Sattumalta aina rakastun sellaisiin miehiin, jotka huomaavat jossain vaiheessa seurustelua, etteivät he ole valmiita vakavaan parisuhteeseen. Eron jälkeen menee pari kuukautta kunnes he huomaavat sittenkin haluavansa kanssani vakavaa ja he haluavat yrittää uudelleen. Nämä tilanteet ovat raastavia... Haluan kestävän parisuhteen, mutta en jaksa enää tällaisia takapakkeja.. Onko kenelläkään jotain hyviä neuvoja?
Mies ja vakava parisuhde
Tulevaisuus?
5748
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oli keskustelua jossain tämän tyyppisistä
tilanteista. Tuntui olevan tuomiona, että
tämmöiset haluan/en halua suhteet ovat
tuhoontuomittuja.
Kyllä mies tietää varmasti jo seurustelun aikana
haluaako hän sitä vai ei. Se on vaan ikävää ja
puutetta mitä jälkeenpäin itketään.
"Kokemuksen syvä rintaääni" ;) Pidä vaan pintasi,
ja etsi mies joka todella haluaa Sinut!
Et toivottavasti ole toiminut näin, mutta naisten
valitettavana tapana on alkaa liian nopeasti
suunnittelemaan YHTEISTÄ tulevaisuutta ja että
kaikki tehdään aina YHDESSÄ. Usein tässä
vaiheessa miehille tulee paniikki... Kerron siis
omasta kokemuksesta. Joten jos kiirehtimiseen ei
oikeasti ole aihetta vielä, niin 'hiljaa hyvää
tulee' tietyissä asioissa.
Itse muutin ajattelutapaani, ja on helpottavaa
huomata, että tulevaisuuden häistä yms. on kiva
jutella, kun niillä ei tarvitse painostaa
lähitulevaisuutta eikä toinen mene lukkoon, kun
asioista keskustellaan.
Mutta hei, aurinko paistaa vielä - aivan varmasti
En ole painostanut, enkä sellaista tule tekemäänkään. Eikä perheen perustamisella ole mitään kiirettä. Pystyn ottamaan vaikeatkin asiat esille ja puhumaan asioista niin kuin ne on. Parisuhteessa on mielestäni tärkeää selvittää asiat, salaileminen ei ole oikein toista kohtaan. Harmittavaa kuitenkin on se, että pelkään menettäväni rakastamisen taidon. Vaikka vaikeat kokemukset kasvattavat, ei niitä jaksa koko ajan kohdata. Mielestäni ja muidenkin mielestä minussa ei ole ulkonäöllisesti tai muutenkaan mitään vikaa, ehken vaan ole vielä kohdannut sellaista ihmistä, joka todellakin olisi se ns. "oikea".
Olen hyvinkin pitkälti ollut iät ja ajat aina
samassa tilanteessa. Olen jo itsekin seurustelun
aikana useimmiten havainnut, että mies ei ole
minua rakastanut tarpeeksi. Menettämisen pelossa
en ole kuitenkaan uskaltanut pistää kova kovaa
vastaan "ota tai jätä" -tyyliin. Sain tuossa
kuitenkin viime talvena sen verran verevästi
kärsiä juuri sellaisen miehen takia, että olen
päättänyt itse pistää stopin moisille
tilanteille. Älä sano, että jotenkin kummasti
sattumalta rakastut sellaisiin miehiin ja että
ihan niinkuin ne miehet tekisivät sinulle jotain
mitä et halua. Kyllä se on kuule niin, että sinä
itse sallit moista tapahtuvan ja sinä olet se
joka pistää stopin asialle. Tee kuten minä ja
sano kerrankin: "Se on kuule jätkä sillalailla,
että ota tai jätä, mut jos nyt jätät niin perkele
takasin ei ole tulemista!!!" ...JA SE ON SIINÄ
RATKAISU SUN ONGELMAASI!
Tulee elävästi mieleen ensimmäinen suhteeni,
jonka katkaisin, koska en kestänyt raastavaa
epätietoisuutta siitä, oliko mies tosissaan
kanssani.
En olisi kyseisessä suhteessa ollessani suurin
surminkaan uskaltanut alkaa puhua ja kysellä
yhteisestä, ruusuisesta tulevaisuudesta, mutta
toivoin miehen jonakin päivänä ilmaisevan aivan
selkeästi haluavansa viettää minun kanssani
vaikka loppuelämänsä. Naurettavaa ja lapsellista,
tiedän.
Kun en sitten ollut näkevinäni selvää
sitoutumista suhteeseen, päätin päästää
miehen "vapauteen" eli toisin sanoen annoin
hänelle lemput. Näin jälkeenpäin ajateltuna
huomaan kyllä toivoneeni hartaasti, että, mikäli
hän minua "rakastaisi" (ha haa!), hän kyllä
tulisi takaisin.
Mies taas otti eromme niin raskaasti, ettei hän
varmasti olisi jälkeenpäin voinut kuvitellakaan
palaavansa yhteen sellaisen naisen kanssa, joka
saattoi noin yht'äkkiä ottaa ja jättää. Olisi
kaiketi ollut varsin nöyryyttävääkin palata sen
naisen luo, joka tämän aikoinaan on heittänyt
matkoihinsa.
Vasta myöhemmin tajusin, että seurustellessamme
mies oli kyllä monin tavoin osoittanut olevansa
vakavissaan minun suhteeni, en vain tuolloin
vielä tajunnut ottaa monia pieniä eleitä ja
arkipäiväisiltä tuntuneita tekoja
kiintymyksenosoituksina. Taisin
teinityttömäisesti odottaa kuuta taivaalta.
Naiset, ottakaa oma elämänne haltuun, mutta älkää
pompotelko niitä miehiänne!