivän pitäisi päättyä. Esimerkkinä klo 15.30 päättyy päivä. Ei siinä voi sanoa nelivuotiaalle, että mä meen jää sä tähän ja varsinkaan, jos siinä ei ole kollegaa lähellä. Jos lapsen vanhemmalla on asiaa, mikä koskee lapsen hyvinvointia ei siinä voi sanoa, että ei käy mun työaika loppu nyt.
On myös tilanteita, että opet eivät yksinkertaisesti ehdi työaikana suunnittelemaan tai tekemään paperitöitään työajan puitteissa, koska lapsiryhmässä oleminen on se kuitenkin oleellinen työkenttä. Tämä tarkoittaa sitä, että kiltit ihmiset tekevät "laiskanläksyjään" kotona, jotta seuraava päivä on kondiksessa. Näitä minuutteja kertyy loputtomasti viikottain ja ei näitä voi mihinkään merkitä. Joku kysyy varmaan miksei, jokainen päivähoidon työntekijä tietää mistä on kyse, mutta muille ihmisille varmaan uusi ja yllättävää faktaa.
Näitä kertyviä minuuttejahan ei korvata.
Toki ns. selkeät ylityöt, joista on etukäteen sovittu hoidetaan sopimusten mukaisesti.
Tämä ylitöiden tekeminen on hankala juttu. Onhan työntekijöilläkin vapaa-aika, perhe, sovittuja menoja töiden jälkeen jne. Ja tärkeä lepo aika.
Kellokortit päiväkoteihin, näin voidaan oikeudenmukaisesti huomioida asiat vastikkeellisesti. Kellokortit ovat myös selkeä väline muihinkin työajan kirjaamisasioihin, joista tulee välillä eripuraa.
Päiväkoteihin kellokortit
16v. ~20h/v
2
241
Vastaukset
- Sellanen seikka..
Eikös päiväkotejen työntekijät ole kuukausipalkalla?
- kellokortti
Kyllä, kuitenkin meilläkin on työaikalaki tai sen pitäis' päteä päivähoidon työntekijöillekin. Viikkotuntimäärä 38,15. Meillä ei ole pekkasia vaan tuo edellämainittu työaika.
Tuntipalkkaa käytetään, kun lasketaan mahdollisia vuoro - ym. sovittuja ylitöitä ihan niin kuin muillakin aloilla.
Ethän vaan sellaista seikkaa ajattele, että päiväkotityöntekijöidenhän kuuluu tehdä palkatonta ylityötä? Vaii mitäs tuo kysymyksesi tarkoitti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432776Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116