paljonko aikaa tarvitaan?

Vielä yksi käytännön esimerkki mikä kuvaa hänen toimintaansa;

Yleensä olemme viikonloppuisin yhdessä, viikollahan hänellä on aina tekemistä ja menemistä.

Jos joskus viikolla soitan ja kysyn, että voisinko tulla poikkeamaan, niin vastaus on arvattavissa: "Olen väsynyt, pitää pestä pyykkiä, haluan lukea kirjaa, en jaksa olla sun kanssa tänään", jne.

Jos se sijaan poikkean mitään kysymättä, niin aina on iloinen ilme vastassa ja kahvit alta aikayksikön kiehumassa. Voi olla, että vaatteetkin lentää pois jo kahvin tippuessa. Ja kun jossain vaiheessa kysyn, että joko mun pitäisi lähteä, että hän pääsee nukkumaan aikaisen aamuherätyksen edellä, niin "Mitään kiirettä ei ole"

Mulla tulee tuollaisesta ihan ristiriitainen ja rikkunut olo.

Ehkäpä vain puhuisin hänelle avoimesti siitä miltä sinusta tuntuu. Kerro että mielestäsi parisuhdetta ei synny ilman että kummatkin sitoutuvat ja sinä haluat parisuhteen, et kahden sinkun tapailua. Kysy pitääkö hän yleensä mahdollisena että te olisitte tulevaisuudessa tiiviimmin yhdessä vai onko se hänelle mahdoton ajatus. Tee sitten johtopäätöksesi vastauksen perusteella.
Minusta ei kannata pelailla mitään pelejä, vetäytyä tms., vaan puhua asiat avoimesti selviksi. On ihan selvää että jos tavoitteemme suhteessa ovat ihan erilaiset, suhteella ei ole tulevaisuutta.

Epäilen, että hän suojelee itseään tuolla käytöksellä. Hänhän on sinua vanhempi.
Itse en ainakaan uskaltaisi heittäytyä nuoremman miehen kanssa vakavaan suhteeseen, koska odottaisin koko ajan milloin mies kyllästyy rupsahtaneeseen ulkomuotooni.

Vielä toinen esimerkki, missä pikkuisen ennustamista mukana.

Eli kun joskus olen ottanut puheeksi mahdollisen yhteenmuuttamisen lähitulevaisuudessa, niin kommentit ovat olleet jotenkin tämäntyylisiä;
"Nautin yksin asumisesta, en halua ketään saman katon alle, olen tehnyt sitä tarpeeksi elämässäni, pärjään hyvin yksinkin, oma koti oma rauha," jne.

Jos sen sijaan joskus viikonlopun jäljiltä vain jäisin hänen luokseen, alkaisin pikkuhiljaa tuomaan omia vaatteitani hänen kaappiinsa, vuokranmaksupäivinä laittamaan rahaa hänen tililleen, jne. Niin hän ei valittaisi yhtään koko asiasta, vaan todennäköisesti mukautuisi siihen ja pitäisikin siitä.

Mutta kun mulla on jotenkin sellainen periaate, että kahden aikuisen ihmisen pitäisi pystyä sopimaan asioista ennen niiden tekemistä.
Pitäiskö mun luopua periaatteestani ja alkaa ottamaan tilaa ja aikaa enemmän hänen elämässään kysymättä häneltä mitään?

...valitsee... eli tuohan riippuu ihan siitä, millaista parisuhdetta haluat. Minä tässä samassa iässä halusin vielä naimisiin ja meninkin ja odotamme nyt vauvaakin muun perheen jatkoksi. Ystävättäreni on aivan toisenlainen. Hän ei ottaisi ihan herkästi miestä "taakakseen" vaan elelee mieluummin yksin lapsensa kanssa. Minä en olisi jaksanut katsella sellaista miestä, joka haluaa vain seurustella ja tavata silloin, kun on "vapaata" aikaa. Halusin miehen, joka on läsnä arjessa. Ystävättäreni ei halua arkimiestä vaan kivan vapaa-ajan kumppanin. Eli jos haluat sitoutuvan kumppanin ja naimisiin, niin sinun pitäisi etsiä samanhenkinen nainen. Mielestäni ikäerosta ei voi puhua, jos on vain 3-4 vuoden ikäero. Sillä ei voi olla tilanteen kanssa mitään tekemistä.

Ymmärrän mitä tarkoitat "vakka kantensa..."

Mutta en ymmärrä sitä, että ihminen pystyisi tietoisesti "päättämään" että milaisen suhteen haluaa.
En itsekään halua perhettä perustaa ja monessa mielessä sellainen "hauskanpitosuhde" olisi mulle ideaali. Silloin voisin vapaammin liikkua esim. työn merkeissä laajemmalla alueella.

Mutta kun en pysty tietoisesti näitä asioita kontrolloimaan.

Jos en pidä jostain naisesta, en halua toista kertaa häntä tavata.
Jos pidän, niin tunne ja halu kasvaa kokoajan, sen jälkeen muut asiat ovat toisarvoisia.

Yhdessäasumista en koe seksin kannalta ideaaliksi. Jos seksiin on mahdollisuus joka päivä, niin se muuttuu "automaattiseksi" tekemiseksi silloin kun on haluja. Kokemusta on itsellänikin pitkän seurustelun ja lyhyen avioliiton kautta(eri naiset molemmissa)

Kun taas nykyisessä suhteessa haluja ei pääsekään tyydyttämään välttämättä ihan heti kun mieli tekisi. Niin se tuntuu sitten paremmalta.

Mutta näistä tosiasioista huolimatta haluaisin kokoajan olla hänen lähellään ja silloinhan yhdessäasuminen on ainoa vaihtoehto.

Ja kaipaisin jotain ajatuksia tulevaisuudesta. Tai haluaisin kuulla, että minäkin olen tärkeä hänelle. (tiedän olevani, mutta miksi hän ei halua sanoa sitä ääneen?)

Etäsuhteessa olevana naisena vastaan millaisessa tilanteessa itse elän, iät suunnillen samat kuin teillä. .

Olemme molemmat eronneet ja olen tapaillut "sinkkumiestä" jo yli kolmen vuoden ajan. Kumpikaan meistä ei halua muuttaa yhteen, vaikka tosissamme olemmekin. Ehkä sitten joskus eläkkeellä ollessamme. En ole esitellyt miestä suvulle, ei myöskään hän, vaikka olemme tunteneet tavallaan jo pitkään. Koen, että hän on minulle hyvin tärkeä, olen 100% uskollinen ja rakastan häntä todella ja en ole hakemassa mitään muuta.
Molempien arki on kiireistä, sisältää paljon matkustamista ja on helppoa kun asumme erillään ja ei tarvitse suunnitella sitä toisen menojen mukaan. Näemme sopivan tilaisuuden tullen ja silloin elämme vain toisillemme. Käymme matkoilla, elokuvissa, mökkeilemme jne. Molemmilla on omakotitalot ja lapset jo laikuisia jne.
Minulla on paljon ystäviä, jotka eivät voisi millään elää tällä tavalla, mutta minulle ja miesystävälleni tämä on paras mahdollinen ratkaisu ja arki ei tule suhteessa vastaan. Minusta tuntuu, että tämä on sinkkuuden ja parisuhteen kompromissi, molemmista parhaat puolet.

Teidän pitäisi keskustella ja päättää, että millä tavalla elätte ja tyydyttääkö se molempia.