Minulla on n. 3 vuotias lapsi edellisestä
"liitosta" (emme olleet naimisissa, mutta yhdessä
yli 10 vuotta). Alkuun eron jälkeen exäni ei
tuntunut olevan yhtään kiinnostunut lapsemme
tapaamisesta, hän otti lasta luokseen miten
sattui ja milloin sattui ja aina jaksoin joustaa,
koska ajattelin, että hän on lapsen isä ja
haluan, että lapsi säilyttää välinsä isäänsä.
Muutama kuukausi eron jälkeen löysin sen
todellisen elämäni miehen, joka onkin kuin
suoraan unelmistani koottu! (Haluan huomauttaa,
että suhde exääni oli jo vuosikausia ollut siinä
pisteessä, että erotaan, mutta lapsen takia emme
sitä aikaisemmin tehneet).
Nykyinen mieheni on lapselleni enemmän Isä kuin
lapsen oikea isä, vaikka exä on kyllä alkanut nyt
ottaa lasta säännöllisesti luokseen joka toinen
viiikonloppu huomattuaan, että tämä mies on minun
ja lapseni elämässä pysyvä tapaus. Hänellä on
kuitenkin irtosuhteita jos jonkinlaisia, vaikka
tällä hetkellä hän kyllä on ehkä kuukauden verran
seurustellut saman naisen kanssa.
Minä halusin olla varma, ennenkuin esittelin
nykyisen mieheni lapselleni, koska en halunnut
sotkea lastani uusilla ihmisillä, mutta exäni...
Hän riipottaa lastamme ties minne mökeille ja
sukulaisille ja naisystävänsä sukulaisille joka
kerta kun on "hänen viikonloppunsa". Kertaakaan
tämän kesän aikana hän ei ole ollut lapsemme
kanssa hänen omassa kotonaan.
Joka kerta, kun lapsi tulee isänsä luota, hän
käyttäytyy pari päivää aivan oudosti. Hän
kiukuttelee, itkeskelee ja on minussa kiinni.
Normaalisti lapseni on erittäin iloinen,
omatoiminen ja touhukas, ei turhista kiukuttele.
Hän lähtee kyllä mielellään isänsä luokse jne.
mutta palaa kyllä hyvin mielellään takaisin
kotiin äidin luokse. Hän ei yleensä paljon puhu
isästään, vaikka hänestä koitan kyllä melkein
päivittäin lapselle puhua. Lapseni tuntuu
välittävän enemmän nykyisestä miehestäni, mikä on
kyllä ihana asia, että he tulevat toimeen
(mieheni rakastaa lastani kuin omaansa ja sen
kyllä huomaa!)
Minusta ei kyllä ole ollenkaan hyvä, että vaikka
nyt exäni ottaa säännöllisesti lastamme luokseen,
silti siinä ei ole mitään säännöllisyyttä, kun
hän riipottaa lapsiparkaa mihin sattuu ja
ympärillä on aina uusia ihmisiä! Meneehän siinä
nyt lapsipoloinen sekaisin. Onneksi lapseni ei
ole ujostelevaa tyyppiä, hän juttelee
tuikituntemattomillekin ihmisille kun olemme
ulkoilemassa, mutta selvästi asialla jokin
vaikutus lapseeni on.
Millä saisin exäni ymmärtämään, että olisi hyvä,
kun lapsellamme olisi ikään kuin kaksi kotia, se
oikea koti äidin luona ja sitten se isin koti,
jossa hän aina joka toinen viikonloppu viettää
aikaa. Että hän viettäisi sen yhteisen ajan
lapsensa kanssa siellä omassa kotonaan, eikä
liihottaisi aina sinne tänne!?
Muutamme nykyisen mieheni kanssa nyt lähipäivinä
yhteen ja vaikka naimisiinmeno on suunniteltu,
niin siihen menee vielä aikaa ainakin vuosi,
kunnes häitä vietetään ja olen alkanut hyvin
vakavasti pohtia josko saisin exän suostumaan
siihen, että lapsellemme vaihdettaisiin
sukunimeksi minun sukunimeni. Muutamme pienelle
paikkakunnalle ja lapset osaavat olla aika
julmia, kun huomaavat, että "miks sun äitillä,
isällä ja sulla on kaikilla eri sukunimi?". Ja
helpottaisihan se muutenkin elämää aika lailla.
En vain tiedä miten senkin asian exälleni
esittäisin, ettei hänelle tulisi sellaista oloa,
että koitan sen viimeisenkin asian häneltä viedä.
En yritä viedä lasta häneltä, tottakai hän saa ja
hänen pitääkin viettää lapsensa kanssa aikaa,
mutta tämä nimiasia olisi kyllä minusta syytä
hoitaa, jos yhtään lasta ajattelee. Ja voihan
lapsemme sitten vanhempana vaihtaa itse nimensä
takaisin isänsä sukunimelle, jos sitä tahtoo.
Kommentteja? Ajatuksia? Omakohtaisia kokemuksia?
Olisin kiitollinen.
"liitosta" (emme olleet naimisissa, mutta yhdessä
yli 10 vuotta). Alkuun eron jälkeen exäni ei
tuntunut olevan yhtään kiinnostunut lapsemme
tapaamisesta, hän otti lasta luokseen miten
sattui ja milloin sattui ja aina jaksoin joustaa,
koska ajattelin, että hän on lapsen isä ja
haluan, että lapsi säilyttää välinsä isäänsä.
Muutama kuukausi eron jälkeen löysin sen
todellisen elämäni miehen, joka onkin kuin
suoraan unelmistani koottu! (Haluan huomauttaa,
että suhde exääni oli jo vuosikausia ollut siinä
pisteessä, että erotaan, mutta lapsen takia emme
sitä aikaisemmin tehneet).
Nykyinen mieheni on lapselleni enemmän Isä kuin
lapsen oikea isä, vaikka exä on kyllä alkanut nyt
ottaa lasta säännöllisesti luokseen joka toinen
viiikonloppu huomattuaan, että tämä mies on minun
ja lapseni elämässä pysyvä tapaus. Hänellä on
kuitenkin irtosuhteita jos jonkinlaisia, vaikka
tällä hetkellä hän kyllä on ehkä kuukauden verran
seurustellut saman naisen kanssa.
Minä halusin olla varma, ennenkuin esittelin
nykyisen mieheni lapselleni, koska en halunnut
sotkea lastani uusilla ihmisillä, mutta exäni...
Hän riipottaa lastamme ties minne mökeille ja
sukulaisille ja naisystävänsä sukulaisille joka
kerta kun on "hänen viikonloppunsa". Kertaakaan
tämän kesän aikana hän ei ole ollut lapsemme
kanssa hänen omassa kotonaan.
Joka kerta, kun lapsi tulee isänsä luota, hän
käyttäytyy pari päivää aivan oudosti. Hän
kiukuttelee, itkeskelee ja on minussa kiinni.
Normaalisti lapseni on erittäin iloinen,
omatoiminen ja touhukas, ei turhista kiukuttele.
Hän lähtee kyllä mielellään isänsä luokse jne.
mutta palaa kyllä hyvin mielellään takaisin
kotiin äidin luokse. Hän ei yleensä paljon puhu
isästään, vaikka hänestä koitan kyllä melkein
päivittäin lapselle puhua. Lapseni tuntuu
välittävän enemmän nykyisestä miehestäni, mikä on
kyllä ihana asia, että he tulevat toimeen
(mieheni rakastaa lastani kuin omaansa ja sen
kyllä huomaa!)
Minusta ei kyllä ole ollenkaan hyvä, että vaikka
nyt exäni ottaa säännöllisesti lastamme luokseen,
silti siinä ei ole mitään säännöllisyyttä, kun
hän riipottaa lapsiparkaa mihin sattuu ja
ympärillä on aina uusia ihmisiä! Meneehän siinä
nyt lapsipoloinen sekaisin. Onneksi lapseni ei
ole ujostelevaa tyyppiä, hän juttelee
tuikituntemattomillekin ihmisille kun olemme
ulkoilemassa, mutta selvästi asialla jokin
vaikutus lapseeni on.
Millä saisin exäni ymmärtämään, että olisi hyvä,
kun lapsellamme olisi ikään kuin kaksi kotia, se
oikea koti äidin luona ja sitten se isin koti,
jossa hän aina joka toinen viikonloppu viettää
aikaa. Että hän viettäisi sen yhteisen ajan
lapsensa kanssa siellä omassa kotonaan, eikä
liihottaisi aina sinne tänne!?
Muutamme nykyisen mieheni kanssa nyt lähipäivinä
yhteen ja vaikka naimisiinmeno on suunniteltu,
niin siihen menee vielä aikaa ainakin vuosi,
kunnes häitä vietetään ja olen alkanut hyvin
vakavasti pohtia josko saisin exän suostumaan
siihen, että lapsellemme vaihdettaisiin
sukunimeksi minun sukunimeni. Muutamme pienelle
paikkakunnalle ja lapset osaavat olla aika
julmia, kun huomaavat, että "miks sun äitillä,
isällä ja sulla on kaikilla eri sukunimi?". Ja
helpottaisihan se muutenkin elämää aika lailla.
En vain tiedä miten senkin asian exälleni
esittäisin, ettei hänelle tulisi sellaista oloa,
että koitan sen viimeisenkin asian häneltä viedä.
En yritä viedä lasta häneltä, tottakai hän saa ja
hänen pitääkin viettää lapsensa kanssa aikaa,
mutta tämä nimiasia olisi kyllä minusta syytä
hoitaa, jos yhtään lasta ajattelee. Ja voihan
lapsemme sitten vanhempana vaihtaa itse nimensä
takaisin isänsä sukunimelle, jos sitä tahtoo.
Kommentteja? Ajatuksia? Omakohtaisia kokemuksia?
Olisin kiitollinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Et kertonut, minkä ikäinen lapsesi on.
Lapset ymmärtävät yllättävän paljon asioita ja
yleensä me aikuiset emme osaa huomioda sitä.
Voisit kysyä lapsesi mielipidettä, juteltuasi
siitä ensin ex-miehesi kanssa.
Ehkei lapselle sillä ole merkitystä, mutta entä
jos on ?
Ex-miehellesi voit taas perustella asiaa samoin
perustein kuin tuossa kirjoituksessasi.
Tärkeää on myös kuinka asian esittää.
...että lapseni on vähän alle 3-vuotias. Häneltä
siis asiaa aivan turha kysellä.
Olisin halunnut kuulla, jos jollakin on
omakohtaista kokemusta asiasta. Miltä miehestä
tuntuu, jos äiti haluaakin ottaa lapselle oman
nimensä? Meillä on yhteishuoltajuus, joten yksin
en voi tätä asiaa kuitenkaan päättää. Tiedän
kyllä, että asia on koitettava esittää
"oikein"...
Mietin vain, osaako mies ajatella tämän asian
lapsen kannalta, että miltä se tuntuu, kun kaikki
muut lapset alkavat huomata, että jokaisella
perheessämme on eri sukunimi jne. Tiedän kyllä,
että tänä päivänä tällainen tilanne ei ole
mitenkään kummallista eikä erikoista, mutta
kuitenkin, miksi aiheuttaa lapselleni mielipahaa,
jos sen voisi näin välttää?
Sorry, kun harrastin pikaoikolukua.
3-vuotiaalta on ihan turha vielä kysyä, mutta
ehkä parin vuoden päästä kyllä.
Se riippuu vähän ex-miehesi luonteesta, miten hän
suhtautuu siihen, että lapsen sukunimi muutetaan.
Perustelusi ovat kyllä järkeviä, mutta näissä
asioissa astuu esiin usein se tunne-elementti,
joka saattaa mutkistaa asioita.
Monille eronneille miehille lapsen sama sukunimi
saattaa lohduttaa eroa lapsesta ja on ikäänkuin
yksi lisäside, joka sitoo lasta vielä häneen.
Kaikki riippuu siitä, kuinka kiinteä lapsen ja
isän suhde todellisuudessa on.
... itsekin olen ajatellut, että hänestä
saattaisi sitten tuntua, että koitan viedä
häneltä ne viimeisetkin rippeet pois.
Kiitos, taidan vielä harkita asiaa, ennekuin
viitsin ottaa edes puheeksi. Minua ei asia
niinkään ennen askarruttanut, ennenkuin
vanhempani ottivat asian esille ja sen jälkeen
aloin ajatella, miltä lapsestani tuntuu myöhemmin
tämä monen nimen perhe.
Niin, olen seurannut vierestä ystäväni
samankaltaista "taistelua". Hänellä on 10 vuotias
poika, jota ex-mies ei paljoa ole "joutanut"
tapailemaan. Vielä joku aika sitten poika soitti
äidilleen ikävissään kesken viikonlopun ja kertoi
haluavansa kotiin, koska oli äitiä niin kova
ikävä. Ex:llä on uusi muija ja 3 muksua ja tämä
uus muija on äkäinen ;) luonteeltaan eikä hyväksy
edellisen avoliiton "hedelmää". Tämä siis
vaikeuttaa tapaamisia entisestään. Mies on jonkin
verran nyt terästäytynyt ja alkanut tapaamaan
poikaansa hieman entistä enemmän.
Poika on aina kaivannut paljon hellyyttä ja
lähelläoloa. Hänkin pitää äitinsä uutta miestä
enemmän isänä kuin biologista isäänsä.
Todella inhottavia tilanteita, mutta on hyvä,
että sinunkin lapsellasi on "uusi isä". Se
helpottaa varmasti suuresti lapsen turvattomuuden
pelkoa.
joka päivä jaksan ihmetellä, kuinka lapseni on
muuttunut selvästi onnellisemmaksi sen jälkeen
kun uusi mies astui kuvioihin. Hän on todella
lapsirakas ja touhuaa jatkuvasti lapseni kanssa;
leikkii, peuhaa, pyyhkii pyllyn, tekee ruokaa,
siivoaa jne. Kaikkeen hän ottaa lapseni mukaan.
Olen huomannut monesti, että meinaan vahingossa
sanoa, esim. että "lapsesi kutsuu" tms. koska
minusta Hän on lapselleni enemmän isä kuin lapsen
oikea isä on koskaan ollut.
Lapsen oikea isä ei koskaan leikkinyt lapsensa
kanssa ja ihmettelenkin, että miten lapseni
yleensä voi olla iloinen isänsä nähdessään.
Mielellään hän tosiaan isänsä luokse menee, mutta
kun isänsä tuo hänet kotiin, hän juoksee suoraan
joko minun tai nykyisen mieheni syliin eikä edes
sano "hei hei" oikealle isälleen. Toisaalta
uskon, että tällainenkin tilanne on kannustanut
hänen oikeaa isäänsä olemaan enemmän isä
lapselleen, mutta silti...
Pelottaa hiukan, että miten ne viikonloput isän
luona sujuvat. Lapseni osaa puhua todella hyvin
ja koskaan hän ei suostu kertomaan mitä hän on
isän kanssa tehnyt jne. Isällänsä on myös
ongelmana jokaviikonloppuinen kaljottelu, enkä
kyllä usko, että hän koko viikonloppua pystyy
selvin päin olemaan edes silloin, kun on lapsensa
kanssa.
Tähän asti olen luottanut siihen, että aikuinen
mies osaa järkeä käyttää ja olisi "opetellut"
olemaan parempi isä lapselleen, mutta nyt on
alkanut "pelottaa" onko tällainen joka toinen
viikonloppu tapahtuva isän luona oleminen
sittenkään lapselle hyväksi? Sekoittaako se hänen
pienen päänsä? Ja onko hänellä edes hauskaa
isänsä luona?
Vaan minkäpä minä asialle edes mahdan... Muuta
kuin koitan saada exästä edes jotain irti, hän
vaan ei ole kovinkaan hyvä keskustelemaan
asioista ja siinäpä yksi hyvä syy miksi emme enää
yhdessä olekaan, miksi siis kommunikaatio
välillämme toimisi tänä päivänä yhtään paremmin
kuin ei se 10 vuoden aikanakaan toiminut...
Jos isällä on kaljottelu ongelmana, vaatisin
välittömästi yksinhuoltajuutta. Tämä voi saada
helpost alkoholiongelman takia.
Ei se ole kuin ensimmäinen kerta, kun exäsi
unohtaa lapsen jonnekin, jättää hänet syöttämättä
tai vielä pahempaa alkaa hänelle väkivaltaiseksi
Tarvitsee molemmat vanhemmat, myös entinen
miehesi. Joitain ajatuksia nousi mieleen. Ei ole
kohtuullista odottaa, että eronnut nuori mies
tarjoaisi lapselle samanlaista kotikeskeistä
vanhemmuutta, kuin sinä ja uusi miehesi
tarjoatte. Toisaalta voisin ajatella, että
lapselle ei välttämättä ole vaarallista eikä
pahaksi - ehkä jopa hyväksi - jos näkee
erilaisuutta, uusia ihmisiä ja uusia tilanteita,
jos niistä ei mitään vaara ole ts. perushoito on
taattu. Varmaan saat paljon tukea, kuten muut
viestit jo kertovat, ajatuksille, että isän suhde
lapseen on jotenkin riepottelevampaa tai jopa
holtittomampaa (päiväunetkin nukkui väärään
aikaan ja sukatkin oli laitettu vääriin
jalkoihin..)kuin kotiolot. Jos kuitenkin parasta
lapselle toivot, kuten uskon sinun tekevän,
voisit yrittää tukea isän vanhemmuutta ja saisit
siitä itsellesikin vahvuutta. Lapsi vaistoaa
sinun todelliset mielipiteesi (niitä on kovin
vaikeaa meidän ihmisten salata) ja alkaa
mahdollisesti vieraantua isästään ja ehkä
paheksua isän elämäntapaa. On kuitenkin
normaalia, että tyttöystävät vaihtuvat, eihän
ensimmäisen kanssa nyt voi välttämättä liittoa
solmia, mutta ratkaisevaa on se miten siihen
suhtaudutaan. Jos sen hyväksyy mielessään ja sitä
pitää jopa oikeana, lapsikin pitää tilannetta
normaalina. Jos ajattelet, että "kylläpä se
iskäkin vielä siitä vakiintuu ja oman onnensa
löytää", voisit olla paremmilla jäljillä. Vai
onko sittenkin niin, että itse tarvitset korostaa
omaa vakiintumistasi sillä, että ihmettelet
hiukan turhan suureen ääneen toisen
vakiintumattomuutta. Rehellinen voi olla
itselleenkin. Ainakin yrittää.
... kerron lapselleni, että isä tykkää ja
rakastaa,vaikka ei enää asukaan meidän kanssa (ja
vaikka ei soita koskaan ja vaikka se olen minä,
joka aina soittaa, että nyt lähestyy taas sinun
viikonloppusi, että haluatko ottaa vai et jne...)
Pidän exääni yhä ystävänäni ja haluan, että
meillä on toisiimme hyvät välit (kaikesta
huolimatta), joten tuskimpa nyt alle 3-vuotias
lapsi osaa "vaistota" minusta ajatukset, joita
silloin tällöin saattaa isää kohti olla (ihmetys
miksi ei pidä lapseensa yhteyttä jne...)
Ja jos todellakin vaipat, tutit yms. ottavat isän
luona olemisen jälkeen joka kerta takapakkia,
niin eiköhän minulla kuitenkin ole oikeus
jotenkin asiaan puuttua. Ja aina kun hän on ollut
isänsä luona, hän pelkää jotakin, heräilee yöllä
pari seuraavaa päivää jne. ja sanoo, että pelkää
hirviöö tms.
Jos lapseni (10 v) tulisi isän kyläilyn jälkeen
akressiiviseksi tai olisi muuten pois tolaltaan,
jättäisin kyläilyt heti kaikin keinoin.
Miksi sinä aina soittelet. Jätä soittelemiset pois
ja katso mitä tapahtuu.Ehkä lapsesi saa kerrankin
viettää sen joka toiseen viikonloppusensa omassa
kotonaa.
Älä ole enää riippuvainen
Tausta: yh-äiti, 2 lasta 8 ja 10 v, suhde isään
on syvä ystävyys.
Mielipiteet: Ei ole sinun asiasi määrätä miten
isä kasvattaa lasta. Ja jos lapsella on kaksi
kotia, on ymmärrettävä ja hyväksyttävä se
tosiasia että äitillä määrää äiti ja isällä
määrää isä. Voithan toki keskustella esim.
reissaamisesta isän kanssa, mutta kyllä se viime
kädessä on isän asia miten lasta pitää - kotona
tai mökillä tms.
Jos sukunimen-muutoskeskustelu ei tuota tulosta,
niin voithan aina itse vaihtaa oman sukunimesi?
Itselläni on tuttavaperhe jonka ulko-ovessa lukee
kolme sukunimeä - äidin, äidin ed. liitosta
olevien lasten, ja miehen sukunimi. Paikkakunta
on noin 500 asukkaan Uusimaalainen, eikä siitä
ole mitään ongelmaa ollut. Mielestäni tuo
nimihuoli on aivan perusteeton, mutta ymmärrän
myös sen, että se saattaa huolestuttaa jotakuta.
Onnea uuden elämän varrelle, ja terveiset myös
isälle ;) Voithan aina näyttää sille nämä
kysymykset ja vastaukset?
No, on siis isän oma asia, kuinka paljon hän
ryyppää (hän ei osaa jättää pariin saunakaljaan,
vaan vetää aina tappiin asti) jne. eikä minulla
siis ole mitään oikeutta puuttua asiaan?
Entäs kun olen saanut lapselta vellit, tutit ja
vaipat pois (vaippa enää yöllä ja pitkillä
automatkoilla), niin joka kerta, kun lapsi
kotiutuu isänsä luota, on tullut takapakkia ja
rajusti!
Itse en koskaan pidä mitään nukkuma-aikoja, lapsi
nukkuu päiväunet silloin kun siltä tuntuu jne.
Yöunissa pidän sen verran hukia, että koitan
laittaa viimeistään 10-11 aikaan nukkumaan
illalla, riippuen siitä onko seuraava päivä
tarhapäivä vai ei. Ruuan kanssa on suunnilleen
ruoka-ajat ja välipalat lapseni osaa kyllä aivan
itsekin pyytää. En siis ole mikään hysteerinen
aikatauluäiti!!!
Exääni pidän kyllä yhä ystävänäni ja eron jälkeen
hän huoliansa minulle kertoikin ja olen tukenut
häntä parhaani mukaan. Tällä hetkellä hänellä on
kyllä seurustelukumppani, jossa olen häntä
tukenut ja olen oikeasti iloinen hänen
puolestaan, sillä haluan, että hän on onnellinen.
Enkä todellakaan halua omaa onneani hänen
nokkansa edessä hehkuttaa!!!
Taustalla kuitenkin ex-miehen pahoinpitelyt
(minuun kohdistuvat) ja jokaviikonloppuinen
todella runsas alkoholinkäyttö ja tiedän, että
hän "kaljottelee" myös lapsen ollessa luonaan,
joten huoleni ei todellakaan ole aivan aiheeton!!!
ei sulla pitäis olla mitään oikeutta puuttua isän
tekemisiin. Vaikka sun mielestäs sen ryyppääminen
vahingoittaa lasta, se on ehkä toista mieltä.
Niin olen muuten minäkin. Ellei se yritä pentua
humalaan juottaa ei siitä mitään haittaa ole. Noi
on täysin makuasioita ja sun pitää vaan yrittää
hyväksyä se tosiasia että kun lapsi menee isänsä
luokse siellä kasvatuksesta vastaa isukki.
Tietenkin lapsi on hämillään aina kun poistuu
isänsä luota. Tuntuu kai se oudolta kun tajuaa
että omaa tavallaan kaksi perhettä. Ja varmasti
se ottaa tuttijutuissa takapakkia, mutta mitä
sillä on väliä? Kyllä se vielä ehtii oppia.
jos asuisin yhdessä lapsen isän kanssa, kävisimme
keskustelut siitä miten lapsemme kasvattaisimme,
miksi siis emme sitä keskustelua muka voisi käydä
nyt? Kyllä se nyt vaan niin on, että lapsi menee
sekaisin, jos joka paikassa menetellään eri
tavalla!
Ja en todellakaan halua lapselleni sellaista
lapsuutta, että hän joutuu katselemaan, kun isi
ryyppää... Lapseni isä on konkreettinen esimerkki
siitä, mitä sellaisesta lapsuudesta jää
"hampaankoloon"... Hänellä on takana
itsemurhayrityksiä, ryyppäämistä ja perhe-
elämämme oli yhtä ämmän hakkaamista, koska hänen
kotonaankin oli ollut sellaista.
On se nyt perkele, ettei mies pysty olemaan joka
toinen viikonloppu vetämättä itseään känniin, kun
kerran on tilaisuus nauttia ajasta lapsensa
kanssa! Saahan hän "vapaina" viikonloppuinansa
tehdä ihan mitä hyvänsä!
En ole itsekään mikään absolutisti enkä mikään
tiukkapipo, mutta minkä ihmeen takia sitä pitäisi
lapselle tuottaa kärsimystä ja mielipahaa ehdoin
tahdoin? Ei ymmärrä.
Tottakai lapseen vaikuttaa se, että hän alkaa
tajuta, että hänellä on kaksi eri perhettä: se
turvallinen koti äidin ja "isäpuolen" luona ja
sitten isin luona. Mutta jos isin luona oleminen
on tätä: isi juo kaljaa ja töllöttää telkkua ja
lapsi joutuu leikkimään ja häärimään ihan yksin
ja kerjäämään huomiota, niin älkää nyt hyvät
ihmiset tulko minulle väittämään, että mitä
sitten ja mitä se sinulle kuuluu!!!!
Minä olen sen lapsen äiti ja kyllä minulla on
oikeus sanoa, millaisen lapsuuden haluan
rakkaalle lapselleni antaa. En tarkoita mitään
materiaa, vaan rakkautta ja yhdessäoloa lapsen
kanssa. Onko se liikaa vaadittu?
Enhän minäkään kotona koko ajan leikitä lastani,
hän osaa kyllä keksiä leikkinsä ihan itsekin ja
niinhän sen pitääkin olla. Mutta jos lapsi kertoo
minulle oltuaan isänsä luona, että isi juo kaljaa
ja asia häiritsee aivan selvästi lasta, niin
siihen siis ei minulla ole mitään sanansijaa? Ai
jaa ja aha. Entäs sitten kun isukki sammuu ja
lapsi laittaa vaikkapa hellan päälle tai ottaa
isukin kaljapullosta hörppyjä tai syö vaikkapa
isin tupakkeja? Mitenkäs sitten se suu pannaan?
Miten ihmeessä nykypäivän ihmisillä ei tunnu
olevan mitään väliä millainen lapsuus lapsella
on? Onko se sitten ihme, että puhutaan lasten
pahoinvoinnista jne. kun vanhemmat eivät lainkaan
ajattele tänä päivänä lastensa parasta!
Ja siitä määräysvallasta, mitä toinen voi pyrkiä
toisen elämää kohtaan käyttämään, on kysymys
vastakkaisissa kommenteissa. Minun kommenteissani
ainakin. Jos luotat siihen, että lapsi on
turvassa, hyvä niin. Muuta sinun ei ex-puolison
elämästä tarvitse tietääkään. Ei ole sinun asiasi
arvioida toisen juomista/naisystäviä tai muuta
yksityisasiaa. Jos opit arvostamaan ja
kunnioittamaan entistä puolisoasi (jotain kai
siinä oli hyvääkin, kun kymmenen vuotta yksissä
olitte?) sinulla olisi itselläsikin antaa jotain
arvokasta lapsellesi. Opettaisit ainakin toisen
yksityisyyden kunnioittamista, toisen reviiriä,
erilaisuuden arvostamista. Omista periaatteista
joustamisen kykyä. Mieti sitä, mitä entinen
puolisosi sinusta sinun selkäsi takana sanoisi.
Moittisiko niuhottajaksi? Ja olisiko siinä perää?
Takapakki yöpisuissa ja tuttiasioissa voi johtua
yksinomaan ympäristön ja tilanteiden
vaihtumisesta. Ei välttämättä isän huonoudesta.
Jos mietit sitä, että entisen puolisosi pitää
pystyä keskustelemaan lapsen kasvatukseen
liittyvistä asioista, muistathan, että keskustelu
ottaa aina molempien mielipiteet huomioon. En
minäkään keskustelisi tilanteessa, jossa toinen
pyrkisi sanelemaan minun juomisia, tekemisiäni
yleensäkään. Jos sanot vielä näiden puheidesi
jälkeen, että olette entisesi kanssa ystäviä,
narraat. Yrität kertoa vain, kuinka jalomielinen
ja kiltti itse olet. Ystävyys arvostaa toista.
Sinä et nykyiselläsi arvosta entistäsi.
Juomisongelmat voivat olla tietysti todellinen
huolenaihe. Miksi kuitenkin kirjeestäsi välittyy,
että tahdot hakea kontrastia entisen ja nykyisen
miehen välille. Korostaen molempien niitä
piirteitä, joita sinä pidät korostamisen
arvoisina. Hyvää jatkoa kuitenkin. Neuvottelehan
uudestaan.
... annoit kyllä ajattelemisen aihetta.
Siitä meidän ystävyydestä exän kanssa, eron
jälkeen olimme kyllä ystäviä, vietimme jopa aikaa
yhdessä, koska se oli ainut keino, millä saada
häntä tapaamaan lastaan ja hän vaikutti kaiken
lisäksi minusta niin yksinäiseltä ja eksyneeltä,
että monesti viedessäni lasta hänen luokseen,
kysyin haluaako hän jutella ja usein
juttelimmekin tuntikausia.
Tottakai nyt kun minulla on uusi rakkaus, se toi
"esteen" meidän välille. Hän haikaili vielä minua
takaisinkin jne. Tietysti häntä, kuten myös minua
arveluttaa keskustella omia henk.koht. juttuja
enää toisillemme, koska tiedämme molemmat
millaisia olemme parisuhteessa; nimittäin puhun
mieheni kanssa aivan kaiken. Ystäväni sen
tietävät ja ex-miehenikin sen tietää. Hän kertoi
myös minulle liittomme aikana kaiken, joten myös
minua arveluttaa avautua hänelle entiseen tapaan,
koska en halua, että hän kertoo
tuikituntemattomalle ihmiselle asioistani.
Ja kyllä, tottakai tahtomattanikin itsekseni
entistäni ja nykyistäni vertailen, sillä he ovat
totaalisia vastakohtia keskenään. Entinen ei
puhunut, ei tehnyt mitään kanssani, ei lähtenyt
mihinkään kanssani, ei auttanut kodin tai lapsen
kanssa. Nykyinen on hauska, puhelias, tekee
kotitöitä omaksi ilokseen, puuhastelee lapseni
kanssa jne. Tottakai hieman siis vertailua tulee
tehtyä, koska olen päivittäin kiitollinen siitä,
että olen saanut unelmien miehen elämääni. Enkä
takaisin vanhaan kaipaa enää. (exän kanssa eroja
ollut 2 aikaisemmin ja aina oli eron jälkeen
molemmilla heti semmoinen olo, että miksi me
erottiin, kun taas nyt tiesin tehneeni oikean
ratkaisun, ex taas vihjaili, että jos palaisimme
jonkun ajan päästä yhteen takaisin...)
Ehkä tästä koko asiasta nyt vaan tuli paisuteltua
isompi asia kuin se onkaan. Ehkä vain yritän
avata exän silmiä sille, että lapsemme on pieni
vain kerran ja sitten se aika on ohi ja siitä
kannattaisi nauttia nyt kun sen aika on.
Olenhan kauniisti puhumalla saanut hänet
ymmärtämään senkin, että lapsi kaipaa edes sen
verran säännöllisyyttä, että hän ottaisi lapsen
vaikkapa joka toinen viikonloppu eikä vain
silloin kun ei nyt muutakaan menoa satu olemaan.
Kesän aikana tämä järjestely on nyt alkanut
toimia ihan hyvin ja alkaa tuntua, että hän on
vihdoin "aikuistumassa" ja varmasti siinä on
ansionsa myös sillä seikalla, että kuvioissa on
toinenkin mies, joka on myös isähahmo lapselleni.
Tiedänhän sen itsestänikin, että kun exä muuttaa
yhteen jonkun naisen kanssa, tästä naisesta tulee
merkittävä osa myös lapseni elämää, ja se saattaa
olla vaikeata myös minulle. Tosin nyt, kun ex on
seurustellut jonkin aikaa, huomasin
ihmetyksekseni, etten ole lainkaan mustasukkainen
lapsestani tälle naiselle, vaikka niin kovasti
pelkäsinkin olevani. Tajusin, että minähän se
äiti olen eikä sitä muuta mikään. Sitä olen myös
exälle koittanut selittää, että hän on ja tulee
aina olemaan lapsemme isä, eikä nykyinen mieheni
edes yritä astua hänen tilalleen.
Ottaa selville mitä yhteishuoltajuus Tarkoittaa!
Jos sinusta tuntuu,että se ei toimi niin hae
yksinhuoltajuutta. Onhan sinulla siihen
perustelut.(Nimittäin yhteishuoltajuudessa
vanhemmilla täytyy olla hyvät välit.)Tapaamis
oikeiuksia voi myös muuttaa,jos se ei suju.
Ainut joka tapaamisoikeuksia joutuu noudatamaan
on se vanhempi jonka luona lapsi asuu!
Lapsellasi HUOM! ei ole kuin yksi koti, mutta se
on kylässä isänsäluona, jolla ei ole mitään
velvollisuuksia lapseen. Häntä ei voi siis edes
pakottaa näkemisiin. Tästä kannataisi ottaa
selvää.
Ottaa selville mitä yhteishuoltajuus Tarkoittaa!
Jos sinusta tuntuu,että se ei toimi niin hae
yksinhuoltajuutta. Onhan sinulla siihen
perustelut.(Nimittäin yhteishuoltajuudessa
vanhemmilla täytyy olla hyvät välit.)Tapaamis
oikeiuksia voi myös muuttaa,jos se ei suju.
Ainut joka tapaamisoikeuksia joutuu noudatamaan
on se vanhempi jonka luona lapsi asuu!
Lapsellasi HUOM! ei ole kuin yksi koti, mutta se
on kylässä isänsäluona, jolla ei ole mitään
velvollisuuksia lapseen. Häntä ei voi siis edes
pakottaa näkemisiin. Tästä kannataisi otta selvää.
... annoit kyllä ajattelemisen aihetta.
Siitä meidän ystävyydestä exän kanssa, eron
jälkeen olimme kyllä ystäviä, vietimme jopa aikaa
yhdessä, koska se oli ainut keino, millä saada
häntä tapaamaan lastaan ja hän vaikutti kaiken
lisäksi minusta niin yksinäiseltä ja eksyneeltä,
että monesti viedessäni lasta hänen luokseen,
kysyin haluaako hän jutella ja usein
juttelimmekin tuntikausia.
Tottakai nyt kun minulla on uusi rakkaus, se toi
"esteen" meidän välille. Hän haikaili vielä minua
takaisinkin jne. Tietysti häntä, kuten myös minua
arveluttaa keskustella omia henk.koht. juttuja
enää toisillemme, koska tiedämme molemmat
millaisia olemme parisuhteessa; nimittäin puhun
mieheni kanssa aivan kaiken. Ystäväni sen
tietävät ja ex-miehenikin sen tietää. Hän kertoi
myös minulle liittomme aikana kaiken, joten myös
minua arveluttaa avautua hänelle entiseen tapaan,
koska en halua, että hän kertoo
tuikituntemattomalle ihmiselle asioistani.
Ja kyllä, tottakai tahtomattanikin itsekseni
entistäni ja nykyistäni vertailen, sillä he ovat
totaalisia vastakohtia keskenään. Entinen ei
puhunut, ei tehnyt mitään kanssani, ei lähtenyt
mihinkään kanssani, ei auttanut kodin tai lapsen
kanssa. Nykyinen on hauska, puhelias, tekee
kotitöitä omaksi ilokseen, puuhastelee lapseni
kanssa jne. Tottakai hieman siis vertailua tulee
tehtyä, koska olen päivittäin kiitollinen siitä,
että olen saanut unelmien miehen elämääni. Enkä
takaisin vanhaan kaipaa enää. (exän kanssa eroja
ollut 2 aikaisemmin ja aina oli eron jälkeen
molemmilla heti semmoinen olo, että miksi me
erottiin, kun taas nyt tiesin tehneeni oikean
ratkaisun, ex taas vihjaili, että jos palaisimme
jonkun ajan päästä yhteen takaisin...)
Ehkä tästä koko asiasta nyt vaan tuli paisuteltua
isompi asia kuin se onkaan. Ehkä vain yritän
avata exän silmiä sille, että lapsemme on pieni
vain kerran ja sitten se aika on ohi ja siitä
kannattaisi nauttia nyt kun sen aika on.
Olenhan kauniisti puhumalla saanut hänet
ymmärtämään senkin, että lapsi kaipaa edes sen
verran säännöllisyyttä, että hän ottaisi lapsen
vaikkapa joka toinen viikonloppu eikä vain
silloin kun ei nyt muutakaan menoa satu olemaan.
Kesän aikana tämä järjestely on nyt alkanut
toimia ihan hyvin ja alkaa tuntua, että hän on
vihdoin "aikuistumassa" ja varmasti siinä on
ansionsa myös sillä seikalla, että kuvioissa on
toinenkin mies, joka on myös isähahmo lapselleni.
Tiedänhän sen itsestänikin, että kun exä muuttaa
yhteen jonkun naisen kanssa, tästä naisesta tulee
merkittävä osa myös lapseni elämää, ja se saattaa
olla vaikeata myös minulle. Tosin nyt, kun ex on
seurustellut jonkin aikaa, huomasin
ihmetyksekseni, etten ole lainkaan mustasukkainen
lapsestani tälle naiselle, vaikka niin kovasti
pelkäsinkin olevani. Tajusin, että minähän se
äiti olen eikä sitä muuta mikään. Sitä olen myös
exälle koittanut selittää, että hän on ja tulee
aina olemaan lapsemme isä, eikä nykyinen mieheni
edes yritä astua hänen tilalleen.
... kyllä aina miltään yhteishuoltajuudelta
tunnu. Lapsen isä vaan valittaa, että maksaahan
hän joka kuukausi lapsesta 1000 mk ja siitä
rahasta minulle pitäisi kuulemma jäädä hänen
mielestään enemmän kuin hyvin sen verran rahaa,
että on varaa kyllä kuljetella lasta isänsä
luokse jne...
Siinäpä se.. aina välillä harmittaa, että kun on
yhteishuoltajuus, niin eiköhän se tarkoita juuri
sitä kun sanoit, että käytännössä asiat menee
niin, että minun on pakko antaa isänsä tavata
lasta silloin kun HÄN haluaa ja antaa hänen tehdä
lapsensa kanssa mitä hän haluaa. Meillä ei ole
mitään sovittuna paperilla tapaamisista yms.
Ainoa asia, mikä paperille silloin laitettiin oli
se, että paljonko isi lapselleen maksaa
kuukausittain ja mihin päivään mennessä sen on
oltava tilillä. Sosiaaliviranomaisilla tuntui
olevan huoli pelkästään siitä rahallisesta
asiasta ja moneen kertaan he hokivat minulle,
että heti kun isä jättää maksamatta tai maksu on
myöhässä niin ota tänne tai ulosottoon yhteys.
Lapsen tapaamisesta yms. hyvinvoinnista en saanut
lastenvalvojan kanssa puhetta aikaiseksi, vaikka
koitin moneen otteeseen.
Lapsi on avoliitossa syntynyt ja silloinhan kun
isyys tunnustettiin, tehtiin myös sopimus lapsen
huoltajuudesta ja se asia sitten jäi tässä erossa
sille tolalleen, että yhteishuoltajuus. Ja
erosimmehan sulassa sovussa, joten en edes
ymmärtänyt mitä se oikeastaan käytännössä
tarkoittaa.
Periaatteessa, saisiko isä siis laittaa kapuloita
rattaisiin, etten saisi muuttaa toiselle
paikkakunnalle yms?
Lapsellista ja typerää, lapsenkin kannalta
alhaista, jos alkaa hakea yksinuhuoltajuutta
korostaakseen omaa erinomaisuuttaan. Polkea
jalkaa ja sanoa, että minähän voin alkaa
yksinhuoltajaksikin, jos et tee niin kuin minä
sanon. Silloin voikin jo katsella peiliin, kun
miettii, miksi suhde ei onnistunut. Kenellä
pahimmat tai parhaimmat ultimaatumit, se johtaa,
vai? Ihmiset nyt joutuvat neuvottelemaan
kaikenlaisista asioista. Aikuiset osaavatkin sen
taidon.
Nyt kyllä neuvoisin sinua ottamaan selvää.
Esim.Yhteishuoltajuus tarkoittaa sitä että
molemmilla vahemmilla on oikeus osallistua lapsen
kasvatuksellisiin ja siis lasta koskeviin
asioihin ja päätöksiin. Mihinkään muuttoa
koskeviin asioihin, hän ei pysty puuttumaan,koska
suomi on vapaa maa. Lapsellasi on oikeus tavata
isäänsä,mutta häntä ei voi pakottaa. Teidän
kannataisi, käydä lasten valvojalla, tekemässä
paperit kuntoon johon sinä voit sitoutua,koska
joudut sitä noudatamaan.(Tapaamisoikeus-
/Huoltajuus- /Elatusmaksuasiat),Kaikki ovat
erillinen sopimus. Sitäkään ette ole sopineet
että sinä viet lapsen isän luo, joten paperille
voi laittaa sen myös kuka vie ja hakee, jopa
kellon ajat.Ne ovat sitovia, kun ne on
paperilla. "Meillä on sopimus
yhteishuoltajuudesta.Elatusmaksu on sama kuin
teillä. Tapaamissopimus on silleen,että isä hakee
lapsen joka toinen perjantai klo.18.00 ja tuo
sunnutaina klo.18 takaisin. Kesälomasta isä
ilmoittaa minulle viimeistään huhtukuun loppuun
mennessä.Lapsi on isän luona silloin kaksi
viikkoa. Mitään tarkempia juttuja ei kannata
paperille laittaa, koska vain sinä joudut tätä
noudattamaan. Koskaan ei kannata luottaa
suullisiin sopimuksiin. Et silleen...
Niinhän se tosiaan onkin, että jos mies hakkaa
niin naisen vikahan se onkin juu! Kiitos vaan,
että valotit minullekin, mihin meidän suhde
oikein päättyi!
Olenkin jo harkinnut, että pitäisi paperille
kertakaikkisesti laittaa nämä tapaamiset.
Nyt tällä hetkellä homma on toiminut niin, että
hän ottaa lasta joka toinen viikonloppu. Mutta
vain, jos minä soitan ja kysyn, että haluatko
ottaa kun nyt olisi taas se aika, jos haluat
tästä sovitusta aikataulusta pitää kiinni.
Sitten mietitään, että milloin hän pääsee töistä
ja sitten hän alkaakin hokea, että jospa minä
veisin lapsen ja hän sitten tuo. Vaikka rahani
ovat vähissä, niin olen tähän suostunut (matkaa
on yhteen suuntaan 60 km). Vien lapsen joka
toinen perjantai hänelle sitten kun hän soittaa,
että nyt sopisi tuoda ja hän sitten tuo lapsen
sunnuntaina sen enempiä ilmoittelematta. Saattaa
tuoda aamupäivällä ja saattaa tuoda vasta
illemmalla. Yleensä hän soittaa juuri kun ovat
lähdössä ajamaan. Onneksi on kännykät keksitty,
ettei nyt ihan tarvitse olla kytiksessä koko
sunnuntaita.
Olen vain tähän asti ajatellut, etten viitsi
"sekottaa" asioihimme sosiaaliviranomaisia ja
kuvitellut, että tämä hoituisi ihan vain näin
meidän kesken.
Ehkä nyt katselen vielä jonkin aikaa miten tämä
homma alkaa toimimaan. Nyt olen päättänyt, että
soittakoot seuraavalla kerralla itse, en enää aio
huolehtia hänen viikonloppuoikeudestaan.
"Sitten mietitään, että milloin hän pääsee töistä
ja sitten hän alkaakin hokea, että jospa minä
veisin lapsen ja hän sitten tuo. Vaikka rahani
ovat vähissä, niin olen tähän suostunut (matkaa
on yhteen suuntaan 60 km)." En jaksa enempää
kommentoida, mutta eikös ole täysin kohtuullista
että SINÄ viet sen pennun isille jos hän kerran
tuo sen sulle. Etenkin jos matkaa on suht paljon.
Luuletkos että sillä isukilla kasvaa rahat puussa
ja että sillä on aikaa rampata eestaas autolla.
Ihan reilua se vaan on että vaivannäkö ja
kustannukset tuossa asiassa jaetaan. Lapsen
etuhan se on että isiä pääsee näkemään. Vaikka mä
luulen että ei teidän nahinassa oo lapsen edulla
enää mitään tekemistä. Periaatekysymykseltä tuo
vaikuttaa!
En MISSÄÄN MIELESSÄ ole kanssasi samaa mieltä.
Alkoholin käyttö lapsen aikana ei saisi mennä
saunakaljasta pidemmälle. Jos vetää tappiin asti,
on jo hyvä hetki havahtua ja ottaa yhteyttä
viranomaisiin. He osaavat tämän homman ja leikki
loppuu hyvin nopeasti.
Joten jos ole toista mieltä, en jättäisi lapsiani
sinun käsiisi. Auta armias maailmassa sinun
laisiasi.
Tuntuu olevan tarkoituksena. Lapsen edusta
nähdään se, mitä itse halutaan. Lapsen isällä ja
lapsella on kuitenkin todellinen kiintymysside
(useinkin) välillään. Pahimmillaan voisi käydä
niin, että uusi puoliso saa aikaan välien
rikkoutumisen lapsen ja isän välillä ja jos suhde
uuden miehen ja tarinan päähenkilön eli äidin
välillä ei kestäisikään, lapsi jää vaille isää
tai isäpuolta. Omaa etuaan kun alkaa sokeasti
ajaa, perustelee asiat niin että mustakin alkaa
näyttää valkoiselta. Huh sentään. Myönnän kyllä,
että malka on minunkin helpompi nähdä toisen
silmässä, kuin omassa, tulee varmaan
syyllistyttyä tähän välillä itsekin.
Olen nyt lukenut lähes kaikki juttusi ja
vastaukset. Tuntuu että exäsi muuttuu sitä
pahemmaksi mitä enemmän hänestä kirjoitat.
Turhaan tuntuvat kommenttien kirjoittajat
kirjoittavan, kun kuitenkin teilaat kommentin ja
kehität vielä pahemman jutun exästäsi.
Luulenpa että olet vain saanut päähäsi jonkin
asian ja myös päättänytkin että asiat hoidetaan
haluamallasi tavalla.
Nimen vaihtamisen perusteeksi ei riitä syy että
lapsella voi olla tulevaisuudessa kurjaa.
Kyllä nimen vaihtaminen olisi mielestäni lapselle
kurjaa kun hän tulevaisuudessa saisi tietää
olevansa ed.sejase, ed.sejase, ed.sejase.
Se saattaisi myös olla exällesi sellainen
loukkaus että se vahingoittaisi entisestään
hankalaa suhdettanne.
Katso nyt peiliin ja varmista että kaikki
kirjoittamasi varmasti on oikeutettua ja
liiottelua niissä ei ole. Ettet alitajuisesti
pyrkisi hankkiutumaan eroon exästäsi erilaisilla
verukkeilla ja syytöksillä.
Ymmärrän että löydettyäsi uuden, olisi kiva
perustaa "oikea perhe", mutta sinulla on
menneisyys johon kuuluu myös exäsi.
Itse lapsen saaneena (5,5 v) suhteen jälkeen on
eri tilanne kuin sinulla. Pidän itseäni
etuoikeutetuna kun lapseni ei ole tekemisessä
isänsä kanssa.
Lapsesi on niin pieni, että hänen raahaaminen joka
toinen viikonloppu isänsä luokse on aivan
älytöntä. Etkö voisi keskustella tästä ongelmasta
lastensuojeluviranomaisen kanssa, sillä he
katsovat asiaa lapsen parhaaksi. Mitään parasta en
näe lapsen riepottamista paikasta paikkaan. Lapsen
säännöllinen elämänrytmi on kaikkein parasta.
Voithan saada ex-miehesi tapaamaan lasta vaikka
virallisessa paikassa, mistä hän ei sitä pääse
riepottelemaan. Tallaisista paikoista tuo kyseinen
viranomainen osaa kertoa.
En voisi ajatella edes mahdollisuutta että
päästäisin (sorry lukijat) lastani isänsä luokse
edes yökylään 5 vanhana. No toivon ettei hän edes
ole vastaisuudessakaan lapsestani kiinnostunut.
Itselläni ei ole mitään vaki- tai tilapäissuhdetta
meneillään, vaan elämämme on hyvin seesteistä
harrastusten ja päiväkodin välillä. Käymme
keskenämme paljon eri tapahtumia läpi, joka pitää
meidät virkeänä, mutta se riittäköön.
Mitä sukunimen vaihtoon tulee, on sen aika
tietysti hyvä tehdä nyt kun lapsi vielä näin
pieni, mutta siitä se exäsi riemu syntyy ja
varmaan hän ei sitä anna tehdä. Joten en paljoa
pettyis jos se ei onnitu. Voihan lapsesi
epävirallisesti alkaa käyttää yhdistettyä sinun ja
hänen sukunimeä ja käytät virallisesti sitten vain
sitä oikeaa. Itse tiedät paremmin.
Muista että lapsesi ei ole mikään leikki- tai
näyttelynukke jota kiikutetaan paikasta toiseen.
Ehkä pieni mustasukkaisuus uutta miestäsi kohtaan
sai tämän aikaiseksi, joten olisin hyvin
hissukseen uudesta miehestä exään päin. Mitä
vähemmän tietää teidän keskeisistä väleistä, sen
parempi. Joten eipä lapselle liikaa asioita julki
tässä vaiheessa.
Tsemppiä eteenpäin, joka ei tule olemaan helppo.
Olen yrittänyt lukea lähes kaikkia mielipiteitä,
mutta mielestäni SINÄ ruikutat aivan tyhjää kun
kerta sinulla on jo omat mielipiteet asiasta.
Olen samoilla jäljillä (en jaksanut kaikkea lukea)
osaksi kanssasi.
Mutta jos miehellä erinäköisiä ongelmia (alkoholi,
uhkailu, pahoinpitely) ja vielä sitten hilluu joka
paikassa, ei tämmöiselle henkilölle missään
nimessä voisi antaa lapsia tai lasta
huollettavaksi edes viikonlopuksi.
Siis ota yhteyttä sinne viranomaiseen, mitä eräs
erittäin järkevä mielipide ehdotti ja tee asialle
jotain. Se saattaa kestää oman aikansa, mutta
varmaan kannattaa kun olet sen yksinhuoltajuuden
saanut. Etkä uuden ihastuksen myötä todellakaan
anna uuden henkilön adoptoida lastasi hänen
nimiinsä ihan tulevaisuutta ajatellen. Älä ole
siis siihen nähden sokea.
Ota kerrankin asia omiin käsiisi ja lopeta
ruikuttaminen ja ryhdy toimiin...
Joku ihmetteli, että exäni pahenee vain joka
kirjoitukseni myötä... No jos olisin kaiken
hänestä kertonut heti alkuunsa, niin siitä olisi
kyllä tullut niin pitkä romaani, että...
Mutta totta joka sana siitä ihmisestä. Enkä
todellakaan yritä maalata hänestä huonoa kuvaa
tms. pikemminkin koitan jatkuvasti itselleni
vakuutella, ettei hän ole niin "paha" ihminen ja
kyllähän hän osaa tai ainakin yrittää opetella
olemaan lapsellensa hyvä isä.
Siksi juuri en ole vielä
lastensuojeluviranomaisia asiaan sotkenut.
Ja hopsankeikkaa, minä kun erehdyin luulemaan,
että tämä on keskustelufoorumi... Että minä en
siis saisi täällä keskustella asiasta, josta
itseni kanssa olen jonkinlaisen päätöksen tehnyt.
Kai sitä ihminen silti muilta ihmisiltä
kommentteja voi pyytää ja haluta kuulla miten
muuta vastaavassa tilanteessa olevat/olleet ovat
asian kanssa toimineet. Ainahan sitä ihminen voi
mielipiteitänsä ja päätöksiänsä muuttaa...
Nimiasian olen teidän kaikkien kommenttien vuoksi
päättänyt nyt toistaiseksi jättää hyllylle, en
siis ota asiaa puheeksi exän kanssa. Mitään
nimiyhdistelmiä en todellakaan ala käyttämään
lapsellani edes epävirallisesti, sillä minusta
sellaiset nimiyhdistelmät ovat pelkkää huuhaata
enkä ymmärrä sellaisia ollenkaan.
Tosihan on, että kun kerran aion mennä naimisiin
uuden mieheni kanssa, niin jos nyt vaihdan
lapseni sukunimen samaksi kuin omani, niin sitten
ollaankin taas siinä tilanteessa, että lapselle
pitäisi muuttaa sama sukunimi kuin minulla ja
miehelläni ja senhän nyt ymmärrän, ettei hänen
isänsä sitä todellakaan hyväksyisi!
Ja mainittakoon nyt vielä, että vaikka sanoin,
että nykyinen mieheni on lapselleni enemmän isä
kuin se biologinen isä on ikinä ollut, niin ei
todellakaan aikomuksena ole, että uusi mieheni
adoptoisi lapseni; sitä ei exä hyväksyisi enkä
edes minä itse, koska lapsella kuitenkin on se
biologinen isä olemassa.
Olitte sitten mitä mieltä tahansa, niin muutaman
yh-äidin mielipiteen ja kommentin innoittamana
aion uskaltautua ottamaan puheeksi exän kanssa
sen lapsen ees taas riepottelun ja sen
alkoholinkäytön silloin kun lapsi on hänellä.
Ja voin vain kuvitella, että kommentti siitä,
ettei isukilla ole rahaa tuli mieheltä... Isänsä
on korkeassa asemassa ja hyvinpalkatussa työssä,
tiedän tasan tarkkaan, että rahaa hänellä on!
Elatusmaksunkin annoin armollisesti olla
pienemmän kuin mitä lastenvalvoja ehdotti, koska
tuntui pahalta "pumpata" häneltä rahaa.
Ja tämä persaukisuus koski aikaa, jolloin en
vielä asunut uuden mieheni kanssa, tokihan meillä
nyt rahaa onkin enemmän, kun en huolehdi kaikesta
enää itse.
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta sen verran,
että haluan jotain sinulle sanoa.
Ensinnäkin tämä on todella vapaa foorumi ja sinä
voit sanoa mitä tahdot ja onhan täällä mahtava
reservi kokemusta, miksi sitä ei käyttäisi?
Itse olen myös yh-äiti, mutta totaalisesti eli
leski. Olisin kyllä huolesta sykkyrällä jos
lastani, noin pientä, vietäisiin paikasta toiseen
ja jos alkoholia on vielä kuvioissa niin ei ihme,
että mietit mitä teet.
On miehiä jotka eivät osaa olla lastensa kanssa
eli koko ajan pitää olla jotain ohjelmaa eikä
pysähdytä vain olemaan lapsen kanssa,
juttelemaan, leikkimään, lukemaan ihan vain
oleilua ja toisen läsnäolosta nauttimista.
Nimiasiaan en nyt sinuna puuttuisi vaan
keskittyisin näihin muihin mainitsemiisi asioihin
mitkä liittyvät lapsen suoranaiseen hyvinvointiin.
Elämä on tämmöistä räpeltämistä välillä ja huolta
ja harmiakin riittää, mutta sinulla on hyvä mies
tukena ja se on sinulle sekä lapsellesi hieno
juttu.
Kaikki selviää vielä, usko pois!