Tässä yli vuoden jälkeen se sitten tapahtui ja ero tuli. Tuska ja ahdistus ovat valtavia, laittaa isonkin miehen itkemään ja jäämään sänkyyn. Arki ihan sekaisin ja tuntuu, että on todella yksin. Yksinäisyys tappaa ihmisen kaikista varmiten. Sen pitäisi lohduttaa, että suhde ei kaatunut riitoihin tai pettämiseen. Enemmän taitaa nyt satuttaa se, että ei oikein tiedä, että mikä tässä nyt meni vikaan. Kaiken annoin ja koko maailman olisin vaikka kaatanut, jos olisin saanut hänen kanssaan vielä olla. Kitara-fanfaarit on yritetty ja rakkauskirjeet kirjoitettu, mutta mikään ei ole auttanut.
Mulla on ollut aikaisemmin pari muutaman vuoden suhdetta. Ne kaatuivat toisen osapuolen pettämisiin. En tainnut niissä suhteissa edes rakastaa, se oli enemmänkin välittämistä. Oli paha olla erojen jälkeen, mutta ei mitään tälläistä. 23 vuotta sitä rakkautta etsin ja nyt kun sen sai kokea ensimmäistä kertaa elämässään, niin kyllä tässä on helposti vajonnut itsesääliin, että miksi taas olen yksin. Unta ei saa, ruoka ei maistu ja vaikea saada mitään aikaiseksi. Lääkärit on käyty ja nukatamislääkkeet saatu. Silti nukut yössä tunnin tai kaksi ja herään kamaliin painajaisiin. Masennuslääkkeet eivät auta sydänsuruihin, niin lääkäri ei niitä edes halunnut määrätä, kun sivuoireet olisivat melkein pahempia. Suhde oli täysin kunnossa jokaiselta osa-alueelta, ja tuli täysin yllättäen, että hän haluaa pitää taukoa. Mitään kunnon syytä en saanut. Epätietoisuus kalvaa. Kuulemma haluaa saada asiat mietittyä selviksi. Tämä mennyt vuosi on ollut elämäni parasta ja onnellisinta aikaa.
Jos olisi ollut edes kamala riita tai pettäminen taustalla, niin unohtaminen olisi helppoa. En mitenkään halua uskoa, että hän olisi jossain tavannut jonkun toisen, kun kuitenkin suhde oli niin hyvällä mallilla ja vietettiin aikaa yhdessä jatkuvasti, lähes asuin hänen kanssaan. Nyt on kamala hätä, että hän löytää toisen, kun mulla on joka ikinen rakkauden tunne täysin tallella. On tullut sorruttua pahassa olossa pistämään kymmeniä viestejä, mutta ei se mitään auta, jos toinen haluaa aikaa tai olla yksin. Pelottaa, että minut on vain helppo unohtaa ja hän löytää toisen. En halua edes kuvitella sitä, että miten pieniksi murusiksi minun sydän hajoaisi. Hänen pitää kokea ikävää, ennen kun voisi kuvitella, että voisi vielä jotain tulla. Mutta itse tässä on hyvin hajoamispisteessä ja öisin ne kamalat ajatukset tulevat mieleen, tosi vaikea olla pitämättä yhteyttä.
En ole elämäni aikana harrastanut yhtäkään yhden illan-suhdetta ja siksi kai se pelko onkin, että hän päätyy jonkun toisen kanssa sänkyyn. Toisaalta sitten tietäisin, että se oli sitten siinä. En kai vain riittänyt. Kai minussa joku vika sitten oli. Tuntuu kamalata, että annoin koko sydämeni ja rakkauteni ensimmäistä kertaa elämässäni ja jos sitä ei arvostettukkaan loppujen lopuksi mitenkään. Miten uskaltaa enää ikinä antaa itseään kokonaan jollekkin? Miten tästä pitäisi oppia mitään, kun kaikki oli kuitenkin hyvin ennen yllätysloppua?
Olen 24-vuotias mies ja tuntuu, että se elämän- ja ensirakkaus oli nyt siinä. En koskaan löydä enää hänen kaltaistaan. Koko paketti oli sitä, mitä olin aina etsinyt.
Mulla on ollut aikaisemmin pari muutaman vuoden suhdetta. Ne kaatuivat toisen osapuolen pettämisiin. En tainnut niissä suhteissa edes rakastaa, se oli enemmänkin välittämistä. Oli paha olla erojen jälkeen, mutta ei mitään tälläistä. 23 vuotta sitä rakkautta etsin ja nyt kun sen sai kokea ensimmäistä kertaa elämässään, niin kyllä tässä on helposti vajonnut itsesääliin, että miksi taas olen yksin. Unta ei saa, ruoka ei maistu ja vaikea saada mitään aikaiseksi. Lääkärit on käyty ja nukatamislääkkeet saatu. Silti nukut yössä tunnin tai kaksi ja herään kamaliin painajaisiin. Masennuslääkkeet eivät auta sydänsuruihin, niin lääkäri ei niitä edes halunnut määrätä, kun sivuoireet olisivat melkein pahempia. Suhde oli täysin kunnossa jokaiselta osa-alueelta, ja tuli täysin yllättäen, että hän haluaa pitää taukoa. Mitään kunnon syytä en saanut. Epätietoisuus kalvaa. Kuulemma haluaa saada asiat mietittyä selviksi. Tämä mennyt vuosi on ollut elämäni parasta ja onnellisinta aikaa.
Jos olisi ollut edes kamala riita tai pettäminen taustalla, niin unohtaminen olisi helppoa. En mitenkään halua uskoa, että hän olisi jossain tavannut jonkun toisen, kun kuitenkin suhde oli niin hyvällä mallilla ja vietettiin aikaa yhdessä jatkuvasti, lähes asuin hänen kanssaan. Nyt on kamala hätä, että hän löytää toisen, kun mulla on joka ikinen rakkauden tunne täysin tallella. On tullut sorruttua pahassa olossa pistämään kymmeniä viestejä, mutta ei se mitään auta, jos toinen haluaa aikaa tai olla yksin. Pelottaa, että minut on vain helppo unohtaa ja hän löytää toisen. En halua edes kuvitella sitä, että miten pieniksi murusiksi minun sydän hajoaisi. Hänen pitää kokea ikävää, ennen kun voisi kuvitella, että voisi vielä jotain tulla. Mutta itse tässä on hyvin hajoamispisteessä ja öisin ne kamalat ajatukset tulevat mieleen, tosi vaikea olla pitämättä yhteyttä.
En ole elämäni aikana harrastanut yhtäkään yhden illan-suhdetta ja siksi kai se pelko onkin, että hän päätyy jonkun toisen kanssa sänkyyn. Toisaalta sitten tietäisin, että se oli sitten siinä. En kai vain riittänyt. Kai minussa joku vika sitten oli. Tuntuu kamalata, että annoin koko sydämeni ja rakkauteni ensimmäistä kertaa elämässäni ja jos sitä ei arvostettukkaan loppujen lopuksi mitenkään. Miten uskaltaa enää ikinä antaa itseään kokonaan jollekkin? Miten tästä pitäisi oppia mitään, kun kaikki oli kuitenkin hyvin ennen yllätysloppua?
Olen 24-vuotias mies ja tuntuu, että se elämän- ja ensirakkaus oli nyt siinä. En koskaan löydä enää hänen kaltaistaan. Koko paketti oli sitä, mitä olin aina etsinyt.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tarinasi kuulostaa hyvin tutulta, itselläni parisuhdetta oli taustalla 10v kun ero tuli nyt viikko sitten. Olen toiminut aivan samalla tavalla ja uskon että tiedän mitä käyt läpi. itselläni on kanssa hätä, että toinen löytää toisen, koska itse vielä rakastaa toista niin paljon. Minullekkin hän oli se ensimmäinen rakkaus ja nyt tuntuu että hän oli myös viimeinen rakkaus.
Neuvoksi voin sinulle vain antaa, että yritä keksi jotain muuta sisältöä myös elämääsi. Harrastusten ja muun aktiviteetin kautta saat ajatuksesi pois tästä, sekä paremman olon. Itse käyn salilla ja lenkillä, kun ahdistaa on hyvä saada purkaa liikunnan kautta pahimmat höyryt pois ja ajatella järjellä. Onko sinulla ketään kenelle voisit puhua? Anna myös eksällesi aikaa, älä roiku hänessä. Tajusin itsekkin saman, että toiselle on oikeasti annettava tilaa ajatella tätä. Muuten hän käy läpi tätä asiaa sinun kauttasi, eikä pysty käsittelemään omia tunteitaan. Se on vaikeaa olla olematta yhteydessä, mutta usko, kyllä se siitä helpottaa. Itselleni se on erityisen vaikeaa, mutta pikku hiljaa se tulee helpommaksi.
Itse toivon vieläkin että palaisimme yhteen, vaikka tiedän myös että se ei tule olemaan vielä ainakaan mahdollista. Toivotan sinulle hyvää jatkoa, kyllä se vielä iloksi muuttuu!