Mitä tehdä kun aika ei tunnu riittävän?
Seurustelen, käyn töissä, opiskelen ja on
harrastuksia - ja aika ei tunnu riittävän näille
kaikille. Yöunet ovat pikku hiljaa huvenneet max.
5 tuntiin vuorokaudessa. Pelkään tämän alkavan
rasittamaan parisuhdettani. Varsinkin pitkät
työpäivät vaikuttavat erittäin epäsuosituilta.
Rakastan tyttöystävääni, mutta välillä alkaa
ahdistamaan väsymys ja stressi ja tällöin kaipaan
omaa aikaa ja yksityisyyttä, johon ei tietystikään
ole aikaa... Huomaan tyttöystäväni loukkaantuvan
ja pahoittavan mielensä todella herkästi näistä
ajankäyttöongelmista. Hän vaikuttaa lähes
mustasukkaiselle töistäni "Sano terveisiä töille!"
- lauseineen (kylläkin leikillään sanottuna).
Miten te saatte ajan riittämään kaikkeen? Onko
tällainen suureksi haitaksi parisuhteelle? Mitä
pitäisi tehdä?
Seurustelen, käyn töissä, opiskelen ja on
harrastuksia - ja aika ei tunnu riittävän näille
kaikille. Yöunet ovat pikku hiljaa huvenneet max.
5 tuntiin vuorokaudessa. Pelkään tämän alkavan
rasittamaan parisuhdettani. Varsinkin pitkät
työpäivät vaikuttavat erittäin epäsuosituilta.
Rakastan tyttöystävääni, mutta välillä alkaa
ahdistamaan väsymys ja stressi ja tällöin kaipaan
omaa aikaa ja yksityisyyttä, johon ei tietystikään
ole aikaa... Huomaan tyttöystäväni loukkaantuvan
ja pahoittavan mielensä todella herkästi näistä
ajankäyttöongelmista. Hän vaikuttaa lähes
mustasukkaiselle töistäni "Sano terveisiä töille!"
- lauseineen (kylläkin leikillään sanottuna).
Miten te saatte ajan riittämään kaikkeen? Onko
tällainen suureksi haitaksi parisuhteelle? Mitä
pitäisi tehdä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Asioita pitää ajatella pitkällä tähtäimellä. Nyt
tehdään työtä 16 tuntia vuorokaudessa, ehkä
vuoden parin ajan. Sitten painoarvoa saa aivan
muut kuviot: parisuhde, vapaa-aika jne.
Kerrallaan voi panostaa kunnolla aika vähään
määrään asioita. Mutta muistakaa keskustella
asioista ja näkemyksistänne tämän asian suhteen.
Itseni kohdalla tämän asian tajuaminen tapahtui
ehkä liian myöhään. (no ehkä vähän turhan
itsesäälistä mun vuodatus)
... näköjään itse kokenut jotain samankaltaista.
Tuntuisi vaan vähän absurdilta omassa
tilanteessani selittää vajaa vuoden yhdessäolon
jälkeen, että "teen nyt tässä nämä opinnot ensin
ja sitten pari vuotta töitä, mutta sitten mulla on
aikaa".
Et voi elää tyttöystävällesi pelkästään. Aseta
asiat tärkeysjärjestykseen. Jos opintosi ovat
tärkeitä sinulle, niin kyllä tyttösi tulee se
ymmärtää. Ongelma on se, että jos teillä on
erilaiset odotukset seurustelusta. Jos tyttösi
haluaa paljon yhdessäoloa, eikä hänellä ole
itsellään muuta sen kummempaa puuhaa iltaisin,
niin varmasti hän tuntee itsensä hylätyksi ja
yksinäiseksi, koska hänellä on aikaa miettiä
asioita. Helposti hän silloin odottaa sinulta
samaa panostusta, johon hän olisi itse valmis.
Koetko itse olevasi huono kumppani, kun sinulta
ei liikene riittävästi aikaa toiselle? Et sitä
välttämättä ole tyttöystäväsi mielestä. Ehdotan
rehellistä keskustelua siitä, millaisia toiveita
teillä on seurustelun suhteen. Se, että toinen
koko ajan nielee pettymyksen, kun toisella ei ole
riittävästi aikaa, on pidemmän päälle hyvin
raskasta.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä (joskaan
mieheni aina ei...) Pitää takoa kun rauta on
kuumaa!!! Nimenomaan. Itse viiletän töiden ja
opiskelujen vuoksi seitsemänä päivänä viikossa ja
joskus vielä entisessä työpaikassani
hätätilanteessa. Kiirettä pitää ja joskus päivät
venyvät, mutta!!! Itse olen tieni valinnut ja
päättänyt painaa pitkää päivää ja mielellään
montaa asiaa samaanaikaan, jolloin saan yhdellä
ajalla monta asiaa enemmän lisätä cv:hen:)
Paitsi että miehen pitää saada ne vähintään 10 h
yöunet. Arvaapa jääkö minulle silloin aikaa vielä
vähemmän kuin teidän suhteessa!?
vaimokkeeellesi, nipistäisin aina silloin tällöin
aikaa omista harrastuksistani... ei aina kannata
ajatella minä, minä, minä ja vielä kerran minä=)
... olen harrastuksista, töistä ja opiskelustakin.
Panostan ja uhraan aikaa ja tunteita paljon
suhteellemme - onhan se mielestäni sen arvoista ja
saan vastapainoksi paljon. Olen pyytänyt ja
ottanut tyttöystävääni mukaan rientoihini ja
harrastuksiini. En ainakaan koe olevani itsekäs
suhteessamme.
Minulta tullaan usein kysymään, miten ehdin tehdä
niin paljon asioita ja seurustellakin vielä
päälle. Olen sitä mieltä, että organisoimalla ja
tekemällä ehtii tekemään paljon enemmän kuin
suurin osa ihmisistä uskoo. Olen elänyt kolme
vuotta 3-5 tunnin yöunilla.
Tietysti on mahdottomia tilanteita. Sisareni
poikaystävä opiskeli kahta tutkintoa samaan
aikaan, ja hänellä oli luentoja joka päivä klo 7-
23, ja siihen lisäksi olisi pitänyt vielä
mahduttaa kaverit, tyttöystävä, hillitön määrä
harrastuksia ja kaikki koulutyöt.
Oleellisinta mielestäni on se, mitä itse jaksaa.
Hirveä stressi pakottaa terveydellisestikin
pysähtymään ennemmin tai myöhemmin. Jos itsellä
on virkeä ja hyvä olo, riittävät ne pienetkin
hetket parisuhteelle, koska niistä saa niin
paljon irti. Jos taas toinen on aina väsynyt ja
haluaa vaan nukkua, suhde alkaa rakoilemaan. Minä
olen itse hirveästi nauttinut yhdessä nukutuista
öistä ja niistä pienistä hetkistä iltaisin ja
aamuisin.
Onko tyttöystäväsi itse sellainen, jolla on
paljon tekemistä ja "muutakin elämää" teidän
suhteenne ulkopuolella? Jos ei ole, pelkään,
ettei suhteenne kestä, jos et voi omistautua
tytöllesi yhtä voimakkaasti kuin hän sinulle.
Pieni mustasukkaisuus toisen ajankäytöstä
kuulunee jokaiseen parisuhteeseen, mutta siinä
vaiheessa, kun toinen alkaa olla äärettömän
tosissaan, suosittelisin elämän arvojärjestyksen
pohtimista. Mikä sinulle on tärkeää, tyttösi vai
harrastukset, opiskelu ja työ? Mistä pystyt
karsimaan?
Jos et kahta iltaa viikossa (17-22) pysty
järjestämään vapaaaksi, suhteenne on harvinaisen
kestävää laatua, varsinkaan kun teillä ei tunnu
olevan lapsia. Eikä lapsia kannata tehdä, jos
isältä ei löydy aikaa. Eipä ole heppoisia
tulevaisuudennäkymiä suhteessanne!
...en missään tapauksessa näissä olosuhteissa,
enkä oikein missään muissakaan, ole koskaan edes
ajatellut hankkivani. Mistä tuo "kaksi iltaa" -
esimerkki on? Onko se joku yleisesti hyväksytty
standardi yhdessäolon määrälle? Toiset kaipaavat
kai enemmän toiset vähemmän - omassa tapauksessani
kuulostaa aika vähältä...
No se riippuu aivan siitä mitä tarkoitetaan
lauseella "riittävästi aikaa". Aikaa on 168
tuntia viikossa. Kyllä se vähiin käy, jos
tekemistä olisi vaikka 180 tunniksi. Ei voida
sanoa, että pitäisi olla yhdessä tietty
tuntimäärä viikossa. Kokonaisuus ratkaisee.
Välillä ollaan yhdessä koko viikonloppu,
toisaalta nähdään kerran viikossa, välillä ei
kuulla toisistamme mitään viikkoon, mutta
ajankäytön perusteella parisuhteen toimivuudesta
ei voida sanoa yhtään mitään.
Jos yhteisen ajan vähyys ahdistaa, niin totta
helvetissä asialle on tehtävä jotain. Mutta
aikataulujen väkisin runnomisesta ei ole koskaan
seurannut mitään hyvää.
Ei ihme, jos stressi alkaa vaivata, kun paineita
tulee joka suunnalta: on hoidettava työt,
suoritettava opintoja ja vielä olisi muistettava
rakasta tyttöystävää - eikä kavereitakaan pitäisi
unohtaa! Mikäli haluaa huolehtia kaikista, on
kaiketi napattava aikaa yöunien puolelta -
vuorokaudessahan on käytettävissä kuitenkin aina
vain ne 24 tuntia. Huonostinukutut yöt taas
alkavat vähitellen kostautua väsymyksenä ja
ärtyneisyytenä.
Tuolla tavalla ajaa helposti itsensä loppuun. On
jopa vaarana, että pitkään jatkuessaan tuollainen
tilanne vie vähitellen voimat ja masennuksen
syöksykierre voi alkaa.
Elämässä ei välttämättä saa kerralla kaikkea.
Olennaista olisi kai miettiä, mitä asioita pidät
(tässä elämänvaiheessa) tärkeinä ja mihin todella
haluat panostaa. Sen jälkeen pitäisi vain
rohkeasti raivata aikaa niihin asioihin, joita
tällä hetkellä pitää tärkeimpinä ja...
Tiedän, helpommin sanottu, kuin tehty.
Ainahan kuitenkin joitakin asioita voi
yhdistellä: voi hankkia yhteisiä harrastuksia
tyttöystävän kanssa, ehkä töistä on hyötyä
joissakin opintojutuissa tms.
Kannattaa ainakin keskustella tästä asiasta
tyttöystävän kanssa. Voit kertoa, että olet kyllä
huomannut tyttöystäväsi harmistuvan
ajankäytöstäsi, siitä, ettette vietä enemmän
aikaa yhdessä.
Kerro, että asia vaivaa sinuakin: tottakai
sinäkin haluaisit "seurustella" tyttöystäväsi
kanssa enemmän. Sinulla on kuitenkin
velvollisuutesi (työt ja opinnot) hoidettavina,
joita teet (yhteistä) tulevaisuutta
silmälläpitäen. Ja uskonpa tyttöystäväsikin
olevan mielissään siitä, että sinulla on ansiosi
käytettävissä.
Yhdessä voisitte miettiä, mitä (pitkällä
tähtäimellä) oikeastaan tarkoittaisi se, että
vähentäisit työtunteja tai hellittäisit
opiskelutahtia. Kävisikö moinen tässä vaiheessa
edes päinsä? Mikä merkitys näillä muutoksilla
olisi taloutenne kannalta? Mitä muita vaikutuksia
töiden ja/tai opintojen "vähentämisellä" olisi
elämäänne? Olisiko sellainen ollenkaan järkevää
saati mahdollista?
Kannattaa miettiä myös, miten löytäisitte
paremmin aikaa yhdessäoloon, mitä voisitte tehdä
yhdessä lyhyinä vapaa-aikoinasi.
Mitä tyttösi tekee päivisin? Onko hän työssä?
Opiskeleeko hän? Millaisia hänen omat
harrastuksensa ovat? Olisi varmasti olennaista,
että hänelläkin olisi iltaisin muutakin tekemistä
kuin odotella sinua töistä.
En tiedä, onko viestissäni mitään järkeä...
Taustaksi kerrottakoon, että olemme mieheni
kanssa törmänneet aivan samaan ajanpuute-
ongelmaan. Välillä tuntui, että se todellakin oli
suureksi haitaksi paitsi mieheni jaksamiselle ja
mielenterveydelle myös parisuhteelle. Koetimme
ratkaista ongelmaa yllä mainitsemillani keinoin.
Toivottavasti te saatte ongelmanne ratkaistua!
Oikein hyvää ja kuulasta syksynjatkoa!
... rakentavasta palautteesta kaikille. Vastaukset
olivat sävyltään kannustavia, mutta
asiasisällöltään hieman masentavia omalla
kohdallani. En oikein haluaisi tehdä kompromissejä
mihinkään suuntaan. Kylmä, tässä huomaamani fakta
on kuitenkin se, että tässä vaiheessa opiskelu ja
työt tulevat ensimmäisenä ja kaikki muu mukava sen
jälkeen. (Täytyy varmaan yrittää hioa lauseen
esitysasua tyttöystävälle kerrottaessa.) Itse en
voi muuttua - toivon ettei kukaan sitä yritä
vaatiakaan.
Preferenssisi ovat kaiketi tällä hetkellä toiset
kuin tyttöystäväsi toivoisi: opiskelut ja työ
ovat sinulle merkityksellisimpiä juuri nyt. Jos
tyttöystäväsi on valmis tämän tietäessään
edelleen sitoutumaan parisuhteeseenne tulee hänen
muistaa antaa tilaa ammatillisille
kasvupyrkimyksillesi. Se voi olla vaikeaa.
Silmääni osui viestistäsi lause, jossa sanoit,
ettet voi muuttua. Olen eri mieltä.
Minun mielestäni TOISTA ei voi muuttaa.
Yhdessäolo sitä vastoin VOI muuttaa, ja itseään
voi, halutessaan, muttaa - siis JOS haluaa.
Ideaalinen parisuhde olisi kai sellaista yhdessä
kasvamista, jossa kumpikin hyväksyisi toisen
sellaisena kuin tämä on, mutta jossa omia särmiä
hiottaisi sellaiseksi, etteivät ne kolhisi toista.
Vaikuttaa siltä, että et ole vielä valmis
sitoutumaan parisuhteeseen ja sen rakentamiseen,
vaan koet tässä vaiheessa tärkeimmäksi itsen
kehittämisen ja uran luomisen. Sen, joka kanssasi
haluaa elää tässä elämänvaiheessa, on muistettava
tuo ja oltava valmis niihin uhrauksiin, joita
joudutte tekemään työsi ja opiskelujesi vuoksi.
Toivottavasti saatte homman sujumaan!
Kun ei vaan ole liikaa!!! Meillä on sama ongelma,
kun molemmat painaa omassa uraputkessaan ja sitte
on harrastukset, asunnot, mökit, kaverit jne..
Suhdetta rasittaa vielä se että minä olen
paremmassa asemassa tulevaisuuden kannalta kuin
mieheni ja miehet tuntien se nostaa jo karvat
pystyyn..
Mutta aina ei voi voittaa ja siksi onkin
voitettava siinä missä on parhaimmat
mahdollisuudet.. Eli painetaan me jotka halutaan
töissä ja muualla, rauha tulee sitten joskus..
on joskus samanlaisia ongelmia. Joskus voi olla
niin kiire että työvuorojen välillä on 7h(!) et
siinä ei paljoa ehdi seurustelemaan.
Ja muutenkin olen sellainen ihminen että joskus
on saatava olla rauhassa/yksin muuten alkaa
nainen ahdistamaan... ja pahasti...Onneksi
naiseni suhtautuu asiaan yllättävän hyvin...
Kiitos siitä hänelle!