http://www.iltalehti.fi/viihde/2014011817944305_vi.shtml
Olen samaa mieltä Anna-Leenan kanssa. Ei rakkaus aina vaadi saman katon alla asumista... ja silti se voi olla yhtä aitoa ja sitoutunutta
Olen samaa mieltä Anna-Leenan kanssa. Ei rakkaus aina vaadi saman katon alla asumista... ja silti se voi olla yhtä aitoa ja sitoutunutta
Vastaukset 13
Vanhimmat
Enpä tiedä onnellisuudesta, kova feikkihymy sillä ainakin kuvassa on. Kuin kaksi koukkua olisi lyöty suupieliin ja hilattu ylös, silmät niin ikään vääntämällä väännetty suuresti auki, jotain aitouden vaikutelmaa jäljentäen.
Voi hyvinkin toimia aikuisilla ihmisillä, joilla jo pitkä parisuhde ainakin kertaalleen koettuna ja jotka eivät ole riippuvaisia toisistaan. Pärjäävät arjessa myös yksin. Vaatii kyllä molemminpuolista luottamusta, ettei koko aika mene miettiessä, mitähän se toinen puuhaa.
Sinänsä tuo etänä eläminen ei uusi juttu ole. Onhan paljon aviopareja, jotka elävät viikot erillään esim. työn vuoksi.
12-vuotta elettyä elämää. Olimme eläneet tuohon mennessä yhdessä jo 19-vuotta ja lapsemme olivat yläaste- / lukioikäisiä sekä opetettu kotitöihin.
Eihän se ollut mitenkään mukavaa mutta olimme määrittäneet yhteiset tavoitteet jotka tuossa tilanteessa vaativat kyseisen järjestelyn.
Olen vuosittain "lomaleskenä" 1 - 3 viikkoa ja sen lisäksi myös lyhyempiä jaksoja.
Eläkeläisen arkirutiinit eivät täytä päiviä ja varsinkin aamut ovat kolkkoja.
Herätä hiljaisessa makuuhuoneessa ilman vierestä kuuluvaa tuhinaa.
Tuttavapiirissämme on kolme perhettä joissa miehet olivat "veropakolaisina" 6kk:n jaksoissa ilman ainakaan ulospäin näkyviä haittoja.
Eri ihmisille toimii eri asiat.
Vielä kun pidetään mielessä, että se "aito rakkauskin" merkitsee eri ihmisille eri asioita. ;)
Toisaalta tämä lause:
"Minulla on jo kaksi kotia hajonnut. Olen alkanut kammota arjen konflikteja."
Ei kyllä mielestäni kerro mistään suuresta sitoutumisesta tai henkisestä vahvuudesta jos kerta arjen konfliktit ovat noin ylivoimaisia kyseiselle hlölle...
Mä ymmärrän ton Anna-Leenan kommentin hyvin.
Sitäpaitsi kuka voi mennä sanomaan toisten parisuhteista, miten "sitoutuneita" he ovat toisiinsa. Jotkut asuvat yhdessä ja ovat naimisissa, eivätkä silti ole sitoutuneita, vaan elävät kuin sinkut.
Mä ainakin nautin omassa etäsuhteessani viikonloppujen "laatuajasta". Suhde ei tule liian arkiseksi, kun ei olla joka päivä yhdessä.
Taiteilijan parisuhteessa on eri asia, jos haluaa jotain saada aikaan, ei siinä voi olla toisen kanssa kokoajan
Sellaiset ihmiset voi asua yhdessä, joilla ei ole muuta päämäärää kuin hengittää vaan eteenpäin, avata silmät aamulla ja nyhjätä ja ajatella seksiä. He aattelevat "oikea parisuhde" ja ovat parisuhdekeskeisiä.
Taiteilijan päämäärä on kirjoittaa hyvä kirja, tai muu..ei taiteilijan päämäärä ole saada "toimiva koti ja toimiva perhe" vaan nimenomaan kirjoittamisen kannalta toimiva elämä.
Koti hajoaa, jos ihmisillä siinä kodissa ei ole sama päämäärä.
Toisen tavoite voi olla enemmän hellyyttä ja hienompi sisustus, toisen päämäärä on kirjoittaa kirja.Silloin koti kaatuu, ja tulee konflikteja.
ja taiteilija ei suuntaa vahvuutta siihen, miten kohdata konfliktit. Taiteilijalla on konfliktia riittämiin oman tavoitteensa kanssa.
Toisissa arjen konfliktit herättävät lähinnä tunteen: "jälleen haaste josta yhdessä selvittään".
Taiteilija ajattelee arjen konfliktissa: "Taas asia joka vie voimia kirjoittamiselta, joka saa minut tuntemaan tuskaa ja ahdinkoa ja jonka selvittämiseen joudun siksi käyttämään kirjoitamiselta pois olevaa aikaa, jotta saisin kriisin selvitettyä, ja saisin silti pidettyä kodin kasassa".
Kyllä voi kuvitella että siinä väkisinkin tulee mieleen, että kun elää vain yhden elämän niin käyttääkö sen ajan "arjen konfliktien kohtaamiseen" vai kohtaako sen kirjoituskoneensa josta sentään jäisi jotain käteenkin.
Kyllä on elämän hallinta heikoilla kantimilla jos ne "arjen konfliktit" syövät noin paljon energiaa ja tuottavat murhetta tuossa määrin.
Ehkä silloin kannattaa miettiä onko oikean hlön kanssa jos se arki on yhtä taistelutannerta..
Mikä kenellekkin toimii..
Tulee vaan erittäin vahvasti sellainen olo, että ei halua siitä toisesta ihmisestä kuin vain ne hyvät puolet jos jotkut "arjen kofliktit" ovat noinkin ylivoimaista kohdata.
Mikäli haluaa OIKEASTI oppia tuntemaan sen toisen ihmisen, ni tämä ei onnistu random tapaamisilla ja pelkällä laatuajalla.
Parisuhde on kestävyyslaji. Ja arjessa se kestävyys nimenomaan mitataan. ;)
Totta on, että etäsuhde sopii varsinkin iäkkäämille pariskunnille ja kun luottamusta löytyy ;) Iäkkäämpänä ja viisaampana osaa myös laittaa asioita tärkeysjärjestykseenkin. Jos on aitoja tunteita pelissä, niin asioita, pieniä "säröjä" voi oppia katselemaan hieman joviaalimminkin...
Mä ainakin kaipaan toisen kosketusta joka päivä, en osaisi elää ilman rakastani. Ei tuollainen ole mun tyyli elää
"Kukin taaplaa tyylillään"... niinhän se menee. Toiset haluaa olla koko ajan yhdessä ja jotkut kaipaa enemmän omaa aikaa.
Meillä ei käytännön syistä edes ole tällä hetkellä mahdollista asua yhdessä... eikä sellaista kaivatakaan. Mutta tottakai tilanne ja mieli voi muuttua. Ja kyllähän sitä joskus viikonlopun jälkeen tulee tunne, että voi kun toinen ei lähtis....
Itse olen ollut kaukosuhteessa kohta 5kk ja ikää löytyy vasta 15vuotta. Lähes joka viikonloppu ollaan nähty sillä sukulaisia asuu samassa kaupungissa. Vaikeaa on mutta ihana elää ns. "Sinkkujen elämää" mutta kuitenkin muistaa, että on olemassa se oma kulta johon turvautua♥ se joka sanoo ettei nuoret kykene kaukosuhteisiiin....pyhpah se riippuu ihmisestä;)