Olen 26v mies enkä ole koskaan seurustellut.
Syynä ei ole mikään erityinen, ei vaan ole ollut
kiinnostusta niin paljoa asiaan, että olisin
viitsinyt vaivautua. Sinkuksi jääminenhän on
helppo ratkaisu, ei tarvii tehä mitään kun taas
kumppanin hommaaminen vaatii asiaan panostamista,
hyvää itsetuntoa ja vaivannäköä.
Sinkkuna on ihan hyvä olla, saa tehdä tai olla
tekemättä mitään just niinkun itse haluaa eikä
kukaan komentele että siivooppas jälkes tms.
Myöskään ei ole pelkoa hylätyksi tulemisesta tai
kumppanin lähtemisestä pettäjän tielle.
Se mitä olen seuraillut muita, niin olen
säästynyt varmasti aika monelta murheelta ja
takaiskulta kun en ole koskaan edes yrittänyt
hommata eukkoa itselleni. En ole komea, pitkä
enkä edes kovin mukava luonne, tiedän tämän
itsekin joten turhaa olisikin edes yrittää.
Myöskään itsetuntoni ei ole koskaan ollut kovin
kummoinen ja koska naiset vaikuttavat mielestäni
kovin arreganteilta otuksilta en voisi edes
kuvitella ns. pyytäväni jotain naista ulos tms,
pakkien mahdollisuus tuntuisi todennäköiseltä ja
se taas murentaisi jo ennestään olematonta
itsetuntoani. Ja toisaalta jos suostuisikin, niin
en osaisi kokemuksen puuttuessa käyttäytyä oikein
ja taas menisi homma pieleen.
Tilastotkaan eivät lupaa hyvää, puolet
avioliitoista päättyy eroon ja jäljellejääneissä
kulissiavioliittoja, pettämistä, väkivaltaa ja
jotkut saattavat olla avioliitossa vaikka vain
rahan vuoksi. Todella olemattomat mahdollisuudet
on onnistua ja sitten avioliitosta tulee
vain 'riippakivi'. En koskaan haluaisi sitoutua
tuollalailla kehenkään koska irtipääsy on niin
hankalaa ja kallista. Toisaalta ei ole kyllä
edelleen minkäänlaista kiinnostustakaan koko
asiaan.
En usko koskaan edes seurustelevani kenenkään
kanssa; eihän minulla ole kokemustakaan asiasta
jota ikätoverillani lienee jo varsin rutkasti ja
jollaista kokemusta ikäiseltäni odotetaan.
Itsetuntoakaan ei edelleenkään löydy ja tuskin
koskaan löytyykään joten olen jo varhaisnuorena
hyväksynyt sen tosiasian että elän tämänkertaisen
elämäni yksin.
Sinkkuna on tällaisen kaikkein parasta olla! Vai
mitä?
Syynä ei ole mikään erityinen, ei vaan ole ollut
kiinnostusta niin paljoa asiaan, että olisin
viitsinyt vaivautua. Sinkuksi jääminenhän on
helppo ratkaisu, ei tarvii tehä mitään kun taas
kumppanin hommaaminen vaatii asiaan panostamista,
hyvää itsetuntoa ja vaivannäköä.
Sinkkuna on ihan hyvä olla, saa tehdä tai olla
tekemättä mitään just niinkun itse haluaa eikä
kukaan komentele että siivooppas jälkes tms.
Myöskään ei ole pelkoa hylätyksi tulemisesta tai
kumppanin lähtemisestä pettäjän tielle.
Se mitä olen seuraillut muita, niin olen
säästynyt varmasti aika monelta murheelta ja
takaiskulta kun en ole koskaan edes yrittänyt
hommata eukkoa itselleni. En ole komea, pitkä
enkä edes kovin mukava luonne, tiedän tämän
itsekin joten turhaa olisikin edes yrittää.
Myöskään itsetuntoni ei ole koskaan ollut kovin
kummoinen ja koska naiset vaikuttavat mielestäni
kovin arreganteilta otuksilta en voisi edes
kuvitella ns. pyytäväni jotain naista ulos tms,
pakkien mahdollisuus tuntuisi todennäköiseltä ja
se taas murentaisi jo ennestään olematonta
itsetuntoani. Ja toisaalta jos suostuisikin, niin
en osaisi kokemuksen puuttuessa käyttäytyä oikein
ja taas menisi homma pieleen.
Tilastotkaan eivät lupaa hyvää, puolet
avioliitoista päättyy eroon ja jäljellejääneissä
kulissiavioliittoja, pettämistä, väkivaltaa ja
jotkut saattavat olla avioliitossa vaikka vain
rahan vuoksi. Todella olemattomat mahdollisuudet
on onnistua ja sitten avioliitosta tulee
vain 'riippakivi'. En koskaan haluaisi sitoutua
tuollalailla kehenkään koska irtipääsy on niin
hankalaa ja kallista. Toisaalta ei ole kyllä
edelleen minkäänlaista kiinnostustakaan koko
asiaan.
En usko koskaan edes seurustelevani kenenkään
kanssa; eihän minulla ole kokemustakaan asiasta
jota ikätoverillani lienee jo varsin rutkasti ja
jollaista kokemusta ikäiseltäni odotetaan.
Itsetuntoakaan ei edelleenkään löydy ja tuskin
koskaan löytyykään joten olen jo varhaisnuorena
hyväksynyt sen tosiasian että elän tämänkertaisen
elämäni yksin.
Sinkkuna on tällaisen kaikkein parasta olla! Vai
mitä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mä oon sun ikäisesi enkä myöskään ole ikinä
seurustellut, sillä en laske alle 3kk suhteita
seurusteluksi. Uskon kuitenkin, että mulle vielä
se oikea tai jotakin sinne päin löytyy. Ikääsi
nähden seurustelemattomuus ei ole mitenkään
harvinaista. Olet aikasemmin todennäköisesti
panostanut elämässäsi muihin asioihin, kuten
esim. opiskeluun. Nyt sulla varmaankin olis aikaa
seurustelulle, jos vain olet valmis tilaisuuden
tullen sitoutumaan. Mutta tärkeintä on et ekaks
opit luottamaan itseesi ja hyväksyt itsesi
sellaisena kuin olet. Sitten muutkin hyväksyvät
sinut, kun epävarmuus ei näy päältäpäin. Mutta
jos olet (ainakin tilapäisesti) valinnut
sinkkuuden niin ei siinä oo mitään hävettävää,
kunhan olet itse onnellinen. Sinkkus on parempi
vaihtoehto kuin yrittää elää jossakin suhteessa,
jossa ei tunne itseään onnelliseksi.
mieltä minäkin suurinpiirtein olen. Liekö sitten
vaan omaksi lohduksi. Olen kyllä jo viitisen
vuotta sinua edellä ja vielä sinun ikäisenä olin
toiveikas elämänkumppanin löytymisen suhteen.
Mutta ei vaan ketään löytynyt -tai en siis vain
kelvannut- ja kyllä tähän on jo tottunut.
Yksinäisyyden tunteet tulevat enää satunnaisina
puuskina, yhä harvemmin ja heikompina. Silti en
voi olla joskus ajattelematta kuinka valtavasti
nuorena toivoin vaimoa ja lapsia. En kuitenkaan
ole mikään outolintu vaan ihan tavallinen kaveri.
Mutta minkäs teet. Some of us are meant to walk
alone. Joskus toivon että se saisi onnekkaammat
kumppaniaan arvostamaan, vaikkei kaikki aina
täydellistä olisikaan.
on "helppo" tapa elää ja en ole minäkään juuri
seurustellut (ikää yli 30 v.). Tuntuu siltä,
ettei kukaan nainen voisi tällaisen miehen kanssa
elää ja että toiset miehet on parempia (niin, se
heikohko itsetuntoni).
Olen kyllä ihan kelvollisen näköinen,
hyväkroppainen ja ihan hyväluonteinenkin, mutta
mikä siinä sitten on ettei naista löydy? Mä
jotenkin sisimmissäni pelkään sitoutumista ja
mitä paremman näköinen nainen sen enemmän lyön
jarrua päälle ja vastaavasti en kelpuuta ihan
ketä tahansa naista (täytyy olla hyviä
elämäntapoja noudattava, urheilullinen,
tupakoimaton, kiinteä(hkö)kroppainen,
sopusuhtainen, positiivisesti ajatteleva, fiksu,
kivannäköinen nainen). Monitahoinen asia ja
helppo tapa torjua nainen kuin nainen! Ehkä mä
pelkään oman vapauden menettämistä, vaikka
jollain lailla kyllä haluaisin sitoutua ja saada
lapsiakin.
Mä itse keksin jatkuvasti tekosyitä siihen,
etten "kelpaa" naiselle:
en ole rikas,
ei ole asunto,
ei ole autoa (enkä juuri autoista perusta),
olen liian kiltti,
ehken olekaan niin hyvännäköinen ja pahinta on
tulla torjutuksi, jos joskus on uskaltanut
pyytämään naista treffeille...se syö itsetuntoa,
vaikkei minussa itsessäni tarvitse olla "vikaa",
mutta "jos yksi nainen torjuu, niin kaipa ne
muutkin tekevät saman" -mentaliteetti iskee
päälle (näin ajattelen, vaikka tiedän että aina
kannattaa yrittää, sillä jos verkot eivät ole
vedessä, niin ei kalaakaan tule).
Mun oma lapsuus oli aika stressaavaa ja
ahdistavaa, koska isäpuoleni alisti mua lapsena
ollessani aikas pahasti henkisesti (olin ujo ja
herkkä lapsi), eikä juurikaan antanut
kannustusta.
Isäpuoleni ja äitini riitelivät (joskus
tappelivat) monia kertoja kännissä ja isäpuoleni
on ajanut meidät talvella uloskin pakkaseen jne,
jne. Ehkä tuo voi olla yhtenä syynä, että haluan
elää yksin, koska "pelkään" jotenkin, että oma
elämäni voisi parisuhteen kautta olla yhtä huonoa
kuin isäpuoleni ja äitini.
Kuitenkin haluan uskoa vielä, että löydän sen
yhden ja ainoan naisen loppuelämäkseni ja jonka
kanssa voisin perustaa perheen ja elää harmonista
elämää. Panostaisin parisuhteeseen "kybällä".
Nykyään kyllä tuntuu, että sinkuilla menee
ulkoisesti katsoen hyvin ja onhan se
enemmän "hyväksytympää" kuin esim. 60-luvulla.
Elämänmeno on moraalisesti aika löyhää nykyään,
kun kai joka toinen mies ja joka kolmas nainen
pettää/on pettänyt.
Ihmiset muuttuvat, maailma muuttuu, mutta eletään
elämää toista arvostaen, kunnioittaen ja
moraalisäännöt huomioonottaen, sillä sen minkä
annat toiselle ihmiselle (joku HYVÄ asia tai
teko), saat moninkertaisesti takaisin. Tiedätte,
mitä tarkoitan.
Parisuhteessa on tärkeää myös puhua asioista (ja
myös kuunnella), sillä sekin on eräänlainen
joukkue monien joukossa. Hyvä joukkue antaa ja
saa paljon.
En oikein päässyt jyvälle ajatuksistas;
sanot että sinkuna oleminen on helppo ratkaisu -
ei tarvi tehdä mitään, nähdä vaivannäköä tai
panostamista asiaan. Samaan aikaan kuulutit
huonoa itsetuntoasi. Lopussa toteat että olet
hyväksynyt sinkkuna elämisen. Ristiriitaista.
Näiden toteamuksiesi välissä mainitsit
tilastotietoja, ja yleistit asioita.
En ole neuvomaan ketään, mutta elämään kuuluu
takaiskut, notkahdukset, väärät polut,
epäonnistumiset ja ilonhetket. Klisee; se on vain
elämää, mutta totta ja; elämä opettaa.
Ihmettelen mikä on saanut sut käpertymään omaan
itseesi, suojelemaan itseäs elämän kokemuksilta
ja tunteilta, mikä on meille ihmisille anntettu
suuri lahja. Jokainen voi toki kääriä itsensä
pumpuliin särkymisen pelossa. Toisaalta jos et
koskaan mitään anna et tule mitään ikinä
saamaankaan.
Loistava itsetuntokin on aika monesti rakennettu
materian tai vallan ympärille, se voi olla kupla
jolla koetetaan pönkittää mitätöntä itsetuntoa.
Pääasiahan on että muut kuvittelevat "hänen"
saavuttaneen kaikkea. Mitä tulee itsetuntoon, se
on mielestäni oman itsensä hyväksymistä
sellaisena kuin on sekä uskallusta ottaa elämä
vastaan sellaisena kuin se kohdalle osuu, "lue"=
ottaa myös tilaisuuksista kiinni ja olla avoin
minuna itsenään.
Sun kannattaisi mun mielestä antaa elämällesi
tilaisuus ja katsoa sitä avoimin silmin, ottaa
riskeä ja välistä elää vain tätä päivää. Huominen
tulee kyllä, ja eilinen on mennyttä.
Huono itsetunto on tullut elämänkokemusten myötä;
on ollut mielivaltaiset vanhemmat, olin
koulukiusattu, jne. Kaikki ns. "hyvä" on
kiertänyt meikäläisen kaukaa joten en käsitä
miten olisin voinut säilyttää itsetuntoni ehjänä.
Kun joutuu koko elämänsä olemaan varuillaan ja
puolustuskannalla ei voi lopputuloksena olla
mitään muuta.
"Mitä tulee itsetuntoon, se
on mielestäni oman itsensä hyväksymistä
sellaisena kuin on sekä uskallusta ottaa elämä
vastaan sellaisena kuin se kohdalle osuu, "lue"=
ottaa myös tilaisuuksista kiinni ja olla avoin
minuna itsenään.
Sun kannattaisi mun mielestä antaa elämällesi
tilaisuus ja katsoa sitä avoimin silmin, ottaa
riskeä ja välistä elää vain tätä päivää. Huominen
tulee kyllä, ja eilinen on mennyttä."
Helpommin sanottu kuin tehty. Nykyään ihmisillä
on tärkein asia sanoa toiselle mahdollisimman
pahasti ja halvaannuttavasti, arvaa siis
uskaltaako heikko itsetuntoinen ottaa 'riskiä'?
Kuten jo totesin, tätä taustaa vasten on siis
helpoin ja vaivattomin ratkaisu pysytellä
sinkkuna. Näin pystyy suojautumaan pahimmilta
itsetunnon kolhuilta ja olemaan todella vapaa
kenenkään määräilystä ja arvostelusta jota olen
saanut sietää jo ihan tarpeeksi yhteen
ihmiselämään.
Jos ei mitään anna ei mitään saakaan, tiedän sen
kyllä, mutta mitäpä annettavaa minulla olisi; en
ole koskaan ollut mikään 'onnellinen ilopilleri'
vaan luonteeseeni on kuulunut jo lapsesta asti
hiljaisuus, 'kiltteys', rauhallisuus ja taipumus
vetäytyä yksinäisyyteen = erakkoluonne. Olen myös
parempi ilmaisemaan itseäni näin kirjoittamalla,
kuin puhumalla, en ole sanavalmis enkä muutenkaan
hyvä puhumaan joten siinä taas yksi lisäkynnys.
Minulle on myös suoraan sanottu että hiljaisissa
on aina jotain vikaa mikä on omiaan lisäämään
kaiken muun päälle lisättynä mielikuvaa omasta
kelvottomuudestani kenenkään kumppaniksi. Ja
kyllä elämäni aikana ihmiset on vikoja
meikäläisestä osoitelleet, jos yhden kohdan
olenkin korjannut, niin kyllä keksitään lisää
vikoja; se on aivan loputon kierre. Olen
tällaisesta saanut tarpeekseni, joten vältän
sosiaalisia kontakteja niin paljon kuin
mahdollista.
Ei mulla tälle jutulle sen kummempaa pointtia
ole, kuin että halusin vain kertoa elämäni paskan
tarinan, piste.
...elämäsi paskalle tarinalle. Sinä olet onneton,
koska olet valinnut olla onneton. Sinä voit myös
valita olla onnellinen.
Se mitä ulkoisesti tapahtuu ja se miten sinä
noihin tapahtumiin suhtaudut, ovat kaksi TÄYSIN
eri asiaa. Vittumaiset vanhemmat,
koulukiusaaminen, IHAN MIKÄ TAHANSA ovat vain
juttuja joita tapahtuu. Vasta kun sinä päätät
että ne tekevät sinut onnettomaksi, sinusta tulee
onneton.
Lue kirja: Neale Donald Walsh: "Conversations
with God" (lue mieluummin englanniksi jos
onnistuu; kirja löytyy myös huonohkosti
suomennettuna nimellä Keskusteluja Jumalan
kanssa). Jos olet alleginen kaikelle mikä viittaa
uskontoon, sitä parempi. Tuo kirja voi muuttaa
elämäsi pysyvästi; ainakin saat hyvät naurut.
et juodu näkekemään lenenkään eteeen vaivaa,
jäämään kiinni kehenkään.
toisaalta, kun itseäni ietin, en mistään
hinnasta antaisi pois niitä kokemuksia, joita
minulla miesten kanssa on, vaikkka ne ovat
satuttanet ja rikkoneet, kasvattaneet minua.
pelaat varman päälle, pelkäät pahinta ja mietit,
miten siltä välttyisit. mutta...elätkö? oletko
koskaan heittäytynyt mukaa huimiin tunteisiin,
koska elämä on sinulle niihin mahdollisuuden
antanut, sillä luottamuksella, että olet
tarpeeksi vahva vastoinkäymiset kestämään?
tai...siinä on elämisen makua...
on paras olla ja pysytellä. Joku voi vaikertaa
jotain siitä että kun heittätytyy tunteidensa
vietäväksi -vaikkapa suhteeseen- niin siinä on
jotain elämänmakua. Paskat. Vapaus on ainoaa
elämää. Totuushan on että kaikista suhteista
tulee riippakivi, nykyisin jo kuukaudessa.
Yksikään nainen ei ole sen vaivan arvoinen mitä
jonkun kälysen suhteen ylläpito vaatii. Ja kaiken
lisäksi eihän naiset nykyisin tyydy mihinkään.
Joku tono väitti että puolet miehistä ja
kolmasosa naisista pettää. Paskat uudestaan.
Kyllähän kaikki tietää että naiset on jo
vähintään samalla tasolla tossa kilpailussa.
Elä vapaana ja koe maailma. Kuten olen täällä jo
aiemmin todennut niin naisten suhteen on vain
yksi lähestymistapa; "Fuck her, forget her".
Mutta ei niitä silti pidä huonosti kohdella.
Veit Jussi sanat suustani!!! Taidat olla astetta
fiksumpi mies!!
mun elämä on mennyt tyyliin: find, fuck and
forget. ja hyvin tuntuu minulle sopivan. En
kaipaa kullan kainaloon, en kirkkohäitä enkä
varsinkaan lapsia. Vientiä olisi kyllä ollut ja
on vieläkin mutta pysyttelen kaveri ja yhdenillan
suhteissa. En ylipäätään usko mr.Oikea teoriaan
enkä halua häntä löytää.Ajatuskin loppuelämän
viettämisestä saman miehen vierellä pelottaa.
Lyhyesti sanottu olen sitoutimis kammoinen
nainen, jolle miehet aina tuntuvat sanovan:
"Kuule Anne, meidän pitäisi puhua meistä, tiiätsä
meidän suhteessa.Musta tuntuu että meidän pitäs
alkaa olla vakituisemmin."
ja siinä vaiheessa olen kaukana.
Eläköön sinkut!!!
Olette valinneet elämäntavoista sen parhaan.
hienoa että fiksutkin naiset ilmottautuu välillä.
Just toi juttu tosta suhteen alottamisesta oli
hyvä. Kun alkaa noi "pitäiskö puhua" -jorinat on
nostettava kytkintä. No, itse olen päättänyt
välttää nekin piinalliset tilanteet ja jätän
suhteen ehdottomaan minimiin. Eli yhteen kertaan.
Mun mielestä koko sinkku-käsite pitäis hylätä,
sehän jotenkin mielletään että ei vielä ole
löytänyt. Kuka järjissään oleva nyt haluiskaan
löytää? Ja kakarat? Häät? Arghhhhhhhhhhhhhhhhh