Alle 18-vuotiaiden, eli millaisia työtehtäviä ja millaista ylipäätänsä oli, minkäsuuruiset palkat, ja päivien pituudet? Milloin voi hakea, kun tuntuu ettei netissä vielä ole alle 18-vuotiaille hakua? (uusimaa)
Kokemuksia kesätöistä hautausmaalla
1
487
Vastaukset
- Velma
Alle 18-vuotiaiden haut on yleensä vähän myöhemmin (helmi-maaliskuussa kai?), nyt on haussa yli 18-vuotiaiden kausityöpaikat. Palkasta ei ole tietoa, kun itse olen ollut vaan täysi-ikäisenä, mutta TESsin mukaan ne kai menee nuoremmillakin. Päivät on nuoremmillakin täysiä työpäiviä eli klo 7 alkaa ja päättyy joskus 15-15.30 aikaan (perjantaina ehkä aikaisemmin). Työtehtävinä hautausmaalla kaikilla on yleensä ykköstehtävänä sopimushautojen hoito eli kukkien istuttaminen, nyppiminen ja kastelu. Toinen iso homma on ruohonleikkuu, mutta se riippuu paikasta, että saako alle 18-vuotiaat niitä koneita käyttää. Muuten sitten on puiden ja pensaiden leikkuuta, lehtien haravointia ja käytävien hoitoa.
Mä olen ollut hautausmaalla Espoossa ja Vantaalla töissä. Eilen lähti hakemukset tämän kesän paikkoihin. Mulla on alan koulutus ja menen mielummin hautausmaalle töihin kuin kaupungille tai yksityiselle. On vähemmän kiireistä työtä kuin yksityisellä, mutta ei ole sitä roskien keräämistä ja autolla ajelua mitä kaupungilla on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 535163
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on254526Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h953688En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛143677Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist443603Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai1263426Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53030Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1682906- 252589
Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta352173