Miten epäsosiaalinen ihminen voi löytää kumppanin?

Olen itse aika epäsosiaalinen ihminen. Kavereita ei ole ollut ikinä sen enempää kuin parisuhdetta. Ei myöskään mitään sosiaalista harrastusta. Ainoa sosiaalinen elämäni on työpaikalla, jossa en juurikaan edes keskustele kenenkään kanssa.

En kiellä, ettenkö olisi erakko, mutta haluaisin kuitenkin parisuhteen, rakkautta. Elämä on todella tylsää, kun ei ole ketään, kenen kanssa jakaa sitä.

Alan tuntemaan itseni aika friikiksi, koska olen yli 30-v mies, joka ei ole koskaan seurustellut. Ongelma on, mistä ja miten löytää kumppani? Kuinka hiljainen ja epäsosiaalinen ihminen voi löytää kumppanin? Minulle ei ole ikinä kukaan nainen flirttaillut tai tehnyt muutakaan aloitetta. Oikeastaan ymmärrän sen, koska liikun aina joka paikassa yksin ja annan itsestäni ehkä sellaisen käsityksen, että haluan olla yksin. Itsekään en ole koskaan tehnyt aloitetta, koska en yksinkertaisesti tiedä, miten voi lähestyä ketään ihmistä.

Toinen ongelma on se, että miten löytää vapaa nainen? Oma tuttavapiirini on todella pieni, en edes tunne ketään sinkkunaista. Noin 30-v sinkkunaiset ovat todella kiven alla.

Arvatenkin joku voisi ehdottaa minulle nettideittailua. Joskus nuoruudessani kokeilin sitä huonoin seurauksin. Treffeistä jäi huonot muistot, koska en edes keksinyt juteltavaa. Silloin päätin, etten enää koskaan kokeile nettideittailua.

Onko muilla kokemuksia tai neuvoja?

Jos et osaa muuta kommentoida, kuin että "kaveriton mies ei voi saada naista" tai "sun pitää eka hankkia kavereita saadaksesi nainen", niin ei tarvitse vaivautua.
261803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Minkälaisista harrastuksista olet kiinnostunut? Löytyisikö niiden kautta jotenkin jos aloittaisit esim jotain uutta?

Äänestä
  • Niin, sehän tässä on ehkä se suurin ongelma, että minua ei kiinnosta lähteä mukaan mihinkään sellaiseen harrastukseen, jossa voisin tutustua ihmisiin. Erakko mikä erakko.
    Minulla on pari liikuntaharrastusta, mutta niitä saan harrastaa yksin.

    Äänestä

Lopeta se vittu paskan jauhaminen.

Kuka vittu mies juoruillee jostain toisesta miehestä kuin nainen. Faktat täysin hukassa.

Mene sosialisti hevon kuuseen.

Äänestä

No tietenkin baarista tai laivaristeilyltä ja sieltäkin just sieltä laivan baareista. Mutta näihin paikkoihin tosin kannattaa kyllä mennä kavereiden kanssa, sillä yksin jos nuorena miehenä lähdet baariin tai laivalle, niin kaikki naiset vaan ajattelevat kuitenkin siitä kaikkea negatiivista.

Mutta sullahan on vielä ne parhaat nuoruusvuodet edessäpäin, jos oot vasta yli kolmekymppinen.

Äänestä
  • Minä itse olen monestikin mennyt yksin baariin ja hyvin harva sitä on ihmetellyt tai ajatellut pahaa. Se voi katsos kanssa olla siitäkin että minkälaisissa paikoissa käyt taikka minkälaiseen porukkaan eksyt.

    Usein hevibaareissa olen mennyt juttelemaan jollekin porukalle ja kai ehkä vaan kerran tai pari ollaan ihmetelty. Usein ihan vaan kyselty. Minä luulisin että se on kanssa vähän siitäkin kiinni että miten sinä siellä baarissa olet yksin. Esimerkiksi istuessasi vaikka tiskin luona ja yrität olla mukana jutuissa tai menet itse hakemaan sitä juttuseuraa, niin tuskin monikaan näkee sitä mitenkään kovin ihmeellisenä. Silleinhän sitä just tutustuukin paremmin ihmisiin! Että jos sinä sen sijaan vaan olet ihan hiljaa yksin jossain nurkassa tai et ole mukana, niin kyllä varmaan jo silloin porukka katsoo että mitä vittua tuo yksi vaan tuolla yksinään tekee jne. Ihan niin kuin missä tahansa muuallakin, vaikka koulun välitunneilla tai duunipaikan tauoilla.

    Kerran tuolla Perkeleessä kun oli yksi ranskalainen turisti, niin se oli ihan taas positiivisesti yllättynyt kuinka täällä suomessa siis tuonkaltaisissa mestoissa vieläkin yhä edelleen on vapaus mennä yksin baareihin ja lyöttäytyä usein johkin seuraan ja tutustua. Kun taas siellä maassa ei enään ollenkaan tulisi tuollainen kuulonkaan. Siellä jo kaverien ja sosiaalisen statuksen arvo nostettu niin äärimmäisen korkealle. Toivottavasti ei tänne asti tule toi sama.

    Mut onneksi toistaiseksi vielä asutaan täällä :)

    Äänestä

  • afrgser kirjoitti:

    Minä itse olen monestikin mennyt yksin baariin ja hyvin harva sitä on ihmetellyt tai ajatellut pahaa. Se voi katsos kanssa olla siitäkin että minkälaisissa paikoissa käyt taikka minkälaiseen porukkaan eksyt.

    Usein hevibaareissa olen mennyt juttelemaan jollekin porukalle ja kai ehkä vaan kerran tai pari ollaan ihmetelty. Usein ihan vaan kyselty. Minä luulisin että se on kanssa vähän siitäkin kiinni että miten sinä siellä baarissa olet yksin. Esimerkiksi istuessasi vaikka tiskin luona ja yrität olla mukana jutuissa tai menet itse hakemaan sitä juttuseuraa, niin tuskin monikaan näkee sitä mitenkään kovin ihmeellisenä. Silleinhän sitä just tutustuukin paremmin ihmisiin! Että jos sinä sen sijaan vaan olet ihan hiljaa yksin jossain nurkassa tai et ole mukana, niin kyllä varmaan jo silloin porukka katsoo että mitä vittua tuo yksi vaan tuolla yksinään tekee jne. Ihan niin kuin missä tahansa muuallakin, vaikka koulun välitunneilla tai duunipaikan tauoilla.

    Kerran tuolla Perkeleessä kun oli yksi ranskalainen turisti, niin se oli ihan taas positiivisesti yllättynyt kuinka täällä suomessa siis tuonkaltaisissa mestoissa vieläkin yhä edelleen on vapaus mennä yksin baareihin ja lyöttäytyä usein johkin seuraan ja tutustua. Kun taas siellä maassa ei enään ollenkaan tulisi tuollainen kuulonkaan. Siellä jo kaverien ja sosiaalisen statuksen arvo nostettu niin äärimmäisen korkealle. Toivottavasti ei tänne asti tule toi sama.

    Mut onneksi toistaiseksi vielä asutaan täällä :)

    No ehkä sulla on eri tilanne, jos oot itse naispuolinen, niin naisilla se yksin käyminen baareissa onkin paljon hyväksyttävämpää kun meillä miehillä.

    En vaan ole itse sellainen, että menisin baareissa tuntemattomille noin vaan juttelemaan. Baareissa kun kaikki ovat aina yhdessä omien kavereidensa kanssa, niin ei sinne viitsi varsinkaan yksin koskaan seuraan tunkeutua, kun ei kukaan halua kuitenkaan jotain yksinäistä nuorta miestä omaan pöytäänsä/seuraansa.

    Olisin kyllä helposti luullut niin päin, että just vaikka Ranskassa olisi helpompi käydä yksin baarissa, koska mun mielestä Suomessa just ei ole sitä vapautta, että varsinkaan nuori mies voisi koskaan yksin missään liikkua, kun tällä se kavereiden ja sosiaalisen statuksen arvo on nostettu niin äärimmäisen korkealle.

    Kyllä sitä yksin ollessa viettää aina mieluummin illat yksin kotona ollessa, kun että sitä lähtisi koskaan yksin johonkin baareihin aikaansa tuhlaamaan.

    Ei kyllä suomessa ole missään sellaisia ihmisiä, jotka suhtautuisivat myönteisesti niihin yksinäisiin nuoriin miehiin baarissa tai laivaristeilyllä.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    "No ehkä sulla on eri tilanne, jos oot itse naispuolinen, niin naisilla se yksin käyminen baareissa onkin paljon hyväksyttävämpää kun meillä miehillä."

    Öh, olen kylläkin miespuolinen :)

    "En vaan ole itse sellainen, että menisin baareissa tuntemattomille noin vaan juttelemaan. Baareissa kun kaikki ovat aina yhdessä omien kavereidensa kanssa, niin ei sinne viitsi varsinkaan yksin koskaan seuraan tunkeutua, kun ei kukaan halua kuitenkaan jotain yksinäistä nuorta miestä omaan pöytäänsä/seuraansa."

    Kokeileppa vaikka Club Perkeleestä. Siellä minä olen monestikin jutellut eri tuntemattomien ihmisten kanssa ja tutustunut uusiin ihmisiin. Omassa lähiössäni olen kanssa joskus välillä tehnyt uusia tuttavuuksia yksin! Hyvähän se on sanoa kun ei ole kumminkaan tarpeeksi kokemusta. Tai miten monta kertaa sitä on sinun kohdalla ihmetelty? Aina joka reissu? vai silloin tällöin? Pari kertaa vai kerta?

    "Olisin kyllä helposti luullut niin päin, että just vaikka Ranskassa olisi helpompi käydä yksin baarissa, koska mun mielestä Suomessa just ei ole sitä vapautta, että varsinkaan nuori mies voisi koskaan yksin missään liikkua, kun tällä se kavereiden ja sosiaalisen statuksen arvo on nostettu niin äärimmäisen korkealle."

    No toista minulle vaan kertoi tämä yksi ranskalainen kundi joka minun kanssa istui samassa pöydässä ja voisin kyllä itsekin uskoa että missä tahansa suomea rikkaammassa maassa niin kuin vaikkapa Ruotsissa, Norjassa, Britanniassa, Jenkeissä(no siellä ainakin), Saksassa tai vaikka Ranskassakin on niiden arvostus juuri nimenomaan korkeammalla.

    "Ei kyllä suomessa ole missään sellaisia ihmisiä, jotka suhtautuisivat myönteisesti niihin yksinäisiin nuoriin miehiin baarissa tai laivaristeilyllä."

    No kyllä vaan on! Voin sanoa sen ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä. Minkä takia minulle sitten on usein sattunut? Kerropas se. Tosin okei, laivaristeilyllä kerran kun matkaseuralaiseni meni aikaisemmin nukkumaan, niin kokeilin vielä yksin mennä baaritiloihin, niin aika tiiviisti siellä tunnutaan olevan niin omissa porukoissa kyllä, mutta poikkeuskin voi joskus vahvistaa säännön.

    Jos jollekin porukalle ei käy seura, niin so what? Sitten ei vaan käy. Etsit vaan uutta seuraa tai voit vaihtaa baaria. Jos jotkut ihan tuiki tuntemattomat siellä katsoo oudoksuen tai paheksuvasti, niin hei! Eihän se niin vielä paha ole toisin kuin että kotiseudun tyypit siitä naljailisi, kun nehän ei edes lopulta tunne sinua, etkä sinäkään tunne niitä ja että seuraavalla kerralla enään näe niitä ja vaikka näkisitkin tai ne näkisi sinut, niin hyvin todennäköisesti ne ei enään edes muista sinua. :)

    Että tsemppii!

    Äänestä

  • Come on man! kirjoitti:

    No luulin sua ehkä naispuoliseksi, sillä hyvin usein tällä palstalla just naiset yrittävät aina kannustaa nuoria miehiä käymään yksin baareissa.

    En itseasiassa asu enää hesassa, joten eipä tule käytyä tuolla tai missään muussakaan hesan baareissa.

    Kävin kerran hesassa asuessa tuolla perkeleessä ja se oli kyllä eka ja viimeinen kerta. Jäi siitäkin huonoja muistoja, kun kävin siellä yksin ja sitten jatkoin yhteen toiseen baariin, niin siellä eräs nuori nainen tuli ihmettelemään tietenkin sitä mun yksinoloa ja kertoi myös nähneensä mut aikaisemmin just tuolla perkeeleessä ja sielläkin yksinäni. Hänen mielestä se oli tietenkin niin outoa ja epänormaalia, kun nuori mies käy yksin baareissa ilman ketään kavereita.

    No otin ainakin tilanteesta sen opikseni, etten enää koskaan mennyt näihin paikkoihin yksinäni, enkä kyllä varmaan uskalla enää mennä mihinkään muuhunkaan baariin yksinäni, kun aina vaan riittää niitä negatiivisia ajattelijoita.

    Mun kohdalla sitä yksinoloa on ihmetelty aina n. 9 kertaa kymmenestä, eli lähes joka kerta ja se on kyllä aivan liikaa jo muutenkin surkean itsetunnon omaavalle miehelle.

    Olisi niin hyvä, kun sitä pystyisi olemaan joka paikassa niin, ettei kukaan ajattelisi koskaan mitään negatiivista.

    No turistien kohdalla se on ihan eri asia, koska turistina sitä ei oikein saa selvää ja todellista kuvaa maiden kansanluonteesta ja kulttuurista. Uskoisin kyllä silti itse syntyperäisenä suomalaisena ja koko ikäni tässä maassa asuneena tietäväni hieman enemmän suomalaisesta baarikulttuurista ja yleensäkin suomalaisista ihmisistä, kun mitä joku ranskalaisturisti.

    No eipä vaan ole koskaan mun eteeni sellaisia ihmisiä missään sattunut, jotka olisivat halunneet mielellään yksinäiseen nuoreen mieheen tutustua ja että tulisivat jotain mukavia juttelemaan. Siitä yksinolosta kyllä aina jaksetaan niin piinaavasti koko ajan kysellä ja sen vuoksi koko ajan haukkua.

    Mä en kyllä itse sulkeutuneena ja huonon itsetunnon omaavana suostu ikimaailmassa siihen, että menisin baarissa noin vaan muille ja tuntemattomille ihmisille mitään juttelemaan. Kuitenkin vaan ajattelisivat siitä kaikkea negatiivista, jos yksinäinen nuori mies tulisi heidän pöytäänsä juttelemaan.

    Kyllä se on vaan niin kaveriseurassa erilaista käydä baareissa ja paljon mukavempaakin, kun on sitä juttuseuraa omassa pöydässä tarjolla, niin ei tarvitse yrittää mitään väkinäisesti muiden kanssa jutella, kun aina vaan ihmiset kaikkea negatiivista ajattelevat.

    Ei tästä kyllä mulle yhtään mitään tsemppiä tullut, mutta kiva nyt silti, kun jaksoit edes vastata.

    Niin jouduin vastaamaan tossa äsken ilman kirjautumista, kun jostain syystä mun koneella näyttää tämä kirjautuminen olevan tänään jotenkin hankalaa.

    Äänestä

  • DarkFear (ei kirj.) kirjoitti:

    "Kyllä se on vaan niin kaveriseurassa erilaista käydä baareissa ja paljon mukavempaakin, kun on sitä juttuseuraa omassa pöydässä tarjolla, niin ei tarvitse yrittää mitään väkinäisesti muiden kanssa jutella, kun aina vaan ihmiset kaikkea negatiivista ajattelevat."

    - No tossa sää olet kyllä ihan oikeassa, että onhan se mukavempi mennä kaverin tai kavereiden kanssa baariin, kun on varmasti juttuseuraa...,mutta kyllä sää oot muuten ihan pihalla siinä, että ihmiset ajattelisivat vain negatiivisesti henkilöstä, joka on lähtenyt yksin baariin.

    Monet kun keskittyvät hyvinpitkälti niihin omiin kavereihinsa ja sitten miehet keskittyy naisten tiirailuun tai jonkun kiekko/futis pelin seuraamiseen... kukaan ei oikeasti ajattele kenestäkään mitään negatiivista, jos henkilö vain osaa käyttäytyä normaalisti. Naisia tuskin ainakaan haittaa, jos joku komee mies tulisi yksin baariin... uskaltaisivat ehkä itsekin lähestyä. Sama pätee myös toisinpäin, eli kyllähän miehetkin toivoo, että naiset kulkisivat enemmän yksikseen, koska onhan se vaan helpompi lähestyä yksinolevaa naista, kuin sitten sitä Liisaa, joka istuskelee 10 tyttökaverinsa kanssa kauimpana pöydässä.

    Voisin ensiviikolla ihan v*ttuuksiltani kokeilla mennä yksin baariin ja voisin siinä sitten omassa päässäni analysoida, mitä muut ihmiset mahdollisesti ajattelevat minusta... en välttämättä tosin onnistu olemaan kauan aikaa yksin, koska kumminkin törmään johonkin vanhaan tuttuun ja sitten alamme keskustelemaan niitänäitä... :/

    Äänestä

Nettideittilu ainakin se vihoviimeinen konsti, siellä on niin armoton kilpailu naisista ettei sinne kannata mennä kuin täydellisellä profiililla täydellisen kuvan kanssa, että jotenkin erottuisi joukosta. Joskus yli 10v sitten netin kautta pääsin treffeille aika helpostikin, taisi johtua siitä että se oli suht uutta vielä suurimmalle osalle ja netissä oli vähemmän porukkaa. Mutta nyt siellä on kaikki eikä sieltä tunnu saavan edes juttelukaveria kun kriteerit on kaikilla niin pilvissä.

Äänestä

Ehkä sun pitäisi selventää itsellesi mitä varten sinä epäsosiaalinen kaipaat kumppania? Mikä on se syy, että haluat rinnallesi ihmisen, vaikka kuitenkin epäsosiaalisena mieluiten olisit (kai) yksin?

Äänestä

En halua olla ilkeä, mutta näin naisena kysyn sinulta aloittaja, että mitä annettavaa sinulla on naiselle? Mikä on se juttu, mistä naisen pitäisi kiinnostua sinussa?

Jos satut löytämään naisen ja esim hänen kaverinsa kutsuu teidät illanviettoon, niin lähdetkö? Vai sanotko vain, että ei kiitos, viihdyn mieluummin yksin ja jäät kotiin mököttämään?
Luuletko, että joku nainen jaksaa olla kanssasi? Koirastakin on enemmän iloa naiselle, kuin epäsosiaalisesta miehestä.

Äänestä
  • epäsosiaalisuus ei ole mikään este saada naisia miehelle jos se osaa manipuloida

    tuon miehen ongelma on se ettei sillä ole pelimiesasennetta
    liian vähän testosteronia veressä

    hoitomuoto epäsosiaaliselle miehelle
    armoton kuntosalitreeni ja verbaalisen/non-verbaalisen
    manipulaation harjoittelu

    ei miehellä tarvitse olla mitään muuta annettavaa naiselle kuin iso muna
    ei miestä kiinnosta oikeasti aidosti tippaakaan naisessa mikään muu kuin sen himoittava ulkonäkö

    sad but true
    taitavat manipuloijat osaavat esittää että heitä kiinnostaa naisessa jokin muu...
    tuon miehen ongelma on se ettei se osaa esittää...
    huono näyttelijä, ja hyväksi pääsee vain harjoittelemalla

    Äänestä

  • Hyvä kun kysyit asiaa. Tällä palstalla vaan suurin osa miehistä on usein sellaisia, että heillä ei itsellään ole välttämättä mitään annettavaa naiselle, mutta silti he ovat sitä mieltä, miten naisten pitäisi nimenomaan just heidät huolia.

    Erityisesti just nimimerkki naisasialuuseri on tätä mieltä.

    Äänestä

  • Sosiaalisella naisella ei tee mitään.

    t: piiloalfa

    Äänestä

  • SadButTrue kirjoitti:

    epäsosiaalisuus ei ole mikään este saada naisia miehelle jos se osaa manipuloida

    tuon miehen ongelma on se ettei sillä ole pelimiesasennetta
    liian vähän testosteronia veressä

    hoitomuoto epäsosiaaliselle miehelle
    armoton kuntosalitreeni ja verbaalisen/non-verbaalisen
    manipulaation harjoittelu

    ei miehellä tarvitse olla mitään muuta annettavaa naiselle kuin iso muna
    ei miestä kiinnosta oikeasti aidosti tippaakaan naisessa mikään muu kuin sen himoittava ulkonäkö

    sad but true
    taitavat manipuloijat osaavat esittää että heitä kiinnostaa naisessa jokin muu...
    tuon miehen ongelma on se ettei se osaa esittää...
    huono näyttelijä, ja hyväksi pääsee vain harjoittelemalla

    Aika ilkeä ilmaista asia noin. Itse ajattelen "manipulaation" normaalina asiana esim. näin:
    - juttelemalla treffeillä mielenkiintoisista asioista, manipuloit tytön pitämään itsestäsi enemmän.
    - juttelemalla freffeillä tylsistä asioista, manipuloit tytön pitämään itsestäsi vähemmän.

    Kaikki vuorovaikutustilanteet ovat siis "manipulaatiota" (puolin ja tosin).

    Äänestä

Tässä tosiaankin tulee sellainen olo, että ap etsii itsellensä jotain koristetta tai lelua, jonka voi laittaa takaisin kaappiin kun ei enää huvita leikkiä. Jos ihmisten seura ei miellytä niin on aivan turhaa kuvitella, että yhdenkään ihmisen seura miellyttäisi pitemmällä aikavälillä.

Äänestä

En tiedä, olen nykyään aika erakko mutten minä aina tällainen ole ollut. En edes tarkkaan tiedä mistä tämä erakkous oikein alkoi, jostain masennuksesta ja pettymyksestä ihmisiin kait. Jotenkin sitä salaa aina toivoo että jostain tulisi se nainen ja tekisi minusta taas vähän sosiaalisemman... Muistan ne ajat kun olin niin palavasti ihastunut että mikään maailmassa ei tuntunut esteeltä eikä erakkouksista tietoakaan, voikohan sitä enää tulla.

Äänestä
  • Googletapa "Manic pixie dream girl".

    Äänestä

Herää kysymys, että miksi epäsosiaalisen pitäisi löytää kumppani, kun epäsosiaalinen viihtyy kumminkin paremmin ilman seuraa kuin kumppanin kanssa.

Äänestä
  • Aikamoisia johtopäätöksiä vetää tietämättömät luultavimmin ekstrovertit, se, että tietyn ihmisen ei välttämättä tarvitse olla ison porukan kanssa koko aikaa ei tarkoita sitä etteikö nauttisi olla yhden tietyn ihmisen kanssa.
    En tietenkään voi tietää miten aloittaja ajattelee, mutta itsellä ainakin näin. Huvittava ajattelutapa, että jos ihminen ei ole sosiaalinen lähinnä kavereiden suhteen niin hän ei muka haluaisi löytää kumppania, nämä on täysin eri asioita mun mielestä.

    Äänestä

  • 18+1 kirjoitti:

    Aikamoisia johtopäätöksiä vetää tietämättömät luultavimmin ekstrovertit, se, että tietyn ihmisen ei välttämättä tarvitse olla ison porukan kanssa koko aikaa ei tarkoita sitä etteikö nauttisi olla yhden tietyn ihmisen kanssa.
    En tietenkään voi tietää miten aloittaja ajattelee, mutta itsellä ainakin näin. Huvittava ajattelutapa, että jos ihminen ei ole sosiaalinen lähinnä kavereiden suhteen niin hän ei muka haluaisi löytää kumppania, nämä on täysin eri asioita mun mielestä.

    Asia on juuri näin, kuten 18 1 toteaa.

    Vaikka olenkin epäsosiaalinen ihminen kavereiden suhteen, eikä minua kiinnosta käydä esim.baareissa, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö pystyisi parisuhteeseen.

    Kun vain löytäisin sen ihmisen, jonka kanssa olisin samalla aaltopituudella. Tietenkään tämä nainen ei saisi olla mikään supersosiaalinen, suhde ei toimisi.

    Ongelma on vain se, että mistä löytää moinen nainen?

    Äänestä

Sulla on tasan kaksi vaihtoehtoa löytää muija itsellesi!

Joko netti tai sitten alat opettelemaan sosiaalisemmaksi. Tarkoittaa sitä, että alat käymään tansseissa, baareissa ja alat harrastamaan jotain, missä tutustut ihmisiin.

Ei kai kukaan voi löytää ketään, jos ei puhu kellekään eikä käy missään muualla kuin töissä ja kaupassa!

Niin, ja panosta ulkonäköösi! Hanki lihakset ja panosta vaatteisiin.

Äänestä

Minulla on ongelmia osaaks joku auttaa?? Siis tykkäsin yhdestä harrastuksen pojat mut se vaan tuijotti mua. Ja yhtenä päivänä en nähnyt sitä enää treeneissä. En tiedä lopettiko hän vai ei en ehtinyt kysyy numeroo😭

Äänestä

"Epäsosiaalisuus on sitä kun ihminen ei joko viihdy ihmisten seurassa, tai ei pysty sopeutumaan erilaisissa piireissä ja porukoissa vallitseviin käyttäytymisen tapoihin, tai sitten molemmat edellämainitut."

Sanot olevasi epäsosiaalinen, tarkoitatko siis tätä?

Jos näin on, on todella suuri haaste löytää kumppania. Ihmettelen miten ihminen joka ei halua osallistua, ei tutustua, ei olla ihmisten parissa, ei halua puhua jne. voisi kovinkaan helposti ketään löytää. sitä kun pitää kohdata ihmisiä, muuten on mahdoton tutustua. Paitsi virtuaalisesti koskaan tapaamatta irl. Jos se onnistuu?

Kyllä sitä ensin pitäisi selvittää itselleen miksi noin on, sillä ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen eläin ainakin siinä määrin että kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä ja seuraa. Kosketuksen puute voi sairastuttaa, se on perustarve.
Miksi siis vetäydyt? Mitä taustalle kätkeytyy?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aina yksin kirjoitti:

Olen itse aika epäsosiaalinen ihminen. Kavereita ei ole ollut ikinä sen enempää kuin parisuhdetta. Ei myöskään mitään sosiaalista harrastusta. Ainoa sosiaalinen elämäni on työpaikalla, jossa en juurikaan edes keskustele kenenkään kanssa.

En kiellä, ettenkö olisi erakko, mutta haluaisin kuitenkin parisuhteen, rakkautta. Elämä on todella tylsää, kun ei ole ketään, kenen kanssa jakaa sitä.

Alan tuntemaan itseni aika friikiksi, koska olen yli 30-v mies, joka ei ole koskaan seurustellut. Ongelma on, mistä ja miten löytää kumppani? Kuinka hiljainen ja epäsosiaalinen ihminen voi löytää kumppanin? Minulle ei ole ikinä kukaan nainen flirttaillut tai tehnyt muutakaan aloitetta. Oikeastaan ymmärrän sen, koska liikun aina joka paikassa yksin ja annan itsestäni ehkä sellaisen käsityksen, että haluan olla yksin. Itsekään en ole koskaan tehnyt aloitetta, koska en yksinkertaisesti tiedä, miten voi lähestyä ketään ihmistä.

Toinen ongelma on se, että miten löytää vapaa nainen? Oma tuttavapiirini on todella pieni, en edes tunne ketään sinkkunaista. Noin 30-v sinkkunaiset ovat todella kiven alla.

Arvatenkin joku voisi ehdottaa minulle nettideittailua. Joskus nuoruudessani kokeilin sitä huonoin seurauksin. Treffeistä jäi huonot muistot, koska en edes keksinyt juteltavaa. Silloin päätin, etten enää koskaan kokeile nettideittailua.

Onko muilla kokemuksia tai neuvoja?

Jos et osaa muuta kommentoida, kuin että "kaveriton mies ei voi saada naista" tai "sun pitää eka hankkia kavereita saadaksesi nainen", niin ei tarvitse vaivautua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu