Tuntuu pahalta, mutta kauan?

Surua voi hoitaa vain suremalla.
Jos työntää surun pois, jos tukahduttaa sen se jää hyvin kipeäksi möykyksi ihmisen sisään ja haittaa tulevissa ihmissuhteissa ja koko elämässä.
Jos pystytte puhumaan, koittakaa selvittää eron syy. Se on helpompi kestää kun tietää. Epätietoisuus tuo lisää tuskaa.
Hyvä että olet tiedostanut oman mustasukkaisuutesi ja riippuvaisuutesi. Niitä on sittten helpompi alkaa työstää kun ne itselleen rehellisesti myöntää.
Ehkä olisi hyvä puhua lääkärin kanssa että saisit jotain lievää nukahtamislääkettä ensi alkuun. On nimittäin tärkeää että jaksaisit olla työssä! Yksin suremaan käpertyminen on pahasta.
Jos sinulla on sietämättömän paha olo, hae keskusteluapua. Mutta muista, surun pitää antaa tulla! Se on ensin hirvittävän tuskallista, enemmän kuin mikään ruumiillinen kipu, mutta vähitellen se muuttaa muotoaan kunnes ajan kuluessa helpottaa. Unohtaa ei kai voi koskaan.
Ja uuteen suhteeseen ei missään tapauksessa kannata syöksyä ennenkuin vanhan kanssa on täysin sujut!
Muuta en minä osaa sanoa. Usko aina uuteen päivään. Kuukostaa klisjeeltä mutta
aika on paras tohtori tässäkin!
Kevät tulee, uudet mahdollisuudet ja alut odottavat, voimia matkaan!

Anna itsellesi aikaa.Ota yhteys ammattiauttajaan, jolle voit puhua ja käydä asioita läpi yhdessä.Helpottaa ja ymmärrät asioita paremmin yhdessä kuin yksin.Keskity itsees ja anna exän nyt olla omissa oloissa suhde on kumminkin loppunut ja tarkoitus on oppia elämään yksin, olla yksin ja lopulta alkaa viihtyä yksin...(sitten joskus ehkä tulevaisuudessa kaksin ensin yksin).Itke ja sure niin paljon kuin on tarvis.Luopuminen on tuskallista, mutta lopulta hyväksyt suhteen päättyneen.

Tuskassa on vain pakko kieriä, ei siitä pakoon pääse. Yritä edes välillä ajatella jotain muuta. Ajan kuluessa tulet huomaamaan että muu ajatteleminen pitenee ja tuskan pohtiminen harvenee. Mutta helppoa ei tule olemaan. Meitä on monta jotka ovat käyneet saman läpi. Oikotietä ei ole, jos meinaa eheytyä.

Uudesta suhteesta olen eri mieltä kuin enemmistö, siihen mennään kun siltä tuntuu, ei toki uhmasta eikä näyttämisen halusta. Toisen ihmisen kanssa on helpompi kestää käsitellen asiaa. Kannattaa toimia alusta lähtien rehellisesti, kertoa että rakastaa exäänsä, eikä pääse vielä irti. Ei uudessa suhteessa kannata heti mitään rakentaa, olla vaan mitään odottamatta. Eikä tietenkään antaa toiselle mitään valheellisia lupauksia. Näin itse tein, enkä koe että olisin jotenkin vaillinaiseksi jäänyt. Ei ole mitään katkeruutta jäljellä ja exän kanssa on hyvät välit. Uusi suhdekin on ihan mallillaan.

Kiitos vastauksista, olen yrittänyt tätä käsitellä nyt yksin, mutta ei tunnu auttavan. Tunnen olevani vain niin eksynyt, etten tiedä mitä enää tehdä. Pääsen huomenna toki puhumaan psylogille työterveyden kautta, mutta näitä tapaamisia on vain rajoitetusti, enkä usko että ne riittävät tähän tuskaan.

Olen antanut surun tulla, mutta nyt tuntuu että pitäisi yrittää vain padota se jonnekkin syvälle. Näin olisi ehkä helpompi kestää tämä. Päivällä saan kyllä aktiviteettia töissä ja olen kehittänyt rinnalle salilla käynnin, sekä lenkkeilyn. Mutta nämä yön yksinäiset hetket ovat ne jotka ovat pahimmat. Haluaisin vain, että aika kulkisi eteenpäin nopeammin, että tuska helpottaisi.

En voi kuvitella enää koskaan rakastavani ketään niin paljon, kuin häntä rakastin. Jo pelkkä ajatus siitä, etten enää tule tuntemaan hänen läheisyyttään, tai rakkauttaan tuntuu kamalalta. En vain pysty käsittämään miksi näin kävi. Jos asialle olisi selkeä syy, osaisin ehkä käsitellä tätä paremmin, tai en tiedä. Nyt vain vellon vanhoissa asioissa ja mietin mitä olisin voinut tehdä toisin, miksi en tehnyt niin? Jossitella voi aina, eikä se tietenkään auta. Mikään ei tunnu auttavan.

Eroseminaari voisi auttaa. Itse tulin aikanaan jätetyksi. Kävin muutaman kerran kriisiterapiassa ja pian ilmoittauduin mukaan Fisher eroseminaariin. Kymmenen viikona aikana (1 ilta/vko) kävin turvallisessa vertaisryhmässä läpi pettymykseni ja suruni ym. Sain myös paljon työkaluja eheytymiseeni ja paremman itsetunnon sekä toimivampien ihmissuhteiden rakentamiseen. Tutustu ensialkuun kirjaan Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy. Sitä käytetään perusteoksena eroseminaareissa. Fisher menetelmä on amerikkalainen mutta nyt päivitetty nimellä Uusi suomalainen eroseminaari. Voimia sinulle!

Katselin ettei täällä nähtävästi järjestetä nyt eroseminaareja, viime vuonna olisi yksi kyllä ollut. Kirjan voisi kyllä ostaa, saisi ajatuksen muualle. Saako ostettua ihan kirjakaupasta?

Kävin tänään työpsykologilla juttelemassa ja nyt tuntuu tyhmältä kun näkee niin selvästi, miten on itse ollut niin toisesta riippuvainen, että on alkanut elää toisen kautta. Tämä on tietenkin ajanut parisuhteemme siihen tilaan, ettei toinen enää pysty olemaan ahdistumatta hetki hetkeltä enemmän. En osaa tarkalleen sanoa milloin tämä alkoi, mutta tiedän että näin on jatkunut nyt jo pidempää. Tähän on vaikuttanut juurikin se, ettei minulla ole ollut muuta kuin hänet ja se ei ole ollut hyvä.

Ehkä näin oli tarkoitettu, että oppisin elämään myös itse itsenäisenä, ilman että minun tarvitsee olla ahdistunut kun toinen ei ole lähellä. Tiedän että tämä on myös hyväksi hänelle, että hänkin pääsee olemaan itsekseen ilman, että toinen on roikkumassa hänessä.

Ikävältä tuntuu se, että tämän piti mennä näin pitkälle. Kumpa asian olisi voinut hoitaa toisin, mutta tunnen etten välttämättä olisi osannut nähdä samoja asioita, tai asioita samalla tavalla kuin nyt ne näen. Toivon että tämä prosessi saa minussa aikaan ihmisen, joka osaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

Salaa myös toivon, että tällä itsenäistymisen polulla, polkumme taas kohtaisivat.

Käy vaikka maksullisissa hakemassa terapiaa, hieronta ja hyvä pano niin maailma näyttää ihan toiselta.
Sitten vaan uusi nainen hakuun, unohda tuo sydänsuru ja rupea nauttimaan elämästä.

Ei noihin naisiin saa jäädä kiinni, jos ne huomaa sen että olet liian kiimassa niihin ne käyttää sitä hyväkseen.

Vakiintua kannattaa sitten kun ei enää seiso. Muutoin menee mies hukkaan.

En suosittele hakemaan sitä uutta ihmissuhdetta lainkaan, sillä ihmisen täytyy ensin käydä läpi entisen suhteen asiat ja oppia elämään itsenäisesti, keneenkään ei pidä ripustautua haavojaan nuolemaan toiseen ihmiseen ja luulemaan, että itsessä ei ole mitään vikaa.
Ja viinat ja muutkin vastaavat keinot lääkitä itseään kokonaan pois.

En ole uutta suhdetta edes ajatellut, lähinnä miettinyt vain kuinka häntä rakastin ja tietenkin rakastan edelleenkin. En osaa oikein enää itkeä, enkä myös oikein käsitellä tätä asiaa. Tuntuu että patoan asiaa sisälleni, jonne se sitten jää odottamaan. Tosin aikaakin on kulunut vasta niin vähän, ettei se ole mikään ihme. Ahdistus nousee näin iltaisin, mutta yritän vain taistella sitä vastaan. Mitään en sille kuitenkaan voi, vaan ajatukset alkavat seilaamaan.

Tuleva viikonloppu varmaan on aivan kauhea, joudun olemaan ajatuksieni kanssa niin paljon. Miksi aika ei vain voisi mennä nopeammin? Elämästä en usko voivani nauttia, ainakaan pitkään aikaan vielä.

Täällä yksi saman kokenut. Aika, usko pois vain aika auttaa...
Me olimme yhdessä 14v ja kaikki oli suunniteltu tulevaisuuteen pitkälle. Kaksi lasta saimme ja heidän puolesta surettaa edelleenkin kaikki tämä muutos.

Kohta on vuosi siitä kun erosimme lopullisesti. Kokeilimme alkuun asumuseroa ja eihän siitä mitään tullut kun toinen on päätöksensä tehnyt. Terapiassa käytiin suhteen loppu metreillä...tuloksetta. Itsekkin olin alkuun ihan kysymysmerkkinä asian kanssa. Mutta ajan kanssa kävin ja käyn vielä välillä kaikkea tapahtunutta läpi ja siihen johtaneita asioita. Se selkeyttää kun uskallat ja menet itse sinne kipu kohtiin ja käyt asiat läpi. Itse ehkä olen sen verran "vahva" etten kokenut tarvitsevani siihen terapeuttia tai eroryhmää. Lähipiiri on tukenut vaikeina aikoina.

Entisistä rutiineista kannattaa pyrkiä eroon. Teet asiat just niin kuin ITSE haluat. Urheilu on hyvä terapia, hienoa että olet sen aloittanut. Pysy siinä. Se auttaa pitämään kehon ja mielen ainakin jollain tapaa virkeänä ja saat muuta ajateltavaa.

Älä siirrä asiaa syrjään, käy läpi se pikku hiljaa pala palalta niin huomaat ajan kanssa että sä selvisit! Noin pitkä parisuhde ei koskaan unohdu mutta sä opit siitä ja olet viisaampi tulevaisuudessa, Tiedän että kaikki tälläinen tuntuu nyt ihan turhalta mutta kun sen oivallat jossain vaiheessa niin tiedät mitä tarkoitan.

Eteenpäin pikku hiljaa...kyllä sä selviät!

Ei sitä kipua välttämättä aika paranna niin kuin monet täällä kannustavat. Minun tapauksessani minä olin se, joka jätin, mutta jälkeenpäin olen sitä katunut joka päivä. Erosta on jo viisi vuotta, enkä ole toipunut siitä käytännössä ollenkaan vielä. Oikeastaan nyt tuntuu vielä pahemmalta kuin aluksi. Joka päivä kuluu surussa ja ajatellen sitä, miten hyvä ja upea puoliso hän oli ja miten tekisin mitä tahansa saadakseni hänet takaisin. Niin ei koskaan käy, ja heräsin liian myöhään. Aivan liian myöhään.

Uskon että aika moni jättäjä katuu myöhemmin tekoa ja jää ikuiseen tuskaan, jota eivät vuodet paranna.

kirjoitat päiväkirjaan ja mietit suhdettanne, yrität ymmärtää ja jos mahdollista selvitätte, joka tapauksessa eroon kuuluu syyttely ja syyllisyys, viha ja kaikki muu, käyt vaan niitä asioita läpi niin kauan et oot sujut asian kanssa, that´s it!

Minullakin on käynyt niin, että aika on vaan pahentanut ikävää. Jotenkin alkuun kaikki voimat meni sen surun kanssa taistelemiseen ja nyt kun ajatus alkaa kulkea, oivaltaa, että ei voi koskaan enää saavuttaa mitään samanlaista.

Sain eron myötä niin pahat ahdistus- ja pelkotilat, etten pystyisi kuvittelemaankaan mitään suhdetta enää.

Hei vaan kaikille,

Aikaa on taas kulunut ja tunteet edelleen sekaiset. Viikolla elämä jatkuu normaaliin tahtiinsa, mutta näin viikonloppuisin on vaikeampaa. En osaa enää surra samalla tavalla kuin alussa, nyt kun alan miettimään asiaa, niin takaraivosta alkaa tulemaa realiteetit esiin ja unohdan surun. Menee hetki ja sitten asia palaa taas mieleen. Kovin pomputtelevaa tämä olo. Yritän pitää mielessä että tähän on myös oikea syy, olen siihen tulokseen tullut. Olo on myös nyt paljon rennompaa, kun ei tarvitse enää stressata niistä asioita, mitä stressasin kun olimme suhteessa.

Tuntuu että kaipaan enemmän sitä että ei ole yksin, kuin jotain muuta. On vaikeaa selittää aina tunteitaan. Ehkäpä aika näyttää mihin elämä vie. Mietityttää myös se, että eksästä tämä ei tunnu niin pahalta, kuin tämä tuntuu minusta. Tuntuu että hän kokee kaiken olevan vain hyvin ja jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Viikonloput ovat vaikeita. Tiedän sen kokemuksesta. Olen eronnut vähän yli kuukausi sitten. On pakko suunnitella tekemistä ja erilaista ohjelmaa, ettei vaivu sohvalle itkemään ja suremaan. Kuntoilu, lenkkeily auttaa. Tapaa ystäviä, laittakaa yhdessä ruokaa, puhukaa ja puhukaa jne.
Luulen, ettei exälläkään jok apäivä mene niin hienosti. Vihamielisyydellä peitetään pahaa olo, syyllisyttä ja häpeää. Ei ole jättäjäänkää osa helppo.
Kevät ja kesä on tulossa. Kyllä me selviämme!

Kiitos kannustuksesta, ikävää että olet kuitenkin samanlaisessa tilanteessa. Minulla on myös se ongelma, ettei ole paljoa ystäviä, lähinnä sellaisia jota voisi tavata. Useimmat sellaiset asuvat muualla, eli arki liikkuu lähinnä työn ympärillä. Olen yrittänyt kehittää kuntosalia ja lenkkeilyä rinnalle, ne vievät hyvin ajatukset pois juuri silloin. Mutta kotona sitten olo on paha. Ehkä juuri siksi että kuvittelin viettäväni loppuelämäni tämän henkilön kanssa, muistan vieläkin sen lupauksen kun olimme vielä tuore pari, jolloin lupasin hänelle olla aina hänen kanssaan vaikka mitä tapahtuisi.

Juuri tuollaiset muistot ovat kauheimpia ja tuntuu että olisi vain helpompi yrittää unohtaa kaikki, mitä on vuosien aikana tapahtunut. Lähinnä siksi että koskee niin paljon. Uskon että tämä on hänelle helpompaa, koska kun hän saa tietyn vaihteen silmään ja jonkin ajatuksen päähänsä, hän pitää siitä kiinni vaikka mitä tulisi eteen. Vaikka tiedän että olisimme vielä voineet korjata asiat, tuntuu tyhmältä heittää hukkaan näin paljon rakkautta. Koska uskon että kun aikaa menee, hänkin ymmärtää kuinka tyhmää tämä oli. Silloin se vain on jo myöhäistä, yritän kovasti uskotella itselleni, että tämä oli kuitenkin parempi vain näin.

sinä päivänä kun tajuat (et vielä ihan heti) että "parempi näin kun toisin" - tiedät olevasi "ehjä" ja valmis kohti uutta elämää... mutta tuohon ei ole oikotietä, sen tiedän itse..

hej

olen kohtalotoverisi, miten saan sinuun yhteyden? olen 54v nainen etelä suomesta.

mieheni jätti minut 21v liiton jälkeen. olen pahasti lähesriippuvainen. kärsin joka päivä

erosta. olen aivan masentunut.

olen tosi pahasti lähesriippuvainen 50 plus, 21v suhteessa mies jätti, kauheat ahdistukset ja pelkotilat, on psykiatria ja hahmoterapiaa, mikään ei auta , 3v, sitten mies jätti. onko kellään tietoa mistä me läheisriippuvaiset autetaan vertaistuella. En ole tavannut ketään toista läheisriippuvaista kenen kanssa vaihtaa ajatuksia. Eikö
järjestetä mitään kursseja meille?


Onko kellään tietoa? kertokaa mulle tämä sairaus syö mut loppuun.

Ssydän

Tässä kohtalotoveri, kärsin eron jälkeen niin paljon että uskon tulevani hulluksi.

Läheisriippuvuus on kauhea trauma lapsuudesta, rakastan miestäni olimme 21v yhdessä, hän jätti minut aivan yllättäen.


Voitko keskustella mun kanssa ? vertaistukea en löydä mistään muualta.