nutraus alkoi nyt!

raskas-olo

Kerronpa pikaisesti oman tarinani.
Koko nuoruuteni olen ollut hoikka, ensimmäisen lapsen jälkeen lihosin 20kg
Kun vaaka näytti 79.9kg päätin että nyt lähtee läskit.
Vuoden verran nautiskelin kun vaaka näytti 61kg mutta kuinkas kävikään
mittari hipoo tällä hetkellä taas 68kg eli suunta on ylöspäin.
Tiedän etten ole fyysisesti sairaalloisen yli painoinen mutta pystyn samaistumaan heihin sillä ahmin hillittömiä määriä ruokia, pystyn (ja syönkin) enemmän mitä
isokokoinen mies,koen häpeää, turhautumista ja hillitöntä henkistä pahaa oloa syödessäni.

Siksi päätin kirjoittaa tänne, vaikkei kukaan lukisi kerron silti miten edistyn täys nutrauksella. Toivon sen lisäävän onnistumista ja tsemppiäni jos voin kertoa mahdollisesti kuinka kilot karisee ja innostaa siten myös muita laihtumaan ja osallistumaan nutraukseen.

Aloitan nutraamisen huomenna ja jatkan sitä 3vk, katsotaan kuinka käy.
Aion myös jakaa mahdolliset repsahdukset ja fiilikset mitä koen kyseisen nutraus dieetin aikana!

Te jotka olette nutrauksella pudottanut painoa, kertokaa ihmeessä miten meni?
ja kaikki innokkaat laihduttajat liittymään tähän ketjuun ja kertomaan ihan vaikka päivittäin kuulumisia kuinka sujuu :)

3

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen 37 v.

      Täysnutrasin viisi viikkoa ja paino putosi 8 kiloa.Mitään muuta en nauttinut viiteen viikkoon.Nälkä oli koko tätä aikana kolme kertaa.Pituutta on 167 cm ja paino tällä hetkellä 68 kiloa.Vielä olisi pudotettavaa 8-10 kiloa.Sunnuntaina siirryin kiinteeseen ravintoon.Eli syön kevyesti kolme kertaa päivässä.Ainakaan nyt ei ole tarvetta syödä enempää.

      • sanon minä...

        Nutraus kun loppuu tulee läskit tuplana takasin...rahan tuhlausta


    • nainen 37 v.

      se riippuu ihan siitä mitä syö nutrauksen jälkeen.itse opin nutrauksen aikana ateria rytmin.kyllähän sitä lihoo jos palaa vanhoihin tapoihin.joten älä yleistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      264
      4626
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2807
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1624
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1503
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1370
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1262
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1139
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1138
    Aihe