Rasvanpoltto + lihasten kasvatus

tankotanssija

Täällä onkin vastaavia aloituksia jo ollutkin mutta halusin itse vielä kysyä aiheesta. Elikkäs olen siis melko pienikokoinen ja normaalipainoinen naisihminen, päivän kalorikulutus ilman liikuntaa huitelee n. 1500 kalorissa. Ylimääräistä läskiä löytyy lähinnä mahasta ja reisistä ja haluaisinkin kiinteämmän vartalon.

Käyn salilla 2 kertaa viikossa ja treenaan personal trainerin laatimalla koko vartalon ohjelmalla, sekä kerran tai kaksi viikossa käyn melko kuormittavilla tanssitunneilla. Pyrin myös syömään terveellisesti ja laskenkin kaloreita ahkerasti. Kysymykseni onkin seuraava:

Luin jostain, että rasvanpoltto ja lihasten kasvatus samaan aikaan on mahdollista jos parin viikon välein on n. 500 kaloria plussalla ja sitten taas miinuksella. Tai vaihtoehtoisesti syö pienellä kalorivajeella koko viikon ja v-loppuisin tankkaa (ei kuitenkaan mtn moskaa). Tepsivätkö nämä keinot? Itse en tavoittele mtn yyberlihaksikasta fitnessvartaloa vaan sellaista normaalia, kiinteää vartaloa ja voimaa koska tanssiharrastukseni vaatii varsinkin tuota jälkimmäistä..

10

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Millähän logiikalla se on samanaikaista rasvanpolttoa ja lihasten kasvatusta, jos teet niitä vuoronperään? Samaan aikaan nuo ei onnistu, mutta vuorottelemalla kyllä. Lihasten kasvatukseen kaksi salitreeniä on kyllä liian vähän.

      • tankotanssija

        Kyllä monet ammattilaiset ovat sitä mieltä että samanaikainen rasvanpoltto ja lihasten hankkiminen onnistuu juurikin tuolla syömisen jaksottamisella. Työtä se vaatii mutta on mahdollista. Tuossa nyt yksi esimerkki minkä löysin:
        http://www.fit.fi/trash/rasvanpoltto/2333


      • tankotanssija kirjoitti:

        Kyllä monet ammattilaiset ovat sitä mieltä että samanaikainen rasvanpoltto ja lihasten hankkiminen onnistuu juurikin tuolla syömisen jaksottamisella. Työtä se vaatii mutta on mahdollista. Tuossa nyt yksi esimerkki minkä löysin:
        http://www.fit.fi/trash/rasvanpoltto/2333

        "Kyllä monet ammattilaiset ovat sitä mieltä että samanaikainen rasvanpoltto ja lihasten hankkiminen onnistuu juurikin tuolla syömisen jaksottamisella"

        -Ei kyllä yksikään pätevä koulutettu ja asiansa osaavaa ammattilaista ole tuota mieltä.
        Kyseenalaistan sellaisen hlön ammattitaidon heti kättelyssä joka väittää tämän olevan mahdollista.

        Kyseisen "ammattilaisen" tekstissä oli muutama muukin epäkohta.. ;)


    • lakkaa laskemasta

      Uusi vuosi, uusi ruokavalio ?
      http://samisundvik.com/2013/12/31/uusi-vuosi-uusi-ruokavalio/

      Laihduttaminen ei onnistu kaloreita laskemalla vaan syömällä oikein. Syömällä ihminen laihtuu ja pysyy terveenä. Länsimainen tapa laskea kaloreita koituu monen laihduttajan sudenkuopaksi.

      "Mikä on kaloriteoria?

      Tässä artikkelissa käsitellään sitä yleisesti totena pidettyä uskomusta, jonka mukaan ihminen lihoo tai laihtuu sen mukaan, mikä on hänen nauttimansa ravinnon sisältämän energiamäärän ja hänen kuluttamansa energiamäärän erotus. Kalori on energian perinteinen mittayksikkö.

      Kaloriteoriaan uskovat suosittelevat ylipainoisille, että näiden pitäisi syödä vähemmän kaloreita ja kuluttaa enemmän energiaa harrastamalla liikuntaa. Kun rasva sisältää muita ruoka-aineita enemmän kaloreita, erityisesti kehoitetaan välttämään rasvan syöntiä.

      Kaloriteoriassa ajatellaan, että yksilön energiantarve on esim. 2500 kilokaloria (kcal) päivässä. Jos hän saa vain 2000 kcal, muodostuu 500 kilokalorin vajaus. Sen täyttämiseksi elimistö lainaa vastaavan energiamäärän vararasvoista, mistä seuraa painon putoaminen. Jos yksilö sen sijaan saa päivässä 3500 kcal, vaikka tarve on vain 2500 kcal, hän luo 1000 kilokalorin ylijäämän, joka kerääntyy automaattisesti vararasvoiksi.

      Kaloriteorian takana on siis hyvin mekanistinen käsitys ihmisen kehon toiminnoista. Siinä ajatellaan, että ihmiskeho on kuin auton bensatankki, jossa varastoituneen energian määrä on sama kuin tankatun polttoaineen sisältämä energiamäärä vähennettynä poltetun energian määrällä.

      Montignacin mukaan kalorien vähentämiseen perustuva laihdutusteoria jää varmasti 20. vuosisadan suurimmaksi "tieteelliseksi ankaksi". "Se on ansa, huiputus, hölmö ja vaarallinen olettamus, jolla ei ole mitään tieteellistä perustaa. Ja kuitenkin se on ohjannut ravitsemuskäyttäymistämme yli puolen vuosisadan ajan."
      http://www.ahjos.net/zone/kalorit.htm

      Terveellisen ravinnon kivijalka koostuu kolmesta asiasta: proteiineista, väreistä ja rasvoista.

      Lyhyesti: virallisten ravitsemussuositusten mukaan aikuinen tarvitsee n. 100 grammaa hyviä rasvoja ja proteiinia päivässä. Lisäksi vähintään 500 grammaa kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja. Vettä janoon 1,5-2 litraa. Ja jos nälkä jää (lähinnä huippu-urheilijat), niin perunaa, riisiä ja viljaa.


      Ravinto on yksi olennainen asia, millä pystyy vaikuttamaan rasvanpolttoon. Pääsääntö on, että mitä enemmän syöt hiilihydraatteja sitä vähemmän rasva palaa. Hiilihydraatit ovat rasvojen lisäksi kehon toinen pääasiallinen energianlähde.
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm

      Laihduttajat väsyttävät aineenvaihduntansa syömällä mahdollisimman vähän kaloreita. Kun on sitten laihduttu vaikka 20 kiloa ja aletaan syödä toisenlaista ruokaa, turvotaan kaksinkertaisiksi.

      Ruokavalio ratkaisee 90 % painonhallinnasta, terveydestä, vastustuskyvystä ja lihaskunnon kasvattamisesta, liikunta loput. Joten ei ole ihan sama mitä suuhunsa laittaa. Jos ei syö kunnon ruokaa ja saa kaikkia ravintoaineita (esim. D-vitamiinia, magnesiumia ja Omega-3 rasvahappoja pitää syödä aina purkista), niin ei laihdu, ei pysy terveenä, ei jaksa eikä lihakset kehity.

      Tutkijat: Kaloreiden laskeminen ei kannata
      http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2013082217397495_lh.shtml

      Miksei liikunta laihduta?
      http://www.tiede.fi/artikkeli/1218/miksei_liikunta_laihduta_

      Liian monelle "tavallinen" kotiruoka on lisäainepitoisia eineksiä, viljaa eri muodoissaan, sokeria, keinotekoisia makeutusaineita, prosessoituja kasvirasvoja (margariini, kasvirasvakerma jne...), sokerisia muroja, sekä sokeririkkaita maustettuja maitotaloustuotteita. Sellainen ruoka ei riitä. Se sairastuttaa.

      Huonot ravintotottumukset hidastavat kuntoilijan kehitystä
      http://ruoka.ts.fi/jutut/huonot-ravintotottumukset-hidastavat-kuntoilijan-kehitysta/

      Teollinen länsimainen ruoka näyttäisi tekevän sairaaksi paitsi ihmiset, myös lemmikkieläimet. Tässä olisi pieni vihje siitä, missä mennään pieleen. Kun ruokalööppien ja tieteellisten yksinkertaistusten sijaan kiinnostuu aidosti syömästään ruoasta ja sen alkuperästä, niin itselleen parhaiten sopivan ruokakulttuurin löytäminen helpottuu huomattavasti.
      http://ruokapyramidihuijaus.blogspot.fi/2014/01/milla-perusteella-ruoka-valitaan.html

      Kansainväliset ruokajätit pyrkivät vaikuttamaan ravitsemusterapeutteihin samaan tapaan kuin lääketehtaat vaikuttavat lääkäreihin. Tässä asiaa havainnollistava video, joka on kuvattu kansainvälisessä ravitsemusterapeuttien konferenssissa. Mukana konfressissa lobbaamassa ovat myös mm. McDonalds, Mars, Nestle, Pepsi, Pfizer, Abbot, Kellogg’s ja Unilever, jotka esittelevät pitkälle prosessoituja ja GMO-tuotteitaan.
      http://vimeo.com/59828051

      • tankotanssija

        Ruokavalioni sisältää jo paljon kasviksia, hyviä rasvoja ja proteiinipitoisia ruokia, mutta lasken samalla myös kaloreita. Aloituksessa kysyinkin kuinka hyvin tuo miinus/plussakaloreilla kikkailu auttaa samanaikaisessa rasvanpoltossa ja lihaksien hommaamisessa..


      • 6+4
        tankotanssija kirjoitti:

        Ruokavalioni sisältää jo paljon kasviksia, hyviä rasvoja ja proteiinipitoisia ruokia, mutta lasken samalla myös kaloreita. Aloituksessa kysyinkin kuinka hyvin tuo miinus/plussakaloreilla kikkailu auttaa samanaikaisessa rasvanpoltossa ja lihaksien hommaamisessa..

        Olen kyllä samaa mieltä kuin punttimimmikin. Eli onnistuu tuolla tavalla vuorottelemalla, mutta eihän se tosiaan silloin samaan aikaan tapahdu, vaan vuoronperään:D


    • "Luin jostain, että rasvanpoltto ja lihasten kasvatus samaan aikaan on mahdollista jos parin viikon välein on n. 500 kaloria plussalla ja sitten taas miinuksella"

      -Luit/ymmärsit väärin tai sitten kyseinen juttu oli täyttä huuhaata.

      Kuten jo olet useammassa ketjussa(ilmeisesti..?) lukenut, niin lihasmassan lisäys ja rasvanpoltto samaan aikaan on fyysinen mahdottomuus.
      Joka muuta väittää, puhuu roskaa.

    • fiyyrtbitter
    • SportM_82

      Ei tarvitse olla missään super tiukassa kunnossa, miehet ei semmosista sixpack naisista välitä juurikaan vaikka lehdet yms antaakin sellaista kuvaa. Hieman pehmeämpi kondis, mutta sporttisen muodokas, näkee että on treenattu ;lihaksia löytyy on hoteista hotinta! Mietit kuitenkin mitä me miehet ajatellaan sun kropasta, turha väittää muuta. ;)

      Mutta jos ylimääräistä on selvästi enemmän, niin kannattaa dietata ylimääräiset pois maltillisella dietillä. Sen jälkeen kehityskin on yleensä paremaa mitä tiukemmasta kondiksesta lähdetään miedoille plussille.

      Tuo 2vkoa offia ja 2vko diettiä on liian lyhyt aika minkäänlaisille muutoksille. Tuota syklittelyä käytetään miehillä 8week offia ja 2week diet tyylisesti. Tuolloinkin tulokset tulevat todella hitaasti. Lähinnä tuolla varmistetaan tiukemmassa kondiksessa pysyminen ympäri vuoden. Naisilla kehitys on niin paljon miehiä hitaampaa, että parasta on syödä hieman yli kulutuksen pidempiä aikoja, niin saa oikeasti tuloksia. Jos syöt puhdasta sapuskaa etkä possuttele ja dokaile niin kondis pysyy suhteellisen tiukkana offillakin. Mutta aluksi tiristele rasvat pois miinuskaloreilla, muuten se asia jää sinua vaivaamaan ja offilla vielä hiilarit kerää nestettä/pöhöä lisää niin mieli voi tehdä ikäviä tepposia.

      Nosta salitreenit kolmeen jos mahdollista. Tee perusliikkeitä tanko ja käsipainoilla itselle raskailla painoilla 8-12 toistoa ja lisää vastusta aina kun menee tavoitetoistot. Älä pelkää lisätä painoja, et kasva lihaskimpuksi. Se on ainoa oikea tapa kehittyä. Muuten näytät vuodesta toiseen samalta ja yleensä moni näyttääkin laihaläskiltä kun tekee koneissa 15-20toistoa ja saisivat saman verran lisää jos puristaisivat sarjan loppuun.

      Koko kropan treenit 3x vkossa ei peräkkäisinä päivinä on toimivin ohjelma aloittelijoille ja pidemmällekkin päässeille. Kunhan ei sorru liikaa hilavitkutuksiin. Jos niitä tekee niin kädet esim. super setteinä jne. Ettei mene kahta tuntia salilla.
      Jos haluat oikeita tuloksia vaihda trendi salilta kunnon salille missä käy isot pojat treeenaamassa, sieltä löytyy yleensä myös kunnon personal trainerit ja saat tuloksia. Katso löytyykö paikkakunnaltasi esim. Classic Gym...

    • 82355623

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      533
      1753
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      853
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      687
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      608
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe